Miksi, miksi hylätä Jeesus ja armollinen oppimme.

Nuhtele niitä, jotka syntiä tekevät saarnassaan, että muutkin pelkäisivät. (1. Tim. 5:20).
Nämä sanat on aiheellisia, ei vähiten sitä varten, että totuus täytyy asettaa valheen rinnalle, vaan myös siksi, jos jollain on kysymyksenä mistä voi löytää sen alkuperäisen lestadiolaisuuden, jonka L. L. Laestadius pani alkuun Kristuksen Hengellä saarnaten parannusta ja syntein anteeksiantamusta alkaen Ruotsin lapin maalta aina tänne viimeiseen pohjoisen maan loukkoon asti. Kun Herra rakensi tällä viimeisellä etsikkoajalla viinatarhansa pohjan maalle, istutti Hän tänne elämän puun siemenen mitä nyt ollaan tuhoamassa henkisellä väkivallalla saarnan muodossa, itseään kerskaten ja muita halvalla pitäen. Älkäät menkö eksytykseen mukaan.
16192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Nyt Äitisrk;n saarnat ovat muuttuneet huudoksi ja sanat puuroksi, jossa sisällöllä ei ole hengellistä virkaa, kunhan mummot liikutuksensa saarnan jälkeen seuraväelle purkaa.

Äänestä
  • Jumalan sana on niiltä salattu, jotka kadotetaan. Kristityille se on elämäksi ja autuudeksi.

    Tyhjät hän täyttää rikkaudellaan, mutta rikkaat saa mennä tyhjänä pois.

    Äänestä

  • ei pura mummot tuntojaan lihasta lähtevän sananselityksen hurmoksessa. Nuoret ne siellä saarnaajan perässä juoksevat, kun ihmiseen ovat mieltyneet. OM saarnassakin puhui nuorille ja teki selväksi ettei iällä ja elämänkokemuksella ole mitään merkitystä. Sen vaan sanon, että mummot ja vaarit ovat tästä lapin poikasten kelkasta poies jäämässä. Vanhat ihmiset haluavat pysyä siinä oikeassa eivätkä seurata näiden poikasten pyrkimystä saada aikaan täyskaaos ja sen myötä oma yhdistys ja kirkko, jossa paavin paikalla GP.

    Äänestä

Lestadius ei ole mitään pannut alkuun. - Omien lastensa lisäksi tarkoitan.

Kristinusko juontuu jo Aabrahamin ajoista noin 4000 vuotta sitten. Jumala syntyi ihmiseksi sovitti uhrillaan sentisten synnit ja perusti uuden liiton seurakunnan 2000 vuotta sitten. Mitään muuta pelastusta ei voi perustaa enään sen jälkeen.
Joka muuta puhuu, hän on valehtelija.

Äänestä
  • teeparannus. Kyllä kristinuskoa julistettiin jo Aadamille ja Eevalle syntiinlankeemuksen jälkeen. Annettiin lupaus vaimon siemenestä, joka rikki polkee käärmeen pään.

    VT:n uskovaiset tulivat autuaaksi uskolla tulevaan Vapahtajaan, kun taas UT:n kristityt tulevat ja ovat tulleet uskolla jo heidän puolestaan kärsineeseen Vapahtajaan.

    Vapahtaja on perustanut seurakunnan, mutta se ei pysynyt puhtaana kuin n.300v. Luther puhdisti uskon, johon oli tullut kaikenlaista roskaa. Tämäkään ei pysynyt puhtaana kun n.100v. Tarvittiin Laestadius, joka puhdisti tätä kuolleeseen tilaan tulleesta luterilaisuudesta. Kristus ja hänen oppinsa on tässä seurakunnassa.

    Profeetta on kirjoittanut, että niin kuin tammella ja tuomella on juuri, niin pitää Pyhällä siemenelläkin kanto ja juuri oleman. Tämä kristillisyyden puu on alkanut kasvamaan Lapin maalla 1800-luvun puolessa välissä ja on oksansa levittänyt yli valtakunnan rajojen ja valtamerien. Sinun ei ole pakko sitä uskoa, voit uskoa vaikka paaviin, jos ajattelet, että hän on Pietarin jälkeläinen. Eiköhän tämä perimys loppunut viimeistään 1400- luvulla, kun oli yhtä aikaa kolme paavia?

    Äänestä

  • näino kirjoitti:

    teeparannus. Kyllä kristinuskoa julistettiin jo Aadamille ja Eevalle syntiinlankeemuksen jälkeen. Annettiin lupaus vaimon siemenestä, joka rikki polkee käärmeen pään.

    VT:n uskovaiset tulivat autuaaksi uskolla tulevaan Vapahtajaan, kun taas UT:n kristityt tulevat ja ovat tulleet uskolla jo heidän puolestaan kärsineeseen Vapahtajaan.

    Vapahtaja on perustanut seurakunnan, mutta se ei pysynyt puhtaana kuin n.300v. Luther puhdisti uskon, johon oli tullut kaikenlaista roskaa. Tämäkään ei pysynyt puhtaana kun n.100v. Tarvittiin Laestadius, joka puhdisti tätä kuolleeseen tilaan tulleesta luterilaisuudesta. Kristus ja hänen oppinsa on tässä seurakunnassa.

    Profeetta on kirjoittanut, että niin kuin tammella ja tuomella on juuri, niin pitää Pyhällä siemenelläkin kanto ja juuri oleman. Tämä kristillisyyden puu on alkanut kasvamaan Lapin maalla 1800-luvun puolessa välissä ja on oksansa levittänyt yli valtakunnan rajojen ja valtamerien. Sinun ei ole pakko sitä uskoa, voit uskoa vaikka paaviin, jos ajattelet, että hän on Pietarin jälkeläinen. Eiköhän tämä perimys loppunut viimeistään 1400- luvulla, kun oli yhtä aikaa kolme paavia?

    Sinulla on outo matikka , kun Luther puhdisti Paavin paskat , kului miltei 300 v.
    Kun LLL: alkoi todella saarnata 1845. paikoin . paljon on taltioitu 1846. saarnoja .
    ja Luther kuoli 1546. minusta täyteen 300 vuotta, ,,mistä sait sen 100, v. oliko .
    juttuja vain ..
    .
    Ei ollut vielä alkanutkaan (paitsi HUSS,ja sitä ennen Wyclift , ja sitä ennen Occamilainen ,mutta he oli yksinäisiä vielä kunnes syntyi Luther. 1483. v-
    1546 v.hän oli 63 v.kuollessaan , Voisimme miettiä , PM. s.1497 ja kuoli 1560
    myös 63. he teki kaikki valmiiksi mikä puuttui vielä uskopuhdistuksesta kun
    Luther kuoli oli n. 90% valmista Siitä lopusta valmistui, n.puolet siihen mennessä kun riitaisuuksiata porukka hajosi , ja loput valmistui siihen mennessä kun PM.
    k.1560 , hän sanoi kuolemattoman lauseen ,,minä katson voitokseni sen että
    kuolemani pelastaa minut suurelta Teologiselta riidalta.

    Äänestä

Kristittyhän pn hyljännyt Jumalansa jo uskontunnustuksessaan.
Olkaamme rehellisiä asioiden suhteen niin emme petä toisiamme tai itseemme.

FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
uskontunnustuksesta ja sen kaltaisuudesta...
-järjettömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
-Ymmärtämättömyydenne:
'Meillä ei ole ymmärrystä'
-Ihmisyydestänne luopuminen:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
-Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
-ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
-Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

Kristitty pysyy syntisenä (rikollisena) elämänsä loppuun mutta se ominaisuus ei ole Jeesuksen omilla, siis kristillisillä.
Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joilla ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opetuslapsia opettajina. Nk. rikollisuuden miekka sivistystä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavalin_kirjeet
"Apostoli Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin."

1.Korinttolaiskirje:
15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos

2 Korinttolaiskirje 12:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.

Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta ja se sama saatana on pääpiru edelleen kristittyjen yli 3500 lahkossa maailmalla kuten historia todistaa.

Kai tekin osaatte lukea, vai ettelä todellakaan ymmärrä?
http://www.christianscience.fi/KuukaudenAjatus/Ilmestyskirjan7seurakuntaa.htm

Ilm. 2:1-29

Näistä, Jeesuksen perustamista seurakunnista ei ole yhtään kristittyjen seurakuntia vaan ne ovat kristillisten seurakuntia:
Pergamos
Tyatira
Sardes
Smyrna
Filadelfia
Efeso
Laodikea

Kristilliset = Jeesuksen perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä järkeviä IHMISIÄ; seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen. He eivät anna aivopesu uskontunnustusta.

Eikä Jeesuksella ole apostoleita vaan hänen opetuslapsia:
Jeesuksen opetuslapsilleen antama käsky:
Matt. 10:8
Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.

Opetuslasten tunnusmerkit:
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
16:18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.
Luukkaan evankeliumi:
10:19 Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava.

Johannes 14:12 "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,
Johannes 14:13 ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa."

En ole kuullut kristittyjen ruokkivat tuhansia kylläisiksi viidellä kalalla ja muutamalla leivällä!
Ei tainnut kristittyjen opetuslapiksi kastetuista tulla Jeesuksen opetuslapsia.

Ei pahalla mutta pelkään, että Jumalasta ja ihmisyydestä luopuneita on petetty....

Äänestä
  • Ei Jeesus perustanut kun yhden seurakunnan ja se oli I ensimmäisena pääsiäispäiväniltana , kun hän oli Herätetty ja ylös nuossut tuonelasta.
    .
    Ei noista seurakunnista ole yhtä ainaa jäljellä ,ei yhden yhtäkään . Ehkä ne
    on kärsineet samaa kuin me tänään täällä suomessa. että toiset sysii toisia,
    .
    LLL:t ruokkii tunsia isoissa seroissa vaikka ei aluksi ole kuin keittiöhenkilökunta,
    Lahdessa viime juhannukesna ruokittiin kaikkiaan 28000 ateriaa ,mitä nyt sanot.
    .
    Jos ihmisyys on otettu ,tilalle on tullut Jumalan lapsuus,
    .
    Kyllä Kristuksen opetus lapsiksi ,on Kastetuista ,tullut Opetuslapsia .

    Äänestä

  • Nuo kaikki 7 serakuntaa oli Paavalin perustamia.
    Joka ainoa, mihin ne vaan hävisi , osa mainitaan ,.
    Ilm.2luvussa ,ja 3, luvussa yhteensä juuri 7.
    -
    2:1-7.Lähetyskirjet Efeson,( 2:8-11 Smyrnaan ,(2:12-17, Pergamoon (2:18-29Smyrnan.
    3:1-6. Sardeen ,(3.7- 13. Filadelfian , (3:14-22. Laodikea,,,seurakunnille.
    .
    Tässä on selkokielellä mitäö ne on ja mitä pitää tehdä , että tähdistössä ,
    säilyisi ,,yhdessä on 2:1-7; 4 jae Mutta se minulla on sinua vastaan ,että olet hyljännyt ensimmäisen Rakkauden .5. Muista siis ,mistä olet langennut , ja ja tee parannus , ja tee niitä ensimmäisiä tekoja ; Mutta jos et niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun Lampunjalkasi pois paikaltaan , ellet tee parannusta. ym jajka siitä.
    .
    Tääläistä asiaa Kristus tuo esille kaikissa serakunta kohdissa , vähän vain eri lailla.
    Jatka kaikki saman kaavan mykaan, saatat löytää jotkain .

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    Nuo kaikki 7 serakuntaa oli Paavalin perustamia.

    Paavali ei elänyt Jeesuksen aikaan. Väärennettyä oppia todistat.
    Ota huomioon ristiretkien seuraukset, kristillisten tappamisetkin.

    Jahas!
    teuta taas perii perCstään saatanallisuuden pikku pirun valheita!

    Tämän faktan ovat kirkon johtokin tyynyt joten teutan opin voitte unohtaa.

    Jeesus ei ole rikollisen kristinuskon seurakuntien perustaja vaikka niin uskotaan/väitetään.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavalin_kirjeet
    "Apostoli Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin."

    1.Korinttolaiskirje:
    15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos

    2 Korinttolaiskirje 12:
    7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
    8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.

    Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta ja se sama saatana on pääpiru edelleen kristittyjen yli 3500 lahkossa maailmalla kuten historia todistaa.

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    Nuo kaikki 7 serakuntaa oli Paavalin perustamia.
    Joka ainoa, mihin ne vaan hävisi , osa mainitaan ,.
    Ilm.2luvussa ,ja 3, luvussa yhteensä juuri 7.
    -
    2:1-7.Lähetyskirjet Efeson,( 2:8-11 Smyrnaan ,(2:12-17, Pergamoon (2:18-29Smyrnan.
    3:1-6. Sardeen ,(3.7- 13. Filadelfian , (3:14-22. Laodikea,,,seurakunnille.
    .
    Tässä on selkokielellä mitäö ne on ja mitä pitää tehdä , että tähdistössä ,
    säilyisi ,,yhdessä on 2:1-7; 4 jae Mutta se minulla on sinua vastaan ,että olet hyljännyt ensimmäisen Rakkauden .5. Muista siis ,mistä olet langennut , ja ja tee parannus , ja tee niitä ensimmäisiä tekoja ; Mutta jos et niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun Lampunjalkasi pois paikaltaan , ellet tee parannusta. ym jajka siitä.
    .
    Tääläistä asiaa Kristus tuo esille kaikissa serakunta kohdissa , vähän vain eri lailla.
    Jatka kaikki saman kaavan mykaan, saatat löytää jotkain .

    Ei ensimmäistäkään Jeesuksen perustamista seurakunnista ole Paavalin perustamia. Jeesuksen perustamien seurakunnat ovat iältään paljon vanhempia kuin saatanaa palvelevien rikollisten seurakunnat.

    Kohta varmaan väität että lestadiolaisten seurakunnat ovat muiden kuin miekka sivistys rikollisuuden perustamia!
    Lainattua tekstiä:
    "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)

    Inhottaa tuollaiset perkeleen aivopeiru valehtelijat, faktat on tiedossa...

    Äänestä

  • https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavali
    *Kristittyjen vainoaja*
    ###
    Tuossa yllä on vale!
    Paavali ei vainonnut omia seurakuntalaisia vaan Jeesuksen seuraajia.
    Paavalin antaman tieto on tässä:
    1.Korinttolaiskirje:
    15:9 "Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa."
    Mm tämän, kilpailijansa Paavali tapatti:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos
    ###

    *Rembrandtin maalaus Paavalista vuodelta 1635.

    Paavali oli Apostolien tekojen mukaan kotoisin Kilikian Tarsoksesta.[3] Hänen syntymäaikaansa ei voida määrittää, mutta yleisesti hänen arvioidaan syntyneen muutama vuosi ajanlaskumme alun jälkeen.[4] Paavali sai ympärileikkauksessa nimen Saul. Varsinaiselta ammatiltaan hän oli teltantekijä.[5] Hänen isänsä oli palvellut Rooman armeijassa ja saanut perinnöllisen Rooman kansalaisuuden itselleen ja lapsilleen. Ammattinsa ansiosta hän on kyennyt antamaan lapsilleen uskonnollisen kasvatuksen.

    Paavali oli alun perin fariseus.[6][7] Farisealaisen kasvatuksen hän sai varakkaan ja oppineen perheensä tukemana kuuluisalta rabbi Gamaliel Vanhemmalta[3], ja hän itse valmistui lopulta rabbiksi. Hän pääsi opintojensa jälkeen jäseneksi Synedrioniin eli juutalaisten suureen neuvostoon, sillä hän kertoo äänestäneensä kristittyjen vainojen puolesta.[6]

    Jouduttuaan tekemisiin kristittyjen kanssa Paavali ryhtyi ensin ankarasti vainoamaan heitä. Hänen sanotaan muun muassa hyväksyneen ensimmäisen marttyyrin Stefanoksen surmaamisen.[8] Paavali kääntyi kuitenkin itse kristinuskoon noin vuonna 33lähde?. Hänestä tuli uuden uskonnon huomattavin ja vaikutus­valtaisin puolestapuhuja.[4]*

    Faktaa..:
    "Osa Paavalin nimissä kulkevista kirjeistä on myöhemmin, Paavalin kuoleman jälkeen, hänen oppilaittensa kirjoittamia / muokkaamia.
    Aidoista Paavalin kirjeistä kuuluisimmat ovat Galatalaiskirje ja Roomalaiskirje.

    Kolossalaiskirjettä, Efesolaiskirjettä, toista tessalonikalaiskirjettä ja ns. paimenkirjeitä (kirjeet Timoteukselle ja Tiitukselle) ei pidetä nykyisessä muodossaan aitoina Paavalin kirjeinä. Niiden pohjalla voi olla aitoja Paavalin kirjeitä, mutta Paavalin oppilaat ovat muotoilleet niitä. Ne kertovat seurakunnan olevan tilanteessa, mikä vallitsi vasta melko paljon Paavalin kuoleman jälkeen.

    Uudessa testamentissa (UT:ssa) on myös ns. katolisia eli yleisiä kirjeitä, jotka eivät ole millekään tietylle seurakunnalle lähetettyjä."

    Paavalin kirjeet mm Jeesuksen perustamille seurakunnille liittyy historiallisesti ajatellen kristittyjen miekka sivistys rikollisuuden aikaan jolloin varastivat Jeesusta seuranneiden oppeja ja muitakin asioita KRISTILLISILTÄ. Sitä todistaa selvyydellä mm se totuus, että Paavalin 13 kirjeestä vähintään 6 kirjettäei edes ole Paavalin vaan sanaa vaan Paavalin oppikuntien kristittyjen valhellisuuksia joissa pyrkivät Jeesuksen kunnian ja maineen omistamiseen ominaan.
    Samalla eivät kirjoita faktoja siitä, että kun Paavali kavalsi Jeesusta seuranneita kristillisiä kannattajilleen tapettaviksi. Ja kun kristilliset varmistu kavaltajastaan niin kivittävät Paavalin melkein hengelllä, kristillinen ei saa tappaa....

    Meidän tulee aina ymmärtää, että rikollisesti kristinuskosta ei tule tehdä valheisiin uskomalla
    JUMALAA JA JEESUSTA PAVALEVIEN SEURAKUNTIA
    SILLÄ
    JOS NIIN JOKU TEKEE,
    NIIN SYYTTÄÄ JUMALAA JA JEESUSTA KAIKISTA, SATOJEN MILNOONIEN IHMISTEN TAPPAMISISTA, TAPATTAMISISTA, RAISKAAMISISTA, RYÖSTÄMISISTÄ JNE. JOIHIN JUMALA JA JEESUS EI OLE SYYLLISIÄ VAAN SAATANAA PALVELEVA Paavalilais-luterilaisuuden kristittyjen rikollisuus.

    Joten, kun teuta väittää Jeesuksen perustaneet rikollisuuden seurakunnat, niin samalla hän saatanaa palvelevaksi eksytettynä SYYTTÄÄ JUMALAA JA JEESUSTA kristittyjen saatanallisuuksista!
    Ovelaa ja kieroa helevetin törkeää saatanallisuutta, pahempaa kuin mitä saatana itsekkään osoittaisi!!!

    Äänestä

  • PO-Tre kirjoitti:

    Paavali ei elänyt Jeesuksen aikaan. Väärennettyä oppia todistat.
    Ota huomioon ristiretkien seuraukset, kristillisten tappamisetkin.

    Niin sinä alat kinata selviöstä , Jeesus on syntynyt ooo4. eKr. paavali 5-6 vuotta myöhemmin eli ooo1. Meni Gamalielin oppiin n.6-7 vanhana He elää toisistaan
    tietämättöminä ,kun Kun Saulus auttaa toisia pitäen heidän vaatteitan vartioi
    silloin kun muut Kivittää Stevanuksen , Joka tapahtuu noin 31, /32, .
    .
    Hänen Rohkea esiintyminen asioissa johti vainoon . Ylimmäisenä pappina oli edelleen KAIFAS,virka oli annettu n.18-36. ) SADUCCEKSET oli uskollisia Kaiffaalle .
    ks.Matt. 16:11-12. ) ,,(toinen Ylipappi Hannas teki Itsemurhan v.36,
    APt 5:34. Gamaliel oli arvossa pidetty Lainopettaja , joka kuului HILLELIN maltilliseen
    koulukuntaan ,vastustajana oli jyrkempi ja ankarampi SAMMAL. HILLELIN edustama suuntaus pääsi vähitellen voitolle , vaikka SAMMAL jyrkällä suuntauksella oli valtaa
    juutalaiseten nousussa kapinaan , ROOMAA valtaa vastaan, v 66jKr.
    .
    Kun Saulus sai Valtkirjan ottaa kiinni ja tuoda Jerusalemiin valtakirjan hän sai ylipapilta KAIFFAALTA, kirjoitettiin vuosi 32. joskus syyskesässä , se oli valtuuston
    tekemä pidätys määräys ,joka on kristitty todistettavasti , Kun he oli tulleet lähelle
    DAMASKON porteille , Antaa Kristus voimakkaan NÄYN Saulukselle , He keskute livat 1-3 hetkeen, koska näky oli jo ohi kun vasta Saulus havaitsee että on sokea
    .
    Kuitenkin hän toimii kuin oli käsky annettu , ja menee Juudaan taloon Suoralle kadulle ,hänen seuralaisensa opstaa häntä , nyt Oli jo Saulus alkanut Rukoilla kokoaika , Hän rukoileen sen loppupäivän , ja seuraavan päivän . ja vielä kolmatta
    päivää ,niin kauan kuin Aninias tulee.
    .
    Vai ei he rtunteneet , eikä eläneet samanaikaan tästä hetkestä se vasta alkaa
    Saul toimi Kristukselle n.36 vuotta vielä. Kun hän sai Timoteuksen kanssa Hebr.
    kirjeen valmiiksi , jota he oli tehneet 67 vuoden lopun ja 68 vuoden alun , Kirje
    valmistui n.helmikuun loppuun , mutta kun oli n.1kk aikaa he korjasivat ja kir-
    joittivat jonkin osan puhtaaksi. , kun Paavali vapauti 31.3-68 sai Keisari pian
    tiedon ,leiri oli läheisessä metsässä , hän otti mikkataiturin mukaan ja mestautti
    Paavalin . sinä päivänä.

    Keisari NERO oli ollut yli 6 kk metsässä ,odottaen että tulee tieto että Paavali
    pääsee vapaaksi, ( Teofilus ,oli tehnyt hänelle harmia ,kun oli toimillaan saanut
    Paavalin vapaaksi , Nero oli sydämmistynyt Häneen Uskon tautta, ja oli päättänyt
    toteuttaa Vangitsemisen ja teloituksen .
    .
    Joka oli Tapahtunut Neron toimista , vaikka hän oli Keisari ,ei hän saanut ,Paavalia
    pois vankilasta ennen (että olisi mestannut hänen ) Siis kui vasta Vangin vapautu-essa . ja siksi se tapahtui 31 ,3 , 68 ,l Keisarin Mestaaja ,oli Miekalla Mestaaja .
    Kun hän sen toteutti , sanoi miehilleen ,2 kk loma talven jälkeen ja he palasivat
    toimiinsa 1.6.68
    .
    Kun Nero tuli keisarin linnaan ,sai pian 8.6.68 käskyn tulla
    Senattiin , kunhän sinne menee ,siellä tuomitaa Nero kaikista rikkseistään Vankilaan
    Elinkatiseksi , Vankeus alkaa heti Huomenna 9.6, 68 tuli vankilasta tieto , hän on
    tehnyt itsemurhan , sen pituinen se.

    Äänestä

Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

LutherPuhdistajaaTarve kirjoitti:

Nuhtele niitä, jotka syntiä tekevät saarnassaan, että muutkin pelkäisivät. (1. Tim. 5:20).
Nämä sanat on aiheellisia, ei vähiten sitä varten, että totuus täytyy asettaa valheen rinnalle, vaan myös siksi, jos jollain on kysymyksenä mistä voi löytää sen alkuperäisen lestadiolaisuuden, jonka L. L. Laestadius pani alkuun Kristuksen Hengellä saarnaten parannusta ja syntein anteeksiantamusta alkaen Ruotsin lapin maalta aina tänne viimeiseen pohjoisen maan loukkoon asti. Kun Herra rakensi tällä viimeisellä etsikkoajalla viinatarhansa pohjan maalle, istutti Hän tänne elämän puun siemenen mitä nyt ollaan tuhoamassa henkisellä väkivallalla saarnan muodossa, itseään kerskaten ja muita halvalla pitäen. Älkäät menkö eksytykseen mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu