Pääsin kiireellisellä lähetteellä colonskopiaan parissa viikossa. Vaivani olivat kestäneet parisen kuukautta ja siinä vaiheessa kun viimein uskaltauduin lääkärin näytille olivat ajatukset persereiän ympärillä 24h vuorokaudessa.
Ensimmäinen käynti lääkärissä oli nolo, tutkimus teki niin kipeää että huusin ja pyörryin kivusta. Ja eikä lääkärikään lohdutellut, ei tiennyt yhtään mitä siellä suolessa oli. Määräsi rasvaa ja kontrolliajan jo viikon päähän. Sama toistui toisella käynnillä, nyt rasvaa ja suppoja sekä lähete eteenpäin. Ajattelin kuolevani ja sairastavani vähintään syöpää. Ja sitä tähystystä aloin ajatella jo hyvissä ajoin ja pelätä.
Aika tuli nopeasti, tyhjennyspäivä oli ok, olin valmistautunut henkisesti sekä siihen että itse tutkimukseen. Litku, colonsteril, oli juotavaa kunhan sen piti jääkaapissa, ja joi kylmänä. Tutkimuspäivä valkeni migreenillä, oli juotava pari litraa vielä litkua. Otin pari Buranaa päätautiin mutta eihän ne auttaneet kun maha tyhjeni sitä mukaa kun litkua joi.
Olin jännittänyt ja pelännyt tähystystä ennakkoon paljon. Kun viimein pääsin sairaalaan ja ilmottauduin polille, tuntui että olisi voinut pyörtyä siihen paikkaan. pian sh otti vastaan ja valmistautuminen alkoi, pukeuduin tutkimusvaatteisiin, laitettiin varalta tippaan. Halusin kaikki mahdolliset lääkkeet mitä vain oli mahdollista saada vielä tuossa vaiheessa. Mutta tässä vaiheessa ei lääkitty, vasta tutkimushuoneessa jos olisi tarpeen.
Kun sitten astelin tutkimushuoneeseen, näin lääkärin ja hoitajan, tuli jotenkin levollinen olo, päätin olla ilman lääkkeitä vaikka tiesin että en pysty. Sanoin vain että alkututkimukset olivat olleet helvetin tuskalliset...
Molemmat olivat itse rauhallisuuksia, rauhoituin itsekin ja ajattelin että selviän tästäkin.
Tähystys alkoi, odotin kipua, sanottiin että alku on paha, kipua tulee mutkissa ja käännöissä, tulee hankalia kohtia, pumpataan ilmaa ja yritä kestää. Odotin ja kuullostelin kipua tuleeko se, voimistuuko se sietämättömäksi mutta ei, kipua ei tullut missään vaiheessa, ilmankin laitto oli pientä siihen nälän kurinaan mitä maha huuti. Tutkimus kesti tunnin, mitään pahaa ei löytynyt, koepaloja otettiin reilusti ja ainut mikä löytyi oli pieni haavauma peräaukon suulta.
Kun tähystys oli ohi jasuoli käyntiin lääkärin kanssa läpi kuva kuvalta, olin niin helpottunut ja kiitollinen että olisin voinut halata henkilökuntaa kiitokseksi.
Syy miks kirjoitin tänne tämän; syyllistyin lukemaan kauhutarinoita täältä ennakkoon, menetin yöuneni turhaan ja pelkäsin aivan turhaan ja kulutin itseäni aivan syyttä suatta. Mutta jokaisen kohdallahan tutkimus on omakohtainen kokemus. Mutta itse olin niin yllättynyt ja helpottunut, tämän jälkeen voin uskoa että selviydyn mistä vain, ja ehken enää jatkossa märehdi tulevia ennakkoon.
Ensimmäinen käynti lääkärissä oli nolo, tutkimus teki niin kipeää että huusin ja pyörryin kivusta. Ja eikä lääkärikään lohdutellut, ei tiennyt yhtään mitä siellä suolessa oli. Määräsi rasvaa ja kontrolliajan jo viikon päähän. Sama toistui toisella käynnillä, nyt rasvaa ja suppoja sekä lähete eteenpäin. Ajattelin kuolevani ja sairastavani vähintään syöpää. Ja sitä tähystystä aloin ajatella jo hyvissä ajoin ja pelätä.
Aika tuli nopeasti, tyhjennyspäivä oli ok, olin valmistautunut henkisesti sekä siihen että itse tutkimukseen. Litku, colonsteril, oli juotavaa kunhan sen piti jääkaapissa, ja joi kylmänä. Tutkimuspäivä valkeni migreenillä, oli juotava pari litraa vielä litkua. Otin pari Buranaa päätautiin mutta eihän ne auttaneet kun maha tyhjeni sitä mukaa kun litkua joi.
Olin jännittänyt ja pelännyt tähystystä ennakkoon paljon. Kun viimein pääsin sairaalaan ja ilmottauduin polille, tuntui että olisi voinut pyörtyä siihen paikkaan. pian sh otti vastaan ja valmistautuminen alkoi, pukeuduin tutkimusvaatteisiin, laitettiin varalta tippaan. Halusin kaikki mahdolliset lääkkeet mitä vain oli mahdollista saada vielä tuossa vaiheessa. Mutta tässä vaiheessa ei lääkitty, vasta tutkimushuoneessa jos olisi tarpeen.
Kun sitten astelin tutkimushuoneeseen, näin lääkärin ja hoitajan, tuli jotenkin levollinen olo, päätin olla ilman lääkkeitä vaikka tiesin että en pysty. Sanoin vain että alkututkimukset olivat olleet helvetin tuskalliset...
Molemmat olivat itse rauhallisuuksia, rauhoituin itsekin ja ajattelin että selviän tästäkin.
Tähystys alkoi, odotin kipua, sanottiin että alku on paha, kipua tulee mutkissa ja käännöissä, tulee hankalia kohtia, pumpataan ilmaa ja yritä kestää. Odotin ja kuullostelin kipua tuleeko se, voimistuuko se sietämättömäksi mutta ei, kipua ei tullut missään vaiheessa, ilmankin laitto oli pientä siihen nälän kurinaan mitä maha huuti. Tutkimus kesti tunnin, mitään pahaa ei löytynyt, koepaloja otettiin reilusti ja ainut mikä löytyi oli pieni haavauma peräaukon suulta.
Kun tähystys oli ohi jasuoli käyntiin lääkärin kanssa läpi kuva kuvalta, olin niin helpottunut ja kiitollinen että olisin voinut halata henkilökuntaa kiitokseksi.
Syy miks kirjoitin tänne tämän; syyllistyin lukemaan kauhutarinoita täältä ennakkoon, menetin yöuneni turhaan ja pelkäsin aivan turhaan ja kulutin itseäni aivan syyttä suatta. Mutta jokaisen kohdallahan tutkimus on omakohtainen kokemus. Mutta itse olin niin yllättynyt ja helpottunut, tämän jälkeen voin uskoa että selviydyn mistä vain, ja ehken enää jatkossa märehdi tulevia ennakkoon.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.