Mikä täällä on parasta? Mikä täällä on hyvin?
Kankaanpään hyvät puolet
16
264
Vastaukset
- 32323d
1. On rauhallista
2. On peltomaisemia ja järvimaisemaa
3. Löytyy pääsarjatason urheiluseura
4. Löytyy junarata ja juniakin menee vielä joskus ihmisten ihasteltavaksi - hannu94
Ulko paikkakuntalaisena mutta paljon kankaanpäässä viihtyvänä on kankaanpää minunsilmissäni maanpäällinen paratiisi.Uskomattoman komeita maisemia yksi suomen upeimmista ravintoloista aivan rannassa.Aivan käsittämättömän ystävällisiä ihmisiä ja ehdotttomasti suomen kauneimmat naiset.Ihan järkyttävän rehellistä väkeä kaiken kaikkiaan paikka jossa ihmisen on hyvä asua.Aivan käsittämättömän halvat vuokra asunnot eikä tontitkaan paljoa maksa.En ole missään tuntenut oloani niin hyväksi ko kankaanpäässä.Tosin nyt täytyy muistaa että vaikka vietänkin suurimman osan ajastani kankaanpäässä niin en kuitenkaan asu siellä joten minulta luultavasti jää näkemättä asioita joita vain paikkakuntalaiset näkevät.Asua ja työskennellä kankaanpäässä on aivan eri asia ko viettää siellä aikaa viikottain ja kesällääkin vain toistakuukautta kerrallaan.
- LuontoOnParasta
Parasta ovat hyvät lenkkeily-, sienestys- ja marjastuskohteet (mm. Pohjankangas, Hämeenkangas, Jämi, Kunkku...). On myös paljon liikuntaharrastusmahdollisuuksia aina kuntosaleista pesikseen. Mielestäni myös muut harrastusmahdollisuudet ovat hyviä.
- hemminki.maskusta
Jämi ei vielä toistaiseksi kuulu Kankaanpäähän, onneksi. Kankoonpeessä asuu Suomen rumimmat ihmiset. Miehet ovat kirveellä veistettyjä, naiset persejalkaisia ja karvatissisiä. Menkää kesällä torille niin näette, että olen oikeassa.
Tämä kaikki johtuu jo 1600-luvulta alkaneesta ja yhä vielä jatkuvasta sukurutsasta. Hämeenkyröstä ja Ikaalisista pistettiin kaikki rikolliset ja eläimeensekaantujat sekä mieleltään häiriintyneet nykyisen Kankaanpään ja Parkanon, jopa Honkajoen ja Isojoenkin järvi- ja jokivarsiin uudisasukkaiksi, joiden maat, jokiniityt ja vesistöt olivat kyröläisten nautinta-alueita.
Onneksi Kankaanpää on saanut uutta geenistöä muun muassa karjalaisista (ja sitä myöten myös venäläisistä), mikä ei kuitenkaan sekään kovin kaksista ole. Onneksi myös lännestä ja varsinaissuomalaisesta suunnasta on tullut vähän fiksumpaa porukkaa. Sanomattakin on selvää, mihin ryhmään itse kuulun. - Lalalalalalalalala
hemminki.maskusta kirjoitti:
Jämi ei vielä toistaiseksi kuulu Kankaanpäähän, onneksi. Kankoonpeessä asuu Suomen rumimmat ihmiset. Miehet ovat kirveellä veistettyjä, naiset persejalkaisia ja karvatissisiä. Menkää kesällä torille niin näette, että olen oikeassa.
Tämä kaikki johtuu jo 1600-luvulta alkaneesta ja yhä vielä jatkuvasta sukurutsasta. Hämeenkyröstä ja Ikaalisista pistettiin kaikki rikolliset ja eläimeensekaantujat sekä mieleltään häiriintyneet nykyisen Kankaanpään ja Parkanon, jopa Honkajoen ja Isojoenkin järvi- ja jokivarsiin uudisasukkaiksi, joiden maat, jokiniityt ja vesistöt olivat kyröläisten nautinta-alueita.
Onneksi Kankaanpää on saanut uutta geenistöä muun muassa karjalaisista (ja sitä myöten myös venäläisistä), mikä ei kuitenkaan sekään kovin kaksista ole. Onneksi myös lännestä ja varsinaissuomalaisesta suunnasta on tullut vähän fiksumpaa porukkaa. Sanomattakin on selvää, mihin ryhmään itse kuulun.Kankaanpään ja Parkanon, jopa Honkajoen ja Isojoenkin järvi- ja jokivarsiin uudisasukkaiksi, joiden maat, jokiniityt ja vesistöt olivat kyröläisten nautinta-alueita.
Tänne myös karkotettiin mustalaiset ja maankietolaiset. - jmnhbgfvd
hemminki.maskusta kirjoitti:
Jämi ei vielä toistaiseksi kuulu Kankaanpäähän, onneksi. Kankoonpeessä asuu Suomen rumimmat ihmiset. Miehet ovat kirveellä veistettyjä, naiset persejalkaisia ja karvatissisiä. Menkää kesällä torille niin näette, että olen oikeassa.
Tämä kaikki johtuu jo 1600-luvulta alkaneesta ja yhä vielä jatkuvasta sukurutsasta. Hämeenkyröstä ja Ikaalisista pistettiin kaikki rikolliset ja eläimeensekaantujat sekä mieleltään häiriintyneet nykyisen Kankaanpään ja Parkanon, jopa Honkajoen ja Isojoenkin järvi- ja jokivarsiin uudisasukkaiksi, joiden maat, jokiniityt ja vesistöt olivat kyröläisten nautinta-alueita.
Onneksi Kankaanpää on saanut uutta geenistöä muun muassa karjalaisista (ja sitä myöten myös venäläisistä), mikä ei kuitenkaan sekään kovin kaksista ole. Onneksi myös lännestä ja varsinaissuomalaisesta suunnasta on tullut vähän fiksumpaa porukkaa. Sanomattakin on selvää, mihin ryhmään itse kuulun.Vaikka sinä oletkin tuollainen saapas niin mukava huomata että jotain historiantuntemusta sentään on Kankaanpään asuttamisen tulosuunnasta.
Ei ole mennyt oppi ihan hukkaan.
Olenkos minä sua vähän parempi kun olen vasta toisen polven paljasjalkainen kankaanpääläinen? Ensimmäisen polven paljasjalkainen kankaanpääläinen oli isäni, äiti tuli muualta. Omien lasten äitikin meillä on alkujaan puolentoistatunnin ajomatkan päästä.
Yhtä kaikki, alkujaan olemme kaikki sukurutsailevien afrikkalaisten esi-isiemme jälkeläisiä. - Paikallinen
Hemminki maskusta. Totean vain, että meitä on kaikkia jopa vesikelin hiihtäjiäkin. Viestisi oli kaiketi vitsiksi tarkoitettu. Oletko ottanut vähän liikaa.....?
- hemminki.maskusta
Viestini perustuu Ikaalisten ja Hämeenkyrön seurakuntien kirkonkirjoihin aina 1500-luvulta alkaen. Niistä ja muusta historiallisesta aineistosta, kuten Kuninkaallisesta Arkistosta Tukholmasta, Sastamalan arkistoista sekä Suomen Turun Piispanarkistosta kuin myös monista muista lähteistä on koottua tietoa aikaisemmin ja nytkin juuri tutkittua ja julkaistua.
Kankoonpee on hyvin pitkälle asutettu Kyröstä ja Ikaalisista päin. Maantie kulki Vatulan, Varpeen, Sormenpellon kautta nykyiselle Kuninkaanlähteelle, siis Vihteljärvelle ja siitä eteenpäin vähän joka suuntaan, siis Hämeenkankaantietä ja Niinisalosta Pohjankangasta myöten kohti Pohjanmaata.
Kankoonpeessä on kymmeniä isoja kantataloja, jotka on asutettu Kyrön ja Ikaalisten talojen "ylimääräisillä" pojilla. Talojen ja paikkojen nimistökin tukee vahvasti tätä tietoa, siis tietoa ei oletusta.
Tunnen tätä historiaa melko hyvin niin Hämeenkyrön, Ikaalisten, Jämijärven ja Kankaanpäänkin osalta. Tietoni on jonkinlaista aina Isojokea (josta itäiset osat ovat aikanaan kuuluneet Ikaalisten seurakuntaan, läntiset Kristiinakaupunkiin), Honkajokea (missä sukuni talolla on ollut torppia), Parkanoa, Suodenniemeä myöten. Erilaista hajatietoa on hieman kaukaisemmista paikoista kuten Lavia, Ylöjärvi, Kuru. Pirkkala, Mouhijärvi ym.
Olen varmaan ottanut jonkin verran liikaa, kun viitsin aamupuolella yötä tänne vaivautua sivistämään teitä kankoonpeeläisiä mulleja!
- Kesälläkerranjuu
Viäkö se rantapaari sie muka on? Kesällä lomailtiin kpäässä ja kerran käytiin kaljalla siinä.
- Rivieera
Kyllä se täällä on.
- NJ25
Ootteko kukaan tutkinu monennekskohan suurin kaupunki Kankaanpää on koko maailmassa?
- pitäkäävaan
Se nyt ainakin, että teillä on se Kivelä siellä, ettäkä oo laittanu vahinkoo kiertämään :D
- Meetropilistapahtuu
Täältei tartte eres lähtee mihinkää pohjooskoreaankaa kattoo niitte pomoo ku täälon sen huonolaskune kaksoisveli järjestämäs niitä vauhtijuttujansa ja niille on tulos tänä vuanna ainaski pualimiljoonaa kattojaa vaikka milijoonaa se orottaa ja polliisi laskee taas et tyhyjäs paikas oli just sevverra niitte matematiikallan.
- yap
23 tie. vie suoraan kpään ohitse.
- mansestri88
se että sieltä pääsee pois
- Honkajoki1
Parasta Kankaanpäässä on R-Kioski ja henkilökunta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532434Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖291817Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt731511Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me2661420- 1381230
Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.13990Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu11983vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos23978- 65965
- 68953