Toisen Lidlin rakentaminen alkanee alkuvuonna.

Tätä on odotettukin jo kauan aikaa ja todennäköisesti nyt on sitten rakennustyöt kohtapuolin alkamassa. On syytä vahvasti olettaa ettei asikkaista tule puutetta vaikka jotkin muut kauppaketjut on halpuuttaneetkin hintojaan.
Jos mikä, niin Lidlin tulo Suomeen on ollut se käyntiinpaneva voima, sillä pakon edessä muidenkin on ollut mietittävä uudelleen ylläpitämäänsä hintatasoa.
.
.
Toisen Lidl-myymälän rakentaminen alkanee alkuvuonna Joensuussa
Joensuun Pilkkoon on suunnitteilla uusi Lidl-myymälä. Kauppaketjusta kerrotaan, että parhaillaan on käynnissä urakoitsijoiden kilpailutus. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa alkuvuoden aikana.

Kauppaketju Lidl on aloittamassa toisen myymälän rakentamisen alkuvuonna Joensuuhun.
Uusi myymälä rakennetaan Pilkkoon.
Suunnitelmissa on rakentaa Pilkkoon tavanomaista suurempi myymälä.

Kappaketju Lidl:n toisen myymälän rakentaminen Joensuun Pilkkoon on tarkoitus käynnistyä alkuvuonna. Laukaan kiinteistötoimiston päällikkö Janne Tolvanen kertoo, että parhaillaan käynnissä on rakennusurakoitsijoiden kilpailutus.

Vielä syksystä yhtiöstä kerrottiin, että rakennustyöt pyritään aloittamaan vielä tämän vuoden puolella. Nyt tavoite on päästä rakentamaan alkuvuonna. Tolvasen mukaan valmista pitäisi olla loppusyksystä.

Yhtiö on hakenut kaavamuutosta normaalia suuremman myymälän rakentamiselle. Suunnitelmissa on myyntipinta-alaltaan 1700 neliön myymälä. Tolvasen mukaan tavallisesti myymälät ovat 1200-1400 neliötä.

http://yle.fi/uutiset/toisen_lidl-myymalan_rakentaminen_alkanee_alkuvuonna_joensuussa/8556984
21252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Lieneekö kannattavaa, kun ruplan romahdus on vienyt venäläiset asiakkaat ja suomalaisiltakin on kadonnut ostovoima? Tietysti jos rakentaminen on nyt halpaa, niin voi olla järkevää tehdä kiinteistö ja pitää sitä sitten vaikka peruslämmöllä tyhjillään. Aloittaa sitten vasta kaupanteon, kun Sipilän Jussin lääkkeet alkavat vaikuttaa - tai naapurin Vallu-setä on rimpuillut sanktioistaan eroon.

Äänestä

No ei sinne tule venäläiset enään,joensuun tollot myähästy taas,se piti rakentaa reilu viisi vuotta sitten.

Ei ihmiset tule eikä mene.Se piti tulla karsikon kulmalle superhyper citymarket,oikein ostivat tontin ja kaupunki tärväsi miljoonia euroja tuohon verorahoja niin ei tulekkaa enään.
abc ketjun piti tulla myös oikein suurella vaihteella olivat tulossa,ei tulleet eikä koskaan enään tule.

Ei tule venäläiset enään sankoin joukoin vuosiin,tyhmät joensuun pölhöt kantaa kaikki viimeiset roponsa venäjälle bensaan,justiinsa sen takia tuonne joensuuhun ei kannata laittaa pystyyn mitään,kaikki tupakat ostaavat ja kuljettavat myyden jopa veroa kiertäen eteenpäin ja taas menetti joensuu verorahoja.

Salakuljettavat viinaa ja vero jää maksamatta.

Älkää siis ihmetelkö miksi teillä ei ole ikea ym ....samoja liikeitä kuten kuopiossa ja helsingissä on.

Pimeitä auton myyjiä esiintyy hyvinkin paljon,akkojensa nimeä käyttävät usein tori.fi :ssä.(jobbareita)

He eivät maksa veroja ,otetaanko nyt heti alkuun tiukka linja ja käräytetään jokainen joka muistuttaa jobbarilta autojen suhteen,näitä on paljon jotka ei kestä päivän valoa.

Pelkkä soitto riittää ja heti vihje poliisille.

Sama homma tupakasta,tai viinasta joita kantavat rajan tuolta puolen,eli veroa pitää maksaa mieli teidän saada sinne edes ruoka kauppa.

Äänestä

hyvä että tulee.työpaikkoja ihmisille ym.

Äänestä
  • Virolaisille rakennusmiehille tulee tilapäistöitä. Valmistumisen jälkeen pari Siwaa lopetetaan ja työttömiä tulee itse asiassa puolet lisää.

    Sitä paitsi tuo toinen Lidl tulee ihan turhaan paikkaan. Samoilla nurkilla on jo K- ja S-kaupat. Järkevin paikka olisi ollut sijoittaa Tohmajärvelle, jonne venäläisillä olisi lyhyempi matka. Lisäksi se olisi kätevästi tankkausmatkan varrella. Nykyiseen Lidliin joutuu lähtemään varta vasten. Bensaa kuluu hukkaan ja säästöä ei juuri synny.

    Äänestä

Aika isohan tuosta tulee ja varmaankin sen uuden ilmeen mukainen eli väljempää ja tyylikkäämpää. Työllistää varmaan parikymmenyä ihmistä.

Äänestä
  • Vanha ilme olikin masentava.

    Äänestä

No lisää työpaikkoja siis luvassa.
Hyvä vaan.

Äänestä
  • niin on.

    Äänestä

Lidlin tavaroiden hinnoittelua mainostetaan samaksi läpi Suomen. Toiset liikeketjut voisivat ottaa hinnoittelusta mallia,eikä eriarvoistaa ihmisiä asuinpaikan mukaan. Esimerkkinä voisin mainita vaikka Tokmannin,ei tarvitse Joensuusta ajaa kuin vajaa sata kilometriä Juukaan,tai Nurmekseen,niin samat tavarat on kalliinpia kuin Joensuussa heidän liikkeessään.

Äänestä
  • näinkö on? No onhan siinä kuluja kun sine tuppukyliin pitää tavaraa tuoda

    Äänestä

  • Ainakin Alko on kaikessa hiljaisuudessa ryhtynyt käyttämään vastaavaa tasahinnoittelumallia kuin Lidl. Asiakkaalle se näkyy luonnollisesti hintojen laskuna, koska hintalaput voidaan tulostaa keskitetysti, jolloin kalliin ay-työvoiman tarve vähenee.

    Äänestä

  • Kysymyksessä on liikeyritykset eikä hyväntekeväisyysjärjestöt.

    Äänestä

Ei sitä Lidlia kannata rakentaa venäläisten turistien vuoksi, vaan sen takia että S- ja K-ryhmän kaupoille syntyisi todellista kilpailua. Se olisi vasta kolmas Lidlin myymälä koko Pohjois-Karjalassa ja toinen Joensuussa. Montakohan K- tai S-ketjun myymälää on siihen verrattuna Joensuussa?

Siinä nykyisessä Lidlissä on ainakin hyvä paistopiste ja monia sellaisia tuotemerkkejä vaikkapa makeisten, jäätelöiden ja tuoremehujen osalta, joita ei kilpailevista ketjuista löydy. Erös tunnettu porvaripuolueen kansanedustajakin on käynyt kyseisessä liikkeessä samaan aikaan kun satuin olemaan siellä itsekin.

Äänestä
  • Joo varsinkaan Lidlin omia tuotemerkkejä joutuu ihan hakemalla hakemaan muiden kaupparyhmien myymälöistä. Lienee jonkin sortin salaliitto rehellistä kuluttajaa vastaan, kun tuotteet joko piilotetaan asiakkailta tai sitten niitä ei edes ole otettu valikoimiin.

    Äänestä

  • Ei Pko:n marketissa ole Pirkkaa. tai keskon marketissa Rainbow.


    -Inex Partners (S-ryhmä)
    Rainbow
    X-tra (pohjoismaisten osuuskauppojen yhteismerkki)
    Kotimaista
    -
    -Ruokakesko (K-ryhmä)
    Pirkka
    Euro Shopper (11 eurooppalaisen kauppaketjun yhteismerkki)
    K-menu
    -
    -Tuko Logistics (Stockmann, Wihuri, Suomen Lähikauppa ja M-ketju)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
    Eldorado
    First Price
    -
    -Lidl
    Acentino
    Alesto
    Alpengut
    Alpenfest
    Amanie
    Animation
    Aromata
    Bake Dreams
    Baresa
    Belbake
    Bellarom
    Biotrend
    Cascina Serena
    Choc Me
    Cien Bodycare
    Combino
    Confiserie Firenze
    Coquette
    Coshida
    Crownfield
    Crusti Croc
    Deluxe
    Dentalux
    Dizzy
    Dulano
    Ecorino
    Eisstern
    El Tequito
    Enebacken
    Eridanous
    Favorina
    Favorini
    Fin Carré
    Finkbräu
    Floralys
    Formil
    Freeway
    Freshona
    G'Bellini
    Gebirgsjäger
    Gelatelli
    Glenfell
    Golden Sun
    Grafenwalder
    Green Grocer's
    Grillimaisteri
    Guldsol
    Harvest Basket
    Harvin
    Herttua
    Hatherwood
    Iseree
    Isokari
    Italiamo
    J. D. Gross
    Jetgum
    Kanamestari
    Kania
    Kanpur Garden
    Karlens
    Kartanon
    KingFrais
    Kvarnvingen
    Le Chef de Cuisine
    LeipäAitta
    Linessa
    Little Man
    Livergy
    Lord Nelson
    Lovilio
    Lupilu
    MacIver's
    Maítre Jean Pierre
    Malux
    Maribel
    Marvest
    McEnnedy
    Milbona, maitotuotteet. Maidot ovat peräisin osuuskunta Maitomaasta.
    Mister Choc
    Monte Ravy
    Myllykivi
    NiXe
    Nobelaner
    Noblissima
    Nostia
    Nordwaldtaler
    Ocean Trader
    Opticat
    Optidog
    Ordex
    Orlando
    Pataya
    Petit Chebra
    Pianola
    Pic Frisch
    Plein Sud
    ProViact
    Reilu
    Rivercote
    Saskia
    Sensiplast
    Siempre
    SilverCrest
    Sirius
    Solevita
    Solängen
    Sondey
    Sugarland
    Sympathica
    Sweet Corner
    Södergarden
    Tenery
    Trattoria Alfredo
    Trawlic
    Twinner
    Uunituoretta, paistopistesarja. Leivät ovat peräisin Saksasta.
    Valley Spire
    Velbo
    Vitafit
    Vitakrone
    Vitasia
    W5
    Winarom
    Yofrutta
    Yogosan
    -

    Äänestä

Kauppakuolematkin voi yleistyä.

Äänestä

K-Kauppaketju on ostanut Siva-ja Valintataloketjut,kauppa odottaa vain kilpailuviraston hyväksyntää. Varmaan menee käpi.

Äänestä

Kyllähän siinä kyltit vaihtuu 400 liikkeestä,mutta tietysti osa lakkautetaan,

Äänestä

Alikulkusilta nesteen kohdalta pilkkoon, olisi ollut hyvä tehdä aikoinaan.

Äänestä
  • alkuperäinen suunnitelma alikulkusillan kohdasta oli Juuri nesteen kohdalla, mutta kun kyseessä on "kehittyvä liikealue" ei voi laittaa kevyen liikenteen väylää menemään suoraan Citymarketin pihalle.

    Äänestä

Tuleekohan siihen kiinteistöön muita liikkeitä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hyvät_uutiset kirjoitti:

Tätä on odotettukin jo kauan aikaa ja todennäköisesti nyt on sitten rakennustyöt kohtapuolin alkamassa. On syytä vahvasti olettaa ettei asikkaista tule puutetta vaikka jotkin muut kauppaketjut on halpuuttaneetkin hintojaan.
Jos mikä, niin Lidlin tulo Suomeen on ollut se käyntiinpaneva voima, sillä pakon edessä muidenkin on ollut mietittävä uudelleen ylläpitämäänsä hintatasoa.
.
.
Toisen Lidl-myymälän rakentaminen alkanee alkuvuonna Joensuussa
Joensuun Pilkkoon on suunnitteilla uusi Lidl-myymälä. Kauppaketjusta kerrotaan, että parhaillaan on käynnissä urakoitsijoiden kilpailutus. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa alkuvuoden aikana.

Kauppaketju Lidl on aloittamassa toisen myymälän rakentamisen alkuvuonna Joensuuhun.
Uusi myymälä rakennetaan Pilkkoon.
Suunnitelmissa on rakentaa Pilkkoon tavanomaista suurempi myymälä.

Kappaketju Lidl:n toisen myymälän rakentaminen Joensuun Pilkkoon on tarkoitus käynnistyä alkuvuonna. Laukaan kiinteistötoimiston päällikkö Janne Tolvanen kertoo, että parhaillaan käynnissä on rakennusurakoitsijoiden kilpailutus.

Vielä syksystä yhtiöstä kerrottiin, että rakennustyöt pyritään aloittamaan vielä tämän vuoden puolella. Nyt tavoite on päästä rakentamaan alkuvuonna. Tolvasen mukaan valmista pitäisi olla loppusyksystä.

Yhtiö on hakenut kaavamuutosta normaalia suuremman myymälän rakentamiselle. Suunnitelmissa on myyntipinta-alaltaan 1700 neliön myymälä. Tolvasen mukaan tavallisesti myymälät ovat 1200-1400 neliötä.

http://yle.fi/uutiset/toisen_lidl-myymalan_rakentaminen_alkanee_alkuvuonna_joensuussa/8556984

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu