Henkiä Salossa?

Ihan aluksi, kaikki sellaiset jotka käskevät hakeutua hoiton tai muuta vastaavaa, älkää edes vaivautuko keskusteluun.

Olen ollut lapsesta saakka hyvin kiinnostunut henkimaailman asioista, nyt aikuisiällä olen oppinut tai oppinut ja oppinut, mutta kuitenkin, elämään henkien kanssa. On tullut merkkejä ja muuta, en tietty osaa aina tulkita niitä ja olen joutunutkin pariin otteeseen turvautumaan kokeneempaan.

Lähinnä mielenkiintoni on että onko salon alueella samankaltaisia ihmisiä? Onko tiedossa paikkoja joissa on väitetty olevan henkimaailman energiaa?
73293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

Ei ole henkimaailmaa, eikä henkien energiaa. Yliluonnolliselta vaikuttavat tapahtumat ovat vain aivojesi virhetiloja joita voi tapahtua periaatteessa kaikille meistä.

Kuoleman jälkeen ei ole mitään. Kun kuolemme elämämme vain loppuu ja se siitä.

Ei ole Taivasta Ei Helvettiä. Ei mitään.

Jotkut yrittävät tehdä bisnestä "henkimaailman" jutuilla. On ennustajaa ja meediota jos minkälaista. Kaikki he ovat huijareita, tai sitten tuo aivojen virhetila on jäänyt heillä ns. päälle.

Jumalaakaan ei ole. Jumalamme ovat meidän ihmisten itsemme keksimiä, koska on lohdullista uskoa.

Ainoa korkeampi voima taitaa olla Maailmankaikkeuden eräänlainen "sattumageneraattori" jos sellaistakaan on.

Yliluonnollinen kokemus on tietenkin kokijalleen totta, niinkuin unikin on näkijälleen sillä hetkellä tosi.

Äänestä
  • En itse usko taivaaseen enkä helvettiin, uskon siihen että kuoleman jälkeen on elämää. Vastauksesi oli kyllä hieno, arvostan näkemystäsi :) olen itse kyllä ajatellut välillä että tekeekö oma pää temput, mutta olen tullut siiheb tulokseen että omalla mielikuvituksella ei ole tekemistä asian kanssa, sitäkin meinaa on :) tiedän mitä kuvittelen itse ja mitä en. On asioita joita minunki ympärillä aika-ajoin sattuu, niille ei vain löydy selitysyä.

    Äänestä

  • Ihmisen on vaikea hyväksyä elämänsä loppua ja sitä, että häntä ei enää ole. Sydämen pysähdyttyä aivot vielä elävät muistaakseni vielä minuutteja ja näihin minuutteihin liittyy mm. henkiin elvytettyjen kokemukset ja näyt tuonpuoleisesta.

    Ei ole sielua, ei sitä henkeä. On vain aivojen sähkökemiaa.

    Jos olet kokeenut esim: Selkounia tai unihavauksia, niin tiedät kuinka voimakas on Ihmisen alitajunta. Kun uni ja valvetila sekoittuvat, niin kokemus voi olla järkyttävä ja yliluonnollisen oloinen.

    Jokainen voi uskoa mihin tahtoo, mutta kylmien faktojen valossa Sielua/Henkeä ei Ihmisellä ole.

    Miten paljon parempi tämä Maailmamme olisi ilman Ihmisen tarvetta keksiä uskontoja ja Jumalia.
    Vähissä olisivat sodat ja pakolaiskriisit.

    Uskovaisuus on eräänlainen, enemmän tai vähemmän pysyvä mielen häiriötila, jonka papit ja saarnaajat saavat aikaiseksi opituilla, tehokkailla kosteillaan joilla psyykkisesti heikossa kunnossa oleva ihminen saadaan alistettua ko. henkilöiden vallan alle ja alttiiksi esim: hyväksikäytölle.

    Äänestä

  • En nyt lähtisi henkimaailmankaan olemassaolon puolesta puhumaan, mutta millään "kylmällä tieteellisellä faktalla" ei voida falsifioida mitään, joka ei lukeudu tieteen piiriin. Voi todellakin olla, että on vain tämä yksi todellisuus jne, mutta ihmisen kyky käsitää asioita on myös tieteen valossa niin rajallinen, että "kylmillä tieteellisillä faktoilla" jonkun oletetun höpönlöpön falsioiminen on vain kertakaikkiaan yhtä höpöä kuin kummituksiin uskominen.

    Ihminen kaikessa ylimielisyydessään luulee tietävänsä kaikesta kaiken.

    Äänestä

  • Yöllähän ne "parhaimmat ajatukset" aina tulee mieleen.

    Äänestä

Katoppas nämä videot. Siel on monia jotka on kokeillu kaikennäköisiä henkimaailman juttuja, jo lopuksi todenneet sen paholaisen metkuiksi. http://www.tv7.fi/vod/series/?series=34

Äänestä

Kyllä siellä kuoleman jälkeen odottaa joko helvetti tai taivas. Minä olen kokenut Jumalan läsnäolon, hän on mulle puhunut olosuhteiden kautta, suoraan myös raamatusta kun olen kysynyt tiettyjä kysymyksiä JA tiedän, et Jeesus pelastaa helvetiltä, jos me vaan otetaan hänet sydämeen asumaan ja halutaan muuttua. Hän voi muuttaa meitä parempaan. Pelastusrukouksen jälkeen sun elämässä alkaa uusi suunta ja se on parasta mitä sulle ikinä voi tapahtua, muut eläköön saastaisuudessaan, jos sille tielle haluavat jäädä. Eikun amenet tähän loppuun !!! ja taivaissa nähää eiks ni ;)

Äänestä
  • Eiköhän se "pelastus" tai "parannus" lähde jokaisesta itsestään...Haluaako tehdä hyvää tai pahaa muille tai itselleen. Jos et itse usko muutokseen ei sitä kukaan sinun puolestasi tee. Mulle yks ja sama mihin muut uskoo mulle riittää se mitä mulla on.

    Äänestä

Meinas henki lähtee tänä aamuna aamupanolla, oikein kun viikon olin ollut ilman niin lähti sellaiset panokset liikkeelle jotta joka ruiskauksellakin naiseni veti ittensä kaarelle kun spemasuihkuni tapasi pillunpohjan sykäyksikkäin.
Siinä aloittajalle henkee, olet vain puutteessa a silloin kaikki alkaa näyttämään epäsuhdalta, kokeile runkkausta/sormettamista.

Äänestä
  • Haha, kiitti vinkistä, mutta enköhän pärjää :D

    Äänestä

Niin ja selvennykseksi; itse siis en usko Jumalaan, taivaaseen, helvettiin ym.. Jokainen uskoo mihin haluaa, en rupes väittelemään asiasta :) tai on uskomasta. Itse uskon että ihminen on pelkkä kuori jonka sisällä meillä jokaisella on sielu, kuoleman jälkeen meidän kuori kuolee, sielu jää tänne. Uskon että ympärillämme on energiaa, se on todella luonnollista. En osaa selittää asiaa, mutta uskon että omassakin arjessa tapahtuu välillä selittämättömiä asioita. Minulla on vilkas mielikuvitus, mutta osaan erottaa sen todellisuudesta, on ollut meinaan hetkiä kun olen ajatellut että kuvittelen vain asioita. Mutta ei... Tiedän että tämä aihe jakaa mielipiteitä ja ihmisiä, ja se on ok :)

Äänestä
  • Salossa liikkuu siellä sun täällä yks ihme Hiksin hiukkanen. Se erustaa henkimaailmaa. Puheenjohtaja Ranta-Cox löysi sen Nokijan tehrassalin nurkasta mutta Hiksin hiukkanen tirvasi sitä pläsiin ja pääsi karkuun. Nyt se hiksin hiukkanen mesoo niin maanperkeleesti ja kiljuu rivouksia. Ei niitä korvat kestä kuunnella.

    Äänestä

Kun on
oikenpaljon rahaa, mammonaa, luulevat saamansa sen sinne hautaansa.

Jotkut uskovaiset mummot jopa Osuuskaupan bonukset sinne saavat, saavatko, vai madotko syövät bonukset ja bonuskortin?

Äänestä

Ihan aluksi haluan sanoa aloittajalle, että hakeudu hoitoon tai muuta vastaavaa!

Nämä ilmiöt, joihin viittasit hyvin ohuesti ja ujosti aloituksessasi johtuvat siitä, että sinä olet Jumala. Maailmankaikkeudessa ei ole kuin yksi tietoisuus ja sinä olet se. Itse asiassa kaikki olennot ovat yhtä lailla tuo yksi tietoisuus. Se, että pidät itseäsi erillisenä aiheutuu muistista. Sinä muistat, että kuka olet ja kuinka käyttäydyt. Kaikki elävät olennot ja kuolleet esineet ovat tuo yksi. Emme ole siis Jumalan osia, vaan Jumala.

Henkiä havaitsee parhaiten paikoissa, jossa on voimakas sähkömagneettinen kenttä - se sekoittaa aivot joskus juuri sopivalla tavalla. Kehoittaisin aloittajaa keskittymään jumaluuteensa, eikä vaivaamaan päätänsä näillä sekundäärisillä asioilla! Itselleni on tapahtunut 30%:a yliluonnollista ja 60%:a sekalaista - KELA rahoittaa projektiani.

Äänestä

"Eiköhän se "pelastus" tai "parannus" lähde jokaisesta itsestään...Haluaako tehdä hyvää tai pahaa muille tai itselleen. Jos et itse usko muutokseen ei sitä kukaan sinun puolestasi tee. Mulle yks ja sama mihin muut uskoo mulle riittää se mitä mulla on."

Aina voi koittaa olla hyvä, mut et sä pääse "kotiin", ilman Jeesusta. Jeesus
muuttaa sun elämän välittömästi hiljalleen parempaa, kun pyydät häntä sydämeen asumaan ja teet yhteistyötä.
Tuolla porukka myös parantaa ihmisiä kaduilla vaivoista Jeesuksen nimessä, (myös itse kokeillut ja toimii) jotkut oli ihmeissään, jotkut huit hait välitti mitä juuri tapahtui, mikä on aika huolestuttavaa,
jos kerran selvä todiste juuri näytettiin Jumalan voimasta.
Sit on myös niitä tyyppejä, jotka
ihan oikeesti tietää/tiedostaa mihin ovat menossa kuoleman jälkeen, eivätkä
välitä mistään pelastuksesta. Se on mun mielestä tosi huolestuttavaa.

http://www.jeesuksensankarit.fi/

https://www.youtube.com/channel/UCDj3DJWloTjMCF1mOBsRAqw/videos

Äänestä
  • Uskovaisuus; Uskoon "hurahtaminen" on juurikin sellainen henkinen häiriötila johonka ihmisellä on ikäänkuin rakenteellinen heikkous aivoissaan.

    Joillakin ihmisillä tuo herkkyys ja riski haltioitua ja "hurahtaa" on suurempi kuin toisilla, mutta kaikilla se taitaa valitettavasti jossain määrin olla ohjelmoituna.

    Jumalasta ja Hänen olemassaolostaan tuollainen "hurahdus" ei kerro mitään.

    Uskovaisen kanssa ei kannata asiasta väitellä, koska ei sillätavalla "tiloissa" olevalle voi järkevasti jutella.

    Mitään todisteita Jumalasta ei ole. Eikä todistettuja ihmeparanemisiakaan.

    On vain: Usko> Karismaattinen Saarnaaja> Uskonnon uhri; hurahtanut uskovainen.

    Äänestä

  • Urheiluhulluus; Urheiluun "hurahtaminen" on juurikin sellainen henkinen häiriötila johonka ihmisellä on ikäänkuin rakenteellinen heikkous aivoissaan.

    Joillakin ihmisillä tuo herkkyys ja riski haltioitua ja "hurahtaa" on suurempi kuin toisilla, mutta kaikilla se taitaa valitettavasti jossain määrin olla ohjelmoituna.

    Urheilufanin kanssa ei kannata asiasta väitellä, koska ei sillätavalla "tiloissa" olevalle voi järkevasti jutella.

    On vain: Urheilu> Voittava Joukkue> Urheilun uhri; hurahtanut urheiluhullu.

    Mitä mieltä "TodellisuusOn" olet Kasperin purjehduksesta ohi Tepsin bulgarialaisvahdin? Kasperin iso-isä profetoi ennen matsia, että pojanpoika ratkaisee jatkoajalla. Kasperi tiesi jo ennen maalinsa syntyä, että mitä oli tapahtuva. Näin hän sanoi joukkuetoverilleen: "Totisesti, totisesti. Ota vuoteesi ja käy! Menkäämme puiseen sian syöttökaukaloon ja hakekaamme poika kotiin!

    Urheilu=Uskonto. Kaikki urheilu olisi kiellettävä. Siitä ei ole mitään hyötyä kenellekään. Urheilu johtaa kansallismielisyyteen ja siitä seuraa sotia. Kaikki maailman sodat ja muukin pahuus kumpuavat kansallistunteensta! Harrasteliikunta on petollinen portti tähän kaikkeen! Kielletään hölkkä ja kävelylenkit, sekä venyttely! Kaikki lapset autolla kouluun ja totaalinen ulkonaliikkumiskielto ilman moottoroitua ajoneuvoa!

    Tämä ylläoleva siksi, että sinä, "TodellisuusOn" olet ärsyttävä pässi!

    Äänestä

  • Mitenkäs se olikaan: "se koira älähtää, ja niinpäin pois.... Mutta asiaan. En yleensä alennu debattiin "tiloissaan" olevien kanssa, mutta nyt teen MM voiton kunniaksi poikkeuksen.

    Voidaan tietysti miettiä sitä, että kumpi niitä sotia on Maailmassa enämpi aiheuttanut, urheilu vai uskonto?

    Vastaus on yksiselitteinen: Uskonto.

    Kansallistunnekaan ei ole vaarallista ellei siihen sotketa uskontoa. Jos sotketaan, niin sota ja kurkunleikkuu on lähellä.

    Mitä juurta on ISIS tai muut ISLAMISTISSET TERRORISTISET LIIKKEEET? NE PERUSTAVAT TOIMINTANSA KORAANIIN, ISALMIIN, SIIS U.S.K.O.N.T.O.O.N.!

    Ilman uskontoja ei tätäkään hulluutta olisi.

    Myös Kristityillä on ollut omat ristiretkensä ja.vainonsa aikoinaan, ja verii on virrannut.

    Urheilun seuraamista tai urheiluhulluuttakaan ei voi mitenkään verrata uskontojen fanaattiseen kiihkoon ja aivopesuun.

    Uskonnoilla on Suomessakin paljon uhreja. On hyvin tiedettyä uskonnollisten, varsinkin ns. Herätysliikkeiden ongelmat ja näiden liikkeiden uhrit.

    Äänestä

  • Ajattelen edesmennyttä setääni, joka kymmenien vuosien vankila-, huume - ja alkoholikierteen jälkeen löysi Jumalan. Hän eli monta onnellista vuotta sen jälkeen, mutta elimistö oli niin tuosta huonostaelämästä kärsinyt, että kuoli nelikymppisenä.

    Uskonto vähentää kärsimystä maailmassa enempi kuin aiheuttaa. Tuossa ISIS:en tapauksessa on vaikea luokitella, että onko kyseessä uskonto vai uskontoakin vanhempi heimokulttuuri, joka on sulautunut outoon ja tarkoituksenhakuiseen tulkintaan paikallisesta uskonnosta. Sanoisin, että ISIS on enemmän pohjimmiltaan ikivanhaa heimokulttuuria.

    Kyllähän nuo Vilpuran jenkitkin ovat olleet perinteisesti uskovaisia ja tällä hetkelläkin kolme neljästä on sitä avoimesti. Uskonto antaa sen pohjan, millä ponnistetaan USA:n suurkupunkien slummeista pois. Uskonto antaa urheilijalle sen kurinalaisuuden eli uskon, toivon ja rakkauden tunteen. Toinen vaihtoehto tulla toimeen slummeissa on huumekauppa ja ne diilerit ovat sinunkaltaisiasi ateisteja.

    Ja vielä aloittajalle: Ei oo henkiä Salossa - ei kuolleita ja kohta ei eläviäkään montaa ole!

    Äänestä

Rauno Helppi saarnasi miehestä joka oli ennen uskoontuloa 20 vuotta masentunut. Uskoontulon jälkeen ei pystyny enää masentumaan vaikka kuinka yritti.
Uskonnosta sen verran, et jos väitetään että kristinusko on "uskonto" niin sitten on ateismikin sellainen, sekä nää töllöuskikset. Mä tiedän monia jotka jo syntymästä saakka on töllöuskovia, ne uskoo kaiken mitä töllö niille sanoo, ja totteleekin vielä kiltiste. Eikun töllö päälle vaan ja aivot narikkaan, vähän niinku töissäkin.

Äänestä
  • En väitä ollenkaan etteikö Uskonto pelastaisi ihmisiä.

    Eikä minulla ole mitään Uskovaisia vastaan, jolleivat nyt edusta sitten mitään ääri suuntausta.

    Jokainen eläköön kuten parhaakseen näkee, tietenkin lakien puitteessa.. Ja kymmenen käskyä on hyvä ohje...

    Tiedän, että monet ihmiset pelastuvat alkoholismista, huumeista.ym.tulemalla Uskoon, ja hyvä niin.

    Minä vain en näe uskoontulossakaan mitään sen suurempaa todistetta Jumalasta.

    Ihminen on psyykattu ja psyykannut itsensä siihen tilaan mitä uskossa olemiseksi sanotaan. Siinä se.

    Jos tuota tilaa ei kykene säilyttämään on vaarana sortua uudelleen.

    Olisi lohdullista ajatella, että olisi joku suurempi voima, Jumala johon voisi turvautua hädän hetkellä.

    Rukous voi rauhoittaa, mutta ei siellä Jumala kuuntele, vaan ihminen rauhoittaa itse itsensä.

    Rukous on pelkkää itsesuggestiota, psykologiaa.

    Äänestä

  • Islam on suurin uhka modernille Maailmalle tällä hetkellä. Eurooppa Islamilaistuu kiihtyvää vauhtia eivätkä poliitikot ja päättäjät suvaitsevaisuudessaan näe totuutta, vaikka se on heidän edessään.

    On Allahia tai ei, niin Islam on sellainen uhka, että hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo aikoja.

    Kristinusko on heikko kiiluvasilmäisten kurkunleikkaajien edessä. Me Eurooppalaiset olemme heikkoja ja annamme itsemme tuhoutua Islamin alle.

    Missä meidän Jumalamme luuraa? Miksi Hän ei nouse puolustamaan omiaan?
    Ei hän nouse, koska Häntä ei ole!

    Allahiakaan ei ole. On vain tuo kieroutunut uskonto nimeltään Islam

    Islam on poliittinen Uskonto.

    juutalaisuus, kristinusko ja Islam ovat kaikki Lähi-Idän heimouskontoja.

    Meillä Suomalaisilla oli ihan oma Uskonto ja Jumalat.

    Äänestä

Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla. Hengellinen ihminen sen sijaan pystyy tutkimaan kaikkea, mutta häntä itseään ei kukaan voi tutkia.

Äänestä

Tammenmäessä, Pahkavuoressa on jotain mystistä. Samoin Hämmäisten metsä. Valhojan puro metsä. Tammenmäessä ja Valhojalla on outo tunnelma. Olen kuullut, että Tammenmäessä olisi asunut mielisairas ihminen. Hämärä muistikuva on , että olen kuullut kerrottavan paikan kauheuksista. Valhojalla on tapahtunut kaikenlaisia kauheuksia. Hämmäisten metsässä oli 50- luvulla romaanileiri.

Äänestä
  • Romaanileiri??? Ei silloin 50-luvulla kirjoiettu muita romaaneja kun Väinö Linnan ja Niilo Lauttamuksen sotaromaaneja.
    Eikä niitä ainakaan missään Hämmäisten metsässä kirjoitettu! Niin että vedä sinä vaan vittu päähäs, saatanan idiootti!

    Äänestä

  • Jos on Tammenmäessä asunut mielisairas ihminen, niin ei taida olla ainoa. Itse olet toinen samaa laatua. Hih-hih!

    Äänestä

Onneksi ihmiskunnan olemassaolo maailmanhistorian aikaspektrissä on mitättömän kapea viiru. On siis aivan sama mitä tai mihin uskomme, kohta kaikki on kuitenkin ohi.

Äänestä

Maahantunkeutujat (ns. pakolaiset) lähettää sun perseeseen Ihme-Säteitä. Käyttävät apunaan jotain Allah-nimistä henkilöä.
Niitten säteitten johtosta tulet Hulluksi.
Senkun vaan sitten olet Hullu.

Äänestä

Kaikkialla ja kaikessa on energiaa.
Paikallisesti joku voi vaikuttaa näihin energiakenttiin ja herkät ihmiset havaitsevat sen muutoksen.
Paikallisiin energioihin tottakai vaikuttaa mm vankilat ja siellä tehdyt hirmuteot tai vaikkapa yksittäinen murha. Näin esimerkkeinä.
Tosin tekojen ei tarvitse olla näinkään tramaattisia.

Joskus vaikkapa metsässä huomaa,kuinka jossakin paikassa on vihreämpää,raikkaampaa ja siihen tekee mieli pysähtyä.
Sellaisessa paikassa on paljon positiivista energiaa.

Intiaanit uskoivat että kaikessa on energiaa,jopa kivissä.
Siksi he pyrkivät elämään sopusoinnussa ympäristön kanssa ja pyydystivät eläimiä vain sen verran,mitä tarvitsivat pärjätäkseen vaikkapa talven yli.
Heillä oli tapana pyytää anteeksi saaliseläimiltä sitä,että joutuvat käyttämään heitä ravinnoksi.

Maailmassa ON energiaa,mutta sen pitäminen positiivisena on nykyään hankalaa sillä ihmiset muuttuvat yhä ahnaammiksi ja itsekkäämmiksi.
Mulle kaikki ja heti-mentaliteetti valtaa alaa aina vaan.

Tämä on tuhon tie.

Tarvitaan entistä enemmän henkisesti aktiivisia ihmisiä,jotka luovat positiivista kenttää
ja auttavat Äiti-maata selviytymään.

Positiivinen ajattelu on kaiken aa ja oo,ilman sitä tämä maailma tuhoutuu.

Äänestä
  • Uuspakanalliset, shamanistiset, ym. piirit ovat pahin mahdollinen asia ihmisen langeta loveen... Puidenhalaamiset, Kärpässienien syönti ja saunasolmut ovat inhottavaa ihmisen harhautusta ja henkistä väkivaltaa...

    Ei ole puiden eikä kivien energiaa. Kivi on kivi ja puu on puu.

    Paikoissa, metsässä, vanhoissa rakennuksissa tai vaikka Hautausmaalla ei ole energioita ei henkiä.

    Energiaa ja kenttiä on vain voimalinjojen ja muuntajien, ym. sähkökentät joista voimakkaimmat ovat tutkitustikin haitallisia.

    Edelleenkin kaikki ns. henkimaailma, mystiset paikat ja tapahtumat ovat mielikuvitusta ja mielen harhaa ja harhautusta, aivojen tuottamaa vääristynyttä tai vääristettyä todellisuutta

    Ihmiskunnan olisi päästävä irti uskomuksista, uskonnosta ja vaikka Ismeistä näin alkuun.
    Olisi lähdettävä liikkeelle ihmisestä itsestään.

    Sadut ovat satuja kuten uskonnot ja henkinen huuhaa jota meille vieläkin yritetään tuputtaa milloi mistäkin tuutista...

    Äänestä

  • TodellisuusOn kirjoitti:

    Uuspakanalliset, shamanistiset, ym. piirit ovat pahin mahdollinen asia ihmisen langeta loveen... Puidenhalaamiset, Kärpässienien syönti ja saunasolmut ovat inhottavaa ihmisen harhautusta ja henkistä väkivaltaa...

    Ei ole puiden eikä kivien energiaa. Kivi on kivi ja puu on puu.

    Paikoissa, metsässä, vanhoissa rakennuksissa tai vaikka Hautausmaalla ei ole energioita ei henkiä.

    Energiaa ja kenttiä on vain voimalinjojen ja muuntajien, ym. sähkökentät joista voimakkaimmat ovat tutkitustikin haitallisia.

    Edelleenkin kaikki ns. henkimaailma, mystiset paikat ja tapahtumat ovat mielikuvitusta ja mielen harhaa ja harhautusta, aivojen tuottamaa vääristynyttä tai vääristettyä todellisuutta

    Ihmiskunnan olisi päästävä irti uskomuksista, uskonnosta ja vaikka Ismeistä näin alkuun.
    Olisi lähdettävä liikkeelle ihmisestä itsestään.

    Sadut ovat satuja kuten uskonnot ja henkinen huuhaa jota meille vieläkin yritetään tuputtaa milloi mistäkin tuutista...

    Uuskapinalliset sanoo: Jallun Kämpästä on lähtenny liikeelle Viina-Piru, joka on erräs Henki-Olentto. Liikkuu ynpäri Saloa.

    Äänestä

AINA keskiyön aikaan Salonjoesta nousevat sinne hukkuneiden henget värjymään ja ärjymään kostoa Iilopille. Se Iilopinperkele kun sytytti öljylautan tuleen Salonjoella ja käski kaikkien hypätä jokeen.
Monta matkapuhelinteollisuuden sankarivainajaa tuli, koska monikaan matkapuhelinlainen ei osannut uida.
Mutta AINA keskiyön aikaan ne henget nousevat ja höyryävät. Nyt kun joki on jäässä, ne alhaalta päin sulattavat jään henkienergiallaan ja suutuksissaan kusevat siihen Lions-klubin tynnyriin, joka jälleen rähjää ohikulkijoille jäällä lähellä tax-koppia.
Niin että kyllä täällä on paljon kaikenlaisia henkiä.

Äänestä

Salossa ON henkiä! Tuhannen Riemun Iitan vaginasta (suomeksi sanottuna vitusta) säteilee Huoruuden ja Haureuden henkiä.

Äänestä

Jallun kämpässä (Ollikkalassa, jos ette tiedä) on henkimaailman energiaa. Viinapiru siellä hallitsee ja vallitsee. Käyttää välinetoimintonaan Jallun tekemää TOSI vahvaa Ollikkalan Kiljua.

Äänestä
  • Soon hyvää toi Jallun kilju, sanos asijan-tuntija.

    Äänestä

Kyllä täälä Salosa semmostakin Henki-Mailman ilmijötä tapahtu, et joku Jallu kämpä asijakas o tullu iha Hulluks. Nähnyt Pikku-Ukkoja kiipeemän lämpöpaterin alta ja hiippailevan sielä-sun täälä.
Soon Henkien esintymistä! Ihan varmana on!

Äänestä
  • Uudessa kaupunkitalossa mitää kosteusvaurioita mattojen alla ole, vaan sinne on pesiytynyt SDP:n entisen kuolleen kansanedustajan Reilinin henki.
    Koko talo pitää purkaa jotta Reilinin henki pääsisi vapaaksi jatkamaan vaellustaan.

    Salolla alkaa menemään peremmin sen jälkeen kun se on vapauettu, mutta palkkoja pitää myös harmonisoida, nyt alaspäin 34%.

    Saattakaamme tämä tiedoksi Rantakokolle, vaikka joan se on ongeman ytmessä jo ollutkin.

    Äänestä

Toi on IHAN hirveetä TOI huoruuten & haureuten HENKI!!! Vittu kuma eilenkin kuulin kun se vihhelsi mun korvisani vaika mula oli Pääsä Korvalapput!!!

Äänestä

Eillen kuma kävelin Kaikesa Rauhasa pitkin Huurninkatua niin eikös vaan joku Henki-Olento työntäny sormeensa mun Persse Reikään!
Elikkä anukseen!
Mun mielestä se oli tommosten (muka "pakolasten"syytä).
Keskusvankilaaseen tommoset!

Äänestä

KYLLÄ IHAN VARMANA ON HENKIJÄ SALOSA! ESIM: TUHANEN RIEMUN IITAN VAKINASTA ELIKKÄ VITTUSTA SÄTEILLEE HUORUUTEN JA HAUREUTEN HENKI.

Äänestä

Jumalakin on ihan kauhuissaan, kun me ihmiset ollaan luotu kaikenmaailman uskontoja tähän maailmaan.

Äänestä

Maahanmuuttajien myötä myös henkimaailma rikastuu ja monipuolistuu; saavatpa kantahenget tarvitsemansa piristysruiskeen henkiauraansa.
Katupartio hakkaa myös matuhengiltä paskat pihalle.

Äänestä
  • Lähteekö ulosteiden mukana myös henget pihalle? Minne henget lähtevät pihalta?
    Eivät kai vaan vainoamaan meitä lainkuuliaisia salolaisia? Tyttäreni laittaa aina kaupungille lähtiessään tulpan pilluunsa. Kai se on ainoa tapa säilyttää neitsyytensä tässä Henkien riivaamassa kaupungissa.

    Äänestä

Moi vaa! Eile kuma tulin Jallun kämpästä niinku kotio nii siinnä tuli mua vastan sielä Ollikalasa yks ihme henki-olento. Mä käveliin van sen ohitte. Sinne jäi huuteleen jotai rivouksija.
Sivistymätömijä tommoset henki-olenot.

Äänestä
  • Sivistys on sivistävää. Voisiko Kaupunginjohtajamme velvoittaa henkimaailman henget peruskoulun peruskurssille?

    Äänestä

Sanoisin sinulle Outolintu16, että älä ala leikittelemään henkimaailman asioiden kanssa, siinä usein käy huonosti. Pidä terve järki, ja kristillisyys, ei sekään äärimmäisenä, kuten esim. lestadiolaisuus. Usko Jeesukseen ja Jumalaan, pidä suora yhteys. Kirkkoa et tarvitse siinä välissä mihinkään sotkemassa.

Älä sekoita päätäsi!

Äänestä
  • Olen siis ollut lapsesta saakka sekaisin(ko) :)
    Ikää jo kuitenkin yli 30v ja kaikenlaista kokenut tällä saralla, ihan sattumalta, en ole sen enempää harjoittanut asiaa ;)

    Äänestä

  • Outolintu16 kirjoitti:

    Olen siis ollut lapsesta saakka sekaisin(ko) :)
    Ikää jo kuitenkin yli 30v ja kaikenlaista kokenut tällä saralla, ihan sattumalta, en ole sen enempää harjoittanut asiaa ;)

    Ota kunnon moukut Aitoa Ollikkalan kiljua, niin pääsi paranee ja lopetat haihattelut.

    Äänestä

  • Sekä Jumala että Saatana ovat totta, ja olemassa, toisin kuin joulupukki tai hammaskeiju.

    Siksi niiden kummankin olemassaoloa niin raivokkasti kielletäänkin.
    Aloittajalle: edelleen: pysy Jumalassa. Aivan itseksesi, ei tarvitse mennä kirkkoon, julistamaan sanaa jonkun hihhulikerhon jsenenä tms.

    Mutta tärkeintä: älä sekoa spiritismiin tai muihin epämääräisiin asioihin.

    Äänestä

Ja vielä sinulle Outolintu16, etsiydy pois sieltä henkimaailmasta! Se ei ole hyvä paikka!

Olen itse jo kauan sitten eronnut Suomen ev.lut kirkosta, vaan en koskaan ole eronnut Jumalasta (päinvastoin kuin Suomen ev.lut. kirkko).

Teini-iässä tuli pelattua ouija-laudalla spiritismiä, ja todellakin se lasi liikkui vastaamassa meidän kysyjien vain omassa mielessämme esittämiimme kysymyksiin.

Vastauksista toteutui moni hyvin dramaattisella tavalla, mutta eri tavalla, kuin kysyjä luuli.

Eräs 14-vuotias tyttö esim. kysyi "milloin minä kuolen." Laudalla liikkunut lasi antoi vastauksen: 15 vuotta, musta huivi, synkkä yö.

Seuraavana talvena tytön raiskasi useampi paikallinen poika yöllä nuorten diskoillan jälkeen. Mustasta huivista en tiedä, mutta raiskaus on naiselle sama kuin kuolema.

Tähän on nyt pahaa ja raskasta enää edes jatkaa kirjoittamista, mutta toivon sydämestäni Outolintu16, että luovut leikittelemästä henkimaailman asioiden kanssa, ne tuhoavat sinut.

Äänestä
  • Olitte saatanan idiootit tietysti huumepäissänne. Näitte ja kuulitte hallusinaatioita.

    Äänestä

  • viina.tekis.teille.hyvää kirjoitti:

    Olitte saatanan idiootit tietysti huumepäissänne. Näitte ja kuulitte hallusinaatioita.

    Ei, olimme todellakin aivan selvin päin. Enkä ikinä enää halua kokea samaa tuntemusta, mitä tuolloin koin. Äläkä vähättele.

    Äänestä

  • KaidallaTiell kirjoitti:

    Ei, olimme todellakin aivan selvin päin. Enkä ikinä enää halua kokea samaa tuntemusta, mitä tuolloin koin. Äläkä vähättele.

    Lasi puhui? Taisi olla täynnä pään taatusti sekoittavaa sikunapontikkaa. Ei ihme, että ihmisparka saa sellaisesta juomasta päähänsä kaikenlaisia harhoja. KaidallaTiell ja hänen kavereittensa pitää juoda puhdasta alkoholia, ei mitään sikunapontikkaa eikä tenua.

    Äänestä

  • teuvo.neuvoo kirjoitti:

    Lasi puhui? Taisi olla täynnä pään taatusti sekoittavaa sikunapontikkaa. Ei ihme, että ihmisparka saa sellaisesta juomasta päähänsä kaikenlaisia harhoja. KaidallaTiell ja hänen kavereittensa pitää juoda puhdasta alkoholia, ei mitään sikunapontikkaa eikä tenua.

    Lasi oli varmaan tyhjä, mutta sutturoiden pää oli täys sikunapontikkaa. Ei ihme, että näkivät ja kuulivat "henkimaailman" ilmiöitä. Kai sitä tuollaisella ryyppäämisellä alkaa näkeen ja kuuleen olemattomia yks jos toinenkin.
    Toivottavasti ne toiset likat ovat myöhemmin saaneet vaginaansa niin paljon spermaa, että ovat tervehtyneet. "KaidallaTiell" näyttää olevan niin paljon päästään sekaisin, ettei sitä enää voi kukaan auttaa. Suljettu osasto kutsunee sitäkin onnetonta.

    Äänestä

  • Lasinhan on siis oltava puhdistettu, ja sitä käytetään tyhjänä alassuin. Meillä oli tyhjä puhtaaksipesty ja kuivattu lasinen maustepurkki.

    Kaikki teini-ikäiset olimme selvinpäin, enkä tätä enempää teille hörhöille asiaa enää selitä, sanon vain, että älkää lähtekö kokeilemaan.

    Äänestä

Kertokaa omista kokemuksistanne, millä keinoin olette päihittäneet väsymyksen. Olen 21-vuotias ‎nainen ja olen hyvin aktiivinen, paneskelen, annan pillua jätkille ja olen monissa mukana, ‎vapaaehtoishommissa pakolaisten kotouttamisessa jne. ‎
Mitään erikoisempia sairauksia ei minulla ole todettu, syön terveellisesti, tupakoin kohtuullisesti, ‎vain 2 askia päivässä, alkoholia käytän kohtuullisesti, pullo Kossua ja sen päälle enintään 3 pulloa ‎viiniä/vrk ja lisäksi noin korillinen keskiolutta päivässä. Joskus menee pullo tai kaksi Giniä. Hyvää ‎katajanmarjaviinaa!‎
Se ei ole paljon, sillä täällä meilläpäin monet jätkät ryyppäävät 4-5 ploa Kossua päivässä ynnä noin ‎‎20 litraa keskiolutta päivässä.‎
Kävelen paljon, mutta se jäi vähäiseksi kovien pakkasten aikana. Itse olen miettinyt, että ‎ulkoilutaukoko vei virtaa vai mikä? ‎
Parisuhde toimii hyvin Leksan kaa ja muidenkin jätkien (Pena, Kukkis, Miettinen, Torsti, Jere-Josef ‎ja Koorkos) se toimii kohtalisesti. Muut ulkoiset seikat ovat kunnossa. Talvimasennusta olen ‎miettinyt, missään tapauksessa kaikki psyykelääkkeet torjun, enkä sellaisia halua vaan muita keinoja.‎
Olen kiitollinen vinkeistä ja keinoista , millä olette virkistyneet ‎

Äänestä
  • Parhaiten akka virkistyy antamala jätkile pilua.

    Äänestä

  • hyväkonsti kirjoitti:

    Parhaiten akka virkistyy antamala jätkile pilua.

    Samala kun akka ANTAA jätkille toosaa, se kans SAA, meinaten moloa tavaraansa.

    Äänestä

Meet Katukänggiläset ollan myös Kutukänggiläsiä. Se on: Munaa mekkoon.

Äänestä
  • Kuinka vitun paljon mua hävettääkään tämä päivittäinen ilmiö nimeltä kasarmikeijot. En todellakaan tunnu kuuluvani samaan ihmisrotuun näiden kennostossa asuvien korsuinkkareiden kanssa! Pesäero tehdään nyt heti alkuun aitoihin kennostoasukkeihin kuten mehiläisiin, KT-intiaaneja ovat esim. Ritu, Repe, Kyösti ja Mehmet, joten tiedätte mistä puhun ja teitäkin siis varmasti vituttaa aivan yhtä suunnattomasti kuin minuakin!

    Miksette asu kuin normaalit ihmiset? Teidän ei edes tarvitse itse kolata pihaa, voitte tilata auran, vittu kätevää! Aina joku saatanan krapula tai lorvikatarri, voi vittu huoh, antakaa armoa! En ole vuosiin jaksanut enää edes nauraa teille, olette niin suunnattoman säälittäviä ja vähintäänkin yhtä likaisia kuin puliukot, jotka kuitenkin ovat sentään tehneet itse omat valintansa.

    "Käärinliinoissa ei oo taskuja", "OK-talot on kalliita", "Mulla on huono palkka", "Vuokralaisuudesta mitään haittaa oo" jne. Naurattaako? Mua ainakin naurattaa joka vitun kerta kun joku nyhverö saa nuo sanotuksi ja nehän ei muuta osaa sanoakkaan. Sitten tajuan, että olette tosissanne juttujenne kanssa ja mietin, että ehkä Hitlerin olisi sittenkin pitänyt voittaa se sota.

    Teillä ei koskaan ole mihinkään muuhun mitään sanottavaa (olette hiljaisia vässyköitä, sosiaalisia hylkiöitä ja luusereita), mutta auta armias jos joku nautiskelee X.O.ta ja Kassleria Nunna-uunin edessä OK-palatsissa, teidän on päästävä pätemään, kuinka vitun vaikeaa on laittaa elämänsä järjestykseen. Antakaa mun nauraa! Tämä on KT-inkkarin elämää: MOMBASAAANAAANNANAN, *pirkka-olut sihahtaa auki ja suklaajuna kulkee* ja siinä se sitten olikin. Wau, kukaan ei kykene samaan kuin jumalanne iloisesti-vuokralla, VITTU PUUH! Äijä meininki kasarmikeijot!

    Imekää pallia vitun homot.

    Äänestä

  • Kasarmi Keijo ja häne Kaverisa lähtivä viime Tisttaina ryypäämän Kiljuu Jallun kämpään eikä ne o vielläkän palanu takasin Kasarmile. Soon Punttis!

    Äänestä

  • MuistelenHaniani kirjoitti:

    Kuinka vitun paljon mua hävettääkään tämä päivittäinen ilmiö nimeltä kasarmikeijot. En todellakaan tunnu kuuluvani samaan ihmisrotuun näiden kennostossa asuvien korsuinkkareiden kanssa! Pesäero tehdään nyt heti alkuun aitoihin kennostoasukkeihin kuten mehiläisiin, KT-intiaaneja ovat esim. Ritu, Repe, Kyösti ja Mehmet, joten tiedätte mistä puhun ja teitäkin siis varmasti vituttaa aivan yhtä suunnattomasti kuin minuakin!

    Miksette asu kuin normaalit ihmiset? Teidän ei edes tarvitse itse kolata pihaa, voitte tilata auran, vittu kätevää! Aina joku saatanan krapula tai lorvikatarri, voi vittu huoh, antakaa armoa! En ole vuosiin jaksanut enää edes nauraa teille, olette niin suunnattoman säälittäviä ja vähintäänkin yhtä likaisia kuin puliukot, jotka kuitenkin ovat sentään tehneet itse omat valintansa.

    "Käärinliinoissa ei oo taskuja", "OK-talot on kalliita", "Mulla on huono palkka", "Vuokralaisuudesta mitään haittaa oo" jne. Naurattaako? Mua ainakin naurattaa joka vitun kerta kun joku nyhverö saa nuo sanotuksi ja nehän ei muuta osaa sanoakkaan. Sitten tajuan, että olette tosissanne juttujenne kanssa ja mietin, että ehkä Hitlerin olisi sittenkin pitänyt voittaa se sota.

    Teillä ei koskaan ole mihinkään muuhun mitään sanottavaa (olette hiljaisia vässyköitä, sosiaalisia hylkiöitä ja luusereita), mutta auta armias jos joku nautiskelee X.O.ta ja Kassleria Nunna-uunin edessä OK-palatsissa, teidän on päästävä pätemään, kuinka vitun vaikeaa on laittaa elämänsä järjestykseen. Antakaa mun nauraa! Tämä on KT-inkkarin elämää: MOMBASAAANAAANNANAN, *pirkka-olut sihahtaa auki ja suklaajuna kulkee* ja siinä se sitten olikin. Wau, kukaan ei kykene samaan kuin jumalanne iloisesti-vuokralla, VITTU PUUH! Äijä meininki kasarmikeijot!

    Imekää pallia vitun homot.

    Anteeksi.. kai ymmärrät et tarvitset kipeästi hoitoa. Kunhan sun lääkitys on kunnossa ...sun perheesi on turvassa..voisi! !?=( tulee niin sääli sua! Byäääääbyäääää!!!Byäääääbyäääää! !!

    Äänestä

  • Vuokra-lurkit, kasarmi-keket ja muut vuokrainkkarit yms. elämän alisuorittajat ovat ihan helevetin ärsyttävää sakkia. Ovat kuin syyhy ja kutina joka ei lakkaa raapimalla, ihan vitun ärsyttävää. Se tiivistynyt tyhmyys jotenkin näin ajoissa ostaneena ärsyttää suunnattomasti. Tekisitte luuserit jotain, ottaisitte itseänne niskata kiinni ja hommaisitte oman, mieluiten OKT :n. Joutuisitte kyllä töitä tekemään henkenne pitimiksi mutta teistä olisi yhteiskunnalle muutakin iloa kuin pelkkä painolastina olo. Jos suomen puolustusvoimilla olisi sukellusveneitä, teille kasarmi-keijoille olisi töitä painolasteina mutta kun niitä veneitä ei ole, niin . . . . . (voisikohan nuo painolastit myydä ruotsille ?!)

    Tuon kääntöpuolena tosin olisi yrityselämän kannalta se että tulisi työttömiä, kun PIRKKA III-oluen menekki putoaisi dramaattisesti kuten myös LIDL :in grafenwalder-oluen myynti sekä mutka-marketin (S-market) mutka-oluen myynti tippuisi historiallisen alas. Myös Weckman joutuisi potkimaan porukkaa pois kun aaltopellin menekki romahtaisi, koska kukaan tolkun ihminen ei OK-talossa siedä silmissään aaltopeltiä, se on jotenkin niin kassua ja 70-lukua.

    Myös Xtra-lenkin valmistus todennäköisesti lopetettaisiin kuin myös tummelin valmistus menekin romahdettua. Läski-loordi joutuisi etsimään uuden harrastuksen tummelin ja tuhnujen loputtua (kuka nyt kuivalla viitsii, eikä ole edes pyrstöjä mitä rankoa), voutikin joutuisi katselemaan muita väijy- ja postailu paikkoja kuin kassujen rappukäytävät kun kassu-apinat olisivat muuttuneet oman myötä ihmisiksi ja alkaneet huolehtia asioistaan joten voutikin ehkä voisi joutua jopa työttömäksi, tarpeettomana.

    Myös kelan ja sossun tädit joutuisivat työttömiksi kuin myös lastensuojelun porukat, koska ei ole huostaan otettavia kersoja eikä niiden kasarmilla väijyviä vajakki sosiaali-tapaus vanhempia. Päihdehuolto, kiinteistöhuolto ja poliisi joutuisi vähentämään myös porukkaa mutta pankit ja rautakaupat joutuisivat lisäämään väkeä. Kelan ja sossun ovisaranoiden rasvaajat ja ovipumppujen vaihtajat joutuisivat työttömiksi.

    Suklaajuna-aseman laiturit kumisisivat tyhjyyttään, tosin kyllä OK-taloissa harrastettavan hetero seksin lisääntymisen vuoksi spärdäreiden menekki räjähtäisi taivaisiin. Kuuluisi vain lintujen liverrystä kun kasarmien välissä tahattomassa kanootissa kaikuva ammuvainaan nuotilla hoilattu mombasa & aikuinen nainen olisi vaiennut, ilmastokin olisi vielä pelastettavissa kun ryppyreikäänsä pärisyttävät tuhnut olisivat lopettaneen rupsuttelunsa jonka seurauksena ilmanlaatukin paranisi ja yleinen paskanhaju vähenisi dramaattisesti.

    Äänestä

  • MuistelenHaniani kirjoitti:

    Vuokra-lurkit, kasarmi-keket ja muut vuokrainkkarit yms. elämän alisuorittajat ovat ihan helevetin ärsyttävää sakkia. Ovat kuin syyhy ja kutina joka ei lakkaa raapimalla, ihan vitun ärsyttävää. Se tiivistynyt tyhmyys jotenkin näin ajoissa ostaneena ärsyttää suunnattomasti. Tekisitte luuserit jotain, ottaisitte itseänne niskata kiinni ja hommaisitte oman, mieluiten OKT :n. Joutuisitte kyllä töitä tekemään henkenne pitimiksi mutta teistä olisi yhteiskunnalle muutakin iloa kuin pelkkä painolastina olo. Jos suomen puolustusvoimilla olisi sukellusveneitä, teille kasarmi-keijoille olisi töitä painolasteina mutta kun niitä veneitä ei ole, niin . . . . . (voisikohan nuo painolastit myydä ruotsille ?!)

    Tuon kääntöpuolena tosin olisi yrityselämän kannalta se että tulisi työttömiä, kun PIRKKA III-oluen menekki putoaisi dramaattisesti kuten myös LIDL :in grafenwalder-oluen myynti sekä mutka-marketin (S-market) mutka-oluen myynti tippuisi historiallisen alas. Myös Weckman joutuisi potkimaan porukkaa pois kun aaltopellin menekki romahtaisi, koska kukaan tolkun ihminen ei OK-talossa siedä silmissään aaltopeltiä, se on jotenkin niin kassua ja 70-lukua.

    Myös Xtra-lenkin valmistus todennäköisesti lopetettaisiin kuin myös tummelin valmistus menekin romahdettua. Läski-loordi joutuisi etsimään uuden harrastuksen tummelin ja tuhnujen loputtua (kuka nyt kuivalla viitsii, eikä ole edes pyrstöjä mitä rankoa), voutikin joutuisi katselemaan muita väijy- ja postailu paikkoja kuin kassujen rappukäytävät kun kassu-apinat olisivat muuttuneet oman myötä ihmisiksi ja alkaneet huolehtia asioistaan joten voutikin ehkä voisi joutua jopa työttömäksi, tarpeettomana.

    Myös kelan ja sossun tädit joutuisivat työttömiksi kuin myös lastensuojelun porukat, koska ei ole huostaan otettavia kersoja eikä niiden kasarmilla väijyviä vajakki sosiaali-tapaus vanhempia. Päihdehuolto, kiinteistöhuolto ja poliisi joutuisi vähentämään myös porukkaa mutta pankit ja rautakaupat joutuisivat lisäämään väkeä. Kelan ja sossun ovisaranoiden rasvaajat ja ovipumppujen vaihtajat joutuisivat työttömiksi.

    Suklaajuna-aseman laiturit kumisisivat tyhjyyttään, tosin kyllä OK-taloissa harrastettavan hetero seksin lisääntymisen vuoksi spärdäreiden menekki räjähtäisi taivaisiin. Kuuluisi vain lintujen liverrystä kun kasarmien välissä tahattomassa kanootissa kaikuva ammuvainaan nuotilla hoilattu mombasa & aikuinen nainen olisi vaiennut, ilmastokin olisi vielä pelastettavissa kun ryppyreikäänsä pärisyttävät tuhnut olisivat lopettaneen rupsuttelunsa jonka seurauksena ilmanlaatukin paranisi ja yleinen paskanhaju vähenisi dramaattisesti.

    Kasarmi-Keijo pierraisee: PPRÖÖÖÖÖTT!!!!

    Äänestä

  • keke.pierree kirjoitti:

    Kasarmi-Keijo pierraisee: PPRÖÖÖÖÖTT!!!!

    Kasarmi-Keijjolta pääsi siis Pierru.

    Äänestä

Yritin ensin lukea mitä sulle oli vastattu. .lopetin lyhyeen.. Kerron heti alkuun et luen raamattua joka aamu ensimmäiseksi. Mutta en ole löytänyt uskon kotia.. henkimaailman elää meissä ja minussa..haluatko kuulla enemmän?

Äänestä

Olen myös Salosta. Mitä haluat tietää?

Äänestä
  • Haluan tietää, onko Salossa HYVIÄ huoria. Asun Järvenpääsä niin että en tule sinne huoriin, elleivät muijat ole HYVIÄ.

    Äänestä

  • järvenpäästä.moi kirjoitti:

    Haluan tietää, onko Salossa HYVIÄ huoria. Asun Järvenpääsä niin että en tule sinne huoriin, elleivät muijat ole HYVIÄ.

    Toi on TOOSI HYVÄ HUTSU toi Tuhanen Riemun Iitan Tytär. Vitttu!!! On sillä hyvä PIIVERI, ainas märkä ja toosi tiukka!

    Äänestä

Kuinka vitun paljon mua hävettääkään tämä päivittäinen ilmiö nimeltä kasarmikeijot. En todellakaan tunnu kuuluvani samaan ihmisrotuun näiden kennostossa asuvien korsuinkkareiden kanssa! Pesäero tehdään nyt heti alkuun aitoihin kennostoasukkeihin kuten mehiläisiin, KT-intiaaneja ovat esim. Ritu, Repe, Kyösti ja Mehmet, joten tiedätte mistä puhun ja teitäkin siis varmasti vituttaa aivan yhtä suunnattomasti kuin minuakin!

Miksette asu kuin normaalit ihmiset? Teidän ei edes tarvitse itse kolata pihaa, voitte tilata auran, vittu kätevää! Aina joku saatanan krapula tai lorvikatarri, voi vittu huoh, antakaa armoa! En ole vuosiin jaksanut enää edes nauraa teille, olette niin suunnattoman säälittäviä ja vähintäänkin yhtä likaisia kuin puliukot, jotka kuitenkin ovat sentään tehneet itse omat valintansa.

"Käärinliinoissa ei oo taskuja", "OK-talot on kalliita", "Mulla on huono palkka", "Vuokralaisuudesta mitään haittaa oo" jne. Naurattaako? Mua ainakin naurattaa joka päivä kun masturpoitten. Vitttu!

Äänestä
  • Kasarmi-Keijo, Tenu-Taavetti, Pumpuri-Pena ja Pilsneri-Poika istuivat viime viikolla puiston penkillä ja ryyppäsivät Virosta salakuljetettua pirtua. Siihen tuli yks ihan ihme tyyppi, sillä oli jaloissa sorkat ja päässä sillä oli sarvet. SE OLI VIINAPIRU!!!
    Niin että kyllä Salossa on henkimaailman henkiä! Kasarmi-Keijo ei koskaan naura eikä valehtele!

    Äänestä

aaveratsastajia

Äänestä

Uskon että tuo viinan piru varsinkin miehiä vaivaa tällä seudulla.Myös epäsolidaarisuuden henki vaivaa täällä useimpia.Sitten on myös perheriidan henki joka viihtyy alueella.Kaikki tyyni esim nuo henget olisi tyynnytettävissä iloisuuden ja onnen ja tasapuolisuuden ajatusmassoilla mutta eihän ne ajatuskertymät oikein hyvin jostain syystä täällä ne taas viihdy...Mutta yrittäkäå saada niitä hyviä ajatusmassoja alueelle niin huonot henget vähenisivät..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Outolintu16 kirjoitti:

Ihan aluksi, kaikki sellaiset jotka käskevät hakeutua hoiton tai muuta vastaavaa, älkää edes vaivautuko keskusteluun.

Olen ollut lapsesta saakka hyvin kiinnostunut henkimaailman asioista, nyt aikuisiällä olen oppinut tai oppinut ja oppinut, mutta kuitenkin, elämään henkien kanssa. On tullut merkkejä ja muuta, en tietty osaa aina tulkita niitä ja olen joutunutkin pariin otteeseen turvautumaan kokeneempaan.

Lähinnä mielenkiintoni on että onko salon alueella samankaltaisia ihmisiä? Onko tiedossa paikkoja joissa on väitetty olevan henkimaailman energiaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu