SuperAlko sai ison joululahjan: selätti Alkon

Suuri virolainen alkoholikauppias SuperAlko on voittanut Helsingin käräjäoikeudessa juttunsa suomalaista Alkoa vastaan.

Oikeudenpäätös valmistui tänään keskiviikkona.

Alko oli haastanut SuperAlkon taustayhtiön Aldar Eestin nimen ”Alko” käytöstä tavaramerkissään.

Alkoa on närästänyt jo pitkään se, miten SuperAlko käytännössä kilpailee Suomessa samoista suomalaisista asiakkaista kuin Alko, sillä sen nettisivut ovat myös suomeksi.

Laatimassaan tiedotteessa Aldar Eestin Riho Maurer kertoo, että SuperAlkon toiminta jatkuu ennallaan ja sille on nyt Suomenkin oikeuden tuki.

Tiedotteen mukaan suomalainen Alko on rekisteröinyt Alko-tavaramerkin Suomeen ja virolainen SuperAlko -tavaramerkin Viroon.

Suomalaisella yrityksellä ei ole oikeuttaa puuttua saman nimen, tai tavaramerkin, käyttöön Suomen rajojen ulkopuolella.

”
Muutkin Tallinnan viinakauppiaat ottavat taas käyttöön sanan "Alko".

Maurer muistuttaa tiedotteessa, että SuperAlko –tavaramerkki on rekisteröity Virossa jo yli 12 vuotta sitten.

- Päätös vahvisti, että voimme jatkossakin palvella suomalaisia matkailijoita parhaalla mahdollisella tavalla. Suomalaiset matkailijat ovat SuperAlkon tärkein ulkomainen asiakasryhmä ja he arvostavat palvelua äidinkielellään niin myymälässämme kuin verkkosivuillamme.

Alko puolestaan toteaa omassa, oikeudenpäätöstä koskevassa, tiedotteessaan, että sen kanne SuperAlkoa vastaan oli sinänsä aiheellinen.

- Käräjäoikeus katsoi, että Alko Oy olisi reagoinut liian myöhään sinänsä loukkaavaan toimintaan ja oli siten menettänyt tavaramerkkilakiin perustuvan kielto- ja kanneoikeutensa, tiedotteessa todetaan.

Alko haastoi Aldar Eestin oikeuteen kesällä 2013 ja tavaramerkin ”Alko” käytöstä nimenomaan Suomessa.

- Käräjäoikeus totesi tuomiossaan kuitenkin, että Alko on laajalti tunnettu tavaramerkki ja SuperAlko-merkki oli sekoitettavissa Alko Oy:n merkkiin ja siten loukkasi Alko Oy:n yksinoikeutta, Alkon tiedote jatkuu.

- Samoin käräjäoikeus totesi, että SuperAlkon mainonta ja merkin käyttö verkkosivuilla oli kohdennettu Suomeen ja suomalaisille ja SuperAlko-merkin käyttäminen Suomessa jaettavissa mainoslehdissä loukkaa Alkon tavaramerkkiä.

Alkon mielestä SuperAlko-tapaus on periaatteellisesti tärkeä, ja siksi se valittaa tuomiosta hovioikeuteen.

Viron puolella Helsingin käräjäoikeuden päätös merkitsee todennäköisesti sitä, että muutkin Tallinnan alkoholikauppiaat uskaltavat taas alkaa käyttää nimissään sanaa ”Alko”.

Ainakin ne kokeilevat kepillä jäätä.

Moni Tallinnan viinakauppias on viime vuosina luopunut ”Alko”-sanan käytöstä pelätessään Alko Oy:n kannetta.

SuperAlko oli riittävän iso ja varakas firma käydäkseen oikeustaistoon Alkoa vastaan – ja nyt se voitti.
5156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kumma juttu. Minä luulin että Suomen Alkolla on yksinoikeus maailmassa käyttää sanaa alko-

Äänestä

Superalko nyt sattuu myymään sopivaan hintaan.

Äänestä
  • Tässä on vielä halvempi alkoholiliike josta lähtee mm baer beer 7€ laatikko pantit!
    On vielä ihan hyvää olutta..

    http://calle.ee/etusivu

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SuperAlko kirjoitti:

Suuri virolainen alkoholikauppias SuperAlko on voittanut Helsingin käräjäoikeudessa juttunsa suomalaista Alkoa vastaan.

Oikeudenpäätös valmistui tänään keskiviikkona.

Alko oli haastanut SuperAlkon taustayhtiön Aldar Eestin nimen ”Alko” käytöstä tavaramerkissään.

Alkoa on närästänyt jo pitkään se, miten SuperAlko käytännössä kilpailee Suomessa samoista suomalaisista asiakkaista kuin Alko, sillä sen nettisivut ovat myös suomeksi.

Laatimassaan tiedotteessa Aldar Eestin Riho Maurer kertoo, että SuperAlkon toiminta jatkuu ennallaan ja sille on nyt Suomenkin oikeuden tuki.

Tiedotteen mukaan suomalainen Alko on rekisteröinyt Alko-tavaramerkin Suomeen ja virolainen SuperAlko -tavaramerkin Viroon.

Suomalaisella yrityksellä ei ole oikeuttaa puuttua saman nimen, tai tavaramerkin, käyttöön Suomen rajojen ulkopuolella.

”
Muutkin Tallinnan viinakauppiaat ottavat taas käyttöön sanan "Alko".

Maurer muistuttaa tiedotteessa, että SuperAlko –tavaramerkki on rekisteröity Virossa jo yli 12 vuotta sitten.

- Päätös vahvisti, että voimme jatkossakin palvella suomalaisia matkailijoita parhaalla mahdollisella tavalla. Suomalaiset matkailijat ovat SuperAlkon tärkein ulkomainen asiakasryhmä ja he arvostavat palvelua äidinkielellään niin myymälässämme kuin verkkosivuillamme.

Alko puolestaan toteaa omassa, oikeudenpäätöstä koskevassa, tiedotteessaan, että sen kanne SuperAlkoa vastaan oli sinänsä aiheellinen.

- Käräjäoikeus katsoi, että Alko Oy olisi reagoinut liian myöhään sinänsä loukkaavaan toimintaan ja oli siten menettänyt tavaramerkkilakiin perustuvan kielto- ja kanneoikeutensa, tiedotteessa todetaan.

Alko haastoi Aldar Eestin oikeuteen kesällä 2013 ja tavaramerkin ”Alko” käytöstä nimenomaan Suomessa.

- Käräjäoikeus totesi tuomiossaan kuitenkin, että Alko on laajalti tunnettu tavaramerkki ja SuperAlko-merkki oli sekoitettavissa Alko Oy:n merkkiin ja siten loukkasi Alko Oy:n yksinoikeutta, Alkon tiedote jatkuu.

- Samoin käräjäoikeus totesi, että SuperAlkon mainonta ja merkin käyttö verkkosivuilla oli kohdennettu Suomeen ja suomalaisille ja SuperAlko-merkin käyttäminen Suomessa jaettavissa mainoslehdissä loukkaa Alkon tavaramerkkiä.

Alkon mielestä SuperAlko-tapaus on periaatteellisesti tärkeä, ja siksi se valittaa tuomiosta hovioikeuteen.

Viron puolella Helsingin käräjäoikeuden päätös merkitsee todennäköisesti sitä, että muutkin Tallinnan alkoholikauppiaat uskaltavat taas alkaa käyttää nimissään sanaa ”Alko”.

Ainakin ne kokeilevat kepillä jäätä.

Moni Tallinnan viinakauppias on viime vuosina luopunut ”Alko”-sanan käytöstä pelätessään Alko Oy:n kannetta.

SuperAlko oli riittävän iso ja varakas firma käydäkseen oikeustaistoon Alkoa vastaan – ja nyt se voitti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu