paljastamalla kepupäättäjiemme kieroilut ja konnuudet.
Juuri tällainen pitää valtuutetun ollakin jaavoimesti kertoa julki kaikki vallankäyttäjien pahuudet.
Juuri tällainen pitää valtuutetun ollakin jaavoimesti kertoa julki kaikki vallankäyttäjien pahuudet.
Vastaukset 40
Vanhimmat
tarvitaan kipeästi valtuustossa.
Uinahtaneita kepuleja siellä on liikaa.
onkos jo pitempi aikainenkin persusvaltuutettu,tämä Ilkka.
ilkka yhtään kepujen konnuutta piiloon. Kaikki julki mitään kätkemättä.
Tieto lisää tuskaa. Päättäjien kyvyttömyys hoitaa asioita oikein ahdistaa haapavetisiä. Lisää tietoa kaivataan.
revon ilkan perusteellisuutta asioiden käsittelyissa.
Pakko arvostaa kun mies on niin älykäs ja koko sydämmellään heikoimman asialla. Unohtamatta aktiivisuutta kaupungin taloudenhoitoa kohtaan.
"Tehtävänä on edistää kunnan ja sen asukkaiden parasta sekä toimia tehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla"
Jos tuo on sitä, niin sitten ihan oikein. Muussa tapauksessa Valtuutettu voisi keskittyä olennaiseen, eli miettiä keinoja miten kunnan ja asukkaiden parasta edistetään. Pelkkä "rötösherrat kiinni", ei kyllä ole sitä.
Jossain voisi olla lista siitä, mitä on jahdissa saatu aikaiseksi. Pelkkä populistinen "mitä minä sanoin" on Huuhaata
Melko monessa kunnassa haastetta.....
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016010420906784_uu.shtml
Kovin saavutus lienee Haapaveden kaupungin osallistumisen torppaaminen Pyhäjoen ydinvoimalahankkeeseen. Tästä olisi tullut paitsi jättilasku, myös kymmenien vuosien jatkuva tappiokierre kaupungille. Pienryhmät kokoomusta lukuunottamatta kaatoivat hankkeen viimeminuuteilla. Ilkalla oli merkittävä rooli tässä asiassa. Itse Rantakangas totesi juuri ennen päättävää kokousta, kuultuaan ensin tosiasioita Revon ja muiden suusta, ettei keskustalla ollut tarpeeksi tietoa, kun he hallituksessa päättivät hankkeeseen osallistumisesta. Tämän asian kustannusvaikutukset Haapavedelle olisivat olleet miljoonia jo alkuvaiheessa ja vielä suurempia ydinvoimalan elinkaaren aikana
julkistaminen on jo arvokasta.
Eihän me muuten tiedettäs keskustalaisten päättäjien konnuuksista mitään.
avoimuutta ilkan toimesta on saatu paljon lisää.
Mutta mitä kepujen konnuuksia on vielä piilossa , ei tiedä sokia-reetukaan.
kaikkialla Haapavedellä.
Rohkeutta vaatii ,
että uskalsi nousta ahdistaavaa ja pahuutta harrastavaa kepujunttaa vastaan.
"Monologi on näyttämötaiteessa käytetty termi yksinpuhelulle.
Siinä yksi henkilö suuntaa yleisölle pidemmän vuorosanajakson. Näyttelijä voi myös puhua kuin itsekseen tai jollekin toiselle henkilölle, joka ei ole paikalla."
"...Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan.."
Senhän tietää jo kuuro Kallekin ..
entä sulla ?
Monologit vielä menee ei siinä mitään mutta sitten kun ne menee tasolle missä yksi ja sama ihminen vastaa itse kirjoittamaansa viestiin kehuen edellisen viestin kirjoittajaa poikkeuksellisen viisaaksi ihmiseksi silloin meinaa hiukan huvittaa.
kepulaista touhua. Jotta ihte ihtijään kehhuu.
Tuuletusta politiikka kaipaa. Hyvällä alulla ollaan. Haapavedelläkin kepu on puhdistumassa. Ensin Ahti, sitten Antti. Kuka seuraavaksi? Juntat kun vähenevät, puhaltavat keskustassakin uuden ajan siemenet. Keskustassa on puhkeamassa uudet tuulet. Josko rehellisyys ja avoimuuskin sen myötä. Moni on lopettamassa valtuustossa vuoden kuluttua. Ketä tilalle. Nuoria, innovatiivisiä, nykyaikaisia vaiko vielä taustalta menneitä juntan haamuja pyrkii säheltämään.
Miten sattuikin että vanhat kepujäärät jättää kuntapolitiikan kun valta on menossa kunnalta/kaupungolta maakunnalle? Ensimmäiset hyppäsi jo hiekkalaatikon ulkopuolelle kun 5:n sotealueen malli näytti vievän vallan kunnilta/kaupungeilta. Hirveintä edellisessä kait se, että jäljelle jää vain se heikoin aines. Takarivin joojoot ja lampaat siellä on enää jäljellä monessa kunnassa. Hyvä kysymys ketä tilalle kun marginaaliryhmä suuresta yhteisöstä pääsee maakunnan sisällä pätemään? Menee surkuhupaiseksi seurattavaksi kun kuntapolitiikasta katoaa mielenkiinto vallan menon mukana mutta vastaavasti osuus maakuntahallinnossa saa monen monen narsistin jäämään ja nousemaan esille, tappelemaan oman kunnan sisällä ehdokkuudesta. Haapavedenkin edustajien asema maakuntahallinnossa on takarivin näkymättömät mutta ei se narsistia hidasta joka elää huomionkipeydestä ja pätemisestä.
Kepuhan ei sinällään miksikään muutu. Kauan jo mennyt niin että kepu äänestää kepua vaikka miten potkisi päähän. Nytkin se nähtiin miten maalaiskeput äänesti kepua sillä lopputuloksella että ihminen jota äänestivät joutui nukkeministerin virkaan ja ne jotka kepun oppositioon pudotti nousi takaisin valtaan kulissien taakse. Junttasivat maakuntamallinsa joka hävittää yhdessä yössä 300 kuntaa ja kuinkas muutenkaan kuin kuntien äänillä jotka kohta hävittävät. Aina yhtä hupaista seurattavaa kepulaiset maalaiset jotka vanhasta tottumuksesta kepua äänestävät vaikka se on ollut jo kauan porvaripuolue. Porvaripuolue joka nakkelee murusia maaseudun äänestäjilleen sen verran että saavat jatkossakin äänet maalaisilta. Nyt äänet varmistettiin kohdistamalla leikkaukset duunareihin ja antamalla hallituksen kärkihankkeisiin tarkoitettuja varoja budjetin ohi viljelijöille. Mikä hölmöintä kepu jatkaa maaseudun alasajoa ja taas maalaisten äänillä.
VAAN KYLLÄHÄN TÄMÄN LIHAVAN LYLLERÖN VIRHEET ON HUOMATTU.
meinnaat ?
Ei muisteta, paljonko on verorahoja kulunut turhiin valituksiin ja niistä johtuviin viivytyksiin.
Ei ole varoja palanut vaan plussan puolella ollaan. Pari valtusta kolmeen vuoteen joista ei kuluja. Fennovoiman torppaaminen säästi lukuisia miljoonia. Maksetaanko tulospalkkio?
Hyvin mennyt perille tavallisillekkin tallajille,kuinka joku asia on parempi kun se tehdään heti. annampa tässä pienen ohjeen valistaakseni. Jos joku tulee tarjoamaan jotain senulle tosi halpaa, "hyvää tilaisuutta", voittoa "melkein ilmaiseksi" Se on 99 % huijaus.
Jos kaikki maailman malmit ja rikkaudet voitaisiin kaivaa yhden päivän aikana käyttöön. Kuinka moni olisi siihen valmis?
Onko tutkittu ketkä on Haapavedellä tukenut rahallisesti eduskuntavaaleissa PERUSSUOMALAISIA.
ketkäs tukee persusjohtajaansa Soinnia ja ketkä Tynkyystä.
Kärsämäen kepulaiset sinä yksi heidän joukossaan ja äänekkäin heistä. Neljä vuotta itkit Soinin perään kun pudotti keput oppositioon ja vielä kauan kepujen noustessa takaisin mutta kun soini työnsi päänsä sipilän perseeseen sinä lankesit ja työnsit vuorostasi pääsi soinin perseeseen. Tulee päivä minä sen pääsi sieltä soinin perseestä otat ja sitten sinä itket persujen perään hautaan asti ja mullan altakin vielä itket persujen perään.
Tiedätkös sinä muuten sitä, että jeesus on persu? Kevyet mullat
Jäähallin vastustaminen oli miehen työ. Jos se olisi mennyt läpi, olisi säästynyt satojatuhansia vuodessa. Kalliiksi kävi kepun touhut!
Arvostan ilkan rehellisyyttä kovasti. Olen keskustavaltuutettu ja olin paikalla kun ilkka ajoi ryhmän sisällä keskustan omien sääntöjen mukaista toimintaa. Olin uusi valtuutettu itsekin enkä osannut silloin ajatella kaikkea loppuun asti. Ilkka toivoi nimenomaan että ryhmä tekisi yhdessä päätökset ja niiden takana pysytään niin kuin säännöissä sanotaan. Ryhmäkokouksessa käytiin suurin piirtein sota tästä asiasta. Silloin hirvitti ilkan käytös kun hän hyökkäsi Rantakangasta, Rytkyä ja Halla-Ahoa vastaan tosi kovasti. Ilkkaa uhattiin jopa käräjillä kunnianloukkauksesta. Lopulta äänestimme varoituksesta ilkalle. Myös minä äänestin silloin ilkalle varoituksen puolesta. Melkein kaikki niin tekivät. Nyt olen ollut 3 vuotta mukana ja hävettää jälkikäteen. Ilkka oli oikeassa ryhmän pienen sisäpiirin yksinvaltiudesta. Nyt äänestäisin toisin jos olisi mahdollisuus. Keskustapuolue ei todellakaan ole ollut se puolue johon luotin ja jonka eteen olen töitä tehnyt. Kolme vuotta olen ollut pakotettu toimimaan toisten käskemänä. Ensi vaaleissa en ole enää mukana. Keskusta on menettänyt myös minun luottamukseni.
keskustavaltuutettu Haapavedellä ,joka on kokenut samoin.
Ja jättää koko puolueen vuoden päästä.
Surullista kuultavaa. Tunnemonia keskustalaisia jotka on lopettanu yhen kauen jälkeen. Tuon saman myös he ovat kertoneet syyksi politiikasta pois jäämuseen. He sanovat että siellä ei ole majdollista vaikuttaa asioihin kun pakotetaan mitä pitää tehdä ja sanoa. Eräslin Erkki Vattukylältä teki tämän johtopäätöksen. Siinä oli rehti ja suoraselkäinen kies. Nyttemmin jo pois nukkunut. Tytär on jo toisen kaudem valtuutettu, mutta aivan toista maata kuin isänsä. Tuntuu kulieeraavan kovasti herrojen käskyjen mukaan. Kaiketi oma lehmä ojassa kukaties?
reilu ja rehellinen valtuutettu.
Samaa ei voi sanoa kepuli-valtuutetuista.
ilkkoja lisää valtuustoon.
Nukkuvia kepuleja siellä on jo liikaa.
Menkää petsut ja vasirit liittoon yhdessä. Ottakaa se vapaavaikuttajakin mukaan. Tehkää yhdessä sellainen vaalikampanja että kannatus nousee. Keskustan toimet täällä alkaa hirvittämään. Pienituloisten ja eläkeläisten pitäisi herätä huomaamaan että keskustapuolue ei ole vaihtoehto näiden ihmisten kannalta. Kepu toimii täällä kokoomuksen tavoin. Ottaa pienituloisilta ja antaa parempiosaisille.
Kärsämellä ne teki tuollaisen tempun, vaalie jälkeen hajosi sitten sekin kuin pieru saharaan, nyt ne ei taija tietää itekkään kuka on oikea persu?
vaan voiko noihin luottaa.Soinnikin kohta yksinäisenä persuksena hallitus rintamassa seisoo.Joukot jättää johtajansa heti, kun vastuuta tuli.Populistiporukka se kun luikertelis kovin mielellään oppositiosta,huutelamaan.
on voimaa. oliko kekonen vai lenini ?
tuttuja kepulasta.
Että sillee
kumpa jaksaisit ,on meinaan niin iso ja ruma kepuli-konnaporukka vastassa.
Ihmettä, Ilkka heränny ja puhuu omiaan. onneksi viikonloppu tulossa saa levähtää raskaan työn raataja.
ollaan hengessä mukana !
terv vattuperäset.