ahneus on nykyaikaa. minä en maksa ylihintaista lupaa muutaman sintin kalastamisesta vain siksi, että te voisitte painaa kalliita prosyyrejä. kehtaavatkin vielä hehkuttaa näitä korotuksia jonakin uudistuksena. tämä maa menee koko ajan paskempaan suuntaan. talvivaarasta ja pyhäjoen hanhiniemen raiskaamisesta näkee hyvät esimerkit tämän päivän suomalaisesta luontorakkaudesta.
yksi lupa, vikisee juoni juppitupa
6
211
Vastaukset
- salakalassa
Köyhiltä viedään viimeinenkin harrastus. Työttömänä kun oli ollut aikaa kalastella, mutta ei vara maksaa kalliita lupia.
- Uisteleekin
Halvemmaksihan nykyinen tulee, kuin entinen kalastuslupa läänilupa.
- KalaveroaOdotellessa
En maksa minäkään mitään valtion lupia koska se ei näy milläänmuotoa meidän etuina. Päinvastoin nekin rahat annetaan maahantunkeutujien ilmaisylläpitoon tai euroopan pankkiireille. Koska mökkijärvellämme on kalastuskunta aivan kuten kaikkialla ostan sieltä neljä kalamerkkiä vuosittain joilla voin uistella, verkottaa, pyytää katiskalla, sorsastaa yms ja raha menee vielä samaisen järven istutuksiin. Enemmän se hyödyttää paikallistasolla ja ne luvat olisi ostettava muutoinkin. Valtio nostakoon vaikka kymmenennen kerran rikesakkojaan jos se on yhdestä vitun kalastuskortista kiinni. Tosin en yhtään ihmettelisi jos kortista luovuttaisiin kokonaan ja jokaisen verolapuissa lukisi tulevaisuudessa vuosittain kuten yleveronkin osalla "valtion kalastuksenhoito vero 120e" Tällä tavalla tää maa kansalaisiltaan ryöstää muiden maiden ylläpitoon ja omien porvariston sotkujen hoitamiseen muutenkin.
- pitäkääkalanne
Tätä ne onm vapakalastajat halunneet ja musta se on ihan hyvä asia, että saivat.
Nyt vaan kävi niin, että mökkikalastajat maksaa näiden virvelimiesten laskun.
Mulla myös sama. En virvelöi kuin omalta laiturilta, mitä muuten jatkan luvatta ja hoitokunta on sitten myynyt verkonmerkit. Nythän niitäkään ei enää saa ilman valtion korttia. Laitan verkot luvatta ilman kohoja.
Toivottavasti mahdollisimman moni jättää maksamatta ja mmm saa mitä on tilannutkin.
Ei muuta kuin reilusti sähköpostia omalla nimellä ja asiapohjalta ja peukut alas.
Eräluvat.fi pitäs löytyy osoitteet.- KevätHaukeaPienarilla
"hoitokunta on sitten myynyt verkonmerkit. Nythän niitäkään ei enää saa ilman valtion korttia."
Mitenniin ei saa? Kyllä itse ainakin olen saanut nyt ja aina kalastuskunnan merkit ilman kalastuskorttia. Eihän nyt sentään olla myymässä mitään erityisen vaarallisia tarvikkeita kuten patruunoita joita et saa ilman aseenkantolupaa.
- uijsö
0206 39 7675
[email protected]
Tässä yksi syyllinen. "Ylitarkastaja".
Asiaan liittyvää, asiallista, mutta negatiivista postia hänelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1992280Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka32099Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3171837- 941600
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois831475Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001230- 671170
- 251111
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73996