Islamin uudistus?

Voisiko islamia modernisoida hieman? Imaameille voisi järjestää koulutuksen, jossa he opiskelisivat uskoontotiedettä ja islamin historiaa. Ainakin nämä asiat olisi hyvä muslimienkin tietää:

Islam sai alkunsa eteläisessä Saudi-Arabiassa, jossa palvotiin kuuta jumalana. Ramadan-paasto on peräisin jo näiltä ajoilta.

Muhammedin elämää on kuvattu useissa eri teksteissä. Joukossa on paljon sellaisia tekoja, joita emme hyväksy, kuten esim. Aishan kanssa avioituminen tai vääräuskoisten tappaminen.

Koraanissa on epätieteellisiä väitteitä, jotka ovat vain oman aikansa kuvia. Eräs esimerkki on väite, että makea ja suolainen vesi eivät sekoitu keskenään tai se, että Jumala olisi luonut ihmisen.

Maallistuminen johtaa usein maankohti parempaa tulevaisuutta. Naisten oikeudet, sananvapaus ja demokratia ovat tärkeämpiä kuin esim. sharia-laki.

Islaminuskoisista suurin osa on rauhaa rakastavia ihmisiä. Islamin nimissä tehdään kuitenkin valtava määrä pahaa ympäri maailman. Siksi islamia täytyy uudistaa niin, että väkivalainen ääriaines jää ilman maltillisten uskonnollista tukea. Sharia-laki on todettava epäinhimilliseksi.
6147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Häivy idiot!!!!!!

Äänestä
  • Mielestäni näistä asioista voi keskustella. Olen itse muslimiperheessä ja usein puhun siitä, miten uudistus on tarpeen. Moni muslimi ei suostu edes opiskelemaan oman uskonsa syntyä ja historiaa. Suomessa saa kritisoida ideologioita ja uskontoja vapaasti. Sen sijaan sharia-lain mukainen ihmisryhmiä vastaan (vääräuskoisia) hyökkääminen on laitonta. Sharia-lakihan kehoittaa surmaamaan ihmisiä mm. heidän seksuaalisen suuntautumisensa tähden. Kyllä sellaista ideologiaa saa kritisoida ja uudistaa.

    Äänestä

  • On_toimittava_nopeasti kirjoitti:

    Mielestäni näistä asioista voi keskustella. Olen itse muslimiperheessä ja usein puhun siitä, miten uudistus on tarpeen. Moni muslimi ei suostu edes opiskelemaan oman uskonsa syntyä ja historiaa. Suomessa saa kritisoida ideologioita ja uskontoja vapaasti. Sen sijaan sharia-lain mukainen ihmisryhmiä vastaan (vääräuskoisia) hyökkääminen on laitonta. Sharia-lakihan kehoittaa surmaamaan ihmisiä mm. heidän seksuaalisen suuntautumisensa tähden. Kyllä sellaista ideologiaa saa kritisoida ja uudistaa.

    Jos siihen pystyt, niin hienoa. Muslimit ovat islam. Jos saat aikaan muslimeissa jotain muutosta järkeväämpään suuntaan, niin uudistat islamia. Suuret muutokset lähtevät aina pienestä liikkeelle.

    Kun taas meidän, jotka emme voi uudistaa islamia sisältäpäin, tehtävänämme taas on pyrkiä pitämään islam kaukana. Molemmat pyrkimykset tähtäävät rajoittamaan mielipuolisuutta.

    Paras tapa ehkäistä islamin invaasio on tutustua reaali-islamiin sellaisena kuin se on. Jollakin reaali-islamista poikkeavalla ideaali-islamilla, jos sellainen on olemassa, ei ole paljoakaan käytännön merkitystä yhteiskunnallisessa jokapäiväisessä elämässä. Reaali-islam tulee tänne reaalimuslimien mukana. Mielipuolisuuden täysimittaisen invaasion välttämiseksi meidän on pyrittävä saamaan pian takaisin kotiin ne, jotka ovat tuomassa tänne sitä mielipuolisuuttaan kaikkine jo hyvin nähtyine ilmiöineen.

    Äänestä

HERÄTKÄÄ TOTUUTEEN!!!! Islam ei ole ensinnäkään uskonto, vaan hallinto-oppi, eikä sitä saa muuttaa, vaan sitä on noudatettava kirjaimellisesti. Ei kannata jauhaa teorioita, jotka ovat yhtä tyhjänpäiväsiä kuin sosialismi. Mielisairaan tekemä opus, johon kopioi raamatusta osan ja sai aikaan tuon hirmukirjan.

Äänestä

Itse näen, että kun kerran muistaakseni Bukharin Hadithien alussa sanotaan niiden kuuluvan sellaisille, jotka eivät tavoittele vaimoa, vaan hengellisiä asioita niin voisi olla neljä eri asteista islam kerrostumaa. Ne, jotka tavoittelevat yksinomaa hengellsiä asioita. Niitä, jotka tavoittelevat perhe-elämää. Niitä, jotka tavoittelevat työtä tai palvelusuhdetta ja niitä, jotka ovat liberaaleja.

Nuo, jotka ovat hengellisiä ja luultavasti täysin puhtaita sekä elävät Sunnaa noudattaen olisivat suojatussa asemassa riistäjiltä ja vainoojilta yms. Mutta eivät puuttuisi liberaalien elämään liiallisessa määrin. Tänä päivänä on kyllä järjesteltävissä sellaiset seikat kuten, jos joku haluaa soittaa musiikkia, että hän voi sen tehdä muita pahemmin häiritsemättä.

Eräät enankoivat sitä, että Imaami Mahdi tuo mukanaan täydellisen koulu- ja opiskelu-uudistuksen. Ja luultavasti muitakin uudistuksia. Mutta häneenkin liitetään kyllä väkivaltaa, joka kohdistuu etniseen tai uskonnolliseen suuntaukseen. En tiedä itse muuta keinoa kuin mahdollisimman täydellinen seitemän vuoden (tai ajan) rauhansopimus Rooman ja Islamin välillä. Tuossa rauhansopimuksessa pitäisi ottaa huomioon ainakin kaikki pyhät kirjoitukset.

Äänestä

islamilaisten naisten pitäis vähän tsempata ja alkaa ottamaan enemmän oikeuksia itselleen eikä olla ikuisesti vaan jossain hellan ja nyrkin välissä raiskattavana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


On_toimittava_nopeasti kirjoitti:

Voisiko islamia modernisoida hieman? Imaameille voisi järjestää koulutuksen, jossa he opiskelisivat uskoontotiedettä ja islamin historiaa. Ainakin nämä asiat olisi hyvä muslimienkin tietää:

Islam sai alkunsa eteläisessä Saudi-Arabiassa, jossa palvotiin kuuta jumalana. Ramadan-paasto on peräisin jo näiltä ajoilta.

Muhammedin elämää on kuvattu useissa eri teksteissä. Joukossa on paljon sellaisia tekoja, joita emme hyväksy, kuten esim. Aishan kanssa avioituminen tai vääräuskoisten tappaminen.

Koraanissa on epätieteellisiä väitteitä, jotka ovat vain oman aikansa kuvia. Eräs esimerkki on väite, että makea ja suolainen vesi eivät sekoitu keskenään tai se, että Jumala olisi luonut ihmisen.

Maallistuminen johtaa usein maankohti parempaa tulevaisuutta. Naisten oikeudet, sananvapaus ja demokratia ovat tärkeämpiä kuin esim. sharia-laki.

Islaminuskoisista suurin osa on rauhaa rakastavia ihmisiä. Islamin nimissä tehdään kuitenkin valtava määrä pahaa ympäri maailman. Siksi islamia täytyy uudistaa niin, että väkivalainen ääriaines jää ilman maltillisten uskonnollista tukea. Sharia-laki on todettava epäinhimilliseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu