kuitenkaan en saa sinua ikinä. olet lähelläni, kosketat. oma estyneisyyteni karkoittaa sinut.
puhumme niitä näitä, emme uskalla puhua toisillemme. tiedämme että se olisi väärin, lähennellä. ehdotan sinulle rivien välistä ja sinä tulkitset minut oikein. minä jähmetyn ja pilaan taas tuon varovaisen lähentelysi jäykkyydelläni.
mutta onneksi on varovaisuus. jos kuitenkin tulkitsen sinut väärin. anna silloin anteeksi, sillä minä en ikinä häiritse sinua, enkä tee tosi aloitetta. et ikinä kärsi. mutta minä kärsin, sinun puutteesta.
minä en ikinä uskalla olla naisesi, etkä sinä mieheni.
olen aina tottunut että miehen on oltava sen, joka uskaltaa tehdä aloitteen. olen tehnyt aloitteen kanssasi aikoinani varovasti. merkit tiedät sinä ja selvästi.et ollut valmis silloin tai et uskaltanut. ja sitten tapahtui mitä tapahtui.
olen tiennyt kaikki nämä vuodet että sinä olet minulle tarkoitettu ja kuitenkaan emme ikinä uskalla kohdata toisiamme, tunnet varmasti samoin, tunnen sen. vaistoan sen. näen sen silmistäsi. itse tuskin uskallan katsoa sinua silmiin. vaihvihkaa katson sinua, kun et katso minua. pitkään en uskalla katsoa, sinähän voisit huomata että katselen sinua, vai huomaatko ?
minä tulen kärsimään kokoloppuelämäni että rakastin sinua mutta en saanut koottua itseäni kontaktikuntoon. jähmetyin, virallistuin.
mutta se on ainut oikea tie, pysyä poissa luotasi, poissa liian läheltä. anna anteeksi. haihdumme lopulta maan alle, tomuksi ja tomu ei kärsi, ei puhua pukahda.

Vastaukset 36
Vanhimmat
Ihoni nousi "kananlihalle", kun luin tämän kirjoituksesi...
Teksti sanasta sanaan, kuin minun ja -ihastukseni-välisestä jännitteestä. ( ainakin omasta mielestäni ).
Vuosia kulunut, hukkaan mennyttä aikaa...
Olet ollut ainoa, jota kohtaan olen tuntenut näin, ja se on paljon sanottu minulta...
Vielä ei aikomusta muuttua "tomuksi", aikaa siis on !
Jotta en olisi erehtynyt, kerropa esim. minkälaisella autolla ajan...? siis merkki/väri ? ei kuitenkaan tarvita rek-nroa tässä ilmoitella ;.\
...myös minulla :(
Mutta en luovuta ennenkuin varmasti tiedän mitä hän ajattelee minusta..
..........pelkään liikaa ja olen rakastanut liikaa
miksi tietäisin millaisella autolla ajat? jos olet varma että tiedän, olet väärä tyyppi. jos luulet että tiedän voit olla oikeaa tyyppi. kerro jotain lisää, odotan mielenkiinnolla vihjeitä ;)
pelko pois ! Se on turhaa ! "Suuri sininen" kutsuu, ensi kesänä ? Sitä odotellessa, voisimme keksiä jonkin tavan, jolla saisimme yhteyden. Sinäkään et laita s-postia, samanlaisia -pelkureita- ollaan sitten molemmat. Mutta, kun ensikontakti tehty/keksitään tapa, niin siitä se lähtee. Elämä on elämistä varten, ei muututa vielä pölyksi...
Laiva(t) ja kippari odottavat Sinua, haluathan mukaan ja matkaan ?????
viileyteni on teeskentelyä olan takaa ja se on tosi rankkaa, kerro sinä kuka olen ?
Hän. Niin olet T****. PK-seudulta. Tummatukka, hillitty (ja ehkä ujohko?), ihana fiksu nainen. Osuiko arvaukseni edes sinnepäin ???
*tämä netti pistää mielikuvituksen laukkaamaan*
arvasin sen, hyvää jatkoa sinulle kuitenkin
*netti laittaa mielikuvituksen lentoon*
Minun on pakko tietää. Oletko K**** Hkistä? Taidanpa olla vähän seko kun täällä roikun joka päivä enkä oo saanu mitään aikaseks. Miks pitää olla viilee, eiks vois heittäytyä tunteen mukaan? Meillä on tiettävästi vaan yks elämä!
tiedän ettet ole täällä
Pelästyin, kun luulin sinua erääksi toiseksi.
aika yleistä ! Luullaan kaikenlaista. Tämä netti on syvältä. Ei täällä ole mitään aitoa... ja kaunista.
Kai jokainen toivoo kuitenkin jotain, jos täällä pyörii......
Ollaan arkoja, eletään haavekuvissa. Ei pystytä tai uskalleta toteuttaa unelmia todellisuudessa. Ja sit täältä haetaan jotain toivoa, lohtua et jos jotenkin sais sen omakseen joka ajatuksissa pyörii. Itse haen täältä toivoa/lohtua et joku päivä oma kulta olis se oikea joka saa mut sekaisin onnesta.
Harvoin kuitenkaan kukaan ihminen pystyy täyttämään toisen odotuksia, eli siksi unelmille jää niin paljon tilaa.
saatan olla kaipaamasi T.... Mahtaako autosi olla hopeanharmaa mersu..?
saatan olla kaipaamasi T.... Mahtaako autosi olla hopeanharmaa mersu..?
ei nyt sentään mersu ;.) (saksalainen merkki kuitenkin. Polttaa, polttaa...)* ja jännittää :-\ *
vai onko se sitten BMW? Onko etunimesi eka kirjain K?
...onkaan, saksanmaalla tehtyjä.
mersu, audi, opel, bemari,volkkari, maybach...
olisko joku noista vielä mainitsemattomista...
,että kertoisin sinusta ? Tietty vain jotain sellaista, josta sinua ei voi kukaan muu näitä kirjoituksia lukeva tunnistaa ;.) ( enempää, kuin tähän mennessä on jo nyt listattu. Mutta tunnisteet sopivat muutamaan tuhanteen tummatukkaan PK-seudulla. ) Sinun vertaistasi ei tosin, ole toista. Äly,kauneus,sensuellisuus,tyylikkyys, samassa ihanassa "paketissa" ! Pikkuisen enemmän -rentoutta- niin se on siinä ( jos nyt pitää jotain puutteitasi listata.... Ethän nyt "loukkaannu" ?!) Minun vast. puutelista paljon pidempi, silti olen ihan OK, vai mitä ? *katsoo kysyvästi, hymy suupielessä ja pilkahdus silmäkulmassa*
Sinun on -PAKKO- olla juuri "Hän". Muuta mahdollisuutta ei voi olla. Teksti oli 110% totta kohdallani. Tunnistin siitä itseni. EI voi olla, että jollain muulla on täsmälleen sama tarina, sanasta sanaan. ;.\
Oletko horoskoopiltasi jousimies?
Valitettavasti minullakin on samanlainen tilanne, enkä ole alkuperäinen. Mutta tälle tehdään vielä jotain! On sen arvoista. Älkää liikaa keskittykö tuollaiseen "jarruun".
siis kuka ? Tuo alkup. viestin aloittaja ? Mun puolesta, saa olla...
Mutta, laitoitko viestisi tarkoituksella tähän ketjuhaaraan / oletko "mukana" tässä ? Kyselen, kun osa noista yläpuolella olevista vuodatuksista on minun kirjoittamiani... *jää odottelemaan jotain vastausta*
Kun laitoit aikaisemmin, että -ei voi olla muita, joilla samanlainen tilanne-.. Olen ulkopuolinen, en kuulu ketjuun, mutta täsmäisi minullekin, muitakin on.
En tarkoittanut jarrulla ketään henkilöä, paremminkin asennetta, miten suhtautua.
Alkuperäisellä vaikutti olevan hiukan toivoton mieliala, mutta mitä vahvemmat tunteet, sitä voimakkaampia reaktioita.
mitä vahvemmat tunteet,sen lujempaa mennään aallonharjalle-ja taas alas!välillä toivo elää..välillä pyydellään anteeksi:että rakastuin suhun.välillä itketään.yritetään luovuttaa,ja taas kohta mennään lujaa.mutta tällaista on rakkaus.uskotteko että kaiken kukkuraksi kun menet tapaamaan,hän lähtee karkuun..kuka sen selittäisi?
ollutkaan..? Ei tuosta sinun viestistä tunnista yhtään, oletko kaipaamani mies.
Etkö voi heittää tarkempaa kuvausta, etunimen eka kirjain yms tärkeää..?
"Tummatukka,äly,kauneus,sensuellisuus,tyylikkyys", noi voi kolahtaa aika moneen muuhunkin..
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000011&posting=22000000005997884
on T.... Entä oma nimesi....?
Tämä alkaa olla jo hassua kirjoitella tänne, kun voisi olla suoraankin yhteydessä, jos olet hän...
"Pelataanko" ? Oletko ehkä nimikirjaimiltasi TK,TM,TH vai TL ?
Vain yhdet nimikirjaimet ovat ne "Oikeat". ;.)
Jotain minun tietoja voit lukea jo kirjoitetuista, niissä jo jonkinverran vinkkejä...
TK. mahtoiko mennä oikein..?
moi,
eipä osunut...
Pysytään kuitenkin vielä ystävinä..
en löydä, et ole täällä, tiedän olet lähelläni mutta en uskalla kuitenkaan.
et halua hikoilla netissä mutta vierelläni olet, olen huomannut sen. minä vaan en uskalla. anna anteeksi.
anna sekin anteeksi että jos kosketat minua jäykistyn. mutta niin teet sinäkin kun olen koskettanut sinua.
itsestäsi paljastaa, niin ikinä et löydä, ainakaan tätä kautta...