Oletteko vierailleet.
Kävin ennen joulua katsomassa.
Ihan kiva mutta aika pieni tila.
Ideahan on ihan kiva mutta minusta tilan olisi hyvä olla isompi sekä kissojen että asiakkaidenkin kannalta,
Nyt kissat vielä pentuja suurin osa. Mutta kunhan aikuistuvat niin kaipaisivat ehkä enemmän rauhallisia paikkoja mihin paeta.
Samoin asiakkaanakin jos menisi tuollaiseen paikkaan niin olisi kiva jonkinlainen tilan ja rauhan tuntu. Nyt satuin aikaan jolloin paiklla oli pari perhettä lapsineen. Tila tuntui ahtaalta.
Muuten kiva.
Kissat oli söpöjä.
Kahvi ja piirakka hyvää. Samoin palvelu ihan hyvä.
Helsingin kissakahvila
kissakohvet
2
69
Vastaukset
- pienivalkoinen
Eikö sinne ole pöytävaraus?
- kissakohvett
On.
Mutta näköjään sisään kuitenkin pääsee mikäli tilaa on ilman varausta myös.
Mikä nyt tietysti on sinänsä ihan ok satunnaisen ohikulkijan kannalta.
Arkiaamupäivisin ilmeisesti tilaa myös usein on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2723382Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211863Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.281527- 841411
- 1371058
- 811004
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.65894Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86786Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61707Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51686