Mitäs teette uutena vuotena?

sadfacee

Itse lähden vanhempieni luokse ja myös siskoni ja hänen miehensä tulee sinne viettämään uuttavuotta. Eipähän tarvi yksin viettää uutta vuotta. Kyllähän tuo on sääli kun ei ole ketään kaveria kenen kanssa viettää uutta vuotta.

14

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minullapäinvastoin

      No eikö se ole hyvä juttu että lapsuuden perhe on vielä elossa ja voi kokoontua säännöllisesti yhteen. Meikäläisellä ei ole enää biologisia läheisiä, kaksi siskoa mutta eivät ole lähettyvillä. Ystävien seura saa kelvata.

      • sivuvittuilee

        Juu minulla 4 elossa olevaa lasta ja Vaarikin Vietin yksin Jouluni ja uuden vuoden.Eilen vuosien jälkeen Bussi pysäkillä Nuorin tyttäreni rupes jutteleen ja jopa esitteli itsensä.PS vaikka tunsinkin.Mutta hän ei viiteen vuoteen puhunut minulle vaikka on ollut samassa piirissä siskonsa kanssa.Ei pitäisi olla mitään estettä juttelulle.Viimeksi tavatessani lahjoitin hänelle UUDEN resent polkupyörän ja kahden hengen täkin tupla pussilakanoilla. No siitä 5v ainakin tai enemmän aikaa.Nyt itse tuli jutteleen.No lapset lapsia kai.Ainakin rakkaita minulle kun muita ei ole. Yksin silti oon.....MAKEVAAN ON MUN ALKUPERÄINEN KÄYTTÄJÄ TUNNUS.


    • Aattelin mennä ulos kattelemaan, kun muut ampuu raketteja. Ei tartte ostaa omia.

    • marrop

      Makaan yksin kotona. Kerrankin kun minut oli kutsuttu jopa useampiin uuden vuoden bileisiin, en oman fyysisen ja psyykkisen vointini takia kykene osallistumaan. Puolisokin (tuleva ex?) laittoi asiat tärkeysjärjestykseen eikä ole maisemissa moneen viikkoon.

      Tulee harvinaisen ankea ja yksinäinen vuodenvaihde.

    • Larivanera

      Yksin möllötän! Joulu yksin, uusi vuosi yksin. Niitä ennen, niiden välissä ja niiden jälkeen yksin.

    • ei_mölyä

      Eiköhän se vuosi vaihdu ihan entiseen tapaan, olipa yksin tai ei. Miksi yksittäisille päiville pitää antaa merkitystä ja kantaa niistä ongelmaa? Uusi vuosi, joulu ja mitä niitä on, ovat ihan samanlaisia päiviä kuin muutkin.

      Minä olisin helkkarin tyytyväinen, jos ei tulisi naapurimölyä! Kun sitä tulee muutenkin.

    • Ryystis

      Ajattelin vetää kunnon kännit ja hoippua partsulla katsomassa ilotulitusta. Voi olla, että jää taas vaan ajatukseksi, siis molemmat. Mitä iloo on yksin edes ryypätä. Voishan tietysti sit kännissä kirjottaa tänne känniläisen suuria ajatuksia. :-D Ja myöhemmin sitten itsekin ihmetellä mitä mahdoin milläkin tarkottaa.

    • Yksinkoton

      Olen kotona ja menen katsomaan ilotulitusta. Ketään ei ole ottanut yhteyttä minuun.

    • Tuukka88

      Oletko itse ottanut kehenkään yhteyttä! ? Minulle hoettiin jo pienenä, ettei kukaan tule ovelta hakemaan! Itse pitää mennä ja olla aktiivinen

      • igisutah

        Keneen yksinäinen ottaa yhteyttä? En minä ainakaan olisi yksinäinen, jos olisi joku johon pitäisin yhteyttä.
        Toi loru siitä että menet vaan ja teet vaan on tietämätöntä horinaa ja syyllistävää. Tokihan se joihinkin tapauksiin on oikea neuvo, mutta ei missään tapauksessa yleispätevä. Yksinäisyyden syyt ovat aivan liian moninaiset ja persoonakohtaiset.


    • Mä olen menossa illalla leffaan (yksin), sitten varmaan vaan olen kotona ja kattelen parvekkeelta raketteja. Yhtenä vaihtoehtona oli mennä katsomaan erästä bändiä, mutta en nyt sitten taida jaksaa kun soitto alkaa vasta puolilta öin. Käyn mieluummin ajoissa nukkumaan ja menen aamulla salille. Voi olla salilla aika hiljaista huomenna. :)

    • ZZZzzzzzz

      Nukun.

    • Mies_50_Hki

      Vähän viiniä ja uusia levyjä. Ajoissa varmaan nukkumaan. Seurakin olisi kelvannut, mutta...

    • välitönihastuminen

      Ryyppään ja valitan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      316
      9856
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      11
      2892
    3. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      277
      2239
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      121
      2062
    5. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      34
      1660
    6. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      91
      1608
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      139
      1533
    8. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      144
      1497
    9. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      50
      1221
    10. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1036
    Aihe