Anneli Auer saa 200.000 - 300.000 euroa

hyvä tili kymmenen vuoden epätietoisuudesta.

Anneli itse tietää, tappoiko hän aviomiehensä vai ei.

Onhan yhteiskunnalla toki varaa elättää yksi Anneli kun kerran esimerkiksi tanskalaiset, ruotsalaiset ja englantilaisetkin elättävät kuninkaallisiaan.
5216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ne anuli korvaukset on pienii veratuna mitä matut tulee maksamaan.Olisiko niin että syytäjä oli täysin epäpätevä kun ei älynnyt viheltää peiä poikki ajoissa.

Äänestä

Toivottavasti eivät avaa uudelleen RUANDA oikeudenkäyntiä, se maksoi jo ensimäisellä kerralla mahdottomia meille veronmaksajille.... tuskin saatiin mitään takaisin syytetyltä ja nyt vielä elätetään se vankilaan. Tuotapikaa se vapautuu rikastuttamaan suomalaista yhteiskuntaa :)

Äänestä

Missä olet Anneli,tulen pitämään seuraa sulle,en ole poliisi.

Äänestä

ainoa Suomen kuninkaallinen.

Ruotsalaisetkin ylläpitävät kuninkaallista perhettä. Kyllähän me suomalaiset jaksamme elättää yhden Annelin. Ei hä enää ole aivan nuori ja nätti, mutta kuitenkaan hänellä ei ole niin iso leuka kuin Ruotsin kruununprinsessalla. Ja pystyihän Anneli minuhameellaan hurmaamaan komeita porilaisia poliisiupseereita sekä jakoi vittuaan poliisille, joka sitä nai täydellä palkalla.

Annelille täytyy ehdottomasti järjestää kutsu linnan juhliin. Tien vaikka Sauli vaihtaisi Jennyn Anneliin.

Äänestä

Se on nyt Anneli Auerilla tilipäivä.
500000€?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onhan_se_ihan kirjoitti:

hyvä tili kymmenen vuoden epätietoisuudesta.

Anneli itse tietää, tappoiko hän aviomiehensä vai ei.

Onhan yhteiskunnalla toki varaa elättää yksi Anneli kun kerran esimerkiksi tanskalaiset, ruotsalaiset ja englantilaisetkin elättävät kuninkaallisiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu