tullen olimme varanneet ateriat, olivat ihan kelvollisia. Huomasimme, että vain murto-osa ihmisistä oli varannut aterian, ja useat olivat lennon ajan, siis kymmenen tuntia syömättä mitään. Me joudumme lähtemään kentälle aina niin aikaisin, ettei aamupala kotona maistu, eikä vielä kentälläkään mene kuin kahvi ja joku pieni syötävä. Siispä se lentoateria tulee hyvään tarpeeseen, eikä mielestäni ole mitenkään kallis, no, suhteellista sekin.
Viimeksi Gambiaan matkatessa, siitä on kolmisen vuotta, lähes kaikki matkustajat olivat tuon aterian varanneet, nyt on siiis sekin asia muuttunut. Liekö hinta / laatu syynä, vai miksi on muuttunut näin radikaalisti?
Lentoateriointi, palasimme Gambiasta ja mennen
5
232
Vastaukset
- reissaajatar
Moni pitää hintaa kalliina, viimeksi ostin lentoasemalta pari sämpylää mukaan koneeseen, kyllä tuli niillekin hintaa. Seuraavalla kerralla varan lentoaterian, halpa se on ainakin minun mielestäni.
- kyllämaistuu
Minä teen aina kunnon makkaraleivät mukaan. Ennen otin aina maitoa kossupulloonkin mutta se on nykyisin kiellettyä.
- LOHIVOILEIPÄ
-OSTA MAITO KISKALLATA KENTÄLLÄ
- reppureska
Junttitouhua,tuo satsi mokiä on saatavilla koneesta on hintalaatusuhteessa ihan ok.
- einälkäinen
En todellakaan rupea kuskaamaan omia eväitä lomamatkalle lähtiessä. Olen myös sitä mieltä, että hintalaatusuhde ihan kunnossa. Tulin neljän viikon matkalta lauantaina ja ihan saman huomion tein kuin ap, hyvin harvat olivat varanneet lentoaterian. Ja kuuluivat valittavan että nälkä on, jokainen tyylillään, niinhän se menee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san862014- 561220
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1861013Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122968- 94959
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952