Mutta ei siinä kuitenkaan mitään vikaa ollut.
Vaikka kuinka kovaa yritin mennä eteenpäin, niin en millään saanut menetettyä nuoruuttani takaisin.
Eihän se tietenkään rollaattorista johtunut:
Minunhan olisi pitänyt potkiskella itseäni taaksepäin, sillä eihän se mennyt aika edessä ole vaan jäänyt kauas taakse.
Mutta jos piiskaisi rollaattorin mielettömään kiitoon ja lähtisi potkimaan vehjettä tulosuuntaansa, niin mahtaisikohan sitä tunnistaa entisen itsensä, jos se vastaan pyyhältäisi jonkun mutkan vaiheilla?
Ja kannattaisiko entiselle minälleen huutaa varoitus:
"Heihoi!Käänny takaisin, kun vielä ennätät!
Edessä odottaa vain ongelmia ja hankalia tilanteita.
Pysähdy het perkele!
Elät parhaillaan elämäsi parasta aikaa ja paremmaksi se ei tule muuttumaan.
Tyydy siihen, mitä olet saanut.
Sitä paitsi...Ei mulla kyllä noin isoa nokkaa nuorempana ollut..."
Luulin jo rollaattorini hajonneen
3
52
Vastaukset
Just.
Alempanakin on uusia lupauksia.
H.- Anti.mennä.syteen
Ei kannata katsoa taakseen. Suvun vikahan se on suksienkin luistamattomuus. Peruuttavaa rollaattoria ei kannata ostaa.
Missään nimessä en huutelisi, että käänny takaisin, päin vastoin yllyttäisin itseäni. Odotas vaan mitä kivaa siellä on, mutta vauhtiakaan ei kannata liikaa kiihdyttää. Pidä vauhti vain sellaisena, että ehdit elämästäsi nauttimaan, näkemään ja aistimaan kaiken sen kauniin, mitä tämä elämä isolla eellä, hyvyydessään on kohdallesi suunnitellut. Että nyt muka parasta elämäsi aikaa eläisit, eheei, se valehtelee, kieroilee ja yrittää kampittaa kaikki laisesi hyväuskoiset hölmöt.
Paljon parempaa on edessä päin, tukka putkella vaan eteen päin ja muista sitten mennä ihan viimeiseen rastiin asti.
Ennen kuolemaa, siinä se tulee, elämäsi suurin, kaunein, pyhin, jaloin, suloisin hetki.
Pienistä kolhuista, älä välitä, onhan sulla nytkin polvet aina ruvella ja silmälasit alati hukassa ja suuret kolhut jaksat kyllä kantaa, ne rikastuttavat vain elämääsi.
Muutamia ohjeitakin voisin antaa, älä epäröi, älä pelkää, älä vilkuile sivuille, luota ihmiseen, valitse ystäväsi,....katsos katumaan ei kannata ruveta, kun uudestaan tätä matkaa et voi enää tehdä, ei nimittäin rollaattorisi kestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791492
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431091No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1951070Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38765- 14690
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30681Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21680- 37673
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .18610