Kansalaisen Uuden Vuoden urahdus

taaltapesee

Kansalaiset, Medborgare!

Ellei hallitus eroa vapaaehtoisesti, se on erotettava ja saatava Suomeen sellainen hallitus, joka ei kyykytä köyhimpiä ja jolla kansan luottamus. Nykyhallituksella sitä ei ole.

Presidentti Niinistön on otettava jämäkämpi ote puolustaessaan omia kansalaisiaan. Tähän asti hän on puolustanut etupäässä Suomeen tulleita pakolaisia. Suomalaiset ovat saaneet kuulla kunniansa, paitsi työnantajat ja kokoomus.

Suurkauppiaiden on aika päästä laittomista hintakartelleistaan eroon, jotta ruuan hinta saadaan viimeinkin kohtuulliselle tasolle.

Maanviljelijät maksakoon velkansa kansalaisille takaisin. He ovat saaneet veronmaksajilta joka vuosi suoraa kansallista tukea 1 000 miljoonaa euroa ja sen lisäksi EU:lta toiset 1 000 miljoonaa euroa.

0

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

        Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
        Maailman menoa
        239
        2729
      2. Et taida paljoa

        treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
        Ikävä
        101
        1144
      3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

        Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
        Ikävä
        122
        1098
      4. Oikea kaste on syntisten kaste

        Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
        Kaste
        58
        1005
      5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
        Kaste
        153
        1002
      6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

        Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
        Kaste
        717
        917
      7. Mitä toivoisit

        Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
        Ikävä
        63
        851
      8. Mikä tekee sen

        Vetovoiman kaivatussasi?
        Ikävä
        41
        827
      9. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
        Maailman menoa
        238
        815
      10. Harmittaako joku

        Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
        Ikävä
        129
        814
      Aihe