Ns. taitettu indeksi syö eläkkeiden ostovoimaa.

nimienkerääjä

Sirkka-Liisa Kivelän perustama Suomen Senioriliike on tehnyt kansalaisaloitteen ns. taitetun indeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1591

Aloitteeseen tarvitaan 50 000 allekirjoitusta 6 kuukaudessa, jotta se otetaan eduskuntakäsittelyyn. Aloite on puolivälissä ja siellä on lähes 25 000 allekirjoitusta.
Meitä eläkeläisiä on 1.5 miljoonaa, joten eiköhän me saada tämä aloite maaliin.
Ole ystävällinen ja allekirjoita aloite sekä kerro tuttaville ja sukulaisille, että hekin allekirjoittavat. KIITOS!

21

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onhan tuo otsikko totuudenmukainen, jonka tuo hömppäprofessori Sirkka-Liisa Kivelä on esittänyt.

      Taisi olla itse Lipponen asialla kun tuo leikkaus tehtiin joskus 1900-luvun lopussa.
      Kun rahat eivät riitä laman kourissa on jonkun kukkarolla käytävä ja se on ja se on tietysti köyhimmän kukkaro.

      On erilaisia laskelmia siitä kuinka suuri tuo menetys on keskimääräistä eläkettä nauttivalle. Jos tuon eläkkeen suuruus on nyt 1800 euroa ja eläkeindeksin leikkauksen aiheuttama pienennys 40%, olisi leikkaamaton eläke nyt 1800/0,6, eli 3000e.

      Suuresta epätasa-arvosta voidaan puhua. Eläkeläisen ostovoima on pienentynyt 1200 euroa brutto keskimääräisesti kuukaudessa.

      Suuri eriarvoisuus kohdallamme toteutuu kun olemme vain äänestäjiä, jotka eivät äänestä tai äänestävät väärin.

      • en-allekirjoita

        On ruunella taas melkoinen vuosiluku arvio, kun ihan 1900 luvulta saakka alkaa? Isäni oli syntynyt 1906 niin eläke on suurentunut melkoisesti, kun minä sentäs saan eläkettä! Hyvin on asiat, kun ei anna ahneudelle valtaa. Hyvä, kun edes jotain saamme ja tuleehan nyt se takuueläkekin pian.


      • Ruuneeri

        Lama oli n. 1990 ja pakko oli kuluja pienentää. Indeksileikkaus siis tehtiin.


      • en-allekirjoita

        Kysäisen sinulta vielä ruunemanni, miksi kävit Kahvipirttiin kirjoittamassa sellaiset Joulu- terveiset, että aiheet ei sinua kiinnosta? Huomasitko itsekään, että se oli loukkaavaa emäntää ja meitä toisia kirjoittajia halveksiva?

        Mielestäni ansaitset hyvinkin tuon "palstahäirikkö" tittelin, koska niin usein arvostelet toisia kirjoittajia.


      • hää-o-inhottavin-
        en-allekirjoita kirjoitti:

        Kysäisen sinulta vielä ruunemanni, miksi kävit Kahvipirttiin kirjoittamassa sellaiset Joulu- terveiset, että aiheet ei sinua kiinnosta? Huomasitko itsekään, että se oli loukkaavaa emäntää ja meitä toisia kirjoittajia halveksiva?

        Mielestäni ansaitset hyvinkin tuon "palstahäirikkö" tittelin, koska niin usein arvostelet toisia kirjoittajia.

        politikko mitä ikinä suomessa on ollu, hyi ku sen naamaki puistattaa
        -
        Etkö tiedä,, tuo kyseinen henkilö " ruunemanni "
        on aivan itse Paavo LIPPONEN
        ei tietenkää sitä kiinosta omien töppäilyjen korjaaminen,
        se esiintyy näillä palstoilla ruunemannina sun muina ruueen viitavina nimimekkeinä,


      • Ruuneeri
        en-allekirjoita kirjoitti:

        Kysäisen sinulta vielä ruunemanni, miksi kävit Kahvipirttiin kirjoittamassa sellaiset Joulu- terveiset, että aiheet ei sinua kiinnosta? Huomasitko itsekään, että se oli loukkaavaa emäntää ja meitä toisia kirjoittajia halveksiva?

        Mielestäni ansaitset hyvinkin tuon "palstahäirikkö" tittelin, koska niin usein arvostelet toisia kirjoittajia.

        En ollenkaan loukannut. Kerroin vain tiedoksi, etteivät kahvipirtin kirjoitukset ole minua varten. Pyysin varmuuden vuoksi vielä anteeksi SkillaNilta, jonka hyvin tunnen. Olen tanssinutkin SkillaNin kanssa ja uskon hänen olevan edellen ystäväni. Kysykää itse!


    • kaheksantoistanen

      Nää pirttiläiset jaksaa pipojaan tiukentamalla.
      Sanmanlaista väkeä, luulottelemalla ei pärjää.

      • (18)"Sanmanlaista väkeä, luulottelemalla ei pärjää", muka Pirttiläiset, -- kirjoitit.

        Hyvin nuo tuntuu pärjäävän ainakin ilman ruunen kirjoituksiakin. Olisin minäkin pystynyt tarkemman arvion antamaan tuosta "leikatusta indeksistä", kuin 1900 luvun lopusta...Ei sentään laittanut 1700 luvun jälkeen. Olisi sekin mennyt kohilleen.


      • Commeljannttari
        Kristiina23 kirjoitti:

        (18)"Sanmanlaista väkeä, luulottelemalla ei pärjää", muka Pirttiläiset, -- kirjoitit.

        Hyvin nuo tuntuu pärjäävän ainakin ilman ruunen kirjoituksiakin. Olisin minäkin pystynyt tarkemman arvion antamaan tuosta "leikatusta indeksistä", kuin 1900 luvun lopusta...Ei sentään laittanut 1700 luvun jälkeen. Olisi sekin mennyt kohilleen.

        Olisit nyt edes yrittänt kertoa, mitä yritit sanoa!


    • Vaalien edellä on tavan takaa lupailtu laittaa eläkeläisten asiat kuntoon. Mukana siinä kuorossa ovat olleet myös eri puoluetaustaiset eläkeläisjärjestöt. Vaalien jälkeen eläkekohennusta ei sitten kuitenkaan ole mukamas varaa hoitaa, koska ajat ovat sattuneet osumaan aina semmoisiksi, että rahaa ei kerta kaikkiaan sitten olekaan eläkkeitten tason korjaamiseen. Sinänsä ei ole mikään yllätys tuo puoluesidonnaisten eläkeläisjärjestöjen roolikaan. Nehän ovat lähinnä eläkeläisten potentiaalisen kritiikin "haltuunotto-organisaatioita" eli eläkeläisten sanan kuulumisen "äänenvaimentimia".

      Puolueitten pahimpana pelkona on se, että eläkeläiset saisivat esim. omana puolueenaan yli miljoonalukuisen eläkeläisväen lähtemään liikkeelle kriittisellä mielellä ja kannattajikseen vaaleissa, mikä tietäisi roimia tappioita kaikillle nykyisille eduskuntapuolueille. Tosin nyt Perussuomalaiset ovat hallituksessa ja puolue sai kannattajikseen runsaasti myös eläkeläisväkeä. Seuraavat kolme vuotta tulevat näyttämään, tuoko Perussuomalaiset puolueena parannusta eläkkeisiin. Sitten ovat taas uudet vaalit v.2019, ellei eduskuntaa hajoiteta ja ennenaikaisia vaaleja järjestetä jo sitä aikaisemmin.

      • pian.12v.työeläkkeellä

        Työeläkkeet maksaa sijoitusyhtiöt, jotka vetävät mahtavaa tulosta ja ne eivät ole mitenkään laman kanssa tekemisissä muutenkaan. Poliitikkojen leikkaukset koskevat vain valtion maksamia eläkkeitä, ei eläkeyhtiöitten. Tämä huijaus on siis pelkkä huijausta, eihän rikkaalle huijarille mikään raha riitä, aina pitää saada lisää keinoja kaihtamatta. Näin se menee.


    • Minä en luota eläkeläisten kykyyn hoitaa yhteiskunnan asioita. Joka valtaan pyrkii, sen on myös tiedettävä ja osattava. Onhan eläkeyhtiöillä ollut rahaa satoja miljardeja. Nyt kun asiasta kirjoitetaan pari sanaa, sanotaan, ettei noita rahastoja saakaan enää kartutettua lisää. Leikatun indeksin korjaus olisi kyllä mahdollista, mutta kädenpuristuksiin menee miljoonat kun johtajat eroavat tai erotetaan.

      • jummi-jammi-ku-suututtaa

        Siihenki on tehtävä muutos,
        kenellekkää ei enää kultaisia kädenpuristuksi, kait meillä äänestäjillä on jotain valtaa asiassa,
        kaikki vaatimaan, politiikojen on tehtävä laki uusiksi,
        vääryys on poistettava yhteiskunnasamme,
        rikolliselle riistopolitiikalle on tultava loppu, ---
        -- mikä se ministeri Bernerki on oikein naisiaan,
        kovasti sitä ny epäillään,
        mihin mahtoi miljaardit kadota, k e n e n taskuun,
        tai k e i d e n taskuun,
        taitaa olla montaki rikoskumppania valtion rahojen kavaltamis jutussa,
        nyt vasta on alettu tutkia asiaa,


      • sama-tyyppi
        jummi-jammi-ku-suututtaa kirjoitti:

        Siihenki on tehtävä muutos,
        kenellekkää ei enää kultaisia kädenpuristuksi, kait meillä äänestäjillä on jotain valtaa asiassa,
        kaikki vaatimaan, politiikojen on tehtävä laki uusiksi,
        vääryys on poistettava yhteiskunnasamme,
        rikolliselle riistopolitiikalle on tultava loppu, ---
        -- mikä se ministeri Bernerki on oikein naisiaan,
        kovasti sitä ny epäillään,
        mihin mahtoi miljaardit kadota, k e n e n taskuun,
        tai k e i d e n taskuun,
        taitaa olla montaki rikoskumppania valtion rahojen kavaltamis jutussa,
        nyt vasta on alettu tutkia asiaa,

        Onneksi on alettu tutkimaan, toivottavasti selviää ja rikolliset saadaan kiinni,


    • Kyllähän meillä Suomessa toimitetaan ikääntyvää väkeä pois työelämästä ennen aikojaan, vaikka he olisivat osaamiseltaan ja kokemukseltaan oivallista työväkeä. Lienee osittain niin, että kun päsmäröimään pääsee nuoren polven johtajia, niin he eivät monestikaan halua alaisikseen itseään pätevämpää henkilökuntaa. Sen saman syyn vuoksi pomojaan vanhemmat työnhakijat eivät myöskään tule valituiksi työnhakutilanteissa, vaikka olisivat parhaita pestin hakijoita.

      Työelämää se on yhteisten asioitten hoitaminenkin. Muistamme ja tiedämme hyviä esimerkkejä täällä Koti-Suomessa. C.G.E. Mannerheim oli syntynyt v. 1867 ja hän toimi viime sotiemme ylipäällikkönä sekä hänet valittiin tasavallan presidentiksi v.1944 eli 77-vuotiaana. Juho Kusti Paasikivi oli syntynyt v.1870 ja hänet valittiin pääministeriksi v. 1944 sekä tasavallan presidentiksi v.1946 eli 76-vuotiaana ja hyvin hoiti hommansa valtiojohdossa.

      Katsotaanpa Atlantin länsipuolelle. Siellä USA:n ulkoministerinä toimii nykyään John Kerry, joka on syntynyt v. 1943. USA:n Keskuspankin pääjohtajaksi nimitettiin v. 2014 Janet Yellen, synt. v. 1947.

      Meillä Suomessa Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitisen oli lähdettävä eläkkeelle 68-vuotiaana juuri nyt vuodenvaihteessa, vaikka hän ainakin pätevyytensä puolesta olisi aivan hyvin kelvannut virassaan jatkamaan. Paljon puhutaan siitä, että työuraa olisi jatkettava viralliseen eläkäisikään saakka eli työnantajataholta niitä semmoisia toiveita ja patisteluja kuulemme. Käytännössä nimen omaan työantajataholla johtajat kuitenkin hoitelevat yritysten henkilöstöpolitiikkaansa niin, että vanhempi väki kovin usein poistuu eli poistetaan työelämästä ennen ikänsä puolesta eläkkeelle pääsemistään.

      • 80nainen

        Olisikohan yhtenä syynä työnantajan haluun palkata nuorempi työnhakija mieluummin kuin kokenut se, että nuoremman saa edullisemmin. Hänellä kun ei ole niitä kokemuslisiä. Olen vaan huomannut hitsaajapoikani saavan noita kokemuslisiä kun on jo ehtinyt yli viidenkymmenen ja pysynyt saman työnantajan palveluksessa pitkään. Ainakin julkisella puolella vuosilomien pituudessakin eroja vanhemman hyväksi.


      • 80nainen kirjoitti:

        Olisikohan yhtenä syynä työnantajan haluun palkata nuorempi työnhakija mieluummin kuin kokenut se, että nuoremman saa edullisemmin. Hänellä kun ei ole niitä kokemuslisiä. Olen vaan huomannut hitsaajapoikani saavan noita kokemuslisiä kun on jo ehtinyt yli viidenkymmenen ja pysynyt saman työnantajan palveluksessa pitkään. Ainakin julkisella puolella vuosilomien pituudessakin eroja vanhemman hyväksi.

        50:n hitsaajan kokemuslisät? Missä yksityisellä sektorilla maksetaan ylimääräistä pelkästä työvuosien kertymästä. Kyllä se yleensä riippuu osaamisen tasosta eikä runsaista työvuosista samassa paikassa.

        50:n luokkahitsarin näkö ei ainakaan parane aiempaan verrattuna.


      • 80nainen

        Voipa olla firmakohtaista tuo määrävuosin tuleva korotus. En ole paremmin selvillä, tokko yleissitoviin sopimuksiin kuitenkaan kuuluu.


    • Minulle on jäänyt hämäksi se miten yksityissektorilla ansaittu työeläke rasittaa valtion kassaa?
      Kertokaa ymmärrettävästi!
      Nimimerkki: Tiedosta kiitollinen.

    • ontääkimuutos

      elinaika kerroin vaikuttaa, minunkin eläke on pienempi kun osasin odottaa..

    • kirjoita-sinäki-nimesi

      Jos tuota leikkuria ei saada loppumaan niin vanhemuuten eläkkeen ostoarvo kokoajan vaan pienenee,
      siksi kaikkien kannataa allekirjoittaa tuo laki-alotus, jotta saadaan laki-muutos voimaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      136
      7434
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      23
      2774
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      287
      1499
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      209
      1202
    5. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1109
    6. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      95
      1086
    7. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1022
    8. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      82
      871
    9. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      19
      856
    10. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      17
      850
    Aihe