Harrastimme poikaystäväni kanssa itsenäisyyspäivänä seksiä ja no, sessio oli melko lyhyt ja miehelläni oli vaikeuksia pitää keppi pystyssä. Onko mahdollista että olisin nyt raskaana? Emme käyttäneet kortsua. Tuolloin olisi pitänyt olla minun hedelmällisin viikko, mutta mitä nyt valkovuotoani olen tutkinut niin hedelmällisin viikko oli n. 1,5 viikkoa kyseisen session jälkeen. Nyt tuosta sessiosta on kulunut jo melkein kolme viikkoa ja kuukautisteni pitäisi alkaa ihan näillä paikkeilla. Vatsaa on kipristellyt aamuisin ja rinnat ovat kipeät. Tosin kerta oviksenikin oli myöhässä niin uskon että menkkojenkin pitäisi alkaa viikkoa myöhemmin... Minulla ei kyllä vielä ole kuukautiset säännölliset. Tosin saatoin tuntea kuinka munasoluni olisi irronnut, sain kunnon yskäkohtauksen ja yskäistessäni ihan kunnolla oikealta puolelta nipisti/vihloi muutaman sekunnin ajan niin paljon että hyvä etten kaatunut maahan kivusta. Vastaako mikään näistä oireista sitä että mahdollisuus raskauteen olisi? Sen verran nuori olen vielä, että raskaus olisi kovin epätoivottu asia.
Vastaukset 2
- Aliisia11
Olet ehkä jo tehnyt raskaustestinkin ja saanut asiaan selvyyden, mutta omasta puolestani voin kertoa, että alavatsakivut eivät olleetkaan merkki lähestyvistä kuukautisista kuten luulin, vaan raskaudesta. Myös rinnat tulivat kipeäksi suurin piirtein niihin aikoihin kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa.
- Tyttö0
Itsellä aika samanlainen tilanne tosin ajankohdat eri.. nyt ootellaan mahdollisia oireita. En ole itse tehnyt vielä testiä. Rinnat on myös kipeät ja väsyttää koko ajan. Joskus myös huimaa. Äitini on sitä mieltä että olen raskaana ja ei täälläkään toivottua ole. Ikää itsellä 15. Kannattaa puhua vanhempien kanssa jos asut vielä kotona. Ja puhu myös poikaystäväsi kanssa. Tsemppiä sinne!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132396Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371433Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha640986- 106983
- 71962
- 97868
- 48865
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686