Mitä tekisit toisin?

Jos olisi mahdollista palata siihen aikaan kun lapset olivat pieniä, jättäisin kodinhoidon ja stressaamisen pienemmälle ja vietäisin lasten kanssa vielä enemmän aikaa. Tein siihen aikaan uraa ja vaikka siitä huolimatta vietin lasteni kanssa paljon aikaa, nyt ajattelen että olisin voinut palkata siivoojan ja ottaa rennommin.

Mitä aloittaja tekisi toisin?

Aivan alussa siittiönä, en olisi pitänyt niin kiirettä, jos olisin tiennyt mihin kaikki johtaa.

Olisi muutamia suuria elämänratkaisuja, joissa olisi voinut toimia eri tavalla. Turha alkaa näin jälkeenpäin pohtimaan, kun menneisyyttä ei voi elää uudelleen. Ja ei sitä tiedä, vaikka tekisi vielä pahempiakin möhläyksiä. Joten ihan mukiin menevä on ollut elämä.

En mitään, samaa soopaa koko elämä teki niin tai näin,

Olisin avoimempi omille tunteilleni...en odottaisi viisikymppiseksi että myöntäisin kuuluvani seksuaalivähemmistöön...

Mo ehkä jotain pientä säätöä..
koulussa viittaisin enemmän,kuin kintaalla.
Jäisin synnyinkaupunkiin,enkä juoksisisi työn perässä"
Paljon on risteyksiä ollu,mistä kääntyä väärin tai oikein ja luulempa että käännyin lopuksi kuitenkin oikeille teille ja jos olisin omistanut navigaattorin silloin,olisin kiertänyt ympyrää jokatapauksessa.

Hyvin sopii Juicen biisi.Panin elämän risaiseksi,sain risaisen elämän,,

Kaikki kokemani on ollut opiksi ja hyödyksi mutta muutaman opettavimman voisin elää uudelleen.

En menisi pelkän ihastuksen voimalla naimisiin vajaan vuoden seurustelun jälkeen, jossa jo silloin oli näkyvissä miehen mustasukkaisuus ja liiallinen alkoholin käyttö. Ihastuneena en nähnyt totuutta. Lisäksi en haluaisi lapsia liian nuorena ja varsinkaan miehen kanssa, joka halusi lapsia vain saadakseen minut. Tämän totesin lopultakin todeksi 16 avioliittovuoden jälkeen erotessani, koska ex-mies ilmoitti tuolloin välittömästi pojalleen (10v), että hän alkaa elää omaa elämäänsä ja se tarkoittaa sitä, että poika on hänelle toisarvoinen. No, tänä päivänä aikuinen poika ei edes halua käydä isällään, että isä onnistui loistavasti isyyden poistamisessaan.

Onneksi tein avioliiton lopettamispäätöksen lopulta, sillä sen jälkeen elämäni on ollut onnellista, ja olen tavannut mielenkiintoisia, huomaavaisia, rakastettavia, fiksuja ja päihteettömiä miehiä, seurustellut heidän kanssaan, ja suunnittelen nykyisen miehen kanssa yhteistä loppuelämän tulevaisuutta. Pojallakin on asiat ok, pl. isäsuhde, mutta keskustelumme perusteella hän ei tule jatkamaan isänsä perintöä tässä asiassa, vaan jos hänestä tulee isä, hän on sanonut olevansa sitä aina, tapahtui mitä tahansa.

Vaikea kysymys. Elämä ei aina ole ollut ruusuilla tanssimoista mutta kaikki tapahtumat on koulineet kohti nykyisyyttä. Jos oikein miettii, ehkä eläisin nuoruutta ja kiertäisin mualimaa enkä alkaisi perhettä perustaa niin varhain.

No, seuraavassa elämässä varmaan kaikki on toisin. Riippuu aivan minne sitä uudesti syntyy.

Eiköhän tämän pohdinta ole aika joutavaa. Niillä mennään, mitä on.

Elämään eniten vaikuttavat tekijät ovat ne, joita ei itse "tehdä". Voi olla synnynnäinen sairaus, joka seuraa koko eliniän. Voi syntyä alkoholistiäidin lapseksi. Ja muuta vastaavaa.

Ja oli miten oli, niin, menneet on menneitä, jotka on toivottavasti käsitelty jo kauan sitten ja nyt eletään tässä päivässä ja tulevaisuudessa.

Lapsuus oli hyvä, vanhemmat teki parhaansa. Jokin luonteessa saanut aikaiseksi häpeäntunteen köyhistä oloista, ehkä jotkut asiat sitä herkähköllä ihmisellä vahvistaneet. Ainakaan ei edelleenkään luule itsestään liikoja. Mutta kuten edellinen kommentti, näillä on menty, ja mennään jatkossakin.

Kai sitä jotakin voisi vaihtaa pois.. Toisaalta olisiko ne valinnat onnistuneet aikaisemmin, kun pitäisi olla nykyinen itsevarmuus ja viisaus päätöksentekojen pohjana?

Muutamia ihmisiä nykyisellä tietämyksellä olisin karttanut kuin ruttoa. Toisien kanssa ystävyys olisi luultavasti syventynyt. Väärät ihmiset pääsivät jossakin vaiheessa liian lähelle ja joitakin oikeita torjuin omassa epävarmuudessani. Sellaistahan tämä elämä on..

Ehkä olisin saavuttanut elämässäni jotakin enemmän, mutta kaikesta huolimatta elämä on kohdellut ihan hyvin. Elämä myös jatkuu, joten tulevaisuudessa on myös mahdollisuus valita paremmin.

Menneisyyteen ei kannata jäädä kiinni, vaan suunta on eteenpäin.

Olisin aikoinaan kirjoittanut muutaman kirjeen kuoreen eri nimen ja osoitteen.

Jos alusta alkaminen olisi mahdollista, yrittäisin olla paljon rohkeampi ja paljon tietävämpi itsestäni ja omasta osaamisestani. En kuuntelisi niin paljon muitten sanomisia ja mielipiteitä vaan päättäisin itse omasta puolestani. Luottaisin enemmän itseeni, pärjäämiseeni ja osaamiseeni enkä hakisi siihen niin paljon henkistä tukea muilta.

Olin kyllä ihan hemmetin rohkea lapsi, mutta en tiedä mihin se rohkeus hävisi teiniaikoina, kun aikuisuus alkoi olla oven takana. Siihenkö että apua, tukea ja eteenpäin tuuppimista ei tullut esim. vanhemmilta vai siihenkö, että maailma tuntui liian isolta, vaikealta ja vaaralliselta paikalta, kiitos ylisuojelevien läheisten ihmisten, jotka tietysti tarkoittivat vain hyvää. Meikälle se ei kuitenkaan ollut hyvä.

En varmaankaan tekisi mitään toisin!.
Jokainen kokemus on ollut kokemuksen arvoinen ja omalla tavallaan kasvattava, jos tekisin jotain toisin ei minulla olisi ihanaa tytärtäni ja suloista tyttärentytärtä jotka ovat kaikkeni, ilman heidän olemassaoloaan elämä tuntuisi tyhjältä. (joku tietenkin ajattelee et elän vain heidän kauttaan) Ei se niin ole, elän täyspainoista ja onnellista elämää, on toimiva parisuhde, on unelmia vieläkin, voin siis sanoa "Päivääkään en vaihtaisi pois".

Olin nuorena ulkomailla työssä. Olin niin tyhmä,, että palasin takaisin Suomeen. Sitä minun ei olisi pitänyt ikinä tehdä. Täällä minut on täysin nujerrettu ja nitistetty, niin perusteellisesti, että kadun koko elämääni. Vaihtaisin mielelläni kaikki päivät pois.

Olisin ystävällisempi ja vieraanvaraisempi ystävälle ja sukulaisille. Vähemmän kärkkäämpi ja ehdoton.

Kumpa olisin tajunnut muuttua, mutta persoonallisuutta on vaikea muuttaa. Ihaillen katson lempeitä ja ihmisiä, jotka eivät stressaa mistään.

Olen erityisherkkä ja ihmisten lähelläolo, kovat äänet ja valot häiritsevät. Toivoisin, että en olisi tällainen. Vaihtaisin itseni heti pois. On raskasta olla tällainen.

Erityisherkkyydestä johtuen autonominen hermosto rasittuu helposti. Toivoisin, että en olisi tällainen, koska sairastan useasti.

80-luvun alkupuolella alettiin väkeä tarvita töihin, nuoria houkuteltiin palkankorotuksin ja erilaisin eduin lykkäämään opintojaan ja moni tästä ikäpolvesta jättikin opinnot sikseen kun työllisyysnäkymät oli niin upeat. Jos olisi se aika ja tämä tieto niin kintaalla viittaisin työpaikoille ja jatkaisin opintoja. Olisin nyt juristi. Nyt voin vain todeta että olen luuseri, jolla on "Takana Loistava Tulevaisuus", kuten Timo T A Mikkosen kirjan nimi oli joskus.

Vaihtaisin erittäin mielelläni lapsuuden lähtökohdat, ei vanhempia, vain isoäiti, joka haukkui. Kaikki diagnostisoidut psyykkiset sairaudet ja ne kaikki rahat halusiain takaisin, jotka olen käyttänyt hoitoihin, joista ei ole ollut hyötyä.

Mitä järkeä tämmöisessä jälkikäteenvellomisessa on?

Eikö ole paermpi kysyä, mitä et vaihtaisi pois?

Kaikki asiat elämässäni, niin hyvät, kuin huonotkin, ovat tehneet minusta juuri sellaisen, mikä olen nyt. Ennen kaduin mokiani, mutta en enää. Ne mokat tarvittiin, että kasvoin ihmisenä. Ja lopulta ei kuitenkaan nyt mistään niin kovin suurista mokista ole ollut kyse. Ei mistään sellaisista, joista olisi koitunut toisille haittaa. Vain itselle. Olen oikein tyytyväinen tämän hetkiseen elämääni. Eli kyllä..."En päivääkään vaihtaisi pois!":)

Oletteko nähneet leffan Perhosvaikutus? Katsomisen arvoinen, jos pitää syvällisistä leffoista. Kertoo miehestä (Ashton Kutcherin hieno roolisuoritus) jolla on traumaattinen lapsuus. Traumojen yli hän on päässyt sillä ettei kertakaikkiaan muista niitä pahimpia kohtia. Hän huomaa että lukemalla päiväkirjaa siitä ajasta, hän pystyy palaamaan menneeseen ja muuttamaan sen suuntaa. Enempää en kerrokaan.

Onhan kysymys johon en kyllä osaa vastata.
Muutoksien teon jälkeen elämässäni en ole koskaan miettinyt taaksepäin että kannattiko tämä ja teikö oikean ratkaisun.
Olen vain mennyt eteenpäin sillä kaikella mitä olen käteeni saanut.
Tällä hetkellä elämä on just niin hyvää kun voi olla näillä realiteetiteilla jotka tässä hetkessä on.
Jos jotain olisin muuttanut niin voisi olla vaikka huonomminkin, vaikka ne muutokset olisi ollut sillä hetkellä "myönteisempiä" kun mitä oli.
Nyt on kaikki hyvin miksi siis muuttaa mitään?

Olisi pitänyt jättää opiskelut vähemmälle ja mennä mahdollisimman pian palkkatöihin. Sieltä olisin saanut nopeammin riittävästi rahaa ja sijoitukset tuottamaan jäädäkseni työelämän ulkopuolelle. Yliopistossa meni monta vuotta hukkaan velalla eläen ja sen takamatkan tavoittaminen vei lisää vuosia.

Tavoite on nyt toteutunut, mutta amiskundina olisin päässyt siihen kymmenisen vuotta aikaisemmin. Ja siihen aikaan ehti sisältyä monta paskamaista työpäivää.

En suosittele kaikille, sillä useimmat eivät osaa elää niin pihisti, että duunarin palkasta jää puolet yli. Jos tietää kuluttavansa kaiken ja joutuvansa tekemään töitä eläkeikään asti, kannattaa käydä koulut ja päästä solmiohommiin. Mutterinvääntäminen käy raskaaksi viimeistään 65 vuoden vaiheilla.

https://youtu.be/iLWRVkn5x2U Irvin taisi tietää jotain entisistä ajoista jotka eivät palaa..

imppaisi Diccoa,polttaisi pilveä enkä ottaisi ensimmäistä huikkaa vaan eläisin elämäni raittiina . Heitin hukkaan elämästäni vuosia pakkomielteiseksi muodostuneen päihteidenkäytön vuoksi .Sama ei toistuisi satavarma asia. Takana 32 raitista vuotta joka on puolet eletystä elämästäni. Alkuosan elämästäni heitin hukkaan. Kaduttaa.

Ottaisin rohkeammin puheeksi, kun asiat vaivaavat. En pähkisi kaikkea yksin. Eläisin nuorena muutamia vuosia omillani ennen parisuhdetta välttääkseni toisen kautta elämistä ja välinpitämättömyyttä omia tarpeitani kohtaan.