Niin paljon puhutaan palstalla,että yksinäisyys on yksinäisen syy,mutta onko näin?
Jotenkin olen huomannut miten tämä maailma on muuttunut,kylmäksi,häikelemätömäksi,hyväksi käytöksi,petolliseeksi...ja niin edelleen.
Joten en ihmittele,että moni sulkee ovensa.....kun huomaa toisen olevan petollinen toisensa jälkeen.
Joka saa monenkin ihmisen miettimään pakostakin asioita ja pettymään pahan päiväsästi.
Jotenkin olen huomannut miten tämä maailma on muuttunut,kylmäksi,häikelemätömäksi,hyväksi käytöksi,petolliseeksi...ja niin edelleen.
Joten en ihmittele,että moni sulkee ovensa.....kun huomaa toisen olevan petollinen toisensa jälkeen.
Joka saa monenkin ihmisen miettimään pakostakin asioita ja pettymään pahan päiväsästi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei ole yksinäisen syy, maailmassa on kovin vähän hyvää ja kestävää tarjolla, parasta suojella itseään.
Vaikeaa sitä varmasti on alkaa kartoittamaan yksinäisyyden syitä. Tuskinpa kenenkään kohdalla löytyy vain yhtä syytä yksinäisyydelle. Itse olen lapsena paljon muuttanut paikasta toiseen, joten pitkiä kaverisuhteita ei ole ollut montaakaan. Sitten olin kiusattu ja ei vain ole löytynyt sopivan henkisiä ihmisiä. Toki ujous ja hiljaisuuskin voivat olla syynä yksinäisyydelle, mutta usein silti ihminen voi löytää kavereita. Sitten mielenterveysongelmat, mutta onhan mt-ongelmaisiakin ties miten paljon... Kai se on vain todella surkeaa tuuria. :(
Minulla ainakin sekä että. Varmaan itse voisi asian korjata jos yksin osaisi. Lapsena en ollut toivottu enkä perheeseen hyväksytty. Koulukiusaaminen. Arkuus ja aivan tarkoituksellinen itsensä suojelukin nuorena, ujouskin, kun luulin että kaikki arvoselevat yhtä ankarasti kuin kotiväki ja koulukaverit. koulun jälkeen ensin töihin vieraalle paikkakunnalle, jossa en tuntenut ketään, työpaikkaan missä muut yli 30-vuotiaita ja perheellisiä. Sittemmin taas uudelle paikkakunnalle opiskelemaan, muttanyt olinkin itse muita vanhempi ja jäin vähän ulkopuoliseksi kun jutut eivät kaikki oikein natsanneet. Sitten työn takia muuttoja muuttojen perään, paikkakunnat vaihtuivat viuhuen, kun sai vain muutaman vikon pestejä yhden sinne toisen tänne, ja missään niistä en tuntenut ketään ennestään. Työpäivät tolkuttoman pitkät ninkuin nuorilla naisilla kannattaa ollakin etteivät rupea lapsentekoon kun ovat työpaikan saaneet. Niinpä ei koskaan voinut kenekään kanssa sopia mitään illloiksi eikä mennä iltoja viettämään minnekään ja kun ei tunne ketään nin yksinhän sinne olisi pitänyt uskaltautua. Töitä viikonloppuisinkin säännönmukaisesti. Kun on aina töissä elämänpiirikin kapeutuu eikä osaa jutella ihmisten kanssa kun ei tiedä mistään muusta kuin siitä omasta työstään, kun on siellä aina ja työtä tehdessä ei ole mahdollista ajatlla muita asioita vaan pitää keskittyä siihen työhön mitä on tekemässä. Sitten ympäristön ja sukulaisten kateus, kun hurjasti töitä tehneenä tuli ansiotulojakin. Jatkuva mollaaminen suvun puolelta ja uupumus ja masennus. Ja oma rumuus ja ujous ja arkuus. Siinähän sitä aineksia. Suurelta osin oma vika, koska tulin tehneeni elämässä valintoja (ammatti) jotka johtivat elämään noin. Ammattia valitessa en vain tiennyt että en valitse vain työtä vaan elämäntavan. Sitten kun asia paljastui, olin jo nalkissa pitkän opintolainan kanssa ja olihan siinä opiskellessa jo ikääkin ehtinyt kertyä aloittaa elämänsä kokonaan alusta. No onneksi työ on minulle tärkeä asia, ja sitä tehdessä aina unohtaa kokonaan itsensä kun siihen uppoutuu. Joten ei se paljo työteko siten pelkästään kirous ole.