Hei,
haluan kertoa oman tarinani lyhykäisyydessään. Olen kolmekymppinen mies henkilö. Kärsin kovasta ahdistuksesta ( minulla on todettu masennus taannoin) ja minulla on pitkäaikaissairaus. Elämä ei todellakaan ole ollut helppoa eron, sairauden ja mielenterveyden osalta. Vaikeudet alkoivat noin viisi vuotta sitten. Silloin tuntui, että elämä antoi turpaan oikein urakalla. Kaikki ongelmat ja vastaiskut tuntuivat seuraavan perässä toisiaan. Mutta jotenkin sitä vain on rimpuiltu noiden lävitse.
Sittemmin elämä on mennyt ihan normaalisti. Ongelmia on toki ollut, muttei ihan samalla tavalla rymisten kuin mitä kerroin. Olen tullut uskoon. Tai voi oikeastaan sanoa, että olen ollut uskossa aina, mutta se on vahvistunut toden teolla. Nyt minua ei enää niin pelota. Tai toki en halua enää samanlaiseen tilanteeseen koskaan kuin mitä edellä mainitsin, mutta tiedän kehen voin turvata hädän hetkellä. Minulla on Herra tukenani. Tämä ei toki tarkoita sitä, että elämässäni ei ole enää vastoinkäymisiä. Tottakai on, ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Samalla tavalla ahdistaa ja masentaa. Samalla tavalla tulee pettymyksiä. Mutta vaikka kuinka olen pimeydessä, tiedän etten ole siellä yksin.
Tiedän myös, että joskus vielä tulee sellainen vastoinkäyminen, josta en selviä. Jokaisen meidän päivät täällä loppuvat joskus. Silloin on hyvä, jos tietää pelastuvansa. Kummasti ei enää pelotakaan niin paljoa.
Toivottasti joku sai tästä tekstistä valoa sinne oman elämänsä pimeyteen. Tai ennenkaikkea, että mistä sitä valoa kannattaa etsiä.. ;)
haluan kertoa oman tarinani lyhykäisyydessään. Olen kolmekymppinen mies henkilö. Kärsin kovasta ahdistuksesta ( minulla on todettu masennus taannoin) ja minulla on pitkäaikaissairaus. Elämä ei todellakaan ole ollut helppoa eron, sairauden ja mielenterveyden osalta. Vaikeudet alkoivat noin viisi vuotta sitten. Silloin tuntui, että elämä antoi turpaan oikein urakalla. Kaikki ongelmat ja vastaiskut tuntuivat seuraavan perässä toisiaan. Mutta jotenkin sitä vain on rimpuiltu noiden lävitse.
Sittemmin elämä on mennyt ihan normaalisti. Ongelmia on toki ollut, muttei ihan samalla tavalla rymisten kuin mitä kerroin. Olen tullut uskoon. Tai voi oikeastaan sanoa, että olen ollut uskossa aina, mutta se on vahvistunut toden teolla. Nyt minua ei enää niin pelota. Tai toki en halua enää samanlaiseen tilanteeseen koskaan kuin mitä edellä mainitsin, mutta tiedän kehen voin turvata hädän hetkellä. Minulla on Herra tukenani. Tämä ei toki tarkoita sitä, että elämässäni ei ole enää vastoinkäymisiä. Tottakai on, ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Samalla tavalla ahdistaa ja masentaa. Samalla tavalla tulee pettymyksiä. Mutta vaikka kuinka olen pimeydessä, tiedän etten ole siellä yksin.
Tiedän myös, että joskus vielä tulee sellainen vastoinkäyminen, josta en selviä. Jokaisen meidän päivät täällä loppuvat joskus. Silloin on hyvä, jos tietää pelastuvansa. Kummasti ei enää pelotakaan niin paljoa.
Toivottasti joku sai tästä tekstistä valoa sinne oman elämänsä pimeyteen. Tai ennenkaikkea, että mistä sitä valoa kannattaa etsiä.. ;)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.