Koirani kaatoi lattialla olevan pullojukan, yksi "lehtiosa" taittui ja siitä sisältä irtosi varmaan melkein 10 lehteä. Reunoile jäi vielä lehtiä, eikä se sen oksa katkennut.
Kasvattaako tuo uusia lehtiä tuohon kohtaan? Niillä lehdillä ei varmaan tee enää mitään, niitä ei varmaan voi juurrutta tms...?
Olen ihan surkea kasvien kanssa, tässä vasta opettelen. Pahoittelen siis jos oli tyhmiä kysymyksiä..
Pullojukasta lähti tuppo lehtiä, mitä tehdä?
1
220
Vastaukset 1
- Onttomukulakiurunkannus
Älä suotta pahoittele! Ihan huippukasvitieteilijöilläkin on vaikka millä mitalla avoimia kysymyksiä ja lisää tulee koko ajan - puhumattakaan meistä tavallisista puutarhahulluista.
Jos irronneessa tupossa ei ollut vartta pätkääkään, ei se juurru. Oksa, josta tuppo irtosi, tekee luultavasti uuden latvan ja saumakohta jää ennen pitkää näkymättömiin. Sillä tavalla minulla ainakin kävi tuoksutraakkipuun kanssa ja nehän ovat käsittääkseni rakenteeltaan aika lailla samanlaisia - lienevätkö sitten sukua vaiko eivät. Veikkaisin, että siellä lehtien kätköissä on piilossa pikkuruisia lehdenalkusilmuja, jotka kasvi tarvittaessa ottaa käyttöön. Yleensä kasveilla on valmiiksi kehitettynä mitä moninaisimpia keinoja kohtalon kolhuista selviämiseen.
Kissat ja koirat ovat uutteria aiheuttamaan kasveille (ja välillä toisilleenkin) milloin minkinlaisia vaikeuksia, mutta yritäpä ilmankaan olla!
Onnea kasviharrastuksellesi! Jonakin päivänä sinä voit ehkä auttaa jotakuta, jolla on puutarhurointi aloitteluvaiheessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251188
- 711140
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun94893- 78782
- 45771
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la39723Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka28676- 67643
- 111545
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?39536