Laitetaan nyt tänne osioon, vaikka en itseäni 'ujoksi' mielläkään, olen vain hiljainen.
Mitäs te ujot ja/tai hiljaiset vastaatte, jos joku ihmettelee "miksi olet noin hiljainen?" "oletko ujo?? tms.
Olin juuri ulkomailla, siellä viihteellä ja niin monta kerta tuli kuultua tuota samaa, tosin voi olla, että eri kielelläkin on merkitys eikä ihmettelyä koeta jotenkin "loukkaavana". Niin ärsyttävää. Eihän puheliaallekaan ihmiselle ole soveliasta ihmetellä äänekkyyttä tai miten paljon puhuukaan... (?) Vähän sama, kun tuntuu olevan ok ihmetellä ihmisten hoikkuutta, mutta ylipainon kommentointi on loukkaavaa.
Mitäs te ujot ja/tai hiljaiset vastaatte, jos joku ihmettelee "miksi olet noin hiljainen?" "oletko ujo?? tms.
Olin juuri ulkomailla, siellä viihteellä ja niin monta kerta tuli kuultua tuota samaa, tosin voi olla, että eri kielelläkin on merkitys eikä ihmettelyä koeta jotenkin "loukkaavana". Niin ärsyttävää. Eihän puheliaallekaan ihmiselle ole soveliasta ihmetellä äänekkyyttä tai miten paljon puhuukaan... (?) Vähän sama, kun tuntuu olevan ok ihmetellä ihmisten hoikkuutta, mutta ylipainon kommentointi on loukkaavaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En itse ikinä tiedä mitä tuohon voi vastata, minä vain olen ujo.
Muita muunnoksia tuosta olen kuullut myös "voisit sä joskus jotain jutellakin".
Joskus koulun työharjoittelussa opettajalta jopa syyllistävään sävyyn "ethän sinä voi ujouteen vetoamalla olla puhumatta ihmisille"
Minua vituttaa, että hiljaisuus ja vähäpuheisuus ja ujous samaistetaan. Tätä ei aloittaja tosin tehnyt, minkä hän kertoi heti alussa.
Jos joku kysyy, miksi en puhu, sanon, ettei ole mitään sanottavaa. Ja se on tosi kuin vesi. Ei minulla tule kaikista asioista mitään mieleen. Miksi muuten pitäisi?
Älyttömän hyvä kommentti.
Itse nuorena kamppailin sen kanssa, että pitäisikö jotenkin huolehtia toisten viihtymisestä seurassani ja puhella niitä näitä. Vapauttavaa oli kun aloin tuntea, että en ole mikään viihdyttäjä eikä hiljaisuudessa olekaan mitään vikaa. Miksi olin edes ajatellut, että vain puhumalla jotain luodaan viihtymisen edellytykset. Höpö, höpö.
Nyt minulla on poika, joka on erittäin vähäpuheinen. Paljon hän on koulumaailmasta ja työharjoitteluista saanut palautetta, että pitäisi jutella ja töissä hakeutua kahvihuoneeseen tauoilla "sosialisoimaan". Poika on ihmeissään, kun häntä itseään ei vain kiinosta. Olen yrittänyt tukea: täytyy olla lupa olla oma itsensä, kun ei mitään pahaa kuitenkaan olla kenellekään tekemässä.
Yleensä tyhmemmät ihmiset kysyvät tollasia kysymyksiä, silloin siihen voi vastata vaikka että puhuu vain sellaisille jotka osaavat kuunnella tai ymmärtävät kuulemaansa. Viisaammat kyllä huomioivat myös sen että jotkin ovat hiljaisempia ja rohkeimmat vieläpä kannustavat puhumaan ja tulevat juttelemaan kahden kesken (minusta tuo on todellista sosiaalisuutta). Omaan puhumattomuuteeni on suurin syy se, että jännitän puhumista todella paljon ja olen hyvin huono ilmaisemaan itseäni suullisesti. Puhuminen tuntuu jotenkin turhalta, kun en kuitenkaan saa sanotuksi sitä, mitä tarkoitin.
Joo, meillä on monenlaisia syitä siihen, että olemme hiljaisempia kuin ihmiset keskimäärin. Mikään syy ei ole parempi tai huonompi.
Itse esimerkiksi tykkään esiintymisestä ja olen erittäin selkeäsanainen ihan arkikeskustelussakin. Mutta kaikista asioista ei todellakaan tule mitään mieleen. Enkä välitä aloittaa keskustelua aiheista, joista tiedän, että ne eivät muita kiinnosta. Ihmiset jauhavat kaikenmaailman teeveesarjoja ja koti- ja perhearkea, niistä minulla ei ole mitään sanottavaa, en ole elämässäni katsonut yhtään tv-sarjaa.
Niin
Tuijotan takaisin silmät pyöreänä.