Heipat kaikille!
Olen itse täysi-ikäinen nuori nainen, joka sai diagnoosin yli vuosi sitten mutta kärsinyt tästä jo lapsesta saakka. Sairaus on vuosi vuodelta pahentunut ja nyt saamassa yliotteen. lääkekokeilut ovat kaikki menneet niin pieleen kuin mahdollista, mutta lääkäri ei suostu terapiaan jos en droppeja syö. uskon että juttuseura (sellainen joka pystyy samaistua ja on suunnilleen samassa elämän vaiheessa) voisi helpottaa oloa. Onko täällä kukaan innokas vaihtamaan fiiliksiä? Ja tarkoitan tosiaan juttuseuraa, muussa tapauksessa kirjoittaisin kyllä seuranhakupalstalle.
Kiitos!
Olen itse täysi-ikäinen nuori nainen, joka sai diagnoosin yli vuosi sitten mutta kärsinyt tästä jo lapsesta saakka. Sairaus on vuosi vuodelta pahentunut ja nyt saamassa yliotteen. lääkekokeilut ovat kaikki menneet niin pieleen kuin mahdollista, mutta lääkäri ei suostu terapiaan jos en droppeja syö. uskon että juttuseura (sellainen joka pystyy samaistua ja on suunnilleen samassa elämän vaiheessa) voisi helpottaa oloa. Onko täällä kukaan innokas vaihtamaan fiiliksiä? Ja tarkoitan tosiaan juttuseuraa, muussa tapauksessa kirjoittaisin kyllä seuranhakupalstalle.
Kiitos!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei IFHY! Kuulostaa surulliselta tuo huononeva ennuste. Masennus oli diagnoosina 30v lähtien. Terapian päätyttyä mieli alkoi sahata niin että hypomaniaa saattoi olla 1-3pv ja sen jälkeen depressio 2-3pv. Diagnoosi tuli 6 vk sitten. Alkuun helpotus ja masennuslääkitys ajettiin alas. Tasaava tuntui tepsivän. Kolme vkoa sitten kuulin läheisiltäni hyvin vaikeita ja haavoittavia asioita. Olotila huononi merkittävästi. Töissä olen yrittänyt sinnitellä. Vahva halu eristäytyä. Töissä pystyn pitämään sosiaalisen ja iloisen roolini. Mikä paradoksi. Olen miettinyt laukaisiko terapia niin vaikeita kehollisia muistoja joka osaltaan altisti tähän kaksisuuntaiseen.
Niin, kaksisuuntainenhan voi olla periytyvä tai traumaperäinen. Uskon kuitenkin että asiat aina on parempi käsitellä vaikka toisikin vain lisää harmia elämään. Mulle kävi liian rankaksi pitää iloista roolia töissä, joten taas sairaslomalla. On aivan mielettömän vaikeaa esittää jotain mitä ei ole. Työ on kuitenkin siitä hyvä että on pakko nousta sängystä ylös. Tuohon eristäytymiseen en ole itsekään löytänyt vastausta: muutaman kuukauden ajan en ole jaksanut nähdä ystäviä lähes ollenkaan. Vapaa-aika menee kotona maalailessa ja sarjoja katsellessa. Turhauttavaa koska tiedän oikealta luonteeltani olevan sosiaalinen ja aikaansaava.
Vaikeat asiat tiputtavat helposti montun pohjalle, täytyy vain luottaa että se helpottaa ajan kanssa.