jos se ei siistiydy?
Anonyymiteetin suojissa saa nettiin suoltaa mitä tahansa. Kun ip-osoitteen kierto on joka suoltajan huvia ja tehtävissä, ei tiettyä ip-osoitetta voi enää bannata, koska tekijä ilmestyy heti palstalle toisella osoitteella.
Operaattori tarjoaa palvelun nimellä suomi24. Siihen ei liitetä omistajan brändiä, joten Bonnier ei näy. Mainostulot perustuvat kävijämäärään.
Palstalla on jatkuvasti suomi24-palvelun sääntöjen vastaista ja niin ikään Suomen lakien vastaista tekstiä. Toistaiseksi ei kukaan ole vaatinut siitä omistajaa, Bonnieriä, vastuuseen.
Vastuuta on pyritty rajaamaan sillä, että palstaa ruvetaan taas moderoimaan. Koska ip-osoitetta ei voi bannata, pyrittäneen moderointia suorittamaan valvomalla yksittäisiä viestejä ilmiantojen perusteella. Se on hidasta ja vaivalloista, joten tarkoitus lienee antaa toiminnalle ”sääntöjen puitteissa” kulissi.
Lopulta ainoaksi mahdollisuudeksi jää sanktioida omistajaa siitä, että se antaman toiminnan puitteissa harjoitetaan laittomuutta. Tämä sanktiointi on viranomaisen tehtävä. Kun sanktio, suhteessa mainostuloon, on riittävä, loppuu anonyymipalstan tarjoaminen.
Miten toimia ennen sitä? Kun havaitset todella kuvottavaa tekstiä, liitä siihen vastaus ”ja tämänkin Bonnier ilmeisesti hyväksyy”. Se lokaa omistajan brändiä ja pikku hiljaa toiminta muuttuu operaattorille liian raskaaksi.
Tie loppuun voi olla pitkä ja siinä voi olla monta vaihetta, mutta nykytilaa ei viranomainen, eikä omistaja voi perustella ainakaan ”ilmaisun vapaudella”. Lopulta niin siis käy.
Miten suomi24 siistiytyy, tai mitä tapahtuu
27
272
Vastaukset
- poliisiapeliin
Jokainen käyttäjä on jäljitettävissä käyttöjärjestelmänumeron ja käytetyn välineen valmistenumeron perusteella. Poliisi kutsuu...
- nostradamusko
Suomi24 säännöt tiukkenee:
Rasistiset viestit ja rasistiset ilmaukset ovat Suomi24:n keskusteluissa kielletty. Myös keksittyjen tarinoiden, joiden motiivina on kiihottaminen kansanryhmää vastaan, kirjoittaminen palstoille on kielletty. Tarpeen vaatiessa asiaton kirjoittaja jäljitetään ja tiedot luovutetaan poliisille.- Taas.yksi.kiihottunut
suvakki yrittää epätoivoisesti pelotella maahantunkeutumista vastustavia poliisilla uhkaamalla hiljaiseksi, huvittavaa! : DDD
- poliisiapeliin
Nämä pikkupalstat on parhaita, kun jäljitys aloitetaan. On vähiten seulottavaa.
- poliisiapippeliin
No hei kato ku ny on sun poliisillas tärkeempääkin jäljitettävää ja on ihan mistä seuloa:
http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2016010720925039_cm.shtml
"Poliisin mukaan Helsinkiin saapui uuden vuoden viettoon turvapaikanhakijoita ympäri Suomea ja kaupungin omista vastaanottokeskuksista. Rautatieaseman asematunnelissa oli noin kello 23 aikaan jopa 1 000 irakilaista turvapaikanhakijaa."
"Poliisi poisti paikalta useita kymmeniä henkilöitä. Poliisin mukaan jo alkuillasta otettiin useita henkilöitä kiinni poliisilain perusteella.
- Jälkikäteen on tullut tietoon, että tällaista olisi keskustan alueella tapahtunut laajemminkin. Poliisi suhtautuu jokaiseen ahdistelutapaukseen vakavasti ja kehottaa tekemään niistä aina rikosilmoituksen, sanoo Helsingin poliisin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki poliisin lähettämässä tiedotteessa."
- poliisiapeliin
On erilaisia poliiseja eri tehtäviin. Nettipoliisi ei päivystä järjestystehtävissä Helsingin rautatieasemalla.
Hirvensalmellakin kyllä poliisi päivystää, monenlaisissakin tehtävissä. - poliisiapippeliin
Kyllä kaikki liikenevät miliisivoimat on revitty päätteen takaa operaatioihin niin ettei se sun nettipoliisiskaa oo ees karvahattuaan kerenny mukaan ottaa hyvä jos pampun:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016010720927547_uu.shtml
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452138159988.html - poliisiapeliin
Noissa jutuiss Hiarvensalmea ei mainita millään lailla. Meillä riittää poliisilla sekä aikaa, että resursseja suoriutua tehtävistään.
Mitä kohta alkavaan moderointiin ja teoreettiseen öykkärimetsästykseen tulee, niin siinä poliisi ei ole osapuoli. Aller ilmoittaa, että "tarpeen vaatiessa asiaton kirjoittaja jäljitetään ja tiedot luovutetaan poliisille".
Puuttumiskynnys ja rikosmerkistön toteutuminen on poliisin harkinnassa ja tehdään sen harkinnan perusteella. Toki Allerin osalta kyseessä voi olla myös asianomistajarikos, jolloin se tekee rikosilmoituksen.- poliisiapeliin
Korjataan alku: Po. "Noissa jutuissa Hirvensalmea"
- samaasaastaa
Suomi24-keskustelusivuston ylläpitäjä Aller Media käynnistää moderointikoulun vastatoimena yltyviin vihapuheisiin. Aller Median toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä sanoo, että keskustelujen sulkeminen ei ole ratkaisu katkaista vihapuheita, vaan myös moderointitaitojen on kehityttävä suomalaisen sananvapauden takaamiseksi.
– Mielestäni nettivihalle on asetettava rajat, mutta ei koko keskustelua kieltämällä vaan osallistumalla aktiivisesti, vaatimalla sääntöjen noudattamista ja kovalla sekä oikeudenmukaisella moderoinnilla, Aalto-Setälä täsmentää.
Vuodesta 1999 toiminutta Suomi24-keskustelusivustoa käyttää 80 prosenttia suomalaisista. Suomi24:ssa palkattu henkilökunta hoitaa moderoinnin. Hyvä moderointi sallii monisävyisen keskustelun, myös kriittisen ja provokatiivisen, mutta samalla puuttuu napakasti tilanteisiin ja toimii tasapuolisesti kaikkia osapuolia kohtaan.
– Tahdomme tehdä moderoinnista ammatin, ja toisaalta luoda myös toimintamallin nettikeskustelun vapaaehtoisvalvojille. Ei kielletä keskustelua, vaan kehitetään sitä yhdessä suuren yleisön kanssa, sanoo johtava asiantuntija Pirjo Väyrynen.
Koska näemme tuloksia, jotta palstarikollisuus loppuu? - samaasaastaa
Milloin moderointikoulu aloittaa toimintansa ja kuinka pitkä koulutus on kyseessä?
Koulu starttaa lokakuussa 2015. Pilottiryhmä valmistuu moderointikoulusta helmikuussa 2016. Tämän jälkeen keräämme kokemukset yhteen pilotista ja maaliskuussa 2016 moderointikoulu aloittaa virallisen toimintansa ja seuraavan ryhmän kouluttamisen. - samaasaastaa
Moderointikoululle voisi esittää suomi24:n Hirvensalmi-palstaa koulutuksen seurantakohteeksi. Tässä myös kunnan asemavaltuutettu voisi olla aktiivinen -ellei sitten haluta esittää palstaa poistettavaksi, koska nykyisellään se on epäasiallinen, eikä sen olemassaolo ole kunnan intressissä.
Aller haluaa kitkeä epäasiallisuutta palstojen toiminnassa ja Hirvensalmen palstalla on niin vähäistä vuorokausittainen kirjoittelu, että hyvinkin täsmällinen analyysi "tekijöistä" olisi mahdollinen, moderointikoulun puitteissa.
Jos kunta on sitä mieltä, että esittää poistoa, on se toki täysin perusteltua, nykytilanteessa. - turhaatrollausta
Pienen viestimääränsä vuoksi Hirvensalmen palsta olisi varmaan yksi parhaista trollaajien jäljittämiseksi moderointikoululle.
Miksi muuten suomi24 on päättänyt perustaa Hirvensalmelle palstan ja eikö sen voisi poistaa juuri vähäisen viestimäärän vuoksi? - samaasaastaa
Mikkelin palstan puolella selvitettiin, miksi kaupunki ei koske pitkällä tikullakaan Allerin toimiin. Kaupunki reagoi vain vakavasti otettaviin toimijoihin ja suomi24 ei ole sellainen.
- turhaaTrollausta
Joudumme odottamaan moderaattorikoulusta valmistujia ilmeisesti koko kevään. Pilottiryhmä valmistuu, ilmoituksen mukaan helmikuussa. Tällä välin kannattaa tehdä ilmoituksia Allerille palstan vasemmasta alareunasta löytyvällä palautelomakkeella. Moderaattorikouluille tehdään esityksiä ja valituksia nyt paljon, koska eri palstat kilpailevat siitä, minkä moderaattorikoulu ottaa tutkinnan kohteeksi.
- nostradamusko
Alkuperäisessä tekstissä on tuo kaupallisen palvelun tarjoajan nimi on väärin. Se tulee siis Bonnierin sijasta Aller. Teksti siltä osin korjattuna.
Anonyymiteetin suojissa saa nettiin suoltaa mitä tahansa. Kun ip-osoitteen kierto on joka suoltajan huvia ja tehtävissä, ei tiettyä ip-osoitetta voi enää bannata, koska tekijä ilmestyy heti palstalle toisella osoitteella.
Operaattori tarjoaa palvelun nimellä suomi24. Siihen ei liitetä omistajan brändiä, joten Aller ei näy. Mainostulot perustuvat kävijämäärään.
Palstalla on jatkuvasti suomi24-palvelun sääntöjen vastaista ja niin ikään Suomen lakien vastaista tekstiä. Toistaiseksi ei kukaan ole vaatinut siitä omistajaa, Aller'iä, vastuuseen.
Vastuuta on pyritty rajaamaan sillä, että palstaa ruvetaan taas moderoimaan. Koska ip-osoitetta ei voi bannata, pyrittäneen moderointia suorittamaan valvomalla yksittäisiä viestejä ilmiantojen perusteella. Se on hidasta ja vaivalloista, joten tarkoitus lienee antaa toiminnalle ”sääntöjen puitteissa” kulissi.
Lopulta ainoaksi mahdollisuudeksi jää sanktioida omistajaa siitä, että se antaman toiminnan puitteissa harjoitetaan laittomuutta. Tämä sanktiointi on viranomaisen tehtävä. Kun sanktio, suhteessa mainostuloon, on riittävä, loppuu anonyymipalstan tarjoaminen.
Miten toimia ennen sitä? Kun havaitset todella kuvottavaa tekstiä, liitä siihen vastaus ”ja tämänkin Allier ilmeisesti hyväksyy”. Se lokaa omistajan brändiä ja pikku hiljaa toiminta muuttuu operaattorille liian raskaaksi.
Tie loppuun voi olla pitkä ja siinä voi olla monta vaihetta, mutta nykytilaa ei viranomainen, eikä omistaja voi perustella ainakaan ”ilmaisun vapaudella”. Lopulta niin siis käy.
Nykytilanne on jo eliminoinut potentiaalisia markkinoijia Allerin sivustoilta. Jos moderaattorit ei tuo apua, markkinat tuo. - samaaSaastaa
Alla vähän mallia siitä, mihin esimerkiksi Suomi24 Savonlinna ketju on ajautunut. Tämän tasoisia ovat trollimme:
Minun MIELISAIRAUS vie minua
Savonlinnan.MIELISAIRAS
17.1.2016 16:40
En ymmärrä, miksi minä aina silloin, kun minun MIELISAIRAUS iskee koko voimallaan, alan solvata palstoilla Pia Raskia.
Pia on minun unelmieni nainen. Minulla on 4 eri väristä KEINOVAGINAA. Olen kaikkiin kirjoittanut punaisella tussilla "Rakas Pia".
Rakastelen niiden kanssa 2-3 kertaa joka päivä.
Olet Pia uskomattoman IHANA!!!
Ystävällisin terveisin
Savonlinnan HULLU mies
Pia Raskin väsymätön vainoaja
paskat housussa- turhaatrollausta
Tuolta pohjalta on kyllä ymmärrettävissä tänne tehtävät hölmöt avaukset. On todella heikkolahjaisia trolleja Hirvensalmella, mutta ei se Mäntyharju, eikä Mikkelikään pärjää yhtään paremmin -puhumattkaan Savonlinnasta.
Ilmeisesti myös rikkomus on juridisesti mielenterveysongelmaisella niin olemattomasti sanktioitu, ettei poliisi käy edes kovistelemassa ja kun kaikki tulot on kotoisin sossusta, ei sakotkaan pelota.
Kunnat kanssa pitää suomi24-ympäristöä myös sellaisena, joihin ne eivät tikullakaan koske. - Kyseinen_trolli
turhaatrollausta kirjoitti:
Tuolta pohjalta on kyllä ymmärrettävissä tänne tehtävät hölmöt avaukset. On todella heikkolahjaisia trolleja Hirvensalmella, mutta ei se Mäntyharju, eikä Mikkelikään pärjää yhtään paremmin -puhumattkaan Savonlinnasta.
Ilmeisesti myös rikkomus on juridisesti mielenterveysongelmaisella niin olemattomasti sanktioitu, ettei poliisi käy edes kovistelemassa ja kun kaikki tulot on kotoisin sossusta, ei sakotkaan pelota.
Kunnat kanssa pitää suomi24-ympäristöä myös sellaisena, joihin ne eivät tikullakaan koske.on Pia Rask itse. Miettikääpä vapaamuurarien solvaamista homopornokuvineen, Presidentti Niinistön solvausta vaimoineen, pedofiilijuttuja Jammu Siltavuorineen, peräkammarinpoikien ja rasistin eli periksien ja rassen solvausta esimerkiksi Lieksan palstalla ja äärimmäistä maahantunkeutujien puolustamista kaikkialla. Kaikki nuo oksennukset tulevan skitsofreniaa sairastavan Pia Raskin koneelta Savonlinnasta, usein nimimerkillään "Savonlinnan HULLU mies". Sairaus on parantumaton ja paheneva.
- trolliongelma
Pauli Aalto-Setälä on luvannut meille moderaattorikulusta valmistuvat "valvojat", joita kuulemma tulee niin ammattilaisiksi, kuin vapaaehtoisiksikin. Helmikuussa valmistuu pilottiryhmä. Kopioimpa tämän tuohon toiseenkin asiaa käsittelevään ketjuun.
- trolliongelma
po. moderaattorikoulusta valmistuvat
Allerilta ei ole näkynyt uutta moderaattorikoulusta. Kolme viikkoa ilmoitettuun pilottiryhmän valmistumiseen.
- turhaaTrollausta
Alle kaksi viikkoa ilmoitettuun pilottiryhmän valmistumiseen.
- nostradamusko
Jo alkaa näkymään vaikutuksia. Osa salatuista yhteyksistä ilmeisesti pantu kirjoitusboikottiin.
- nostradamusko
Moderaattorikoulusta ei tullut minkäänlaista apua. 25 uutta nettipoliisia alkaa työnsä ensi kuussa. Mikä lienee niiden focus?
Tämän palstan nykytila pitää huolen siitä, ettei oikeita, hirvensalmelaisia kirjoittajia juurikaan esiinny.
Häiriytyneiden avohoitopotilaiden terapia-alustana näyttää suomi24-palstat jatkavan. Keinoäly on valjastettu korjaamaan moderaattorit. Josko nyt saisimme palstaa putsattua ja hirvensalmelaisiakin taas kirjoittelemaan asiatekstejä. Trollihan karkoitti lähes kaikki oikeat kirjoittajat idiotismillaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912910Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461557- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021384Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4001307Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21089Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855