Köyhänä opiskelijana lisätienestin toivossa vastasin erään joulupukkiryhmän ilmoitukseen jossa etsittiin tonttuja mukaan jouluaattoillan keikoille. Heti seuraavana päivänä eräs joulupukeista soittikin minulle ja sovittiin tapaaminen paikalliselle huoltoasemalle. Huoltoaseman kahviossa minua odotti 3 kaverusta, iältään 50-60 vuotiaita. Kertoivat tehneensä pukkikeikkoja aattona jo useamman vuoden ajan, mukanaan heillä oli ollut sukulaistyttöjä tonttuina. Tänä vuonna yksi ei kuitenkaan ollut päässyt, joten olivat päättäneet palkata ulkopuolista apua. Miehet mittailivat nuorta hoikkaa vartaloani ja tuumivat että saattaisin sopia tonttutytön mekkoon, vaikkakin isot rintani saattaisivat aiheuttaa ongelmia. Sain kuitenkin homman ja sovittiin että näemme aatto päivänä erään joulupukin mökillä jossa pukeutuisimme ja lähtisimme matkaan.
Aatto koitti ja suuntasin mökille. Siellä odottikin miehet ja 2 noin oman ikäistäni tyttöä. Menimme tyttöjen kanssa vaihtamaan vaatteet, mekko oli todella kaunis, punainen jossa oli helmassa ja kaula-aukossa valkea turkisreunus. Olin laittanut päälleni valkeat pitsialusvaatteeni sekä valkeat stay upit. Mekko hyväili kurvikasta ja hoikkaa vartaloani kuin toinen iho ja avara kaula-aukossa toi hyvin esille pyöreät isot rintani. Tiesin näyttäväni todella hyvältä.
Kun saimme vaatteet vaihdettua, menimme mökin olohuoneeseen jossa 2 joulupukkia jo meitä odottikin. Jo silloin tunsin, kuinka kaikki kolme miestä eivät saaneet silmiään irti hoikasta vartalostani. Jaoimme kuitenkin työpaikat ja lähdimme matkaan. Oma pukkini oli nimeltään Markku, roteva ja miehekäs mies. Hän oli todella huumorintajuinen ja mukava, vaikkakin minua hämmensi hänen tiivis katseensa. Mekkoni helma nousi väkisinkin aina kun istuin autoon ja paljasti valkeiden sukkien pitsit. Yritin nykiä helmaa alemmas mutta Markku sanoi ettei häntä haittaa katsoa nuoren tytön seksikkäitä reisiä. Asia ei haitannut minua, joten annoin mekon helman olla.
Kaikki paikat oli kunnialla kierretty, vaikka perheiden isien housuissa olikin koko illan ollut havaittavissa pientä pullotusta. Suuntasimme Markun kanssa takaisin mökille jossa muut puki jo odottivatkin. Tonttitytöt olivat jo jääneet kotiinsa joten olin ainoa nainen. Yllätys olikin suuri, kun Markku kertoi muille, että oli ollut rankka reissu kanssani! Totesi ronskisti nauraen että pukilla seisoi koko reissun kun oli niin pantava tonttu matkassa...
Olin hämmentynyt asioiden saamasta käänteestä, mutta koska olin sinkku ja pahasti puutteessa, ryhdyin heti leikkiin mukaan.
-Vai tekis se pukilla tonttuu mieli?
Tuntui kuin kaikki kolme olisivat heränneet, kaikilla näkyi himo silmissä asti. Hyväilin hitaasti punaisen sametin peittämiä kylkiäni, miehet eivät saaneet silmiään irti hoikasta vartalostani. Markku heräsi ensimmäisenä ja tuli seisomaan eteeni. Sanaakaan sanomatta hän otti vyötäröstäni kiinni ja nosti minut mökin isolle pöydälle.
-Nyt katsotaan mitä löytyy tonttutytön mekon alta...
Markku kaatoi minut selälleen pöydälle ja veti tuolin jalkojeni väliin. Siihen istuessa hän nosti jalkani olkapäilleen ja alkoi nostaa helmaani. Hän hiveli sormillaan reisiäni siirtyen yhä lähemmäs sykkivää pilluani. Myös muut puki olivat saaneet itseensä liikettä ja yksi olikin siirtynyt pöydän ääreen ja hyväili kiinteitä rintojani. Toinen oli saanut vaatteensa heitettyä ja roikotti puolikovaa ryhmysauvaansa suoraan naaman päällä.
-Maistahan tonttu pukin kyrpää, huohotti mies edessäni ja survoi kulliaan kohti suutani. Avasin suutani ja sainkin sen heti täyteen pukin isoa ja paksua paalua.
Jalkojeni välissä oleva pukki oli jo täydessä vauhdissa, pitsistringit olivat saaneet väistyä pukin liukkaan kielen ja paksujen sormien tieltä. Pukki nuoli kosteaa pilluani ja työnteli sormiaan liukkaaseen vittuuni. Toinen pukki työnsi kyrpäänsä syvälle kurkkuun...
Aikansa nuoltuaan ja rassattuaan tiukkaa pilluani Markku kaivoi kyrpänsä esille ja survoi sen kerralla pohjaan asti.
-onpa tiukkapilluinen tonttu, tuntuuko hyvälle pukin paalu?
En voinut vastata mitään kun toinen pukki survoi isoa kyrpäänsä suuhuni. Markun tahti kiihtyi ja tunsin kuinka iso kyrpä kovin entisestään. Yhtäkkiä Markku vetäisi kyrpänsä pois sisältäni ja heilautti jalkani niin, että olin kuin pikkuvauva pylly pesulla, piti kiinni nilkoistani ja nosti pyllyäni paremmin tarjolle.
-Nyt tahtoo pukki pyllyä, Markku huohotti ja sovitteli isoa kyrpäänsä pyllyreikääni. Tonttutyttö ottaa nyt ihan rennosti, ei tää satu... Suu edelleen täynnä kyrpää en voinut kuin odottaa kun Markku kostutti sormet pillussa ja levitti sitä pyllyyni. Tunsin kuinka iso terska alkoi työntyy sisään tiukkaan pyllyyni ja lopulta antoi periksi. Markun kyrpä uppoutui juurta myöten syvälle pyllyyni ja aloitti hillittömän jyystämisen. Ei mennyt kauan kun tunsin kuuman spermalastin pyllyssäni ja Markku veti pehmenevän kalunsa pois.
Kolmas pukki oli kärsivällisesti odottanut vuoroaan ja nappasi minut suoraan sohvalle syliinsä, upottaen kyrpänsä juurta myöten.
Joulupukkien matkassa
Tonttutyttö81
0
1436
Luetuimmat keskustelut
- 2052029
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,481186Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1741082- 81976
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56861- 69772
- 100772
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77737Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.338677- 26661