En ole yksinäinen nyt niin pahasti, kuin olin aikaisemmin.
Muita ihmisiä ei saa syytellä, osoitellen, jopa heidän henkilökohtaista elämäänsä näin häiriten, ja sitä jatkuvasti kopioimalla, omaksi itseksi, tulevaisuudeksi ja vapaudeksi, vain eristämiseen ja syrjintään.
- Miksi pitää keskustella siitä, miksi yksinjättäminen mm. pahoinpitelemällä turvallisuushakuisena on väärin, frustraatio-defenssiä?
Se ei ole oikein, vaan todellisuudettomuutta.
- Hän on sinällään hyvin todellisuudeton, mutta tullut ihan osaksi arkea.
Ilmaiseksi!
Hänet nähdessään ei voi kysyä, kuin että mikä maa, ja mikä valuutta.
On aivan tylsää elämä, jos olet jo valmiiksi täydellinen.
- Se ei oikeuta kiduttamiseen, kuten psyykkisen kivun tuottamiseen, ja assosioiden toisen ihmisen, hänen yksityis-elämänsä unohtamiseen, halliten. Pakkotyön teetättäminen yksinäisyyttä käyttämällä on sairasta.
Yksinolemisen rauhan ja ajan riistäminen taas on vainoamista.
Sairaalloisuutta edustaa vain oman persoonallisuuden, sille kapitalismin luomat tarpeet edustaa itseä näkyvästi esillä olemalla, hyvinvoinniksi, myös muita ihmisiä varten.
Oma mahdollisuus tulevaisuudelle ei ole kiintymys-suhteesta, ja sen fantasiana olemisesta tietämätön ja todellisuudeton yhteiskunta. On mahdollista olla terapiassa, mutta yksinäisyyden voimaa se ei tarjoa.
- Olen vain syntynyt tähän, hirvittävään fanaattiseen katastrofiin, sen keskelle. Miten ihmiselle voi syntyä, tai hänelle rakentua tasapainoinen inhimillisyys?
Turvallisinta on osoittaa tunteita esim. vain hallusinaatio-hahmolle.
Vapauden riistämiseen, tai vankeuteen ja sillä turvallisuushakuisen selviytymis-keinon luomiseen se ei oikeuta. Ihminen ei ole sellainen, sisimmätön, että ihminen kiinnostaisi häntä vain ulkoisesti, tuhoten.
- Sellaista turvallisuushakuista selvitymiskeinoa ei saa olla naisille ollenkaan. Usein se on osoittelemisen ylikorostamista kehosta, joka saa aikaan läheisyydenkyvyttömyyttä, ja muuta tungettelevan sairasta.
On läheisyydenkyvytöntä pyrkiä ihmisenä olemaan sisimmätön.
- Kuin muut ihmiset eivät merkitsisi hänelle mitään, ulkoisesti.
Se saa aikaan vain voiman, oman aggression, joka ei tue hyvinvointia.
Ainakaan jos sillä kohtelee ihmisiä väkivaltaisesti, haluten kohdentaan tunteenomaisesti, niiden tilalle, tunteettomuudesta, osoittelua, kosketellen väkivallalla. Ulkoinen feminismi on tällaista, pyrkimystä terveyden aikaansaamiseen, vain miellyttämällä itseä, josta ei voi hyötyä kukaan. Se on sairaalloisuutta....
Kun vanhempani saavat olla ensikertaa elämässä kahden.
- Heidän häirintänsä oli sairaalloisuutta, turvallisuushakuisesta inhimillisyydettömyydestä. Sitä harjoittivat isäni vanhemmat uskonnostaan palvominen, asuen hänen kanssaan, ja myöhemmin myös äitini.
- Se harha vain oli menossa siinä pisteessä...
"Sellainen ei voi olla ammatti!"
Ethän kopioi ja siirrä omaa ulkönäköä muille?
- Kyllä frustraatio-defenssin luominen on sairasta.
Seksuaalisen alistamisen oikeuden pyytäminen väkivalta on kielletty.
Muita ihmisiä ei saa syytellä, osoitellen, jopa heidän henkilökohtaista elämäänsä näin häiriten, ja sitä jatkuvasti kopioimalla, omaksi itseksi, tulevaisuudeksi ja vapaudeksi, vain eristämiseen ja syrjintään.
- Miksi pitää keskustella siitä, miksi yksinjättäminen mm. pahoinpitelemällä turvallisuushakuisena on väärin, frustraatio-defenssiä?
Se ei ole oikein, vaan todellisuudettomuutta.
- Hän on sinällään hyvin todellisuudeton, mutta tullut ihan osaksi arkea.
Ilmaiseksi!
Hänet nähdessään ei voi kysyä, kuin että mikä maa, ja mikä valuutta.
On aivan tylsää elämä, jos olet jo valmiiksi täydellinen.
- Se ei oikeuta kiduttamiseen, kuten psyykkisen kivun tuottamiseen, ja assosioiden toisen ihmisen, hänen yksityis-elämänsä unohtamiseen, halliten. Pakkotyön teetättäminen yksinäisyyttä käyttämällä on sairasta.
Yksinolemisen rauhan ja ajan riistäminen taas on vainoamista.
Sairaalloisuutta edustaa vain oman persoonallisuuden, sille kapitalismin luomat tarpeet edustaa itseä näkyvästi esillä olemalla, hyvinvoinniksi, myös muita ihmisiä varten.
Oma mahdollisuus tulevaisuudelle ei ole kiintymys-suhteesta, ja sen fantasiana olemisesta tietämätön ja todellisuudeton yhteiskunta. On mahdollista olla terapiassa, mutta yksinäisyyden voimaa se ei tarjoa.
- Olen vain syntynyt tähän, hirvittävään fanaattiseen katastrofiin, sen keskelle. Miten ihmiselle voi syntyä, tai hänelle rakentua tasapainoinen inhimillisyys?
Turvallisinta on osoittaa tunteita esim. vain hallusinaatio-hahmolle.
Vapauden riistämiseen, tai vankeuteen ja sillä turvallisuushakuisen selviytymis-keinon luomiseen se ei oikeuta. Ihminen ei ole sellainen, sisimmätön, että ihminen kiinnostaisi häntä vain ulkoisesti, tuhoten.
- Sellaista turvallisuushakuista selvitymiskeinoa ei saa olla naisille ollenkaan. Usein se on osoittelemisen ylikorostamista kehosta, joka saa aikaan läheisyydenkyvyttömyyttä, ja muuta tungettelevan sairasta.
On läheisyydenkyvytöntä pyrkiä ihmisenä olemaan sisimmätön.
- Kuin muut ihmiset eivät merkitsisi hänelle mitään, ulkoisesti.
Se saa aikaan vain voiman, oman aggression, joka ei tue hyvinvointia.
Ainakaan jos sillä kohtelee ihmisiä väkivaltaisesti, haluten kohdentaan tunteenomaisesti, niiden tilalle, tunteettomuudesta, osoittelua, kosketellen väkivallalla. Ulkoinen feminismi on tällaista, pyrkimystä terveyden aikaansaamiseen, vain miellyttämällä itseä, josta ei voi hyötyä kukaan. Se on sairaalloisuutta....
Kun vanhempani saavat olla ensikertaa elämässä kahden.
- Heidän häirintänsä oli sairaalloisuutta, turvallisuushakuisesta inhimillisyydettömyydestä. Sitä harjoittivat isäni vanhemmat uskonnostaan palvominen, asuen hänen kanssaan, ja myöhemmin myös äitini.
- Se harha vain oli menossa siinä pisteessä...
"Sellainen ei voi olla ammatti!"
Ethän kopioi ja siirrä omaa ulkönäköä muille?
- Kyllä frustraatio-defenssin luominen on sairasta.
Seksuaalisen alistamisen oikeuden pyytäminen väkivalta on kielletty.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kysymyksessä kirkon harha ja sen alkuunsaama ihminen.
- Emme halua olla hänen näköisiänsä, se on sairasta, myös rankaisemisena.
Psyykkisen kivun tuottamisen oikeutuksen pyynnöt ovat kiellettyjä, sairaalloisuutena.
- Näin ei voi pyrkiä voittamaan, ihmis-elämä on liian arvokas, yksityis-elämänämme.
"Ihminen aitona on arvomme. Hän on sitä läheisyydellä, inhimillisyytenä, sekä coping-keinona.
Huolehtien näin hyvinvoinnista, myös muille ihmisille."
Yksityisyyden voimaakaan ei ole tarjolla terapiana.