Kv-bs -juttua

Myös seurapiirikekkerien skumppatarjoilut ovat saaneet suurimmaksi osaksi jäädä. Martina haluaa käyttää aikansa mieluummin perheensä kanssa tai urheillessa.

- Pari viikonloppua sitten menin käymään terassilla, jossa Stefu oli juhlimassa ystäviensä kanssa. Leppilammen Mikko kysyi, pääsenkö minä koskaan kunnolla ulos rilluttelemaan. Vastasin, että pääsisin tietenkin, jos haluaisin. Mutta se ei enää kiinnosta.
15380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tavallaan totta. Juopottelee lasten kanssa kapakoissa.

Äänestä
  • Pikkusen liioittelet

    Äänestä

Totta. Juo lasten kanssa.

Äänestä

P*skat Leppilampi kyselee Martinan juhlimisten perään!
Eikä Martinaa varmaan "kiinnosta" rilluttelu, koska ei pääse muualle kuin treenaamaan ja parkkeeraamaan väärin.

Äänestä

En ymmärrä, miksi Martina rattijuopumuksen jälkeen (joka oli seurausta lasillisesta viiniä, hänen sanomansa mukaan), hän edelleen juo "lasillisen" ihan koko ajan. lähes kaikissa kuvissa instassa hänellä on lasi kädessä. Eikö nyt olisi korkea aika näyttää, että iloista juhlaa voisi viettä ihan vesiselvänä. On kuitenkin 2 pientä lastakin (tai juuri siksi). AINA! Voisiko joskus näyttää mallia muunlaisesta juhlimisesta. Vai onko niin alkkis, että vesiselvänä ei juhlia osaa...

Äänestä
  • Kv-stara on jurrissa 27/7. Annen malliin.

    Äänestä

  • Tekisin marana samat ihan piruuttankin saisitte lisää puheen aihetta

    Äänestä

  • jepuuu kirjoitti:

    Tekisin marana samat ihan piruuttankin saisitte lisää puheen aihetta

    osaaks se ajatella niin pitkälle:D?

    Äänestä

  • jepuuu kirjoitti:

    Tekisin marana samat ihan piruuttankin saisitte lisää puheen aihetta

    Niin varmasti. Joillain ei ole tasoa, eikä kykyä fiksuuntua. Silloinhan kannaatkin elää "ihan piruuttaan", eikä hyvää elämää, niinkuin joku muu tekisi.

    Ja vrmasti Martina näyttäisi pystyvänsä juhimaan ilman alkoa, mutta kun ei pysty, niin ei pysty. Ei tohon sen kummempaa pirullisuutta tarvita kuin viinapiru :D

    Äänestä

  • Täh ? Ootko sä hei oikersti tyhmä ? Näet kaikenko musta valkoisena ! Nyt et ymmärtänyt mitä tuossa tarkoitettiin !! Kun puhuttiin piruilusta !! Se koskee kuvia ei todellisuutta kerta kuvistahan se ei aina näy

    Äänestä

Piruuttaan jää taas kiinni ratista.

Äänestä
  • Toivottavasti ei aja kännissä kenenkenenkään päälle.

    Äänestä

Pari päivää sitten julkaistuissa näkee Martinan touhut just, sellaisina kuin ne on. Ensin on iloinen ja pirteä lasi kädessä. Pari kuvaa myöhemmin silmät seisoo päässä ja on muutenkin vähän turhan "rennon" näköinen. Ehkä Martina ei sitten todellakaan tarvitse kuin yhden lasillisen tullakseen humalaan.

Ei sitten auton rattiin Martina enää sen "lasillisen" jälkeen.

Äänestä
  • Martina on juoppo

    Äänestä

  • Martina on "esikuva!"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rattijuopon.jutut kirjoitti:

Myös seurapiirikekkerien skumppatarjoilut ovat saaneet suurimmaksi osaksi jäädä. Martina haluaa käyttää aikansa mieluummin perheensä kanssa tai urheillessa.

- Pari viikonloppua sitten menin käymään terassilla, jossa Stefu oli juhlimassa ystäviensä kanssa. Leppilammen Mikko kysyi, pääsenkö minä koskaan kunnolla ulos rilluttelemaan. Vastasin, että pääsisin tietenkin, jos haluaisin. Mutta se ei enää kiinnosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu