Narsisti äiti vai minussa vikaa?

Et ole tyhmä. Äitisi on sairas. Varmasti narsisti, kuvauksestasi sen tietää. Pyri eroon. En osaa muuta sanoa. Itse olen erossa narsistisesta anopistani. Se on ainut tie joka auttaa!

Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä ei voi sanoa... Mutta jotenkin ei synkronoi. Se, että sinulla on tunteita äitiäsi kohtaan on tietenkin hyvä. Jotenkin tulee mieleen että onko teillä aina ollut tuollaista?
Ikävän kuuloista. Vähätteleekö hän jos sanot että sinua loukkaa kun hän ei oikein hyväksy mitään mitä sinä teet?

Vaimoni on diaknoosilta erityisherkkä, sinäkin varmasti olet ja äitisi on narsisti. Huono yhdistelmä, vieraat ihmiset ovat kohteliaita mutta perheen kesken helposti puhutaan tökerösti. Äitisi pitäisi pyytää sinulta aina anteeksi jos huomaa sun loukkaantuneen, se olisi normaalia. Vika ei ole sinussa. Virtuaalihalaus:)

Äitisi on todella epäkypsä ja keskeneräinen ihminen, joka käyttää sinua oman heikon omanarvontuntonsa pönkittämiseen. Äitisi on kylmä, etäinen, empatiakyvytön, manipuloiva ja jne. Tuntuu kuin hän nauttisi sinun nöyryyttämisestäsi ja siitä, että sinulle tulee paha mieli.

Äitisi käytös johtuu hänen omasta lapsuudestaan. Hän ei saanut vanhemmiltaan rakkautta ja hyväksyntää omana itsenään. Hän ei ole tullut kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi, koska hänen vanhempansa ovat olleet kyvyttömiä rakastamaan lasta niin kuin lasta tulisi rakastaa. Äitisi on lapsen tilaan jäänyt aikuinen ihminen. Hän on fyysisesti aikuinen, mutta tunne elämältään isolta osalta tarvitseva lapsi, jonka tarpeiden täyttäjiä ovat hänen ympärillään oleva ihmiset, muun muassa sinä.

Äitisi tarvitsee sinua täyttämään hänen sisäisen lapsensa tarpeita. Hän tarvitsee sinun huomiota, ihailua, varmaa rakkautta, sitä että kuuntelet häntä, ymmärrät häntä ja jne. Hän ei pidä sinun miehestäsi, koska miehesi on uhka hänelle. Hän (se pieni lapsi) ei halua, että joku muu ihminen olisi sinulle yhtä tärkeä tai tärkeämpi kuin sinä.

Oman tilansa vuoksi sinun äitisi ei näe sinua, ei kykene kuuntelemaan sinua, ei pysty eläytymään sinun tunteisiisi ja tarpeisiisi. Äitisi tarvitsee sinua kahteen asiaan. Hän tarvitsee sinua täyttämään omia lapsen tarpeitaan ja toiseksi hän tarvitsee sinun lika ämpärikseen, jonka päälle voi kaataa tunne kuormiaan. Hän ei myöskään kestä sinun nuoruutta, iloa ja onnistumista, vaan hänen täytyy saada nähdä sinut huonona ja epäonnistuneena ja jopa epävakaana. Tämmöisen kuvan hän heijastaa sinulle ja se on hyvin haitallista sinulle. Jos oma äiti heijastaa tämmöisen kuvan, niin se saa lapsen voimaan huonosti.

Se mitä et ole lapsuudessa saanut äidiltäsi, elää yhä sinussa. Sinun sisälläsi oleva pieni lapsi kaipaa tuskaisesti äidin rakkautta, äidin hyväksyntää, äidin huomiota, ihailua ja kannustusta. Vaikka olet aikuinen, niin tämä kaipuu elää sinussa hyvin voimakkaana. Teet kaikkesi saadaksesi äitisi rakkauden, ihailun ja hyväksynnän. Todennäköisesti välillä hän heittelee sinulle pieniä murusia saadakseen sinut pysymään hänen hallinnassaan. Se on vain keino pitää sinut roolissa, johon hän sinut tarvitsee.

Äitisi ei tee mitään tietoisesti tahallaan tai pahuuttaan. Tämä kaikki vain tapahtuu, koska hän itse on niin rikkinäinen ihminen. En tiedä voisiko joku asia saada äitisi heräämään ja huomaaman omaa käytöstään. Voisitko kirjoittaa hänelle kirjeen ja kertoa miltä sinusta tuntuu? Kykeneekö hän ottamaan mitään palautetta vastaan? Jos ei, niin kirjeestä voi koitua sinulle vain lisää henkistä tuskaa ja kipua.

Olen 39 vuotias ja minulla on ollut kipeä äiti suhde. Tunnistan sinun kirjoituksestani oman menneisyyteni. Kävin 27-28 vuotiaana läpi elämäni kivuliaamman kriisin, jossa lapsuuden tunteet ja asiat nousivat vyöryen pintaan. Vaikka itsemurhasta puhuin ja olin älyttömän ahdistunut, niin en silloinkaan saanut mitään tukea äidiltäni, vaan hän omalla käytöksellään pahensi oloani.

Olen kulkenut pitkän tien näiden asioiden kanssa noin 15 vuotta. Olen lukenut ainakin 50 henkistä kirjaa ymmärtääkseni taustaani ja itseäni. Olen käynyt henkisissä valmennuksissa, noin 20 eri vaihtoehtohoitajalla, kokeillut lukuisia luontaistuotteita, olen lukenut ihmeiden oppikurssin, Olen meditoinut noin 4 vuotta. Vasta 38 vuotiaana eli 1,5 vuotta sitten kirjoitin äidilleni rakkaudellisen kirjeen ja otin puolen vuoden täyden eron hänestä. Menin erittäin ammattitaitoiselle rosenterapeutille, jonka jälkeen alkoi tapahtua ja paljon. Niin paljon kuin olenkin elämäni aikana käynyt läpi vaikeita tunteita, niin vasta tämän terapeutin kanssa olen alkanut todella vapautua äidistäni ja lapsuudestani.

Moni ihminen jää jumiin tunteisiin. Vuodesta toiseen samat tunnemallit toistuu, eikä hän pääse niistä vapaaksi. Ihmisen pitää tulla tietoiseksi tilastaan ja toiseksi hän tarvitsee tunteilleen peilin. Hoitaja on peili, joka auttaa tunteita vapautumaan sisäisestä lapsesta. Hoitaja asettaa myös kokemukset uuteen valoon. Hän toimii tavallaan kuin kätilönä uudeksi syntyvälle ihminen. Hyvän terapeutin kanssa ihmisen terve puoli alkaa kasvaa ja ihminen alkaa eheytyä.

Tänä päivänä olen erittäin kiitollinen siitä missä nyt olen. Minulla on terve omanarvontunto, olen tasapainoisempi kuin koskaan, olen vapautunut tarpeestani saada äidin hyväksyntää ja arvostusta, en anna kenenkään mitätöidä ja alentaa itseäni, itsemurha ei ole enää mielessä, elämänasenteeni on valoisa, en enää elä äitini nahkojen alla..

Vielä tarvitse terapeuttini tukea rakentaakseni omaa tervettä puoltani vahvemmaksi. Tässä vaiheessa prosessia, tiedän, että tulen täysin vapautumaan äidistäni ja lapsuudestani. Tiedän olevani erittäin onnekas, sillä moni ihminen ei tiedosta edes mistä oma paha olo johtuu ja eikä he tule koskaan vapautumaan vanhemmistaan.

Sinä olet hyvin nuori. Sinulla on mahdollisuus vapautua ja rakentaa ihan itsesi näköinen elämä.

En osaa sanoa äidistäsi kun en tunne, mutta aika ilkeältä hän kuulostaa. Ainakin siltä, että purkaa sinuun omaa pahaa oloaan. Joskus ihmisen elämän asiat ovat jättäneet niin suuren tyhjyyden että sitä paikkaa noin: hän ei osaa käsitellä pettymyksiään, mustasukkaisuutta ja kateutta ainakaan. Hän on ehkä ainakin pettynyt omaan elämäänsä, mustasukkainen isäsi saamasta huomiosta ja kateellinen sinulle. Mutta se on hänen tyhjyyttään, ei sinun. Äitien on helppo loukata, koska sillehän me emme mahda mitään että vaikka välit katkaisisi ja itkisi kuukausitolkulla, tajuaisi suuttua, olisi raivoissaan, jne. on siellä aina se: Äiti. Se pitää vaan hyväksyä itsessään. Sille sinä et mahda mitään, et voi valita äitiäsi etkä sitä, että tavallaan me aina rakastamme vanhempiamme.

Mutta on paljon mitä voit kyllä tehdä.
Olet itse ainakin todella pahasti läheisriippuvainen. Roikut aikuisena ihmisenäkin työtä myöten äidissäsi. Se ei ole moite, sillä niin lähes kaikki 22-vuotiaat tekee, että on vielä kovin kiinni vanhemmissaan myönsivät asiaa tai eivät. Se johtuu siitä, kun itsenäistä aikuisen elämää on aika vähän takana. Ihminen kasvaa ja kehittyy niin hitaasti, johtuen aivoistamme ja monimutkaisesta sosiaalisesta ja tunne-elämästä sen myötä. Joten älä ota sitä moitteena, vaan mahdollisuutena. Mahdollisuutena ymmärtää, että ei sinun tarvitse miellyttää äitiäsi: hän on toinen aikuinen ihminen, hän on nainen, hänellä on (tai pitää olla) oma elämänsä. Sinä olet myös aikuinen ihminen. Olet nainen, olemassa nyt jo ilman äitiäsikin, eikä hänen tarvitse kehua sinua, hyväksyä sinua eikä tarkalleen ottaen olla edes olemassa, ja sinä silti olet. Sinuna. Voit siis alkaa itsenäistyä hänen ajatuksistaan. Kun hän moittii pastaasi, voit todeta että hyvin se sinulle on maistunut eikä koskaan närästänyt, sen saman, mitä sanoisit jollekin toiselle aikuiselle. Et sietäisi toiselta aikuiselta tuommoista sanomatta vastaan, eikö? Et ole enää puolustuskyvytön lapsi. Olet aikuinen ja se on nyt päätettävä.

Voisit myös hakea muualta töitä. Mene kouluun, hae muualle, jätä se paikka ja työ. Tee jotain omaa. Irtaannu. Ei sinun olen edes pakko olla samalla paikkakunnalla. Voit lähteä ja ehkä sinun pitääkin. Sinä roikut yhtä paljon kuin äitisi: pyrit mielistelemään, et pidä puoliasi, menit jopa samaan työpaikkaan, missä sitten et olekaan kuin aikuinen ammattilainen vaan pikkutyttö joka vapisee kun pelkää ettei kelpaa. Ei sinun ole pakko, voit vapauttaa itsesi.

On oikeastaan aika sama mikä äitisi diagnoosi on: et tarvitse häntä ja vaikka tarvitsisit vaikka taloudellisesti, on hänen asiansa auttaako hän. Paskaa ei tarvitse sietää auttajaltakaan, ei hän sinua omista. Voit uhriutua tuohon tai alkaa tuskallisen mutta lopulta palkitsevan matkan kohti todellista - myös henkistä - itsenäistymistä. Ensin sinun täytyy varmaankin eriyttää äitisi pelkästä äidin roolista, että saat itsesi joksikin muuksi kuin pikkutytöksi: äitisi on nimittäin kuin joka muukin kaduntallaaja. Se mitä et siedä naapurin Ritvalta voi päteä äitiisikin. Voit käskeä hänen olla hiljaa jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Voit sanoa että omapahan on mieheni ja jos ei miellytä, suksi suolle. Omatpahan on vaatteeni ja rouva katsoo peiliin vaan. Mene arvostelemaan ja haukkumaan itseäsi, minua ei enää kiinnosta.

Tämä osuus kuvaa läheisriippuvuutesi määrää hyvin "Rakastan häntä.. Jollain tavalla niin voimakkaasti, että annan hänelle satuttaa itseäni. Puolustan häntä vaikka hän teki väärin minua kohtaan. Tunnen pahaa oloa jos hänellä on jokin huonosti.. Enkä saa nukuttua jos tuntuu siltä että satutin häntä jotenkin tai tein väärin.. Ja eniten kaikesta nautin kun saan hyväksyntää häneltä.. Kun hän on ylpee jostain mitä teen.. joka on todella harvinaista.. mutta se on maailman ihanin tunne.. Periaatteessa teen elämässäni kaiken jotta hän olisi ylpeä.. Ja se samalla tappaa mut. En osaa selittää.."

Et edes osaa antaa hänen olla aikuinen ja vastuussa omista olotiloistaan. Kyllä, ihmisillä on joskus pahakin olo ja asiat huonosti ja heidän pitää osata kantaa se itse. Kaikki me joskus loukkaamme toisiamme: myös äitisi pitää se kestää. Kutsut rakkaudeksi sitä kun uhraudut uhrautumistasi. Roikut hänen hyväksynnässään kuin koira luussa. Ja se tappaakin sinut, koska sinua ei ole olemassa: läheisriippuvainen on olemassa samalla tavalla kuin narsisti, vain peilin kautta, vain toisen ihmisen kautta. Äitisi on lähde myös sinulle. Kysyt onko äitisi narsisti vai sinussa vikaa. No, ymmärrettävästi ilkeilyllä on vaikutuksia, joten en kutsuisi sitä viaksi vaan seurauksiksi. Mutta Sinulle olisi tärkeämpää oman itsen pohdinta, oman itsen kuntoon saaminen, omien rajojen määrittely, oman "vian" korjaaminen, kuin äitisi diagnoosi. Kun elät omaa itsenäistä elämääsi, sillä ei nimittäin ole mitään väliä mitä äitisi on, vaan sillä mitä Sinä olet. Mutta niin kauan kun elät noin vahvasti äitisi kautta, Sinua on olemassa hyvin vähän.

Jos mikään muu ei auta, voit katkaista välit kokonaan ja muuttaa toiselle paikkakunnalle.

Jausaa jausaa!!!!!