Hyvää uutta vuotta!
Näetkö onko tämä vuosi onnellisempi minulle kuin viime vuosi?
Onko mieheni varma jättämispäätöksessään? Voiko hänen päätään millään kääntää?
Kiitos.
Näetkö onko tämä vuosi onnellisempi minulle kuin viime vuosi?
Onko mieheni varma jättämispäätöksessään? Voiko hänen päätään millään kääntää?
Kiitos.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Hei. Miehesi päätöksen varmuuteen en näe niin selvästi, kuin mitä haluaisin. Uskon tosin, että aina on useampia eri vaihtoehtoja eikä vain sitä yhtä ehdotonta. Tiellään pystyy käytännössä katsoen kääntymään milloin tahansa takaisin, mutta mitä pidemmälle sitä tietä on ehditty kulkemaan niin sitä todennäköisemmin ei ilman syytä enää käännytä takaisin.
Tuleva vuosi näyttäytyy, että siihen mahtuu tunteiden osalta vaikeita päätöksiä, surua ja huolia. Tunteiden suojelemista. Sinulla tulee olemaan vaikeita päätöksiä tehtävänä, mutta sinun ei tule piiloutua niiltä seurauksista huolimatta. Voit tuntea kohdanneesi vääryyttä ja, että olet tilanteen uhri ja henkisesti loukkaantunut, mutta silti tulevaan vuoteen kannattaa uskoa, koska asiat ovat kääntymässä lopulta vaikeuksista huolimatta parempaan suuntaan.
Tarvitset henkistä voimaa, joilla jaksat vaikeuksien yli, joilla jaksat tehdä tarvittavat päätökset ja jolla pystyt luomaan parempaa tulevaisuutta. Näen, että saat tunteesi tasapainoon ja, että olet vahvatahtoinen, luja henkilö. Vaikka tulevaisuus näyttäytyykin henkisenä ja tunteikkaana niin pidä tunteesi tasapainossa ja mieti asioita myös järkeä apuna käyttäen, jotta saat tehtyä tilanteista parempia sinulle.
Menneisyydestä näen jostakin syystä henkisiä arvoja ja henkistä onnea, mutta tulevaisuudesta näen moninkertaista henkistä onnea vanhaan verrattuna, jota seuraavat myöskin maaliset onnet perässä.
Juuri nyt tärkeää on henkinen tasapaino, asioiden pättäminen järjellä pitäen sydäntä kurissa, henkinen voima, päättäväisyys ja luja tahto. Näillä selviät vaikeidenkin asioiden ylitse sinne parempana näyttäytyvään tulevaisuuteen.
Haluaisin myös muistuttaa, että vertaistuki (ja tuki ylipäätään) on tärkeää. Pidä ystävät ja tuki lähelläsi ja tarvittaessa hae vertaistukea (Sitä löytyy internetistäkin ihan), jotta yksin ei tarvitse jaksaa mikäli tuntuu siltä, että et saa tarvittavaa tukea mitä tilanteessa saatat tarvita.
Kiitos sinulle.
Tulkitsen tämän näin että ero on edessä ja siitä seuraa huolta ja murhetta minulle sekä lapsilleni, mutta myöhemmin onnea..
Tässä ei vihjata mielestäni että se onni tulisi seuraamuksena jos saan mieheni takaisin ja perheen pidettyä kasassa ja aloittasimme puhtaalta pöydältä. Täytyy siis sen suhteen kai ajatella järjellä, että se ei tule onnistumaan. Ihmetyttää vaan kun kirjoitit, että minulla on tehtävänä päätöksiä..semmoinen tunne etten minä ole päättänyt aikoihin mitään ja nytkin vain odotan toisen ihmisen päätöksiä. Vai koskeeko tämä omaisuuden myyntiä, muuttoa tms..
Voi kuinka saan voimia tähän vuoteen.
Joskus pitää katsoa vain päivä kerrallaan ettei muserru taakan alle. Toisinaan taas kannattaa tähdätä tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen, koska sieltä pilkistää se toivo mikä auttaa jaksamaan. Välillä asioista irtaantuminen (harrastukset, hemmottelu, rentoutuminen, loma jne) voi auttaa mikäli saa sillä ajatuksia siirrettyä muualle, vaikkakin yleensä se on hyvin vaikeaa.
Ja kuten sanoin, että se tuki on todella tärkeää koska jaettu taakka on puoliksi kannettu taakka. Ei tarvitse yksin jaksaa, kun on muita tukemassa vierellä. Itse toivon sinulle voimia ja jaksamista ja kaikkea parasta, eli tiedä että on ihmisiä, jotka välittävät sinusta. Ei väliä kuka olet, mutta olet silti minulle tärkeä.
Päätöksenteko voi viitata päätöksiin omasta tulevaisuudesta. Se voi myös viitata, että on aika lopettaa toisten ihmisten päätöksien odottamista ja itse ruveta tekemään niitä. Ja on hyvin mahdollista, että tulevaisuus pistää sinut päätösten äärelle.
Tulevaisuus näytti minusta henkisesti raskaalle, mutta kun katsoin pidemmälle, näin että asiat tulevat paremmiksi ja vielä moninkertaisesti. Sinä näyttäydyit siellä henkisesti vahvana, lujatahtoisena ja päättäväisenä henkilönä. Eli vaikkea nyt olisikin sumuista niin yritä kävellä sumun lävitse, koska se selkenee kyllä ja polku aukenee kirkkaana edessäsi. Ja muista, että polkua ei tarvitse kulkea yksin.
Kiitos sanoistasi ❤
Olisitko antanut neuvon vielä tähän... mietin kannattaako edes ehdottaa tuolle miehelle yhteistä matkaa ystäviemme luo ulkomaille joskus alkukesästä? Suostuisiko hän ja kannattaako minun?
Hei. En osaa sanoa miten hän asiaan suhtautuisi, mutta mikäli matka toteutuisi niin se veisi teidät molemmat pois arjen keskeltä uuteen asetelmaan. Usein tämä uusi asetelma loman keskellä poissa arkikuvioista tuo uutta esille henkilöistä. Se voisi lähentää teitä, tai tehdä eron selvemmäksi. Omalla tavallaan se voisi olla myös raskasta sinulle mikäli se tekisi eroa selvemmäksi, mutta pitkällä tähtäimellä kaikki muutos olisi muutosta ja olisi hyödyllistä, koska nykyinenkään tilanne ei ole hyvä. Itse ehdottomasti näiden syiden takia ehdottaisin matkaa, mutta sinua neuvoisin harkitsemaan asiaa, että toisiko matka tai sen ehdottaminen mitään esille, mitä haluat. Lisäksi tietenkin nämä seikat voisivat tavallaan viedä osan matkan ilosta pois. Eli kysymyksessä on myös, että mitä matkaltasi haluat.
Ok. Kiitos näkemyksestäsi..
En nyt tiedä uskallanko ehdottaa..
Näitkö että mies muuttaa nyt pois kodistamme? Jos muuttaa niin en kyllä sitten matkaa viitsi ehdottaa...
Alkukesään on vielä suhteellisen pitkä aika. Monia asioita ehtii tapahtumaan ennen sitä, jotka vaikuttavat siihen, että uskallatko ehdottaa yhteistä matkaa vai etkö. Vielä ei tarvitse asiaa päättää, mutta se on nyt jätetty hautumaan. Uskon, että tämä asia selviää paremmin lähempänä kesää. Joskus ajan kuluminen on pahasta, mutta tässä asiassa se todennäköisesti selkeyttää ajatuksia minkä vuoksi juuri nyt ei kannata hätäillä.
Sanoisin, että mikäli tilanne ei ole edennyt lähempänä kesää niin yhteistä matkaa ulkomaille kannattaa ehdottomasti ehdottaa viimeistään silloin. Kuten sanoin, että eroaminen on tavallaan tie mitä pitkin pitää lähteä kävelemään, ja mikäli miehesi ei ole tuolla kävelymatkallaan puolessa vuodessa päässyt etenemään niin hän joko hidastelee tai on pysähtynyt. Tuolle voi olla monia syitä kuten esim juurikin epävarmuus jättämispäätöksestä tai epävarmuus tulevasta jne. Epävarmuuden tunne miehesi osalta on minulla muutenkin hieman vahvistunut. Toisaalta myös sinulla on epävarmuutta tilanteeseen liittyen. Voiko noita epävarmuuksia jotekin poistaa kummankaan osalta? Näen, että tämä veisi asioita eteenpäin.
Tuohon pois muuttamiseen en pysty vielä tarpeeksi selkeästi näkemään, mutta muutama mahdollinen tulevaisuus on sulkeutunut jo pois, muutama hieman vahvistunut ja tuo epävarmuus jostakin noussut esille. Näen myös, että sinulla on merkittävä rooli asian suhteen mikäli niin haluat.
Haluaisin jälleen kerran toivottaa sinulle todella paljon voimavaroja ja jaksamista tilanteessasi, Voi kunpa voisin olla enemmän avuksesi.
Voi että olet auttanut sanomisillasi ja asiaan paneutumisella enemmän kuin arvaatkaan. Kivempi ja helpompi puida tätä tilannetta jonkun ulkopuolisen kanssa välillä saa eri näkemyksiä :)
Nyt en ymmärtänyt.. muutama mahdollinen tulevaisuus on sulkeutunut jo pois tarkoittaa mitä?? Onko meillä monia vaihtoehtoja kuitenkin vai?
Jos sinulla on antaa vinkkiä millä saisin miestä vielä horjuttamaan päätöstään eron suhteen niin kuulisin mielelläni mitä minulta vaaditaan..
Jos päätyisin mieheni kanssa jatkamaan, niin se vaatisi kyllä ihmeen... siis sen suhteen että hänen pitäisi olla valmis muuttamaan itseään takaisin sellaiseksi kuin oli..ja nyt tähän ihmiset mittivät että toista ei voi muuttaa ja pitää hyväksyä ihminen sellaisena kuin tämä on, mutta tämä nykyinen hän on ihan eri maata kuin hän kenen kanssa perhe on perustettu ja elämää rakennettu.
Pystytkö nyt näkemään paremmin onko hänellä ollut joku toinen? Se on asia jota en taida pystyä anteeksi antamaan.. vakuuttaa että ei ole ollut..
Kiitos vielä tsemppauksistasi, niiden avulla taas jaksaa..
Kiva kuulla, että olen pystynyt auttamaan. Tuntuu vain, että pitäisi pystyä tarjoamaan enemmän apua. Sitä voimaa ja energiaa, kun ei pysty tarpeeksi antamaan.
Tulevaisuuksia on aina monia. Jotkut niistä vievät samaan lopputulokseen, mutta eri reittejä ja eri syistä. Itse olen yleensä suuntaa antavien kehityssuuntien kanssa hyvä ja huonompi yksityiskohtien kanssa. Tässä tapauksessa muutama mahdollisuus on poissuljettu, mutta kumpikin suunta on silti edelleen avoin, niin ero kuin yhdessäolo. Sinä selvästi haluat pysyä yhdessä, mutta miestä en osaa asettaa tarkalleen puntarille, että mikä siellä hidastelun ja epävarmuuden taustalla mahdollisesti on ja kuinka vakavasta asiasta on kyse. Osat syistä voivat olla kohtalaisen "yksinkertaisesti" muutettavissa, toiset johtavat väkisinkin eroon.
Se. että miten te pystyisitte mahdollisesti jatkamaan yhdessä aukeaa mm. kommunikaatiolla ja tunteista puhumalla riitelyä vältellen. Kertomalla toiselle mitä ajattelee ja mitä tuntee ja miksi. Ja tietenkin myös, että mitä haluaa. Se on todella hyvä alku mikäli se onnistuu ja kumpikin sitoutuu siihen. Hyvin usein puhumme aivan liian vähän ja vieläpä vääristä asioista. Suhteen arkeentuessa ja arjen vieden sitten tapahtuu erkaantumista monelta eri kantilta. Teidän molempien pitäisi tulla toisianne vastaan omalta osaltaan. Toisaalta jos tietäisitte toistenne tunteet ja miksi tunnette niin, niin sekin voisi olla jo mieleen istutettu siemen, joka hidastaisi eroa ellei jopa pysäyttäisi sitä (ja pahimmillaan tietenkin voisi nopeuttaa mikäli yhteistä säveltä ei enää löydy.) Sinä selvästi olet paljon tulossa vastaan, eli epäselväksi jää miehesi osuus. Kommunikaatio ja tunteista puhuminen voi tuntua tyhmältä ja idealistiselta ratkaisulta, mutta sitähän pariterapiakin hyvin pitkälti on. Tiedostetaan tilanne missä ollaan menossa ja miksi ja mitä sille voi tehdä. Ja halutaanko tehdä ylipäätään. Tunteista keskustelua siten, että ensimmäinen puhuu ja toinen kuuntelee, riitelyä ja syyttelyä vältellen. Jos löytyy ongelmia mitä pystyy ratkomaan, se kannattaa. Jomman kumman ei tarvitse olla oikeassa tai saada tahtoaan läpi, kunhan löytyy sopu mihin kumpikin on tyytyväisiä.
Tuo, että onko hänellä ollut joku toinen on juuri niitä asioita, joissa en näe yksityiskohtia. Kehityssuunta on samanlainen, että hänellä olisi ollut ja kyseinen asia todennäköisesti vaikuttaakin yhtä paljon kuin mikäli olisi ollut, mutta se ratkaiseva yksityiskohta on minulle sokea vaikkakin merkit ovatkin ilmassa. Haluaisin nähdä vieläkin paremmin asian ennenkuin uskaltaisin sanoa suuntaan tai toiseen.
Miehellä ei ole ollut halua jatkaa kun tästä puhuimme alku kesästä. Ei halunnut etsiä edes keinoa ja totesi ettei rakasta miten kuuluisi rakastaa. Mietin että olisiko näistä mieli muuttunut vai pysynyt samana. Ei ainakaan puhu että oisi muuttunut..
Millään ei tunnusta kolmatta osapuolta, eikä kuulemma ole haku päällä.
Hänellä univajetta ja uupumusta jo pidempään, josko nämä niitä tekijöitä joita et näe? Ei jaksa keskittyä suhteeseemme ja helpompi luovuttaa. Voi kun tämä yksityiskohta olisi näyttäytynyt..
Univaje ja uupumus ovat yleensä seurauksia jostakin muusta. Toisaalta univaje ja uupumus itsessään aiheuttavat lisää seurannaisuuksia, jotka vaikuttavat taustalla. Ja uupumuksellakin on tapana ruokkia itse itseään pahentaen tilannetta. Kyseessä on tavallaan dominoefekti. Taustalla olevat tekijät olisi hyvä selvittää ja mikäli niihin saisi apua niin osa ongelmistakin selviäisi ja muutama muu lähtisi selviämään sen seurauksena. Toisaalta jos tuota uupumusta pystyisi itsessään hoitamaan, niin toisi tämäkin helpotusta selvittää niitä taustalla pyöriviäkin asioita. Toisaalta siihen vaaditaan sitä omaa tahtoa... Ja mikäli sitä ei ole niin ongelmat kyllä erittäin todennäköisesti seuraavat häntä suhteesta uloskin. Kuvannollisesti voisimme puhua sotkuun menneestä lankakerästä ja kuinka solmut kiristyvät mikäli lankojen päistä lähdetään vetäämään. Lopulta ei haluta enää edes selvittää lankakerää. Miehesi tapauksessa kysymyksessä ei ole vain teidän suhteenne, vaan myös hänen oma sisäinen maailmansa. Mikäli hän saisi siihen selvyyttä niin se voisi vaikuttaa teidän suhteeseenkin, kuten myös hänen koko persoonaansa.
Kolmas osapuoli näyttäytyy menneisyydessä mahdollisempana, mutta juuri nyt hieman epätodennäköisempänä vaihtoehtona. Hänelle ja ehkä suhteellenne parasta olisi, että pystyisit tukemaan miestäsi hänen ongelmissaan, mutta tuo on myös hyvin uuvuttavaa eikä silti välttämättä päädy suhteen korjaantumiseen tai siihen, että miehesi saisi apua omiin ongelmiinsa. Ikävä kyllä, tämän tyyppiset asiat näyttäytyvät hyvin usein kovin negatiivisina vaikkakin siitä huolimatta pitäisi pystyä pitämään sitä toivoa yllä ja näkemään valoa. Hyvin herkästi neuvon hakemaan ulkopuolista apua ja tässäkin tapauksessa siitä voisi olla miehellesi apua. Toisaalta myös mikäli hän sitä suostuu hakemaan niin suosittelisin myöskin pariterapiaa mikäli yhtään sitä valoa näyttäytyy. Silloin ei tarvitse ihan yksin olla.
Tartun heti tohon kolmanteen osapuoleen.. epäilin sitä tuossa vuosi sitten kun näitä ongelmia näyttäytyi enempi ja tuntui viivtyvän töissä viikonloppuja myöden.. mutta ei ole myöntänyt mitään. Pikemminki suuttui aina kun kysyin tai syyllistin viestien lähettelystä yhden tytön kanssa. Haluisin vaan totuuden... ja mahtaa tosi kurjalta tuntua jos turhaa syyttelen mutta kun en tiedä mikä totta!
Tuntuu että tälläsiä kun miettii että jos noin on käynnyt, niin en halua miestä kuka on halunnut jonkun muun jossain vaiheessa.. niin vaikeaa...
Sepäs siinä kun ei tiedä, että mikä on totta niin tottakai sitä haluaa kysyä. Ja normaalisti mikäli kaikki olisi ok niin epäilyksesi pystyisi helposti korjaamaan mikäli niin haluaisi. Toisaalta asiaa kysyttäessä on tavallaan luontaista mennä puolustuskannalle tai jopa suuttua. Meillä jokaisella kuitenkin on parisuhteessakin oikeus omiin asioihin, ystäviin ja yksityisyyteen.
Mutta tuo kolmas osapuoli tosissaan menneisyydessä näyttäytyy todennäköisempänä kuin epätodennäköiseltä ja hyvinkin tavanomaisten syiden takia. Juuri nyt kolmas osapuoli taas näyttäytyy hieman epätodennäköisemmältä, kuin todennäköiseltä, mutta tuota kolmatta henkilöäkään (ainakaan henkisellä tasolla puhuttaessa) ei pysty kokonaan pois sulkemaan.
Yleensä vaistomme ovat asian suhteen oikeassa, mutta myös epäluuloille on mahdollisuutensa, jonka takia asiaa pitäisikin miettiä juuri siltä kantilta, että mitkä epäluulot johtuvat miehen käytöksestä ja mitkä omista tuntemuksista ilman totuuspohjaa.
Nyt mies on selvästi käyttäytynyt epäilyttävästi ja asiasta kysyttäessä vielä vahvistanut sinun tunteitasi omilla toimillaan. Eli täysin varmuudella pystyy sanomaan, että jonkin asian suhteen hän ei ole sinulle täysin rehellinen ollut ja siitä kiinnijääminen on myöskin osaltaan vaikuttanut hänen persoonaan ja teidän suhteeseennekin. Toisaalta ne teot tai meinaukset (ja niihin johtaneet syyt) siellä taustalla todennäköisesti vaikuttaisivat ilman kiinnijäämistäkin.
Eli lopulta tapahtui se sama lopputulos, mutta eri syiden takia mihin viittasin eri tulevaisuuksista puhuessani. Sanoisin, että pettäminen on tapahtunut vähintäänkin henkisellä tasolla. Aikomus, halu tai mahdollisuus pettää fyysisellä tasolla on ollut todennäköisesti läsnä vaikka itse tekoon ei olisikaan edetty.
Kun kysyit, että mitä pitäisi tehdä, että eroa ei tulisi niin sanoisin, että mikäli mitään ei muutu niin ero on todennäköisempi kuin epätodennäköinen jossakin vaiheessa. Mikäli haluat yrittää korjata suhdetta niin mikäli miehesi ei halua muuttua, niin hänen pitäisi vähintään hakea apua omiin ongelmiinsa, koska ne voisivat muutta häntä ja vaikuttaa myös teidän suhteeseen. Ja mikäli hän ei halua edes hakea apua niin kolmanneksi vaihtoehdoksi jää, että sinä vaihdat omia toimintamallejasi ja sitä kautta mahdollisesti vaikutat myös mieheesi ja ajan saatossa jopa siihen persoonaankin. Tämä kolmas tie tosin ei se helpoin aina ole henkisesti ikävä kyllä ja periaatteessa kummankin pitäisi tulla vastaan eikä vain toisen.
Hei taas. Näkyykö onnistaako miestäni kun on hakenut uutta työtä? Työ ollut minun mielestäni isossa osassa siinä että eroon päädyttiin ja siksi kiinnostaakin jos hän saa nyt uuden työn, niin vaikuttaako se meihin?
Kiitos jos jaksat taas perhtyä...
Hei. Työn suhteen näkyy, että jo pelkästään tähän uuteen työhön hakeutuminen on positiivinen muutos miehellesi, jolla voi olla vaikutusta teihin molempiin. Häntä pyydetään olemaan sinnikäs asian suhteen ja ei luovuttamaan vähällä, koska työn saralla hänelle näkyy paljon positiivista vaikutinta olevan edessä.
Ok. Toiv hän saisi hakemansa tosiaan... luulen sen olevan hyväksi kaikille..
Jos sinnikkyyttä työnhakuun vaaditaan, niin tuskin häntä nyt valitaan... tiedän ainakin kahteen työhön hänen hakeneen.. mutta jos se jo auttaa jotain, että on kiinnostunut jättämään työn josta uupumus/vaikeudet välillämme ovat alkaneet, niin hyvä juttu.
Edelleenkään ei merkkiäkään että hän haluisi välejämme korjata, joten minun kai järkevintä vain olla eikä kysellä muutosta tai mistään, vai mikä on neuvosi? Tuntuu niin uuvuttavalta vain odottaa viimeistä niittiä..
Joku rekisteröi nimimerkkinI Enteinen, niin olen nyt Muinainen.
Minusta tuntuu, että muutosta kysely voisi pahimmillaan tuntua hoputtamiselta eroon sinun puolelta, joka voisi itsessään laittaa sen viimeisen niitin arkun kanteen. Eli tämän asian suhteen kannattaa olla todella hienovarainen, vaikkakin syöhän se varmasti sinulta voimia odottavan roolissa. Toisaalta sinun ei tarvitse siihen odottavan rooliin tyytyä vaan saat olla selvillä missä mennään, mutta muista olla hienovarainen, että et anna hänelle väärää kuvaa tarkoitusperistäsi.
Kiitos Muinainen.
Tämä on niin outo olotila kun tavallaan tuntuu ettemme ole eronneet ja toisaalta taas että yksin taaplaan arjessa lasten kanssa.
Nytkin mies työreisussa pari yötä ja mietin onkohan hänellä siellä joku nainen tms mutta toisaalta sen ei kai pitäisi kuulua minulle jos kerran ollaan erottu ja en sitä viitsi edes kysyäkään kun ei toisaalta ole edes todisteita semmosesta.. ja koko ajan epäröin kenen kanssa viestittelee jne. Hulluksihan tässä tulee ja siksi olisi parempi kai se muutto ja ero totaalisesti. Mutta en aio silti enää hoputtaa..katson mitä tapahtuu.
Tuohon edelliseen viestiini viitaten.. taas tuttu epävarmuuden olo miehen tekemisistä työjutuissa.. päätelmiä olen usein aina tehnyt ja intuitio sanoo että miehellä jotain pettämisjuttuja meneillään. Katsotko osuinko oikeaan nyt tällä työreisulla vai onko todella niin että hän ei viestejäni saanut ja tosiaan ollut vai työkoulutuksessa. Jos nyt osun tuntemuksissani väärään, niin voisin myöntää että tapanani on turhan herkästi keksiä että mies olisi pettänyt minua aiemminkin työjuttujen puitteissa. Tämä olisi tärkeää, jotta tietäisin voinko yleensä luottaa päätelmiini ja intuitioon vai en. Kiitos jos vielä viitsit katsoa..
Hei. Tässä asiassa intuitioni sanoo, että kulunut aikaväli jolloin hän vastasi viesteihisi on tärkeässä roolissa intuitiosi vahvistajana tai epäilyksiesi heikentäjänä. Mikäli hän vastasi niihin ensimmäisten tilaisuuksien tullen, sanoisin että hän hieman todennäköisemmin puhuu totta kuin valehtelee. Mikäli viesteihin vastaaminen on taas jätetty kokonaan tai toteutettu reippaasti koulutustilaisuuden jälkeen niin tämän taas pitäisi vahvistaa omaa intuitiotasi asian suhteen ja pettäminenkin näyttäytyy paljon todennäköisempänä vaihtoehtona, kuin epätotena.
Miehesi on tosissaan menneisyydessä jo osoittanut merkkejä, jotka viittaavat joko suoranaiseen pettämiseen tai pettämistilaisuuden hakemiseen ja niistä kysyttäessäsi hän ei ole tehnyt tarvittavia asioita epäilyksiesi poistamiseksi vaikkakin se olisi onnistunut helposti. Sinulla siis on hyvä syy epäilyksiisi ja intuitioosi menneisyydessäsi. Koita tosissaan intuitiolla hakea suurempia suuntia ja tuntemuksia ja sen jälkeen järjellä miettiä mitkä asiat viittaavat intuition puolesta ja onko jotakin mikä on sitä vastaan.
Olen taipuvainen sanomaan, että intuitioon kannattaa luottaa ja tässä asiassa, kun muutkin seikat ovat aikaisemmin vahvistaneet epäilyksiäsi, niin sitä intuitiota ei kannata ohittaa olankohautuksella vaan asiaa kannattaa tutkia lisää.
No aina hän on heti vastannut kun huomannut viestit, mutta tuntuu että hänellä ollut yöstä keskipäivään oma puh kateissa. Kun siis huomasin ettei hän ole "paikalla" puhelimessa 9 tuntiin ja on kuitenkin aina yleensä puh kädessä.. niin hän meinasi että mun viestit eivät olleet menneet hänelle.. ja minä epäilin että hän jättänyt puh johkin yöllä ja sai takasin päivällä. En tiedä.
Hei taas.. olisin kysynyt onko jotain tulevaisuuksia taas pyyhkiytynyt pois vai onko vaikutusta minun tulevaisuuteeni sillä, että mies tuolla työreissullaan irtisanoutui ja juhlisti sitä alkoholilla ja ei tainnut viestejäni tosiaan bongata... irtisanoutuminen on hänelle varmaan ainoa oikea ratkaisu, sillä hänellä ollut paha työuupumus koko tämän eropäätöksenkin ajan. Eikä hänellä edes uutta työpaikkaa tiedossa joten rohkea veto häneltä. Näetkö siis uutta lähitulevaan tai myöhempään meille?
Sanoit ettet näe ns pieniä yksityiskohtia ja että olet parempi isojen sunntaa antavien näkyjen kanssa, mutta lopputulos usein sama mutta eri reittejä... joten hyppään suoraan sinne lopputulokseen eli onko meillä jokatapauksessa ero edessä ennemmin tai myöhemmin, vaikka se ei nyt keväällä tulisi? Kiitos sinulle taas vaivannäöstäsi.
Hei. Tuohon puhelimeen vielä palatakseni, että tuo seikka näyttäytyy oudossa valossa. Aivan kuin hän ei olisi täysin rehellinen tekemisissään, mutta hän kuitenkin sinusta tuntuu vielä välittävänkin.
Lähitulevaisuus näyttää, että hän todennäköisesti hyötyy vähintään hetkellisesti irtisanoutumisesta. Hyödyt voivat olla kauaskantoisiakin parhaimmillaan, mutta tässä asiassa en näe niin pitkälle tarpeeksi tarkasti. Uusiakin stressin aiheuttajia on tulossa vastaan, jotka voivat syödä irtisanomisesta saatavia hyötyjä. Miten paljon hän antaa niiden vaikuttaa on hänestä itsestään ja asennoitumisestaan kiinni.
Lähitulevaisuus teille yhteisesti näyttäytyy 50/50 tilanteena. Puolisosi selvästi hyötyy ja saa uusia voimia tästä. Tämä voi parhaimmillaan antaa hänelle uusia voimia käsitellä asioita, joita hän on pitkittänyt.
Pidemmälle katsottuna lopputulos on edelleen taipuvainen hieman enemmän sinne eron puolelle mikäli mikään ei muutu välillänne. Kysy itseltäsi, että onko mikään muuttunut parempaan välillänne siitä, kun tähän tilanteeseen ajauduitte? (Kysy myös mikä voisi tilannetta paremmaksi välillänne muuttaa!) Uudet voimavarat voivat nopeuttaa eroa, mutta myös koska hän sinusta välittääkin niin ajaa suhdettanne sinne toiseenkin suuntaan. Isojen suuntien kanssa ero näyttäytyy tosissaan todennäköisempänä, mutta ne pienet jutut voivat vielä kääntää sitä suurtakin suuntaa.
Kysymys on siis sydän/järki asetelmasta, miten puolisosi tilanteeseen suhtautuu ja myös miten sinä siihen suhtaudut, miten toimit ja mitä sanot. Asiat, jotka eivät vielä hetki sitten olleet mahdollisia, voivat lähitulevaisuudessa niitä olla. Jos suhtaudut sydämellä tähän asiaan, voi suhteenne vielä pelastua, mutta riskinä on itsensä satuttaminen todella pahasti.
Järjellä ajateltuna taas vaikka suhde taas syvenisi niin miten tästä eteenpäin? Millaisen loven tämä epävarmuus on teihin tehnyt ja pystyttekö pääsemään siitä yli? Pystyttekö antamaan anteeksi toisillenne, luottamaan toisiinne ja muuttumaan/mukautumaan parisuhteen ja toistenne vuoksi? Tähän mennessä olet ollut enemmänkin odottavan roolissa, jolloin miehesi on saanut tehdä päätökset ja myös ajan puolelleen. Järjellä ajateltuna sinulle kuuluisi päätös ja aika myös yhtä paljon puolellesi, jolloin puolisosi menettäisi paljon etuja, joita hänellä nyt tilanteessa on. (Tämä viittaisi niihin päätöksentekoihin, joista ihan ensimmäisessä viestissä kirjoitin.), mutta sitten taas sydämellä ajateltuna mikäli päätöksiä teet tai asetat miehesi ahtaalle asian suhteen niin se on iso stressitekijä teille molemmille ja suuremmalla todennäköisyydellä päätyy eroon mikäli se sydän, anteeksianto ja kummallakin muuttumisen tahto parisuhteen vuoksi ei ole myös mukana.
Tässä asiassa joudut itse pättämään, että paljonko kuuntelet sydäntä, paljonko järkeä ja mikäli parisuhteenne pelastuu niin miten hyvin pystytte kolhut paikkaamaan ja suhdettanne jatkamaan? Sinulle sydämen kuunteleminen olisi tietenkin se mitä todennäköisesti enemmän haluat, mutta asiassa pitäisi myös olla se järkikin mukana ihan sen oman jaksamisen kannalta. Jos miehesi pitkittää tätä vielä vaikkapa seuraavan vuoden tai kaksi niin miten pitkään jaksat epävarmuutta ja paljonko se syö sinun voimiasi ja elämänhalua? Tällä hetkellä puolisosi on tilanteessa, jota hän pystyy pitkittämään, mutta se pitkittyy nimenomaan enemmän sinun kustannuksellasi kuin hänen. ennemmin tai myöhemmin tilanne pitää kohdata ja tehdä päätöksiä.
Kiitos. En anna tilanteen pitkittyä kahta kuukautta pidempään, sillä silloin ero astuu voimaan ja minä en anna tälle suhteelle mahdollisuutta enää ikinä.
Mutta tuleeko sitä ennen ratkaisuja mieheltä ja halua muuttua, jos ei niin kyllä ero on aivan selvä. Eli aikaa tässä vain vähän joten tuskin yhdessäolo jatkuu. Sitäpaitsi minulle ei riitä että mies välittää minusta, minua pitää rakastaa.
Sanoit että stressiä miehelle koituu myös irtisanputumisesta ja ilmassa jo niitä onkin, kun hän pomonsa kanssa joutunut kinaamaan tehdyistä ylitöistä ja niiden korvauksesta. Että tuotakohan enteilit... hänellä työhaastattelu ensi viikolla, mahtaako saada työn?
Tässä kolmessa viikossa (kun kysyin sinulta tässä ketjussa ekaa kertaa), niin olen huomannut miehessä jo muuttumista ja jopa minä mietin mahtaako epäröidä eroa, mutta tosin ei ole vielä ollut valmis puhumaan asiasta eli ehkä hän vain muuten on piristynyt elämään.. odotan silti että kerrankin hän ehdottaisi puhumista ja kertoisi tuntemuksistaa eikä vain minun "pakottamana"..
Olisin kysynyt vielä lastani koskevan kysymyksen kun asia minua vaivannut siitä asti kun olen saanut erään ennustuksen.. minulle ennustettiin pari vuotta sitten, että vanhempi lapseni tulee tarvitsemaan tukeani elämään myöhemmin ja huomaan kun aika on. Tuo kuullosti pelottavalta ja toivoisin että sinä pystyisit sanomaan näetkö samoin vai ei. Toki mietin ja toivon että tämä tarkottaisi vaan jotain tukea selvitä vanhempien erosta tms eikä mitään vakavaa vammautumista tms. Kiitos jos palaat vielä perheemme asioihin..
Hei. Miehellesi on tulossa myös muita stressin aiheuttajia kuin pelkästään ylitöistä kinastelu. Juurikin tulojen muuttumiset, työn hakeminen ym näitä aiheuttavat omalta osaltaan. Osa vanhoista stresseistä ehdottomasti helpottaa ja stressin tekijät muuttuvat, joka sinäänsä tuo helpotusta tilanteeseen vaikkakin hyvin helposti pitääkin sitä tiettyä jännitettä ilmassa. Tässä asiassa hänen tulisi oppia katsomaan asioita eri kanteilta, koska se voisi todellakin helpottaa stressiä. Tämä tosin on yleensä aluksi hankalaa ja vaatii opettelua ennen kuin onnistuu, koska asiassa vaaditaan ajattelun muutoksen lisäksi mm käyttäytymismallien muutosta myös.
Miehelläsi voi olla vaikeaa puhua tai ottaa asiaa esille vaikka niin mahdollisesti haluaisikin. Asia ei välttämättä ole tuntunut niin todelta ja nyt hiljalleen hän alkaa vasta tajuamaan edessä olevan. Mikäli et itse halua ottaa asiaa esille niin voit yrittää luoda mahdollisimmen hyvän ilmapiirin, jossa on helppoa avautua. Voi myös olla, että kun ero astuu voimaan ja käytännön asiat alkavat muuttumaan, että hän silloin saa puhutuksi "olosuhteiden pakottamana." Mikäli näin käy niin suosittelisin ehdottomasti asioista puhumista. Vaikka suhde ei enää korjaantuisikaan siitä niin puhumalla pystyisi saamaan monet asiat päätökseen.
Lapsestasi tehty ennuste kuulostaa helposti äidistä pelottavalta. Ennustajia on moneen lähtöön. Toiset haluavat puhtaammin auttaa ihmisiä, kun toiset ovat erikoistuneet esim baari-iltoihin huvitusta tuomaan kevyillä ennustuksilla. Toiset ovat vastuuntuntoisempia kuin toiset ja itse olen huomannut miten jotkut rakastavat dramaattisia ja kohtalokkaita ennustuksia, koska niillä saadaan tunnetiloja aikaiseksi, reaktioita ulos ihmisestä, sekä uusia kysymyksiä tulvimaan mieleen. Tällä voidaan joko korottaa omaa egoaan ja osaamista ennustajana tai mikäli on esim kolmen kysymyksen sääntö (3 kysymystä yhdellä maksulla) niin tämä on hyvä tapa saada lisää rahaa. Tietenkin jos on esim 10 euron hinta viideltä minuutilta niin tällaisen tiedon antaminen aivan viime minuuteilla saa aikaa jatkettua seuraavan palkkion puolelle jne. Eli tällaisten ennustuksen tekeminen ja auki jättäminen on ehdottomasti eettisesti väärin, koska ne voivat rajoittaa ennustettavan elämää, sekä luoda pelkotiloja. (Itse taas esim haluan luoda hyvää ympärille, antaa positiivista mieltä, valmistella tulevaan ja yrittää vastata kysymyksiin.)
Minäkin sanoisin, että lapsesi tarvitsevat tukeasi läpi elämän. Itse en tosin näe tätä pelottavana asiana tai pysyvinä vammoina vaan enemmänkin äiti-lapsi suhteena, joka jatkuu läpi elämän. Äiti on se henkilö, joka on kasvattanut ja opettanut meidät jokaisen tähän maailmaan ja siksi tarvitsemme paljon tukea erilaisiin suurempiin ja pienempiin asioihin, sekä elämämme käännekohtiin. Joillakin tämä äitiin tukeutuminen on vahvempaa, kuin toisilla ja ehkä tämä ennustaja näki tämän seikan ja tarttui siihen?
Tilastollisesti lapsillasi on erittäin pieni riski sairastua mihinkään vakavaan tai vammautua pysyvästi. Näiden riskien kohoaminen vaatisi joko erittäin huonoa tuuria tai riskialtista käyttäytymistä, joka olisi eteenkin äidin silmään jo itsessään punainen huutava varoitusmerkki, johon pystyisi ennalta puuttumaan (tai ainakin antamaan äidillisiä neuvoja.)
Ero tosissaan ei kosketa vain kahta ihmistä vaan koko perhettä, oli ikää miten paljon tahansa. Tämä on asia, joka teidän molempien tulisi käydä lapsienne kanssa läpi ja vastata avoimesti esille nouseviin kysymyksiin. Itse näen tämän erittäin tärkeänä asiana. Tärkeää on myös tehdä selville, että kumpikin vanhempi edelleen välittää ja rakastaa lapsistaan.
Kiitos.
Isoi asia tässä onkin lapset ja siksi heille vielä ei ole kerrottu kun konkreettista (muuttoa) ei ole tapahtunut. Silloin asioista kyllä puhutaan ja tiedostamme sen tärkeyden. Nyt kun he eivät vielä tiedä erosta niin olisin ehkä valmis sen perumaan mutta en enää siinä vaiheessa kun he asiasta tietävät ja ero astuu voimaan. Eikö vieläkään ole selvä että ero tulee nyt vai näkyykö mahdollisuutena vielä että jatkamme kesälläkin yhdessä? Et saannut mitään tunnetta että miehellä olisi tarve väleistämme puhua?
Näkyykö nyt muuttoa? Siitäkään ei ole puhuttu viime viikkoina mitään. Annan ajan vaan kulua ja katson mitä tapahtuu, en vain haluaisi että toinen toimii vasta kun on liian myöhäistä jo. Silloin minä pysyn vahvana ja sanojeni takana, mutta ennen sitä olen avoin mahdollisuuksille. Vaikka ei ehkä pitäisi edes olla..
Lapset onkin pulmallinen asia. Sinäänsä ennen kuin asia on aivan varma ei kannata heille kertoa, mutta toisaalta heille olisi hyvä kertoa mahdollisimman ajoissa, jotta he saavat asiaan valmistautua ja käsitellä sitä omalla tavallaan. Toisaalta siinä vaiheessa, kun lapset tietävät asiasta, se on todella suuri kivi vaakakupissa mikä tekee siitä erosta konkreettisempaa.
Intuitioni miehesi kohdalla on, että hänellä on epäröintiä asian suhteen. Mitä ilmeisemmin hänestä asioiden käsitteleminen ja puhuminen voivat tuntua vaikeilta. Silti se näkyisi teidän osaltanne positiiviselta muutamankin näkökannan osalta mikäli pystyisitte puhumaan. Kuten sanoin, että ero näkyy todennäköisempänä vaihtoehtona ja ajan kuluessa se vahvistuu entisestään (ja on jo vahvistunut) mikäli mitään ei muutu tässä yhtälössä toisin. Tämä näkyy edelleenkin suuntana. Tarvittaisiin muuttujaa, jotta eroa ei tulisi. Toisaalta jo nyt, muuttujan tarvitsisi olla suurempi, kuin mitä sen olisi tarvinnut olla kolme viikkoa sitten.
Muutto herättää minussa tiettyjä kysymyksiä. Yksi niistä on, että miksi muutto ei ole tullut jo ajankohtaiseksi tämän ajan kuluessa? Tämä on yksi niistä epäselvistä seikoista miehesi osalta. Muutto olisi myös erittäin konkreettista ja toinen todella painava kivi siellä vaakakupissa.
Nyt tosin vaikuttaa siltä, että sinä saatat olla tulevaan eroon paremmin valmistautunut kuin mitä puolisosi on. Ja sanoisinkin, että näitä konkreettisiakin asioita olisi hyvä alkaa miettimään etukäteen ja valmistautumaan niihin, jotta ne eivät yhtäkkiä iske kuin salama kirkkaalta taivaalta. Toisaalta 3 viikkoa sitten, vaikutit paljon avoimemmalta suhteenne osalta. Nyt ilmassa on jo selvää epäilystä. Tämäkin viittaa vahvasti siihen, että olet eroon ja näihin muutoksiin henkisesti valmistautumassa. Pian voi hyvinkin olla niin, että ero ei enää ole miehesi päätettävissä vaan se päätösvalta onkin siirtynyt sinun käsiisi.
Mietityttää minuakin tuo ettei muutto ole tapahtunut. Raha kuulemma ollut esteenä hän sanoi viimeksi.. eipä sitä rahaa sen enempää tule olemaankaan eron myötä. Olen varautunut jo konkreettisiin asioihin heti syksyllä allekirjoitettuani eropaperit ja siksi tämä pitkittyminen hullua onkin!
En tiedä mitä ajatella mistään...
Vieläkö olisi minulle hyvää neuvoa ☺
Neuvojen kanssa mieleni on nyt samaan aikaan täynnä sekä tyhjä. Ajatuksia tulee paljon esille, mutta en saa puettua kaikkia niitä sanoiksi.
Kaikesta huolimatta olisi hyvä mikäli pystyisitte edes kertalleen ennen eroa istumaan kunnolla alas ja puhumaan asioista, suhteestanne, mikä meni mönkään, mitä kumpikin tunsi ja tietenkin ihan näistä käytännönkin asioista.
Vaikka osa ajatuksistasi olisikin epäselvää niin ne kyllä selkeytyvät viikkojen ja kuukausien kuluessa. Hyvä tapa on kirjoittaa vaikkapa itselleen paperille, koska kirjoitettuna asiat tuntuvat välillä selkiintyvän helpommin ja niitä pääsee käsittelemään/prosessoimaan. Voi kirjoittaa ihan vain vaikkapa tuntemuksia ja ajatuksia jne, mitä tulee vain mieleen.
Minullekin voi aina kirjoittaa, kun siltä tuntuu. Hyvin todennäköisesti 1-2kk päästä hidastan viimeistään tahtia millä vastaan, mutta minnekään en ole kokonaan katoamassa silti. Juuri nyt oma elämäni on ollut hitaampaa, mutta siihen on tulossa hetkellinen muutos.
Kaiken tämän keskellä muista pitää itsestäsi ja jaksamisestasi huolta.
Kiitos vaan kyllähän sinulta jo paljon neuvoja ja tsemppejä olen saanutkin tässä
Voi ei mihinköhän lopputekstini on hävinnyt... pitkän sepustuksen laitoin ja eka lause näkyy...
Lyhyesti sanottuna mies ilmoitti katsoneensa asuntoa tänään ja vaikuttaisi olevan varma päätöksestään eikä epävarmuudesta minun mielestäni tietoakaan. Aistitko saman? Tuntuu että NYT minun olisi pakko jo lopettaa toiveiden elättely ja antaa hänen vaan mennä..
Myös lasten selviytymistä pelkään mutta kai se tästä.. lähiaikoina kai keskustelu heidän kanssa edessä, muutto tapahtunee lähiviikkoina... näetkö nyt minulle muuttoa esim vuoden sisään vai saanko pitää taloa vielä?
3.1 puhuin vertauskuvannollisesti lankakerästä. Aistin jo silloin, että miehesi on vetänyt solmujen päistä liikaa ja kiristänyt umpisolmut omasta mielestään avaamattomiksi. Silti sanon, että solmut pystyisi avaamaan, mutta olet jo jonkin aikaa henkisesti valmistautunut enenemissä määrin eroon. Nyt voi olla se hetki kyseessä, kun olet henkisesti niin valmis, että vaikka miehesi haluaisikin palata yhteen, niin se päätösvalta ei enää olisi pelkästään miehelläsi vaan vaatisit aikaa käsitellä asiaa. Eli nyt voi olla hyvä hetki suunnata katse toiseen suuntaan elämässä.
Lapsesi kyllä selviävät, mutta myös heidän pitää saada käsitellä asia ja hyväksyä se. Muutosta en osaa sanoa tarkalleen, mutta se toisi edistystä osallesi parillakin eri saralla vaikka voisikin tuntua haikealta. Kun suurimmat tunteet ovat helpottaneet niin muuttoa kannattaa viimeistään silloin käsitellä järjellä harkiten.
Hei taas... keskusteltu on ja eropäätös pitää ja muutto miehelle kuukauden päästä.
Olen kysynyt omasta tulevaisuudestani sinulta, mutta saisinko kysyä mitä tulevan ex-mieheni lähitulevaan on tiedossa? Lasten takia jännittää ja muutenkin..mitä hälle luvassa? Kiitos jos katsot.
Tietenkin katson. Miehesi kokee ristiriitaisia tunteita eikä hänellä ole hyviä työkaluja niiden käsittelemiseen, minkä takia asioiden selviäminen vie enemmän aikaa kuin muuten. Toisaalta hän kokee helpotusta ja tulee saamaan voimia, mutta toisaalta hän ei haluaisi katsoa taaksepäin, koska kaikki ei mennyt niin kuin piti. Nämä asiat taas syövät hänen voimiaan ja ahdistavat mikäli hän ei opi käsittelemään niitä terveellisesti. Muutto auttaa häntä eräältä kantilta katsottuna käsittelemään tapahtunutta ja tapahtuvaa, mutta myös aiheuttavat hänelle tiettyjä huolia tulevasta. Nämä juuri aiheuttavat sekavia ja ristiriitaisia tunteita hänessä.
Lähitulevaisuus näyttää siis sinäänsä huonolta, mutta mikäli hän pääsee näistä ristiriitaisista tunteistaan yli, paranee hänen tilanteensa huomattavasti. Todennäköisesti hän onneksi niistä pääsee yli, kun katsotaan asiaa pitkällä tähtäimellä ja elämä lähtee taas uusilla raiteilla kunnolla käyntiin.
Mihin nämä ristiriitaisuudet liittyvät? Miltä kantilta katsottuna muutto auttaa häntä? Onko hänellä pian jo uusi nainen?
Ristiriitaiset tunteet liittyvät mm siihen, että hän kokee helpotusta tietyistä stresseistä, mutta samalla toiset asiat stressaavat vielä häntä. Helpotus tuo tietenkin helpotusta ja sitä kautta onneakin, mutta samalla on myös stressiä ja surua käsiteltävänä ja tämä tekee ristiriitoja tunne-elämässä. Tietyt asiat ovat samalla surun lähteitä, mutta myös onnen tuojia, eli ovat itsessään jo vaikeita ja ristiriitaisia käsitellä. Osa näistä liittyvät menneisyyteen ja eroon, osa hänen tunne-elämäänsä ylipäätään ja osa hänen nykytilanteeseen ja tulevaisuuteensa.
Muutto auttaa häntä niin käsittelemään asioita, kuin myös jatkamaan eteenpäin. Uutta naista en pysty näkemään, mutta sanoisin että hänen kannaltaan olisi virhe aloittaa uusi suhde ennenkuin hän saa rauhan itsensä kanssa, ongelmansa käsiteltyä ja uuden elämän aluilleen.
Ok..
Ja pystytkö näkemään että kun nyt eroamme, niin emme palaa pariskunnaksi koko loppuelämämme aikana. Se on ainakin minun suunnitelma..kun erotaan, niin menee kyllä sukunimi vaihtoon ja etäisyyttä otan.. ja toivon mukaan miea saa haluamansa onnen ja voi todeta että se ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen, sillä sitä hän luulee saavansa.
Nyt uskallankin jo kysyä tapaanko vielä elämäni miehen ja meneekö siihen aikaan? Kuinkakohan lapset tulevat hyväksymään toiset puolisot?
Kun eroatte niin yhteen palaaminen on epätodennäköisempi vaihtoehto. Koskaan ei tietenkään pitäisi silti sanoa ei koskaan, mutta pitäisin sitä erittäin epätodennäköisenä.
Miehesi ikävä kyllä ei tule saamaan todennäköisesti onnea siinä muodossa mitä haluaisi, sillä ruoho ei ole yhtään sen vihreämpää ja vaikeudet seuraavat suhteen ulkopuolellakin häntä. Hän tarvitsisi edelleen muutosta elämäänsä ja itseensä.
En pysty näkemään kauanko elämäsi mieheen menee aikaa, mutta sanoisin että todennäköisesti niin ei ihan heti ole tapahtumassa. Hänet kuitenkin pystyt löytämään ja vaikka lapset aluksi olisivatkin toista puolisoa vastaan niin antakaa heille aikaa hyväksyä muutokset, sillä se ei tapahdu aina yhdessä yössä. Sinulla itselläsi menee aikaa oppia uuteen puolisoon ja sama pätee myös lapsiin.
Hei taas.. tuntuu että minulla olisi aina vaan tarve päästä miehen pään sisäään eli ajatuksiin käsiin... kun en ymmärrä.
Olet useampaan kertaan sanonut miehen epäröinnistä jonkun suhteen sekä ristiriitaisista tunteista. Mies kun on ollut koko ajan varma päätöksestään kun olen häneltä kysynyt eikä tunnu surevan eroamme. Mietin, että missä mättää. Usein kun hyviä parin tai useamman viikon jaksoja tässä meillä ollut ja kuvittelen että nyt hän ehkä epäröi eroa, niin ei, hän pysyy kannassaan. Haluan vain olla varma, että hän ei esim syksyllä tai ikinä sen jälkeen tule sanomaan, että katuu eroa tai haluaa minut takaisin. Näätkö tähän asiaan. Onko mies nyt sanojensa takana aina? Onko selvä että eromme alkaa noin kuukauden päästä ja olemme vain isä ja äiti lapsillemme emmekä mitään muuta toisillemme? Tämä tuntuu niin vieraalta ja oudolta mutta kaipa se näin menee..
Hei. Ero voi tuntua vieraalta ja oudolta, mutta siihen on silti hyvä valmistautua. Moni mielellään sanoisi, että "ole varma, ero on lopullinen" ja näin sinun on hyvä henkisesti valmistautua. Pyytäisin sinua miettimään, että mistä oikein haluat olla nyt 100% varma ja miksi näin. Mitä asioita siellä taustalla on.
Mietiskelin mitä tuossa pyysit minua miettimään ja haluan olla satavarma että ero oikea ja sellainen vaihtoehto että kumpikaan ei kafu ja halua myöhemmi palata yhteen. Toisin sanoen minä en voi olla niin hölmö että palaisin ikinä kun tämän suon olen joutunut tuskissani rämpimään läpi, ilman kunnon yritystä ensin saada suhde toimimaan. En vain halua myöhemmin tähän palata ja toivottavasti mies ei tule katumapäälle ja ehdota minulle yhteenpaluuta. Olemme yhdessä olleet teini-iästä saakka ja avioliittoon asti, niin väärin olisi tähän väliin koittaa vähän muita suhteita ja palata toisen luo takaisin. Minua se kalvaisi aina enkä pystyisi varmaan hyväksymään että miehellä ollut muita..
Parin viikon päästä mies muuttaa. Osaatko sanoa tuleeko hälle pian uusi muutto johonkin kauas meistä vai lähelle?
Entä näätkö minulle muuttoa milloin? Toive olisi jäädä taloomme ainakin vuodeksi tai kahdeksi mutta en tiedä onnistuuko..
Jos viitsit katsoa vielä näkyykö töitä syksylle minulle ja miten selviämme rahallisesti lasten kanssa niin olisi kiva.. jännittää uusi elämä.. mutta kaipa me selvitään
Hei. Tämä on ollut niin kova koettelemus sinulle, että "takaisin vanhaan" voisi olla hyvin vaikea palata, mikäli se edes onnistuisi. Mies varmasti miettii vielä tulevaisuudessa jossakin vaiheessa sinua ja menneisyyttä ja sitä on mahdotonta sanoa mitä hän silloin tekee, koska se riippuu niin paljon hänen sen hetkisestä elämäntilanteesta. Tuo ajatus voi olla vain ohikiitävä hetki tai se suurempi katumus mitä juurikin pelkäät. Elämässä on aina vähän epävarmaa ja jotakin mikä ei ole sinun päätettävissäsi. Omista tunteistasi ja päätöksestäsi sen sijaan pystyt olemaan täysin varma. Vaikka miehesi jossakin vaiheessa alkaisikin katumaan niin tämä koettelemus, ero ja miehen mahdolliset toiset naiset voivat vain olla niin suuria asioita, että paluuta menneeseen ei ole.
Miehen muutossa on intuitioni, että hän ei välttämättä sinäänsä heti muuta toisaalle kun on ensimmäisen asunnon kerta jo saanut, ellei tietenkin sattuman kaupalla löydy parempi/halvempi jostakin. Silloin toinen muutto voi osua piankin.
Sinun muuttoosi sanoisin, että vuoden paikkeilla on realistisempi arvio kuin kahden. Töiden saanti tulee helpottamaan ja töitä pystyt saamaan, mutta tämänhetkinen yleinen tilanne kun tiedetään, niin asiassa kannattaa olla aktiivinen ja hakea moneen paikkaan kerrallaan vaikka samaan aikaan. Pieni jännitys on hyvästä, sillä se pitää valppaana, kunhan vain huolehdit että jännitys ei käy liian suureksi tai täysipäiväiseksi. Ja näin lopuksi haluan sanoa, että kyllä te selviätte. Askel kerrallaan vaikka jos ei muuta.
Taas tarve kirjotella tänne..
Lapset tietävät erosta nyt. Ja minäkin tiedän jo että miehellä haku päällä. Voi kun voimia saataisi lasten kanssa nyt..
Kysyin töistä aiemmin..mietinkin jatkuuko tämä sama työ syksyllä vai joudunko muita töitä etsimään?
Nyt sitten odotan ja toivon elämän tuovan tullessaan jotain mukavaa.. eihän se enää kaada sontaa niskaani?
Jos jotain kivaa näköpiirissä niin mieluusti kuulisin. Kiitos avustasi tähän asti.
Kirjoita vain aina, kun siltä tuntuu. Mies yrittää selvästi jatkaa eteenpäin, toivotaan vain että ei yritä jatkaa liian nopeasti eteenpäin ilman, että on ensin käsitellyt asioita tarpeeksi hyvin alta pois. Onhan tässä tietenkin ollut aikaa miettiä ja hyväksyä, mutta sitten taas asiat alkavat vasta realisoitumaan hiljalleen kunnolla niin siihen nähden nopealta kuulostaa.
Työllä on hyvät mahdollisuudet jatkua, mutta se ei ole koskaan typerää miettiä vaihtoehtoja sen varalle, että ne loppuvatkin. Tällä hetkellä tilanne näyttää toivokkaammalta, mutta syksystä en osaa sanoa.
Elämään mahtuu vielä ikävä kyllä ikäviäkin asioita mukaan, mutta se onneksi alkaa hiljalleen myös helpottamaan ja hyviäkin asioita on sen jälkeen enemmän mukana ikävien väistyessä tieltä pois. Se voi vaatia aikaa hetkisen, mutta tietyltä kantilta katsottuna olet hiljalleen pahimpien aikojen ylitse juuri menossa. Siksi haluaisinkin rohkaista sinua jaksamaan ylimenovaiheen ohitse ja pitämään katseen kohti horisonttia. Edessäpäin näkyy, että pystyt rauhoittumaan ja rentoutumaan, saat kaivattua lepoa, joka energisoi sinua uudella tavalla. Hyväksy itsesi, rakasta itseäsi ja ympärilläsi olevia sillä se tuo onnea ja täyteliäisyyttä elämääsi.
Kiitollinen olen rohkaisevista ja tsemppaavista sanoistasi.
Hassua miten tunteen miestä kohtaan menevät kuin vuoristorata. Sain taas purettua tuntojani hänelle ja tuli parempi olo. Hän sanoi edelleen ettei ole kiinnostunut etsimään uutta naista. Uskon toisaalta häntä, mutta merkit näyttää että etsisi. Ristiriitaa piisaa
Hei. Ristiriitaiset tunteet, jotka menevät vuoristorataa on tilanteessasi normaaleja. Nämä tunteet voivat kestää kuukausia ja joskus niiden "ylitse" pääsemiseen voi kokonaisuudessaan mennä vuosiakin. Toisaalta erosta voi olla hankala toipua ja se jättää usein jälkiä taakseen. Tärkeää on, että käsittelet nyt tunteitasi ja ajatuksiasi ja mistä ne johtuvat, koska mitä paremmin käsittelet nyt asiat, sitä vähemmän ne todennäköisesti palaavat kummittelemaan myöhemmin. Tai ainakin ne lievittävät nopeammin kuin muutoin.
Tavallaan rakastat häntä vielä edelleen, mutta ero on silti tulossa ja voit kokea kokeneesi asian suhteen vääryyttä ja että sinulle on jopa valehdeltu joltain osin. Nämä tuntemukset nostavat ristiriitaisia tuntemuksia, jotka voivat vaihdella hyvinkin nopeasti välittämisestä hämmennykseen tai jopa vihaksi asti. Eri koulukunnat selittävät nämä ristiriitaiset tuntemukset eri keinoin. Yksi selitys on "jähmety, pakene, taistele" -reaktio, jonka kautta ajateltuna olet joutunut tilanteeseen missä et pysty välttämättä pakenemaan (tämä voi ilmetä esim sulkeutumisena ennemminkin, kuin kirjaimellisena pakenemisena), jolloin taistele reaktio nousee esille ja voi ilmetä erilaisina jyrkkinäkin tunteina. Näihin tunteisiin auttaa, kun ne käsittelee sitä mukaan, kun ne ilmenee ja ymmärtää mistä ne johtuvat. Tämä auttaa prosessoimaan koko tilannetta ja on terveellisempi tapa suhtautua asioihin, kuin niiden kieltäminen tai huomioimatta jättäminen. Tämän takia mm. tuntemuksistasi puhuminen miehelle on terveellisempi lähtökohta, kuin se että niistä ei haluaisi puhua.
Oma lukunsa on tietenkin myös erosta johtuva suru ja ahdistus, joka voi myös tulla esille erittäinkin yllättäen ja pitkienkin aikojen jälkeen. Tässä myös tunteiden käsittely on terveellinen lähtökohta, mutta myös elämän rakentaminen uudelleen ja iloisten asioiden tuominen elämään tuo hyvää ja tervettä vastapainoa. Iloista ei tarvitse missään nimessä esittää mikäli siltä ei tunnu, mutta surusta huolimatta olisi hyvä yrittää tuoda sitä iloakin elämään, koska se auttaa pitkällä tähtäimellä pääsemään surusta ylitse ja saamaan taas nautintoa ja iloa enemmän aikaiseksi.
Taas täällä
En ymmärrä miksi viestini katoavat aina..
Niin olin kertomassa, että kuukausi sitten katsoit mieheni tilaa tässä ketjussa ja nyt toivoisin jos vilkaset uudelleen... hän silminnähden iloisempi ja paremmassa kuosissa, kun työkiireet ovat loppuneet häneltä.. minua kohtaan vaikuttaisi että ihan hyviä ja kaipaaviakin sekä välittäviä tunteita, mutta osaatko tulkita onko vaan helpottunut ensi viikon muutostansa, kun pääsee eroon minusta vai mahtaako haikailla vielä takaisin perhe-elämäämme?
Itsellä jotenkin tosi helpottunut olo, enkä tiedä mistä johtuu.. onko tämä olotila pysyvää vai taasko kohta lähtökuopissani? En tiedä mitä odottaa tai haluan edes tulevalta ja jauhan sinulle näitä samoja kysymyksiä... kiitollinen jos jaksat vielä katsoa. Mies niin muuttunut mielestäni ja haluan tietää syyn. Onko kenties nyt uusi nainen tai lähitulevassa.
Kiitos vielä <3
Hei.. kuvittelin olevani helpottunut kun mies eilen muutti pois mutta suru ja murhe olikin valtava kun jäin yksin.. miehessäkin pystyi jopa surun aistimaan..ihmettelen että jokohan alkaisi käsittelemään tätä eroasiaa.. onko jotain muutoksia aiempiin näkyihin tai lopputuloksiin tullut vai samaako näkyy?
Hei. Suru, murhe ja ahdistus ovat asioita, jotka helposti hiipivät mieleen kerta toisensa jälkeen. Ne voivat tuoda muitakin tuntemuksia mukanaan aina välillä. Tärkeää on tietää, että olet jo nyt edistynyt vaikka voitkin vielä tuntea, että aina välillä putoat sinne lähtökuoppaan takaisin. Tärkeää on myös huomata, että se kuoppa tuntuu joka kerta pienentyvän, et putoa yhtä syvälle pohjalle ja sieltä on kerta toisensa jälkeen helpompi ponnistaa ylös.
Tavallaan olet kulkenut jo pitkän ja raskaan tien, tavallaan olet samalla vasta uuden alun porteilla. Arki on rikottu siitä mitä se oli ja nyt se pitää rakentaa uudelleen. Aluksi tämä voi tuntua vaikeammalta, mutta mitä pidemmälle jatkat, sitä helpompaa siitä tulee ja myös suru, murhe ja ahdistus väistyvät tieltä pois. helpottuneesta ja hyvästä olotilasta tulee pysyvämpää vaikka se ei vielä siltä tuntuisikaan.
Älä murehdi vaikka jauhat samoja kysymyksiä. Joka kerta ne kuitenkin mieleesi tulevat ja niiden esittäminen minulle jo itsessään auttaa niiden kysymysten prosessoinnissa ja, kun kysyt ne uudelleen, löytät niihin vastauksia mitkä eivät vielä aikaisemmin olleet käsissäsi. Siksi niiden esittäminen uudelleen on vain hyvästä. :)
Miehellä on nyt elämässään myös paljon muutoksia. Myös hänelle aukeaa useita uusia ja hyviä mahdollisuuksia tulevaisuuteen, kuin myös sinulle. Mutta myös hän joutuu silti menemään samojen porttien läpi kuin sinä, käsittelemään eroa ja rakentamaan arkeaan uudelleen. Paljon on siitä kiinni, että minkä tien hän valitsee ja miten hän käyttää eteensä aukeavat tilaisuudet, että millainen tulevaisuus hänelle avautuu.
Hei taas
Hei. En ymmärrä miksi viestini häviävät kun puhelimella koitan lähettää..
Outoja ja uskomattomia asiita tapahtuu... Tosiaan olisin kysynyt sinulta, että mitenköhän tässä nyt näin kävi että minulla on kolmisen viikkoa ollut semmoisen nuoremman miehen kanssa juttua ja tunteet yllättävän vahvat molemmilla.... ex-mieheni olen "unohtanut", kun ei kerta minua halunnut ja tämä uusi tuttavuus tuntuu haluavan ja minä hänet... näetkö tähän meidän tulevaisuuteen mitä? Kiitollisena kuulisin.. :)