Katulamppujen valossa näen lumihiutaleiden leijuvan hämärtyvään aattoiltaan. Näen talojen ikkunoista valoa tuikkivia ja koristeissaan kimaltelevia joulukuusia.
Taas, kuten niin monet kerrat, käännyn isolta tieltä pienelle kujanpätkälle, joka päässä näkyy jo tutun mansardikattoisen vaalean suuren talon punaista peltikattoa ja piipusta tupruavaa sauhua. Siellä isä lämmittää joulusaunaa ja äiti
touhuaa keittiössä posket punaisina ja puuhella hehkuu kuumuuttaan.
Talossa leijuu lanttulaatikoiden tuoksu. Koti on kaunis ja puhtaaksi siivottu.
Puulattioita peittää iloisen kirjavat räsymatot, vain olohuoneen lattialla on
suuri valkoinen paimentolaismatto. Olohuoneen nurkassa räiskyy tuli valkoisessa kakluunissa. Suuri tuuheaoksainen kuusi on koristeltu kauniisti hopealangoin ja erivärisin kiiltävin palloin. Kynttilätkin on sytytetty. Perinteisen joulupöytäliinalla somistetun mahonkisen lipaston päällä, mummon perintökynttelikössä on 7 pitkää valkoista kynttilää vielä sytyttämättä mummon valokuvan vieressä.
Äiti kattaa keittiössä, valkoisen suuren liinan peittämää joulupöytää.
Keskellä pöytää on punainen 3 haarainen kynttelikkö ja vitriinikaapin tasolla
on vadissa punaisia omenoita, joita vartioi vanha posliininen tonttu-ukko.
Isä täyttää kaivolla vielä vesisaaveja, jotka vetää kelkalla talon alakerran ovelle ja kantaa ne sieltä riuskasti lämpöä hohkaavaan saunaan. Sitten hän kopistelee lumet portailla jaloistaan ja astuu keittiöön ja lyö rukkasten peittämät kädet yhteen ja tokaisee. Jaha! Olisko mitään kupillinen kahvetta? Se on sitten joulusauna kylpömisvalmiina. Missäs se likkakin viipyy? Eikö sen pitänyt tolla viimeisellä aaton linja-autovuorolla tulla?
Lähestyn porttia, silloin portailla istuva Mustikoira päästää riemukkaan haukun ja pinkaisee häntä heiluen juoksuun minua kohti. Isä on ripustanut ulko-oven pieleen kynttilälyhdyn ja omenapuussakin näkyy roikkuvan yksi.
Mieleeni muistuu, kuinka teimme isän kanssa kerran aattona, suojasäässä suuren lumilyhdyn keittiön ikkunan alle. Ihanaa päästä pian saunaan äidin kanssa ja sitten ruokapöytään ja viettämään aattoiltaa vanhempien kanssa.
Avaan narahtavan ulko-oven ja se katoaa yhtäkkiä edestäni.
Herään makuuhuoneessani aatoaamuna ja näen,että ulkona on vesisateinen harmaa aamu. Havahdun unestani...Lapsuuskotia ei enää ole ja tänään vien kynttilät molempien vanhempieni haudalle.
Taas, kuten niin monet kerrat, käännyn isolta tieltä pienelle kujanpätkälle, joka päässä näkyy jo tutun mansardikattoisen vaalean suuren talon punaista peltikattoa ja piipusta tupruavaa sauhua. Siellä isä lämmittää joulusaunaa ja äiti
touhuaa keittiössä posket punaisina ja puuhella hehkuu kuumuuttaan.
Talossa leijuu lanttulaatikoiden tuoksu. Koti on kaunis ja puhtaaksi siivottu.
Puulattioita peittää iloisen kirjavat räsymatot, vain olohuoneen lattialla on
suuri valkoinen paimentolaismatto. Olohuoneen nurkassa räiskyy tuli valkoisessa kakluunissa. Suuri tuuheaoksainen kuusi on koristeltu kauniisti hopealangoin ja erivärisin kiiltävin palloin. Kynttilätkin on sytytetty. Perinteisen joulupöytäliinalla somistetun mahonkisen lipaston päällä, mummon perintökynttelikössä on 7 pitkää valkoista kynttilää vielä sytyttämättä mummon valokuvan vieressä.
Äiti kattaa keittiössä, valkoisen suuren liinan peittämää joulupöytää.
Keskellä pöytää on punainen 3 haarainen kynttelikkö ja vitriinikaapin tasolla
on vadissa punaisia omenoita, joita vartioi vanha posliininen tonttu-ukko.
Isä täyttää kaivolla vielä vesisaaveja, jotka vetää kelkalla talon alakerran ovelle ja kantaa ne sieltä riuskasti lämpöä hohkaavaan saunaan. Sitten hän kopistelee lumet portailla jaloistaan ja astuu keittiöön ja lyö rukkasten peittämät kädet yhteen ja tokaisee. Jaha! Olisko mitään kupillinen kahvetta? Se on sitten joulusauna kylpömisvalmiina. Missäs se likkakin viipyy? Eikö sen pitänyt tolla viimeisellä aaton linja-autovuorolla tulla?
Lähestyn porttia, silloin portailla istuva Mustikoira päästää riemukkaan haukun ja pinkaisee häntä heiluen juoksuun minua kohti. Isä on ripustanut ulko-oven pieleen kynttilälyhdyn ja omenapuussakin näkyy roikkuvan yksi.
Mieleeni muistuu, kuinka teimme isän kanssa kerran aattona, suojasäässä suuren lumilyhdyn keittiön ikkunan alle. Ihanaa päästä pian saunaan äidin kanssa ja sitten ruokapöytään ja viettämään aattoiltaa vanhempien kanssa.
Avaan narahtavan ulko-oven ja se katoaa yhtäkkiä edestäni.
Herään makuuhuoneessani aatoaamuna ja näen,että ulkona on vesisateinen harmaa aamu. Havahdun unestani...Lapsuuskotia ei enää ole ja tänään vien kynttilät molempien vanhempieni haudalle.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi ei, ei saa itkettää.. Kaunis tarina. Varmaan monen tunteet puettu sanoiksi.
Monella on se lapsuuskoti vieläkin ja siellä odotellaan kovasti lapsia perheineen käymään. Niin kovin, että pettymyksen kyyneleet purkautuvat joulu, joulun jälkeen, kun niitä odotetuimpia vieraita ei koskaan tule.
Aika vierii ja tulee aika, että sitä lapsuuskotia ei enää ole minne mennä, toivoisin niin, että olisi edes hetki aikaa myös vanhemmille, he odottavat, vielä kun ovat olemassa.