Miten yksinäisyyttä voisi ehkäistä tai korjata?

No juu, siis tuohan on enemmän tuommoinen kriisiapu jouluksi tai ehkä vähän enemmän kohderyhmä-vinkki. Kuin keskustelua semmoisesta yleisestä yksinäisyydestä. Tai onhan sekin, miten jostain juhlapyhästä selviää, mutta ei kaikkia yksinäisiä se juhlapyhä ahdista (sehän nyt vaan on vapaapäivä monille) ja toisaalta, jos siitä selviää kriisipuhelimen avulla, se ei poista yksinäisyyttä. Se on kuitenkin elämä, ei hetki. Yksinäisiä hetkiä on kaikilla tai juhlapyhiä mitkä on vaikeita.
Toisaalta, miksi juuri ne pyhät on vaikeita? Juuri silloin moni kaipaa enemmän seuraa, mutta loppujen lopuksi, jos on vaikka parisuhde ja toinen vuorotöissä, saattaa joulu mennä hyvin yksin. Ahdistumatta. Miksi yksinäisyys kulminoituu juhlapyhiin mitä kaikilla ei kuitenkaan ole?

Mutta tuollakin oli ehkä ainakin yksi pidemmälle kantava ehdotus: kutsu naapurit kylään. Miksi pitäisi odottaa joulua? Miksi ei voisi kutsua naapuria kylään ihan muuten vaan. Kaupungeissahan on kerrostalot täynnä ihmisiä. Sielläkin kuitenkin on yksinäisiä. Miksi?

(Se unelmakarttaneuvo oli ihan jostain kuusta minun mielestäni. Tee unelmakartta, itselläni tulee mieleen että tuntisin oloni vielä synkeämmäksi, jos jo ahdistaisi ja keskittyisin vaan siihen mitä toivoisin olevan - eli ei ole)

Osaatko sanoa mistä se johtuu ettet koe osaavasi ystävystyä? Minusta on joskus sanottu että "jään etäiseksi" enkä tiedä miksi. Kuitenkin olen ihan mukana, mutta en ehkä aina niin varauksettomasti tai ikään kuin "pidä kaikkia ystävinä", siis en tarkoita mitään vihamielistä, vaan en jotenkin lähde olettamuksesta että oltaisiinkaan heti ystäviä. Ehkä olen hidas tutustumaan ja siksi "etäinen"? En ole varma.
Tai onkohan tuo sitten vähän semmoista meidän ikävää kulttuuria. Koska itsekin olen monessa harrastuksessa huomannut, että ihmisillä on jo omat piirinsä ja vuosiakaan mukana ollut "muualta tullut" ei välttämättä ole. Tai sitten että ollaan vaan sen tekemisen kautta tuttuja eikä todellisuudessa sen jälkeen mitään. Tavallan mahdollisuuksia olisi olla enemmänkin ystävä, sitä vaan ei olla?

Joissain paikoissa aina onkin ihmisiä, jotka ei sitten ole "omia" mutta onko se sitten monesti myös niin, että ihmiset on jotenkin tämän kulttuurin perimänä kauhean itsekseen? Ei mennä kylään, ei kutsuta kylään, ei lähdeta konserttiin, ei mennä tapahtumiin. Baariin monet lähtee, mutta siihen se kai usein jää.

Juoruile ja kadehdi! Lyöttäydy juorukerhoon. Osoita peittelemättä myrkyllistä kateutta. Noillakin pääsee seurapiireihin.

Oho! Onpa katkeran oloista tekstiä.
Jotenkin noin se tuntuu ainakin aika ajoin menevän se yksinäisyyteen vajoaminen. Mutta eikös puupäät pysy pinnalla?
Kateellinen olen niille joilla on ystäviä ja seuraa. Sen tunnustan!

Sekin on kyllä totta, että isoimmalla osalla ne jutut on sitä samaa. Mutta olisko mahdollista että kuitenkin sieltä, jos pystyy hyväksymään omat ja muiden puutteet, voisi aina silloin tällöin myös löytyä niitä helmiä? Tosin tietty, yksinäisyyttähän siinä tuntee aika ajoin seurassakin (tiedän tunteen kyllä), mutta toisaalta, jos vaan useammin ottaisi lunkimmin? Että lakkaisi odottamasta ja vaatimasta aina niin just sitä omanlaista seuraa ja suuntaisi katseen kohti muita, että jos sieltä kuitenkin löytyy jotakin mielenkiintoista? Voihan sitä olla kiinnostunut vaikka siitä miten erilaisia me ollaan, miten joku toinen käsittää maailman, tai jotakin... Ainakin ajoittain? No, sitten toinen kysymys on, poistaako se todella yksinäisyyttä. Yksinäisyyttähän tuntee, jos ei ole yhtään omaa ihmistä, ei yhtään oman henkistä seuraa jakamassa sitä omaa maailmaa. Tässä kohtaa se on totta, että mitä lähempänä on valtavirtaa, sitä enemmän niitä ihmisiä on.

Ihminen on myös laskelmoiva. Paljon jaetaan tuttujen kesken. Työpaikoista lähtien, jopa koulutuspaikoistakin osa: ei ole lähelläkään aina pätevin, osaavin eikä edes sopivin hakija... Se on just sitä itteään. Tai sitten halutaan niitä mielistelijöitä tai jos oikein mennään pitkälle, niin joissain ihan... miten sen sanoisi... kulttureilleissäkin piireissä missä muka ajatellaan, ollaan luovia ja avoimia tms. jaellaan paikkoja tuttujen, helppojen käytettävien jne. perusteella. Joo, siltä ei voi välttyä, että aina on niitäkin. Ja kiipijöitä ja pyrkyreitä. Se on turhauttavaa.

Mutta pitää nyt keksiä muitakin keinoja poistaa yksinäisyyttä kuin muuttua muuksi kuin mitä on :) Pakko!

Keuruunakka kirjoitti:

Oho! Onpa katkeran oloista tekstiä.
Jotenkin noin se tuntuu ainakin aika ajoin menevän se yksinäisyyteen vajoaminen. Mutta eikös puupäät pysy pinnalla?
Kateellinen olen niille joilla on ystäviä ja seuraa. Sen tunnustan!

Minusta ainakin kuulostaa turhautuneen ihmisen tekstiä enemmän, mutta se siitä, tehdään ennemmin keskustelua kuin arvioidaan muiden mielentiloja ohhotellen, kun ei niitä tunteita ja ajatuksia kuitenkaan näe tekstistä. Mielummin minusta olisi parempi kysyä että ootko katkera vai turhautunut, onko sarkasmia, mustaa huumoria vai kerrankin rehellinen avautuminen. Ihan vaan siis sillä, että saisi sitä keskustelua aikaan. Ei pahalla. Ja toisaalta, jos yksinäisyys aiheuttaa katkeruutta, sekin ois sinänsä aika luonnollista, ottaen huomioon miten sosiaalinen eläin ihminen on ja miten hankalaa yksin saattaa olla elää - jo ihan käytännön syistä, tunteista puhumattakaan.
Noin vaan sivusta.

Mutta sitten: miten sitten niitä ystäviä saisi? Miksi sinulla ei ole ystäviä eikä seuraa?

Ystäviä saa kun ei ole ronkeli nirppanokka ja turhan herkkä. Ottaa rennosti.

Tuonne vaan puistonpenkille jorisemaan alamäen anttien kanssa. Jutut voi olla aika epämääräisiä ja yksipuolisia - niinhän ihmisten puheet usein ovat. Väärinymmärryksiä, tahallisia ja tahattomia tulee aina. Mutta on ainakin ystäviä. Siitä se lähtee.

Ehkäpä ei, koska on eri asia jorista jonkun kanssa, kuin olla ystävä. Tämä on nyt vähän samanlainen näkemys, kuin että kyllä kaikille on joku parisuhteeseen. Aivan takuulla onkin, kun käy poimimassa kenet tahansa, niin miehille kuin naisillekin löytyy omat elämänsä ojan pohjalla olevat, jotka surullisen kohtalonsa takia tarraavat keneen tahansa. Mutta sekö on parisuhde, että huolii kenet tahansa tai että on kenen tahansa huolittavana? Vai oisko parisuhde kuitenkin se, että on elämänkumppani jollekin, ja se sitten vaatii jo tuntemista, ja että ois ihastusta, rakkautta ja/tai kiintymystä, ja sekin vaatii jotakin... Että oikeastaan kyllä kadun miehet ja naiset on ihmisiä siinä missä muutkin ja vaikka me emme halua sitä myöntää, on jokaisella puistopubissa asustavalla ihan sama ihmisarvo kuin meillä muilla. Mutta "joriseminen alamäen anttien kanssa" ei ole ystävyyttä. Ystävyyttä ei ole postinkantajan moikkaaminen eikä kassalle puhuminen myöskään. Ystävyyttä ei voi muodostua, jos ei ole vuorovaikutusta, vastavuoroisuutta, yhteisymmärrystä. Periaatteessa näitäkin kaikkia voisi olla alamäen antin kanssa (turha esittää fiksua ja ylimielistä siis), mutta harvalla kai kuitenkaan, johtuen alamäen antin tuskaisesta elämäntyylistä ja alkoholismin yleisestä aivokemian muuttamisesta mikä tekee aa:sta vähitellen sairaan narsistin.

En ole varma, onko vastauksesi tarkoitus olla hauska tai vaikka sarkastinen, mutta se on jotenkin tosi turha. Koska se ei ole hauska eikä sen sarkasmikaan iske, kun se ei ole kovin älykästä. Tietenkin se voisi olla, että olet itse saanut tämmöisen vastaavan neuvon ja siitä hieman suivaantuneena nyt katkeruutta purat?? En tiedä siis, mutta kun alussa pyydettiin keskustelua, niin tulee myös mieleen, että ilmeisen vaikea aihe on. Yksi laittaa turhan linkin: siis kyllähän noita linkkejä piisaa. Yksi kommentoi vaan toisia. Joku purkaa turhautumistaan viestillä mikä ei auta ketään. Tässä tämä, täysin ajan haaskausta. Eri viestejä, mutta aivan sama idea. Mitään todellista ei osata sanoa.

Onkohan yksi yksinäisyyden isoimmista syistä se, ettei siitä edes kyetä keskustelemaan? Katselin tuossa noita aloituksia, missä useampi kuin yksi valitti, miksi hänelle ei vastata tai muuta vastaavaa ja kuitenkin kun täällä olisi mm. tämä ihan keskustelua pyytävä aloitus, ei oteta osaa. Edes yksinäiset eivät osaa ottaa osaa, vaan jauhavat sitä ihan samaa omissa aloituksissaan, ollen yksinäisiä jopa netin keskustelupalstalla? Mitäs tähän sanot?

Ihminen voi olla yksinäinen porukassa (emotionaalinen yksinäisyys). Erilainen ajattelutapa ja jopa älykkyys aiheuttavat yksinäisyyden tunnetta ja ajavat ihmisen lopulta sosiaaliseen yksinäisyyteen.

Sekin on totta, väärässä porukassa voi olla yksinäinen. Mutta monella on "erilainen ajattelutapa", siis ainakin mitä juttuja lukee. Eikö he siis voisi kohdata missään tai millään, kun kuitenkin heitä on? Älykkäillä on mensa, mutta vaan jos ylittää tietyn rajan... Ehkä helpointa on, jos on juuri sen verran älykkäämpi kuin enemmistö, että pärjää hyvin ja vähän helpommin, tajuaa muttei ole niin kaukana. Tai jos pääsee mensaan, on jo riittävän fiksu pärjätäkseen ja sieltä sitten ainakin löytyy yhtä älykkäitä! Mutta väliinputoajat? Jos on sen verran fiksu, vaikka älykkäämpi kuin 95% väestöstä, on jo aika fiksu. Saattaa olla aika vaikeaa (eli noin 10% mahdollisuudet) löytää suunnillee samoilla aalloilla liikkuvia sen älykkyyden puoleen, vielä kun kaiken muunkin pitäisi synkata. Mutta onko se vielä erottava määrä? Onko vielä silloin niin kauana ns. enemmistöstä, ettei sitä oikein jaksa?
Se nimittäin olisi ehkä veemäisintä, koska ei voi olla mensassa, missä The älyköt on, mutta aika vähän on sitten yhtä älykkäitä kuitenkaan, joten oma ajattelu saattaa jo olla ikäänkuin eri asia ja monet muut vaikuttaa aika tyhmiltä.
No, tietenkin on muitakin arvostettavia ominaisuuksia, kuten myötätunto, kiltteys, yrittäminen ja jos yhden asian ihmisen kanssa voi keskustella vain yhdestä asiasta, niin ei se niin haittaa jos se on juuri siinä skaalassa, mistä itsekin on kiinnostunut?

Tyhjäpäille on turha selittää!

Niin, ja mikähän se kädenojennus voisi olla? Sitä tuossa aloituksessa kysytään, mikä se olisi? Miten konkreettisesti joku voi tehdä jotain? Minusta on aika helppoa sanoa että tarttis tehdä jotain, mutta kun kysytään että mitä Sinä olet sitten tehnyt, niin on hiljaista. Voimme todeta että kaikki tarvitsee apua ja silti oma varvas ei liikahda. Voimme lainalla biisin sanoja, mutta ketä ne koskee? Kenen pitää tehdä se ensimmäinen moikkaus ja aloittaa kaikkien naapureiden tervehtiminen? Kenen pitää tarjoutua auttamaan muita, olemaan läsnä ja sanoa, että kyllä voin! Kenelle sinä voit tarjota kädenojennuksen ja kenet sinä voit auttaa suosta ylös?

- Miten sinä olet ojentanut kätesi?
- Miten olet auttanut muita yksinäisiä?
- Ovatko he yksin enää?
- Mikä se kädenojennus voisi olla?
- Mitä voi tehdä ehkäistäkseen tai poistaakseen yksinäisyyttä?

Jajatkoasitten kirjoitti:

Niin, ja mikähän se kädenojennus voisi olla? Sitä tuossa aloituksessa kysytään, mikä se olisi? Miten konkreettisesti joku voi tehdä jotain? Minusta on aika helppoa sanoa että tarttis tehdä jotain, mutta kun kysytään että mitä Sinä olet sitten tehnyt, niin on hiljaista. Voimme todeta että kaikki tarvitsee apua ja silti oma varvas ei liikahda. Voimme lainalla biisin sanoja, mutta ketä ne koskee? Kenen pitää tehdä se ensimmäinen moikkaus ja aloittaa kaikkien naapureiden tervehtiminen? Kenen pitää tarjoutua auttamaan muita, olemaan läsnä ja sanoa, että kyllä voin! Kenelle sinä voit tarjota kädenojennuksen ja kenet sinä voit auttaa suosta ylös?

- Miten sinä olet ojentanut kätesi?
- Miten olet auttanut muita yksinäisiä?
- Ovatko he yksin enää?
- Mikä se kädenojennus voisi olla?
- Mitä voi tehdä ehkäistäkseen tai poistaakseen yksinäisyyttä?

Eiköhän se ole niin, että yksinäinen vanhus, vammainen, köyhä,.... nuori tai vanha tarvitsee sen kädenojennuksen sieltä valtaväestön suunnasta! Yksinäisyys koettelee jo niin suurta joukkoa kaikissa yhteiskuntaluokissa, että kädenojennuksen pitää olla jo kansalaisuusvelvollisuus eikä vain yksinäisten puuhan varassa. Heiltä itseltään kun taitaa olla työkalut aika vähissä. Ja muut ei vaan voi! Yksinäisyys sairastuttaa jo hyvinkin nuoria. Yhteiskunnalle tulee todellakin kalliiksi korjata niitä tuhoja.
Niin ja sitten, muuten! Pitääkö se autettava yksinäinen olla just sitä omaa kastia. Miksi ei se puistonpenkin arska ole arvokas? Miksi minä pyörätuolissani en ole arvokas vaikka töitäkin vielä yritän tehdä? Varmasti olen ystävällinen ja avulias kaikkia kohtaan, sen minkä pystyn. Ei olla arvokkaita, meiltä vaaditaan kädenojennuksia ja neuvoja vaikka kuinka usein olisimme jo päämme seinään lyöneet kun "muut ei vaan voi sanoa edes moi", eikä katsoa silmiin...

Se on kyllä totta että yhteiskunnan pitäisi tehdä enemmän! Minusta nykyinen köyhyyteen ajaminen aiheuttaa myös yksinäisyyttä: on häpeää mutta ihan myös eristäytymistä kun ei ole vaikka rahaa harrastaa ja jos on työnsä menettänyt, niin mistä sitä saa motivaatiota, iloa ja jaksamista? Jos vaikka onkin ollut kavereita niin nehän käy töissä, niillä on varaa lähteä paikkoihin ja harrastaa. Joku tukisysteemi pitäisi olla sitäkin varten että ihmiset pysyisivät elämässä kiinni ilollakin eikä pelkkiä hemmetin työkkärin kursseja. Niissäkin on hyviä ja tottakai ihmisen itsensäkin pitää yrittää, mutta vastoinkäymisten sumassa se saattaa olla ylivoimaisenkin vaikeaa. Onhan meillä kriisiterapiaa ja pollatohtoreita mutta ystävyys olisi monesti parasta terapiaa.
Yksinäisten puuhaamisen varassa hyväntekeväisyys tai vapaaehtoistyö ei saisikaan olla, mutta se voisi toimia myös sitä yksinäisyyttä poistavana tekijänä. Ei kukaan kuitenkaan voi olla aktiivinen toisten puolesta.

Miksipä puiston arska ei olisikaan arvokas, pitäisihän sen olla niin. Tietty se on vähän hankalammin autettava, koska hänen ja muiden riippuvaisten (jos tarkoitat kadun miehiä, jotka ovat alkoholisteja) auttamiseen tarvitaan muitakin rahkeita. Koska se on vaarallinen sairaus ja vie helposti mukanaan. Ei ettei arskat voisi olla ihmisinä ihan yhtä arvokkaita vaan se että ei heidän mukaansa vaan voi lähteä. Itsestään on pidettävä ensin huoli että voi auttaa muita.
Miksi sinä et olisi pyörätuolissasi arvokas? Sitä en ymmärrä, siis pyörätuolissa istuvat ihmiset nyt vaan istuu pyörätuolissa. Eihän heidän kanssaan kanssakäyminen pitäisi olla edes haastavaa? Siis sen haastavampaa kuin ihmisten yleensä. Arskan ymmärrän, koska hän saattaa olla todella haastava. En ehkä ymmärrä ihan, siis koetko jääneesi yksin pyörätuolin takia? Tai mitä kädenojennuksia tai neuvoja sitten vaaditaan? Toisaalta, jos joku kaipaa apua, on hyvä kyllä kysyä, ei kukaan ajatuksia kuitenkaan lue.

olisi, pitäisi, ei pitäsi...

Niin, silloin kun pyöritellään ajatuksia - eikä oikein keskustelupalstalla muuta voi - on se aina olisi ja pitäisi jne. koska ei voida sanoa että pitää. Tai voi, voi tietenkin sanoa että yhteiskunnan pitää tukea, mutta sitten pitää keksiä miten sen "pitää" saa pitämään. Tarkoitan että voihan sitä sanoa että "yhteiskunnan pitää tukea" vaan kun se ei tällä hetkellä ainakaan tuolla tavoin tue. Eli silloin se on "pitäisi". Mutta lohdutukseksi voi sanoa, että pohdinnasta ja keskustelusta sekä suunnittelusta kaikki on lähtenyt liikkeelle, sitten myös se jonkun toiminta.

Keksipä ja kerropa sinä mitä ja miten "pitää" äläkä vaan paasaa tyhjiä sanoja ja patista muita.

Jaahas, niin... aloituksessa on pyydetty keskustelua. Tämä ei sitä todellakaan ole. Ei ole pyydetty riidan haastamista ja tätä juuupaseipäs lapsellista löpinää, vaan niiden välttämistä. Olen pahoillani mutta minua ei jaksa kyllä kiinnostaa sinun inttämisesi tämän enempää. Jos se on tapa kerjätä huomiota niin nyt olet sitä sitten saanut. Täällä palstoilla pyörii keskustelukyvyttömiä kyllä varmasti riittävästi tavoitteisiisi, joten kannattaa etsiä seuraa heistä. Kiitos kun osallistuit ja näkemiin, minua ei seurasi kiinnosta.

Ei kyse ole juuri sinusta vaan yleisestä keskustelun aiheesta ja heistä silloin, ketkä kaipaisivat sitä että heitä autetaan tai ketkä eivät halua olla yksin. Sinulla on ihan täysi oikeus vaikka linnottautua neljän seinän sisälle loppuelämäksesi, ei nyt ole kyse sinusta yksilönä pakosti ollenkaan. On turha siis vaatia oikeutta, joka sinulla on jo.

Ei ole kyse pelkästään minusta, vaan siitä, että yksin olevia syyllistetään siitä, että he ovat yksin. Joulu ja muut juhlappyhät ovat sitä syyllistämisen kulta-aikaa.

Jos joku kärssii yksinolosta, hän kärsii siitä ihan samalla tavoin, olipa päivä mikä hyvänsä.

Ja miksi automaattisesti niputetaan kaikki yksin olevat kärsijöiksi, potentiaalisiksi terroristeiksi tai vähintään nuppisairaiksi.

Ja miksi kuvitellaan, että yksi olevat linnoittautuvvat neljän seinän sisälle? Minä esimerkiksi olen nyt työpaikalla, tein ihan normaalin työpäivän, lopetttelen sitä vähitellen tähän kellonaikaan.

Ja en enempää lähde nyt inttämään, koska siihen se näyttää menevän, mutta tuo on toinen aihe kokonaan. Jos siis vaikka koet että sinua ja "kaikkia yksinäisiä" jotenkin syyllistetään tai leimataan tms. niin siitähän voisi tehdä oman keskustelunsa. Tämän aihe oli keinot millä voisi korjata jotakin ja onko ideoita jne. Tämän keskustelun aihe ei ole tehnyt olettamuksia vaan kysymyksiä, ja pyytänyt keskustelua. Kukaan ei myöskään ole syyllistänyt ketään, niputtanut eikä puhunut pelkästä joulusta - tai muistakaan juhlapyhistä. Se lienee nyt jo selvää sitten viimeistään tässä. Kukaan ei myöskään olettanut kaikkien linnoittautuvan vaan vastasi vaatimukseesi, että kyllä, sinulla on kaikki oikeudet olla juuri niin yksin kuin haluat ja ole sitä missä olet. Se oli esimerkki.
Kukaan ei ole holhoamassa sinua.

Mikähän siinä toisten yksinäisyydessä muita riepoo? Jopa siihen pisteeseen saakka, että tuota kuvaamaasi syyllistämistä ja leimaamista tapahtuu.

Varmaan aina on muilla sanomista johonkin. Ja se on tietenkin totta että osa kyllä arvottaa maailman niin että yksin jäämiseen on oltava joku syy. Mutta itse lasken sen peloksi, samaksi peloksi, miksi esim. raiskauksen uhria syytetään rikoksen aiheuttamisesta: koska vaihtoehto on liian pelottava. Että se voisi sattua kenelle tahansa, hyvälle, pahalle, ilman syytä, ilman perustelua, siis sattua kenelle hyvänsä, jopa... minulle?! Sitä ne tuomitsijat pelkää. Että jos kuka tahansa voisi jäädä yksin ilman syytä, kaverit vaan kadota, kuolla, lähteä, olla lopulta pelkkiä vääriä, tai että he heräisivät yhtenä aamuna liitossa, elämässä ja porukoissa, missä ovat jäätävän yksin, tai että he vaan vaikka olisivat "viimeisiä" porukassaan eivätkä pystyisikään tutustumaan kehenkään, tai jos he itse muuttaisivat jne. he saattaisivat jäädä ypöyksin...jos kuka tahansa, myös he. Joten he peloissaan ennemmin keksivät että ei ne hyvät ihmiset, ei sitä ilman syytä tapahdu, kyllä sille itse mahtaa ja elämä on hallittavissa 100%:sti. Ainakin riittävästi.
Itse uskon että pahimmat noista ennakkoluuloista johtuu oikeasti pelosta, myös erilaisuuden pelosta. Ainahan me pelkäämme.

Yksi tie mitä ajattelen, mikä saattaa johtaa yksinäisyyden umpikujaan, on että se sama pelko tarttuu yksinäiseen. Siis että alkaa itsekin pitää itseään muita huonompana, tai itsekin suhtautua vihamielisesti. Pelkää joten torjuu. Ei uskalla yrittää riittävästi tai ollenkaan, ja lakkaa, lopettaa. En tiedä kuinka paljon yksinäisyydestä johtuu siitä, että yksinäinen itse kuvittelee olevansa jotenkin nolo, joten ei etsikään mitään. Tai itse hokee itselleen ettei varmaan osaakaan tai muuta, jotain, mikä alkaa tehdä itseään toteuttavaa kierrettä. Se voi olla ainakin osalla totta, että uskoo pelkoa. Muiden pelkoa ja omaakin pelkoa. Etenkin jos jää yksin ja on ennen itse tuominnut yksinäiset, joihin sitten äkkiä itse kuuluukin. Tai jos on kiusattu, joka on kuullut vain haukkumista liian pitkään. Se saattaa lopulta vaikuttaa niin epäkannustavasti että alkaa itse haukkumaan itseään ja pelkäämään jo turhaankin ja alkaa jollain tasolla uskomaan että onkin huono.
Ainakin siis semmoinen keskustelu lieventäisi ennakkoluuloja, ehkä jopa pelkoja. Kiusaamista pitää ehkäistä, mutta ihminen on mitä on, eli aika paljon enemmän pitäisi ihan oikeasti keskustella myös siitä, että puolensa saa pitää, itseään saa arvostaa ja vaikka kaikki olisivat niin tyhmiä että kiusaavat tai kukaan ei osaa siihen puuttua, se ei ole oikein, se ei kerro uhrista vaan tekijöistä, ja että vaikka aina ei onnistuta tekemään mitään, se ei tarkoita etteikö pitäisi. Tarkoitan että saisi sitä semmoista uhrin yksinjäämistä pois siitä, että hän luulee että kaikkia muita autetaan tai ettei häntä ikinä tai että se on millään tavalla oikeutettua: ei ole, vaikka sitä tapahtuu ja että puolensa (=kiinni omasta itsearvostuksestaan) saa pitää! Ei tarvitse alistua ja odottaa että joku huomaa ja itseään saa toki aina kehittää ja muuttaa monella tapaa, jos ITSE haluaa, mutta kaikilla on myös velvollisuus tulla monenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Eli jos kiusaaminen on sulkemista ulkopuolelle, se on väärin, se siitä. Ystäväksi ei voi pakottaa ketään, mutta paskamaista kohtelua ei tarvitse sietää niin että itseään alkaa parjaamaan siitä.

Uskon että kun asioista myös puhuttaisiin ihan rehellisesti, monella tavalla, niin ainakin sen osan yksinäisyyttä estäisi, missä ihminen jää jumiin omaan häpeäänsä, minkä jotkut toiset loi omien pelkojensa tai oman ilkeytensä takian.

Mä en kuitenkaan muuten keksi kuin ne kaikenmaailman harrastukset ja työt/opinnot, missä voi tavata muita ihmisiä ja ehkä ystävystyä. Paitsi nettihän tietty, mutta harvalle pelkkä virtuaalisuhde riittää.

Joo ja elämä on parasta huumetta.