a)Hihnahirviö b)opetusmurina

helkkarinkakara

On katsottu läpi viikko tolkulla koirankoulutusvideoita ja ohjeita, nähty youtubesta miten hienosti koiraa opetetaan kulkemaan hihnassa, mutta mua ärsyttää nyt aivan sairaasti miten hankalaa se meidän tapauksessa on. Koira on 9 viikkoinen pentu, ulkopissoja ollaan tehty jo viikon, vähän yli. Kyllähän se ulkona siinä hihnassa eteenpäin menee, mutta miten helvetissä mä saan sen kulkemaan sinne mihin haluan. En välitä uikutuksesta, seison päättäväisesti paikallani ja kutsun koiraa siihen suuntaan mihin olen menossa. Kyllä se loppuviimein tulee, mutta se meno on sitten sitä, että se menee edelläni viisi askelta oikealla puolella, sitten juoksee päättömänä toiselle puolelle tietä, vetä joka ikiseen ilmansuuntaan, ja kun vähän annan hihnalla vinkkiä nykäisemällä että tänne, niin pistää kunnon draaman päälle, kiljuu ja vinkuu niinkun sitä lyötäis ja repii ja riuhtoo ihan sekopäisen näköisenä. Itse seison siis ihan rauhassa paikallani ja iloisesti sanon tänne. Todella omapäinen koira. Yksi sellainen herkku on mikä aina kiinnostaa, mutta se kiinnostaa juuri sen hetken ja jossain vaiheessa ei toimi enää herkkukaan, se vaan saa sekokohtauksia.
Ei se nyt voi kulkea hihnassa kuin aikuinen koira tiedän kyllä, mutta siis miten hankalaa pennulle on oikein opettaa, että kuljetaan rauhassa toisella puolella eikä kiljuta ja hypitä ja huudeta kuin riivattu.
Hihnaa pidän lyhyellä niin että ei yletä vierestäni pois, mutta sitten vetää etujalat ilmassa. Pysähdyn myös aina kun vetää, että älyäisi matkan loppuvan jos vetää, mutta sitä samaa vetämistä se on koko ajan.
Sisällä ei tule kuuloonkaan harjoitella hihnakäyttäytymistä, se vetää vielä päättömämmin joka suuntaan eikä keskity sitäkään vähää.

Toiseksi, miksi jotkut sanovat että koiralle ei saisi murahtaa jos se tekee väärin, esim puree tai yrittää lähteä toisen eläimen perään hampaat irvessä? Kyllähän emokin murahtaa pennuilleen ja joskus oikein pitkään näyttää hampaita että esim kyljessä hampailla roikkuva pentu älyää lopettaa.
Olen pari kertaa ihan ääritilanteessa murahtanut, koira on hiljentynyt, istunut hetken paikallaan, jonka jälkeen olen kutsunut sen iloisesti luokseni ja se on ollut ihan normaalisti, eli ei kyllä mitenkään ole hätkähtänyt, muuta kuin ymmärtänyt vain että nyt meni väärin, mutta mitään hätää ei ole ja sitä rakastetaan.
En tunne ketään koiraihmisiä joten kyselen täällä ja varmasti naurettavaa jonkun mielestä kun pentu on pentu, mutta en voi uskoa miten joku voi olla noin luupää, että ei vaan rauhotu, eikä sen enempää silitykset, kehut kuin herkut jaksa motivoida.
Tiedän ettei pentu jaksa keskittyä kauaa ja se on vasta päässyt hetki sitten pentulaatikosta ulos, mutta kuitenkin noita koirakoulujakin on noin pienille, joten täytyyhän jotain toivoa olla saada tuo lähiaikoina kulkemaan oikein.
Koirakouluun en ole nyt ainakaan menossa, tuntuu turhalta kun on monet kymmenet videot aiheesta katsonut sekä lukenut, niin suomen- kuin englanninkielisiltä sivuilta ja sama systeemi on joka paikassa, joten aion saada taottua sen tuon päähän. Oikeastaan mitään muuta ongelmaa ei olekaan, kuin tämä hihnariehuminen. Suurin ongelma tässä on se, että ulkoilualueemme on pyöräteitä ja muita teitä joissa kulkee ihmisiä, autoja, pyöriä, niin se on vaarallista jos tämä hyppii joka toinen sekunti eri puolelle tienreunaa.

11

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ohjuriohjus

      Voit tehdä kuten kaverini koittaa niitä vanhoja hyviä keinoja,mutta... soittaa kuukauden päästä koiran olevan entistä hankalampi ja lähtevän jopa omistajaansa karkuun hampaat irvessä ;)
      Ei:hin on helppo turruttaa samoin murinoihin ja otteisiin ajan saatossa joka ajaa sitten joko rajumpiin otteisiin tai koiran henkisen tilan laskemisen nolliin (masennus)

      Totta: Jokainen tekee koirillansa miten parhaaksi näkee vaan miksi tehdä asioista vaikeita aikuisiän kannalta? Perus hetkellinen huomioimattomuus on tehokkain eli valitset rauhallisen alueen missä harjoitella juurikin nälkäisen pennun tai hieman aivotyöstä/päivästä väsyneen kanssa tottista. Liina on hyvä apuväline jolla voi säätää etäisyyttä saaden kuitenkin kontaktiin nopeasti koiran. Meillä on käytössä hei,hei sana jolloin toivon saavani kontaktia (palkkio/kehu) tai käännän selkäni poistuen paikalta kunnes itse juoksee kiinni hakemaan kontaktia,josta pitää muistaa heti palkita kun tämän tekee.

    • helkkarinkakara

      Täytyy vaan koittaa tuota huomioimattomuutta :) Sitä kyllä teenkin, mutta joskus tuntuu ettei vaan jaksa yhtään enempää, kun kaveri käy ihan ylikierroksilla eikä yhtä hiljaista sekuntia minuuttiin mahdu. Noh onneksi nuo kasvavat pian.

    • kasvattajallesoittoa

      Se on tosiaankin vasta pentu, eikä se rääpäle tajua että haluat sen jotain tekevän oman tahtosi mukaan.Joten varaudu siihen, että aikaa tosiaankin menee ennenkun se sen hoksaa.Joillakin koirilla vuosia, rodusta riippuen.Jotkut, eivät saa koirastaan koskaan koulutettua mieleistään.
      Eli ihan viikossa, ei koira valitettavasti opi juurikaan mitään.
      Sinuna kyllä hakeutuisin koulutukseen, mutta vasta kun pentu on saanut rokotukset ja on jo vanhempi.Noin pientä pentua, eivät edes ota koulutukseen, sehän on vauva vasta ;)
      Koulutuksessa on se hyvä, että siellä on muita koiria, ja harjoitellaan yhdessä.Siellä oppii muiden koirien aikana ohittamaan, käyttäytymään jne, mikä on koiralle tärkeää.

      Sinuna kyselisin kyllä kasvattajalta neuvoja, hänellä varmasti on paljonkin hyviä vinkkejä koiran kanssa toimimiseen.Itse otin koiran kasvattajalta, joka ilmoitti heti olevansa 24/7 tavoitettavissa jos pennun kanssa jotain ongelmia ilmenee.Ja hän ihan oikeasti osaa kertoa miten toimia, jos ongelmia tulee, onhan hänellä vuosikymmenten kokemus aikuisista koirista, pennuista ja juuri tästä rodusta.
      Eri rodut vaativat erillaisen koulutuksen jne.Eli kasvattaja on se, jolta sinun kannattaa kysellä neuvoja.Hän on perehtynyt juuri sinun koirasi rotuun, ja yleensä tietää ja tuntee sen monelta vuosikymmeneltä, joten hänellä on kokemusta , ja taitoa neuvoa juuri hänen pentujensa ostajia jos , ja kun ongelmia ilmenee.

    • 1360

      Trolli. Ei kukaan voi olla NOIN palikka.

      • 9428

        Sinä näytät olevan, jos tuota aloitusta trolliksi väität. Pitkä kirjoitus, jossa huolellisesti kuvataan ongelmaa. Trolliko muka sellaiseen kykenisi?


    • tervemenoa

      Kaikki eivät opi samalla tavalla. Ole kärsivällinen, äläkä vaadi liikaa liian varhain. Älä kuvittelekaan tekeväsi mitään hihnakävelylenkkejä alle kolmikuisen kanssa. Leiki enempi pentusi kanssa ja pidä hihnaharjoittelut lyhyempinä jaksoina. Itse en aloittanut hihnakävelyjä noin aikaisin vaan panostin ensin suhteen luomiseen. Ongelma taitaa olla teidän ympäristö, jossa ei pentu voi olla lainkaan vapaana? Koirassa ei vika ole - se on yksinkertaisesti liian pieni.

    • cinzu

      Pentuparka PELKÄÄ. Etkö sitä ole ymmärtänyt? Ei tuon ikäisen vielä tarvitsekaan osata kävellä hihnassa, vaan vasta opetella OLEMAAN hihnassa. Ne on kaksi eri asiaa. Pentusi ei voi luottaa sinuun, koska vaadit siltä liikaa liian pian. Etsi joku rauhallinen ja vaaraton alue, jossa voit antaa sen pennun toikkaroida ja toilailla aluksi miten sattuu pitemmässä hihnassa. Palkitse pienestäkin ja anna pentusi pitää HAUSKAA. HihnaKOULUTUKSEN kerkiää aloittamaan sitten myöhemmin, kun luottamus ja muut asiat on kunnossa.

    • koirulla

      kannattaa alottaa vasta vähän myöhemmin se hihnakoulutus keskity nyt vain muuhun tärkeään kuten sisäsiisteus opetukseen,suhteen luomiseen ja sellaiseen..
      9vk pentu on vielä niin pieni (vasta päässyt emonkin luota) että en sen ikäistä lähtisi vielä hihnakouluttamaan..
      odota vaan kohta senkin aika koittaa.

    • asdasdasddd

      Noin pieni vielä viedään pihaan vain oleilemaan ja haistelemaan, ei lenkille sen varsinaisessa merkityksessä. Hiukan käppäillään pihapiirissä ja that's it.

    • aloittaja00

      Terve! Kiitos vastauksista.Koira on pieni, sen tiedän kyllä, turhauduin tilanteen kanssa ihan siksi, että tosiaankin ympäristö on sellainen, että koiran on aivan pakko pysytellä lähettyvillä, ettei karkaile esim autotien puolelle. Pentu ei pelkää, ei hätää :) Tässä lyhyessä ajassa olen kyllä oppinut sitä jo tuntemaan eikä ole mikään tarkoitus eläintä traumatisoida, kyse on enemmän innosta ja sen omasta tahdosta mennä minne nenä näyttää. Normaaliahan sekin on. Mutta nyt on viime päivinä tullut edistystä kun ollaan menty tietty pieni reitti (ei tehdä lenkkejäkään vielä kuin sellaisia matkoja mitä koira itse haluaa kävellä ennen kuin pyytää takaisin kotiin) jonka se ihan innoissaan kulkee läpi ja osaa jo mennä suurimman osan ajasta tien reunassa :)
      Kouluun mennään myöhemmin, nyt kun sitä tarkemmin ajattelin, saadaan kävely hyvin kulkemaan. Kasvattajalta saa neuvoja, mutta tässäkin on puolensa, kun moni erilainen kokemus puhuu puolestaan.

    • olekoirana

      Ap. on oikeassa siinä, että kasvattajien koulutustavoissa on eroja. Kaikki eivät suosi vielä(kään) nykymetodeihin perustavaa oppia vaan laumahierarkiaa. Englannissa ja Yhdysvalloissa on laumaopin tavoilla koulutettuja koiria havaittu herkemmin sairastuvan jopa fyysisesti kun mielentila on alennettu nolliin jolloin koira ei välttämättä enää näytä kipuja edes saati ilmoita kun sitä ahdistaa (murina).
      ''Namituksen'' ideana on vahvistaa koiran halua tarjota itse toimintoa joka on sille edullisinta. Kun huonosta ei palkita tai anneta reaktiota ja vahvistetaan aktiivisesti haluttavaa käytöstä koira tulee suurella todennäköisyydellä vastaisuudessakin toimimaan kuten ohjaaja haluaa. Palkkioissa voi käyttää myös lelua,sosiaalinen tai etäpalkkaa riippuen koirasta mihin vetoaa eniten. Toisia pitää aktiivi palkata kunnes voi siirtyä etään tai vaihtaa palkkion laatua.

      Ihmeessä kuitenkin, suositan lopuksi ottamaan osaa pentutapaamisiin ja koulutuksiin koululla tai treeniporukoissa kaikki nuo on aina kotiin päin! Niin ja paljon hyviä ihmiskontakteja myös koirallisten lisäksi :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2530
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1479
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      893
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe