Koira haukkuu uudessa kodissa kaikille äänille

Perhonen6v

Olen muuttanut kerrostalosta rivitaloon, ja ongelmaksi on muodostunut koiran haukkuminen ulkoa kuuluville äänille (auton ajaminen ohi/oven pamaus) ja talon sisältä kuuluville äänille (naapurien liikkuminen). Ongelmaa esiintyy etenkin öisin, kun radio/tv ei peitä ääniä. Asun yksiössä, eikä yöksi tuollaista voi siis päälle jättää. Kerrostalossa koira ei haukkunut ollenkaan äänille ulkoa, ja rappukäytävän äänillekin vain harvoin. En tiedä onko koira muutosta hermostunut, eikä ole vielä tottunut ääniin vai vahtiiko tuo päättäväisesti uutta asuntoa. Jostain syystä kieltokaan ei mene perille kunnolla, vaikka ennen on käskystä hiljentynyt. Mikähän olisi avuksi? Ollaan käyty pitkillä lenkeillä, että koira olisi rauhassa ja leikitty. Kyseessä peruskoulutettu 6v. perhoskoiranarttu.

6

1668

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 101121

      Jos muutosta ei ole kulunut vielä puolta vuotta niin ole suht rauhassa mutta kieltele kuitenkin. Eiköhän tuo siihen vielä totuttele että on erilaiset äänet.

    • Hepheppulu

      Meillä auttoi tilanrajaus sekä haihdutin seinässä. Nopeiten saa tuloksia myös sillä että palkitset hiljaa olosta aktiivisesti lisäämällä sanan paikka tai maahan jolloin koira tietää sekä ehdollistuu sille että nyt ollaan paikallaan rauhassa. Samoin se, että menet itse sylkemään oven takaata nameja ja kolistelemaan niin mystinen lauta seinässä ei ole niin kummoinen tai sieltä kantautuvat äänet.

      • Perhonen6v

        Tilaa on vähän vaikea mennä rajaamaan, kun niin pieni on muutenkin. Tuollainen feromonipanta koiralle on hankittu ennen muuttoa. Tosiaan ei ole vielä kun pari päivää täällä asuttu. Toivottavasti koira nyt tottui ääniin piakkoin, alkaa väsyttää kun öisin tulee useampi herätys kun esim. ulkona ohi ajaa auto. Postilaatikkoa ovessa ei ole, eli nameja en voi käydä heittemässä, mutta toisaalta ei posti koiraa häiritse.
        Kieltäessä koira vain hiljentää haukkua, muttei lopeta, eli joku tehokkaampi huomautuksen pitäisi kai löytää.


      • Hepheppulu

        Siinä tapauksessa alat yhdistämään äänen kuulumisen paikalleen ottoon eli maahan menoon. Itse opetin koiran katkaisemaan toimintonsa naksutimen äänen kuullessa. Palkkion annoin vasta kun otti täyden kontaktin minuun jottei yhdistänyt palkkausta väärin. Toistin tätä niin kauan kunnes huomasin koiran alkavan reagoida haluamallani tavalla. Youtubesta löytyy kosolti eri ääniä joihin voi itse totuttaa koiraa samalla toteuttaen tuota koulutusta.
        Toinen on tietenkin suihkaus, mutta se on apuväline ei lopullinen ratkaisu asiaan.


    • dodiidodiin

      Laitat vaan pumpulia korviin niin paljon kuin menee. Voit myös ostaa kuuron koiran kaveriksi joka näyttää mallia.

    • Musiikkiakorville

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4653
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      56
      3220
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2883
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2815
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      6
      2410
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      2195
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      23
      1651
    8. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1601
    9. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1548
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1514
    Aihe