Olen kuullut huhua, että Joutsenoon olisi aukeamassa uusi kuntosali jonkun yksityisen toimesta? Onko kukaan muu kuullut asiasta ja tietääkö kukaan aikataulua?
Joutsenoon kuntosali?
21
1206
Vastaukset
- Bodygirl24
Maalis - huhtikuun aikana pitäs aueta mikäli remontointi pysyy aikataulussa.
- Kesäkuntoon2016
Onpa hieno juttu, sitä todellakin kaivataan tälle seudulle!
- Arvailuavaan
Matuille? Vai onko heille jo rakennettu oma?
- LisääRautaa
Pitääkö todellakin paikkansa? Jos pitää, niin olisi loistavaa. Joskus vajaa vuosi sitten kuulin itsekin huhuja, mutta aattelin sen myös jääneen huhujen tasolle. Nythän täällä ei ole kuin ylihintainen ja pienehkö kaupungin sali, joten tarvetta toiselle salille olisi ehdottomasti. Jos hinnat on järkevällä tasolla, niin eiköhän suurin osa porukasta siirry sinne.
- Fitnessgirls
Kahden tai kolmen viikon sisällä pitäis aueta uusi sali jes jes.
- Palaankotikulmille
Miksi vanhasali lopetettiin ? Minun mielestä sielä kävi kummiskin porukkaa tai sitten vain satuin menemään sinne aina "ruuhka aikana". Mutta hyvä jos sinne on tekeillään uusi sali.
- muahhaamohamiggi
Partaiset sotalapset tulevat ohjaamaa, reidet auki reidet kinni, pylly pystyyn, kurkku auki (viilletty) puukko taskuun
- kaari12er5
Onko uutta salia aukeamassa?
- ihanperseestäkaikki
Ei pidä kaikkee uskoa.. Joutsenossa ei yrittäminen kannata muuten kuin kaljakuppiloilla ja kebu pizzerioilla. Eiköhän entinenkin yrittäjä olisi täällä vielä jos se olisi kannattavaa.
- kgxltxyxu
Nurin nuo on kaljakuppilatkii.
- ihanperseestäkaikki
Täytyy siis latkii enemmän..
- Ädöfel
Miten on Joutsenon salien laita?
- Jordas2
Joutsenolainen suurliikemies on aikeissa tehdä kuntosalin Joutsenoon, ilmeisesti rakennuksen hinnasta väännetään vielä kättä.
- 180kgkevyttä
Joo, saman tiedon minäkin kuulin. toivottavati vuodenvaihteen jälkeen pääsee treenaa.
- Punttipate
Nohh, tuliko sitä kuntosalia Joutsenoon??
- Virhearvio
Suurliikemiehen rahatilanne on kurjistunut, joten salia ei tule.
- Anonyymi
Virhearvio kirjoitti:
Suurliikemiehen rahatilanne on kurjistunut, joten salia ei tule.
Tuon suurliikemiehen korttitalo siis romahti?
- kkkklkl
Jos jousenolaiset siirtyvät yksityiselle kuntosalille pois kaupungin ylihintaisesta salista, on se taas pois teatterin valtavsta ylläpitorahastosta, mistähän nekien pois menevät roposet otetaan, muuta teatterin pitää pyöriä makso mitä makso.
- Nuppuin
Minkä niminen ja missä sijaitsee LPR kaupungin ylläpitämä kuntosali? Voisin itsekkin käydä tutustumassa Lappeenrannan keskustassa?
Yksityisiä kuntosaleja on LPR kaupungissa useita. Hinta/laatu tasokin on kohdallaan kun kilpailu pitää siitä huolen. LPR kaupungilla on siellä täällä monissa eri palvelujen yhteydessä kuten uimahallit ja Urheilutalo jonkunlaisia pieniä kuntoilutarkoitukseen varattuja tiloja. Oikeita Kuntosaleja ne eivät ole tilojen tai laitteiden määrän ilmastoinnin ja henkilöstön yms. puutteista johtuen.
Verovaroin ylläpidetyt kyseiset ns. kuntosalit eivät ansaitse kuntokeskuksen nimikettä ja soveltuvat muutaman henkilön kerrallaan palveluun. Hämmentävää on että asiakkaan maksama hinta on suurempi kuin selkeästi paremmin varustelluilla ja monipuolisia palveluja tarjoavilla yksityisillä kuntokeskuksilla/saleilla.
Kysynkin miksi nämä verorahoin tuetut kuntoilutilat ovat kävijälle kalliimpi vaihtoehto kuin yksityinen? < miksi niitä suunnitellaan lisää?
Teillä on Joutsenohalli jossa kuntoilu maksaa 55 eur/kk. - dlldkdj
Teatteri tarvii rahaa.
- Ilmsinenmainos
http://www.ole.fit/fit-joutseno.html
No elokuussa 2017 se Joussenon kuntosali vihdoin aukeaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7996Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979