ISLAM-röykeydellä ei rajaa

Muslimit-herrakansaa

Ihmettelen tätä muslimien ylimielisyyttä ja korskeaa käytöstä, vaikka heitä ei onneksi ole täällä vielä tämän enempää.

Ensinnäkin he vaativat, että islamista tehdään Suomen 3. valtionuskonto verotusoikeuksineen kuten on luterialaisella ja ortodoksisella kirkolla. Kuinka röykeää! Ei ole tullut muilla uskonsuunnilla edes mieleen tällainen. Tietysti ainoalla oikealla uskonnolla pitää olla verotusoikeus. Siitähän ei ole kuin askel islamilaiseen valtioon. Riittää kun suvakit ottavat tänne muutaman miljoonan muslimia valtioeliitin tuella.

Sitten tämä Anas Hajjar. Hän on tietävinään paremmin kuin me suomalaiset, mikä on suomalaista kulttuuria. Uskonto on kulttuuria, tosin usein raakalaismaisin piirtein kuten nimenomaan islamissa on asianlaita. Jotenkin antaa sellaisen herrakansan vaikutelman tämä Hajjar. Hän on jo päättämässä, että Suomessa pitäisi elää muslimien ehdoilla. Puheen sävy vielä melko maltillinen, mutta taustalta paljastuu röyhkeys. Annas kun porukka lisääntyy täällä. Silloin rauhan uskonto näyttää todellisen luonteensa

Tämä herrakansa-ajattelu tulee koraanista. Siellä tarkka raja kuffareiden ja oikeauskoisten välillä. Kuffarit pitää tappaa. Nyt tosin vielä tappavat toinen toisiaan.

56

2348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EiHyvältäNäytä

      Ei mene kauan kun muslimeita on enemmän kun suomenruotsalaisia, mitähän ne vaatimukset sitten on? Tätä menoa noin 15-20 vuotta kun tavoitamme 200 tuhannen rajan jolloin olemme ruotsin nykytasolla suhteutettuna väkilukuun.

      • Tervejärkinen

        Islam on ihmiskunnan syöpä!

    • Kritiikki_on_hyväksi

      Olisi paras nyt äkkiä muuttaa lakeja ja poistaa uskonnonopetus kouluista kokonaan. Tilalle katsomustietoutta ja uskontotiedettä. Verotusoikeus myös kaikilta uskonnoilta pois nopeasti. Lisäksi on nopeasti pyyhittävä ihmisten mielistä pois harhakuva, jonka mukaan uskova ihminen on moraalisesti uskonnottoman yläpuolella. Jostain syystä tämä Lähi-Idän ajatuskokeilu on saanut meilläkin vahvan jalansijan.

      Muslimien on kestettävä myös kritiikkiä länsimaissa, sillä koko ajattelumme perustuu tieteeseen ja sananvapauteen. Kritiikin myötä asiat voivat muuttua kohti parempaa. Islamia tulee voida kritisoida ja Muhammedia tulee voida kritisoida. Muslimit voivat sitten rauhallisesti vastata tähän kritiikkiin.

      • Justiinsa näin.

      • Heidän_velvollisuutensa

        Se, etteivät muslimit kykene perustellusti ja rauhallisesti vastaamaan kritiikkiin, kertoo jo aika paljon islamista. YouTubessakin on paljon väittelyjä, joissa muslimit jäävät aivan monttu auki ja hermostuvat, kun joku esittää heille perusteltua kritiikkiä heidän uskoaan kohtaan.

        Kannattaisi heidän nyt pysähtyä ja miettiä, mistä islamissa oikein on kysymys ja mikä siinä on hyvää/huonoa. Mutta kun ei saa ajatella kriittisesti... Ei saa oppia asioita todellisuuden kautta.

        Tällä hetkellä muslimit eivät ole kovin hyvässä maineessa Euroopassa. Se ei johdu eurooppalaisista, vaan niistä muslimeista, jotka ovat täällä tehneet pöyristyttäviä rikoksia. He ovat pilanneet islamin maineen. Moni muslimi onkin jättänyt islamin, kun ovat olleet niin häpeissään. Tätä on jatkunut jo pitkään:

        https://pjmedia.com/blog/muslims-leaving-islam-in-droves/

        http://www1.cbn.com/cbnnews/world/2015/June/Ex-Muslims-Lighting-the-Way-for-Islams-Collapse/

        Islamille käynee kuten kristinuskolle: se maallistuu ja lopulta käy täysin tarpeettomaksi. Nyt vain täytyy antaa mediassakin tilaa ex-muslimien mielipiteille ja puheille. He tietävät, mistä puhuvat. Meidät tulee elää sovussa kaikkien kanssa, mutta niin tulee myös muslimien. Homma ei toimi niin, että täältä päin annetaan sympatiaa muslimeille, joista osa sitten pommittaa, ampuu ja puukottaa ihmisiä uskonsa takia. Siihen loppuvat sympatiat nopeasti, kun Allahin nimessä tehdään niin paljon pahaa. On muslimien velvollisuus puhdistaa uskonsa maine.

      • Näytöt-on-saatu

        "Muslimit voivat sitten rauhallisesti vastata tähän kritiikkiin."

        Älä unta nää. Paitsi jos väkivalta ja terrorismi luetaan rauhalliseksi vastaukseksi.

        Puskat raikumaan "naisvalloitusten" kanssa ja pommit poksumaan, kuten aina ennenkin. SE ON NÄHTY. Kun muslimille on sanottu vastaanottokeskuksen ulkopuolella, että raiskaus ei ole täällä tapana, niin mikä on vastaus? "Miksei muka saa raiskata?"

        Muslimikulttuuri-invaasion airueet eivät aio omaksua mitään vanhasta poikkeavaa toimintatapaa. Kaikille, joilla on jotakin vaikutusvaltaa ympäristöönsä ja edes hieman järkeä ja ymmärrystä päässään:

        RAJAT KIINNI JA HETI!

      • Lopettakaa-paapominen
        Heidän_velvollisuutensa kirjoitti:

        Se, etteivät muslimit kykene perustellusti ja rauhallisesti vastaamaan kritiikkiin, kertoo jo aika paljon islamista. YouTubessakin on paljon väittelyjä, joissa muslimit jäävät aivan monttu auki ja hermostuvat, kun joku esittää heille perusteltua kritiikkiä heidän uskoaan kohtaan.

        Kannattaisi heidän nyt pysähtyä ja miettiä, mistä islamissa oikein on kysymys ja mikä siinä on hyvää/huonoa. Mutta kun ei saa ajatella kriittisesti... Ei saa oppia asioita todellisuuden kautta.

        Tällä hetkellä muslimit eivät ole kovin hyvässä maineessa Euroopassa. Se ei johdu eurooppalaisista, vaan niistä muslimeista, jotka ovat täällä tehneet pöyristyttäviä rikoksia. He ovat pilanneet islamin maineen. Moni muslimi onkin jättänyt islamin, kun ovat olleet niin häpeissään. Tätä on jatkunut jo pitkään:

        https://pjmedia.com/blog/muslims-leaving-islam-in-droves/

        http://www1.cbn.com/cbnnews/world/2015/June/Ex-Muslims-Lighting-the-Way-for-Islams-Collapse/

        Islamille käynee kuten kristinuskolle: se maallistuu ja lopulta käy täysin tarpeettomaksi. Nyt vain täytyy antaa mediassakin tilaa ex-muslimien mielipiteille ja puheille. He tietävät, mistä puhuvat. Meidät tulee elää sovussa kaikkien kanssa, mutta niin tulee myös muslimien. Homma ei toimi niin, että täältä päin annetaan sympatiaa muslimeille, joista osa sitten pommittaa, ampuu ja puukottaa ihmisiä uskonsa takia. Siihen loppuvat sympatiat nopeasti, kun Allahin nimessä tehdään niin paljon pahaa. On muslimien velvollisuus puhdistaa uskonsa maine.

        "Islamille käynee kuten kristinuskolle: se maallistuu ja lopulta käy täysin tarpeettomaksi."

        Älä unta nää. Ei tule tapahtumaan missään näkyvissä olevassa tulevaisuudessa. Rajat on vain suljettava sellaisilta vaikutteilta, joita emme tänne todellakaan halua. Kaikissa kulttuureissa, joihin on suuntautunut muslimi-invaasio jossain vaiheessa historiaa, vallitsee joukkoraiskauskulttuuri. Nyt sitä tuodaan tänne.

      • islamisaatio-taqiya
        Heidän_velvollisuutensa kirjoitti:

        Se, etteivät muslimit kykene perustellusti ja rauhallisesti vastaamaan kritiikkiin, kertoo jo aika paljon islamista. YouTubessakin on paljon väittelyjä, joissa muslimit jäävät aivan monttu auki ja hermostuvat, kun joku esittää heille perusteltua kritiikkiä heidän uskoaan kohtaan.

        Kannattaisi heidän nyt pysähtyä ja miettiä, mistä islamissa oikein on kysymys ja mikä siinä on hyvää/huonoa. Mutta kun ei saa ajatella kriittisesti... Ei saa oppia asioita todellisuuden kautta.

        Tällä hetkellä muslimit eivät ole kovin hyvässä maineessa Euroopassa. Se ei johdu eurooppalaisista, vaan niistä muslimeista, jotka ovat täällä tehneet pöyristyttäviä rikoksia. He ovat pilanneet islamin maineen. Moni muslimi onkin jättänyt islamin, kun ovat olleet niin häpeissään. Tätä on jatkunut jo pitkään:

        https://pjmedia.com/blog/muslims-leaving-islam-in-droves/

        http://www1.cbn.com/cbnnews/world/2015/June/Ex-Muslims-Lighting-the-Way-for-Islams-Collapse/

        Islamille käynee kuten kristinuskolle: se maallistuu ja lopulta käy täysin tarpeettomaksi. Nyt vain täytyy antaa mediassakin tilaa ex-muslimien mielipiteille ja puheille. He tietävät, mistä puhuvat. Meidät tulee elää sovussa kaikkien kanssa, mutta niin tulee myös muslimien. Homma ei toimi niin, että täältä päin annetaan sympatiaa muslimeille, joista osa sitten pommittaa, ampuu ja puukottaa ihmisiä uskonsa takia. Siihen loppuvat sympatiat nopeasti, kun Allahin nimessä tehdään niin paljon pahaa. On muslimien velvollisuus puhdistaa uskonsa maine.

        Maryam
        Husu Hussein
        Yanar
        jnejnejne...................

        Siinä muutama esimerkki, katsokaa youtub "Meillä on unelma, Yanar sekoaa ja tärisee lavalla kiihottuneena kiihottamassa muita idiootteja apinoita suvakkeja.
        Maryam Ylen väittely, fb, muut blogit.
        Husun kirjoitukset ja tappouhkaukset suomalaisille, fb, blogit.
        jnejnejnejnejnejnejnejnejnejne.

        Näille me maksamme.
        Pahinta on maksaa islamistille suomalaisia ja suomalaisuutta vastaan harjoitetusta politiikasta eduskunnassa:
        Nazima, Yanar ja muut taqiyaa harjoittavat islamistit.

        Nazimahan voisi matkustaa kotimaahansa Afganistaniin kun siellä on niin kivoja ihmisiä.

        "Rasisimikaan" tuskin häiritsee...

      • Anonyymi
        islamisaatio-taqiya kirjoitti:

        Sian pihvit on syötettävä näolle rotille !

    • pitäis_uskoa_jo

      Islam ei kuulu sivistysvaltioihin.

      • Mulla_on

        joka aamu tapana pyllistää paljas perseeni Mekan suuntaan ja päästää pitkä aamupieru. Toisinaan tulee ripulipaskapruikkauskin.

      • Onnellinen.tulevaisuus
        Mulla_on kirjoitti:

        joka aamu tapana pyllistää paljas perseeni Mekan suuntaan ja päästää pitkä aamupieru. Toisinaan tulee ripulipaskapruikkauskin.

        Mielihyvällä täällä lukee sivistyneitä kommentteja törkeyksien lomaan.
        Monikulttuurisuus saa hyvä pohjan näiltä palstoilta.

      • muslimah4ever

        Ja tosi sivistynyttä sanoa, että islam ei ole sivistysvaltio. Hei haloo, ihan sama, jos sanoisit, et kristinusko ei oo sivistysvaltio. Älä jätä aivoja narikkaan.

      • Mokuonpainajainen
        Onnellinen.tulevaisuus kirjoitti:

        Mielihyvällä täällä lukee sivistyneitä kommentteja törkeyksien lomaan.
        Monikulttuurisuus saa hyvä pohjan näiltä palstoilta.

        Mikä monikulttuurisuus?
        Ei Suomessa monikulttuurisuutta halua muut, kuin vinoälyiset paremmat ihmiset, joiden ei tarvitse olla missään tekemisissä näiden muita kulttuureita edustavien tunkeutujien kanssa. Helppo olla myötämielinen asialle, joka ei koske itseä.
        Kukaan muu ei halua monikulttuurisuutta, ei ainakaan tuota kirottua islamin uskontoa, joka sikiää väkivaltaa, syrjintää ja epätasa-arvoa.
        Joten pidä se painajaismainen monikulttuurisuus vaan itselläsi äläkä tyrkytä sitä suomalaisille.

      • Anonyymi
        muslimah4ever kirjoitti:

        Ja tosi sivistynyttä sanoa, että islam ei ole sivistysvaltio. Hei haloo, ihan sama, jos sanoisit, et kristinusko ei oo sivistysvaltio. Älä jätä aivoja narikkaan.

        Sanotaan sitten näin. Is lam ei pysty muodostamaan sivistysvaltiota. Siis sellaista mitä me länsimaissa tarkoitamme sivistysvaltiolla. Tiede, ihmisoikeudet, henkilökohtaise vapaudet, ja velvollisuudet. Hyvinvointivaltioita.

    • ertyyyyuiiuuh

      Kaikilta uskonnoilta verotusoikeus pois.

    • Tuulah1

      joo-o suomen valtio ottaa sen takia muslimeja tänne, kun ne lisääntyy kun kulovalkea. suomalaiset ei lisäänny, muutakuin täällä inttävät päivät pitkät. siinä lapsen teko jää taustalle. jos olisi joka perheessä suomessa 10 lasta, niin ei olisi mitään murhetta että kansa loppuu. ei tarvis ottaa yhtää ketään tänne, jos ei halua.

      • insallah

        Sinähän neropatti olet. Mistä ammensit tämän rajattoman viisautesi?

    • naeinkoe_meillae

      Jokainen vähänkin islamia tunteva tietää, että jihadi on enimmäkseen tätä: 1. tarjoa kristitylle/juutalaiselle mahdollisuutta alistua islamiin. 2. jos hän ei alistu, pane heidät maksamaan veroa muslimeille, niin saavat olla rauhassa 3. voit tappaa miehet ja ottaa naiset ja lapset orjiksi tai palvelijoiksi.
      Islamista tietysti löytyy tulkinta, joka voisi tarkoittaa jonkinlaista henkilökohtaista kilvoittelua, niin kuin mekin sen tunnemme.
      Valitettavasti nuo 1-3 ovat pääsääntöisesti kaikkien muslimien tuntemat opit.
      Toinen osa tätä islamin valloitusta on vedota ihmisoikeuksiin niin kauan kun he itse ovat vähemmistönä maassa. Heti kun väestösuhde keikahtaa muslimien eduksi, niin kyllä äkkiä unohtuvat toisten ihmisoikeudet.
      Eurooppa on ajelehtimassa kohti samanlaista kriisiä kuin natsit aiheuttivat aikoinaan. Suuri enemmistö on hiljaa, kun pieni vähemmistö näennäisintelligetsiaa toitottaa sanomaa islamista "rauhan uskontona".

    • Euroopan-syöpä

      Islamisaatio on menossa Euroopassa ja myös Suomessa. Tätä voi verrata kansallissosialismiin ja sosialismiin/kommunismiin, mutta on paljon erilaistakin. Uskonto on noussut merkittäväksi tekijäksi ja toinen paha piirre on tämä Troian hevos-tyyppinen soluttautuminen Eurooppaan. Vertaisin islamia syöpään, joka turmelee ja lopulta tappaa Euroopan sisältä käsin.

      • 208364

        Nuita muslimilaumoja ja niiden rähinöintiä katsoessa tulee Saksasta Aadolfi mieleen. Jotenkin tuntuu ,että hän oli mainettaan parempi mies.

      • Katkaistava-nyt

        "Troian hevos-tyyppinen soluttautuminen Eurooppaan. Vertaisin islamia syöpään, joka turmelee ja lopulta tappaa Euroopan sisältä käsin."

        Aivan. Jollei löydy yhtäaikaa järkeä ja poliittista tahtoa sen järjen ymmärryksen toteuttamiseksi rajat ainakin tilapäisesti sulkevalla politiikalla, niin Euroopastakin tulee puska- ja avoraiskausten samanlainen kehto kuin ovat kaikki muutkin maat, joissa on jossain vaiheessa historiaa tapahtunut islamilainen invaasio.

        Rajojen sulkeminen ei tietysti ole mikään ihanne, mutta jos valikoivaan maahanpäästämiseen ei poliittinen koneisto kykene eli sellaiseen, jossa muslimimiehet pidetään ulkona, niin rajojen on oltava kiinni ainakin niin kauan kunnes islam on jollain ihmeen tavalla pystynyt näkemään itsensä muun maailman silmin, ja ottanut siitä onkeensa.

        Rasismia emme salli, mutta järkeä meidän on käytettävä. Ei-toivotun väkivaltaisen kulttuurin poispitäminen ei ole rasismia; se on ihmisarvojen puolustamista. Ihmisarvojahan nämä "turvaa hakevat" eivät itse tunnusta. Tilanne on enenevässä määrin sellainen, että heiltä tarvitaan turvaa.

        Muutos on tulossa, ja tämä ei ole mikään vitsi. Osittain - ja vasta osittain - se on jo tullutkin, mistä saamme lukea lehdistä ja katsoa uutisista. Tämä on vasta alkusoitto, jollei poliittista tahtoa todellakaan löydy. Jonkin ajan kuluttua joukkoraiskaukset eivät enää ylitä edes uutiskynnystä, jos aiomme todellakin laskea muslimit maahan (kyllä, nimenomaan raiskaus- sekä terrorismikulttuurimaista tulevat muslimit) . Se on sitten seuraavienkin sukupolvien Eurooppa se, jollei tälle selvästi nähtävissä olevalle tulevaisuudelle sanota mitä pikaisimmin ja käytännön toimin "ei".

    • Suomituhoutuu

      Se 200 000 raja menee jo paljon aiemmin rikki.

      600 000 asuntoa täytyy rakentaa vuoteen 2030 mennessä maahanmuuttajien takia, eikä edes riitä sanotaan verkkouutisissa:

      http://www.verkkouutiset.fi/talous/kl rakennusliitto rakennusbuumi-44837

      Ja Liisa Mariapori ps kansanedustaja kertoi, että tulijoita on ainakin 1, 25 miljoonaa

    • Gumorron

      Nyt tullaan asiaa. Olen työskennellyt Muslinimaissa. Jossa meitä vääräuskoisia pidettiin koiraakin alhaisempina olioina.

    • ReAlistikko

      Anas Hajjar on olemukseltaan kuin pystyyn nostettu emakko. Puhuessaan naisen äänellä muistuttaa myös vinkuvaa sikaa.

    • huuto_jonnekkin

      Toivon että meidän kristittyjen jumala varjelee ja suojelee maatamme ja kansaa ettei nämä islamin kannattajat tuhoa yhteiskuntaamme koskaan.

    • Anonyymi

      On lukenut paljon islamista, uskonto on pelkkää sotaa, kaikki naiset jotka ovat menettäneet neitsyytensä tuomitaan kadotukseen jahannam nimiseen paikkaan vaikka kuinka olisi uskovainen muslimi, miehet menevät paikkaan jannah joka on Paratiisi jossa luvataan 72 neitsyttä jokaiselle, lapsiavioliitot ja kaikki sen sellaiset on sallittu, uskontohan on aika seksistinen ja pedofiliaa on myöskin, itse olen sitä mieltä uskonto lopulta johdattaa kaikki siihen uskovat kadotukseen koska siinä on kaikki samat hahmot kuin raamatussa sekä olemus poikkeaa niin paljon Raamatusta joka on vielä 600 vuotta nuorempi kuin kristinusko, opetus on niin erilaista kuin raamatussa Jeesus on myös siinä mutta se on profeetta, opetukset ovat niin päin vastaisia Jeesus Kristuksen opetuksiin verrattuna etten voi itse hyväksyä, toivon teille kaikille että käännytte kristityksi ja kaikki jotka harkitsevat islamiin kääntymistä niin miettikää 2 kertaa sitä

      • Anonyymi

        Paratiisi jossa luvataan 72 neitsyttä jokaiselle,

        Noitten järki ja odotus on tuossa tavarassa (neitsyt) ,
        - siis mitä järkeä noitten tavoitelussa on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paratiisi jossa luvataan 72 neitsyttä jokaiselle,

        Noitten järki ja odotus on tuossa tavarassa (neitsyt) ,
        - siis mitä järkeä noitten tavoitelussa on

        On tää porukat täytä pukii kalimaas mik ei jo halavaista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paratiisi jossa luvataan 72 neitsyttä jokaiselle,

        Noitten järki ja odotus on tuossa tavarassa (neitsyt) ,
        - siis mitä järkeä noitten tavoitelussa on

        Mutta hehän ovat henkiolentoja omassa paratiisissaan. Mitä he neitsyillä tekevät, kun ei ole sukupuoli elimiäkään.

      • Anonyymi

        Koska se on sotapäällikön kehitelmä, oli palkkiotkin sotilaille suunnattuja ja mieluisia. Saa tappaa, saa alistaa, saa naisia, saa orjia. Kun alistuu ja kääntyy, eikä enää tuota sotilaille vaivaa, voi jäädä hyödyttämään valloittajia työllään. Mutta lipsua ei saa. Homouskin on varottavaa, koska se ei edesauta saa lisääntymistä. On varmaan ollut naisten puute isokin ongelma.

    • Anonyymi

      No suurin osa suomalaista on ateisteja jotka pitävät uskontoa vaarallisena, etenkin islamia. Kristinusko ja islam ovat hyvin lähellä toisiaan, islamissa uskotaan myös jeesuksen mutta toisin hän on profeetta kuten taas kristinuskossa jumalan poika, jos laitat raamatun ja Koraaniin vierekkäin ja luet kumpaakin alat huomata kuinka samanlaisia ne ovat. Suomessa on islam fobia mutta todellisuudessa he eivät tiedä islamista oikeastaan yhtään mitään, raiskaus on islamissa ehdottomasti kielletty, jotka niin tekevät eivät Koraania noudata se on syntiä ,mutta suomalaiset ovat käsittäneet niin että se on sallittu mutta ei ole. Ääri ryhmiä löytyy jokaisesta uskonnosta kun he löytävät kohdat kirjoista jonka nojalla teot pystytään suorittamaan noudattamalla uskontoaan. Myös ääri kristittyjäkin on jotka radikalisoituvat ja tekevät terrori iskuja, esimerkiksi abortti lääkäreitä on ammuttu kuoliaaksi jotka tekivät abortin ja he tekevät myös iskuja muita uskovia kohtaan vedoten raamatun opetuksiin kun he löytävät kohdat jotka sallivat sen tekemättä syntiä. Eli sanoisin näin että joka ikisessä uskonnossa on väkivaltaa ja sitä et voi kieltää

      • Anonyymi

        Eläs soopaas veä paalusta toitotajat
        - näinen on islamisah aivan toisarvonen ja muuta vastaavaa
        - on tämä solutusta joka suhteissa noilta yhtä hajotusta ja valtausta

    • Anonyymi

      Suomi ottaa sisään Lähi-idästä haittamaahanmuuttajia massamaahanmuuttomaista. Tulijat kokevat olevansa sodassa vastaanottavan maan kanssa, koska he eivät hyväksy sitä mitä he täällä näkevät. He polttavat autoja Suomessa, koska he vihaavat länsimaalaisia. He ovat tulleet tuhoamaan meidät. Liberaaleilla länsimaalaisilla on tulijoiden mielestä pienempi arvo kuin pureskellulla purukumilla. Autojen poltto on heidän mielestä pakkorako. Ruotsissa tätä autojen polttoa tapahtuu jo paljon.

      • Anonyymi

        Oikein oikeuksin pyrkivät suomalaiset hävittämään

      • Anonyymi

        Kaikki on suomalaisen kusetusta ja oikeuksin vielä

        Miksi sitten meillä todellisuudessa on ahdistunut, pelokas, jännittynyt ja sairas ilmapiiri, hiiltyneitä ja mustuneita raunioita, kusenhajuisia, meluisia ja kakofonisia ghettoja, murhia, raiskauksia, kunniaväkivaltaa, hyväksikäyttöä, eläinsuojelurikoksia sekä tähtitieteellisellä vauhdilla kasvava valtion velka.

        Onko meille valehdeltu?

        Velkakello näyttää miljardi lisää velkaa viikossa

    • Anonyymi

      Sina olla pelkästään rasisti. Me olla islamusko. Me ei tehdä mitään paha.

      • Anonyymi

        Islamistin jakomielen taati ja kuniassaan piehtaroijat

      • Anonyymi

        Siin rintapystynen taasen kuniassaan kiekuu ja ilmaisuuta vaatien valtausaikeilleen
        - noihan eivät tuu koskaan hömpäsä lopetamaan, jotta suomalaisesta tämä näitten toppi pitää lähteä
        - koskas noi oikein katellaan

    • Anonyymi

      Totuudet poistuu, voi mahoton tätä nykyistä "sananvapautta"

      Joku jo ehti luulla, että ihmiskunta olis tulemassa vihdoin ja viimein järkiinsä, mutta sellaista ihmettä ei taida koskaan tapahtua.

    • Anonyymi

      Näähän pyrkivät sivistyksen tuhoamaan tyyleilleen
      - näistä on kirjoiteltu ja varoiteltu jo satoja vuosia
      - ja siitä millä tyylein valehin ja näytelmin sen tekevät
      - sorretun osastaan huutaen ja voivoitellen
      - ja kaikki muut sitten ovatkin näille vääräuskoisia ja rasisteja

      • Anonyymi

        Näin sivistyksen hävittäjät pyrkivät mailman hävitykseen, mikä näille on kuniakasta vielä

    • Anonyymi

      Aloitan Jumalan, armeliaimman armahtajan nimeen.

      Muslimien kohdalla esiintyy kyllä valitettavasti elitismiä, siinä olet oikeassa. Sanoisin, että tämä johtuu enemmän kulttuurista, kuin uskonnosta. Vain itsensä suomalaiseksi mieltävä pystyy todella rakastamaan Suomea. Muslimi tahtoo kokea kuuluvansa Suomeen, ja siksi muslimi tahtoo omalle uskolleen samat oikeudet, kuin vaikka Islamia vähälukuisemmalla ortodoksikirkolla on. Tämän saavuttaakseen muslimien täytyy kuitenkin oppia elämään maassa maan tavalla. Uskon, että Suomen islamilaisen yhteisön päämieheksi tulee nostattaa Suomessa syntyneitä, mielellään jopa kantasuomalaisia henkilöitä ja että islamilaista kirjallisuutta ja tietoa (varsinkin älyllistä ja tieteellistä sellaista) tulee myös kääntää suomeksi. Tällä tavalla löydämme yhteiset arvot suomalaisuuden ja Islamin välillä. Lopulta eroja ei ole kovinkaan paljon. Islam on pohjimmillaan vanhoillisuutta ja pidättäytyväisyyttä, passiivista resistanssia maallistunutta modernia maailmaa vastaan. Nykyään tätä vastustusta etsitään idän viisauksista, joogasta ja kaiken maailman mindfulness-harjoituksista yhteiskunnassa, joka kaipaa kipeästi hengellisyyttä.
      Sellainen muslimi, joka tulee maahan ja vaatii itselleen kaiken maailman oikeuksia käyttäytyy Islamin oppien vastaisesti. Jokainen röyhkeä pakolainen, raiskaaja ja terroristi helvettiin Suomesta. Antavat suomalaisille muslimille huonon kuvan. Tämä tulee muslimin suusta.
      Samalla myös jokainen rasisti, joka kuvittelee Julius Evolan sanoin ihmisen olevan värin perusteella jalostettava eläin pois Suomesta. Tällainen epäsivistynyt ajattelu ei myöskään kuulu maahamme. Ja totisesti Jumala tietää parhaiten.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kansa joka ei koe yhtenäisyyttä tuhotaa ja joka ei huolehdi omista lapsistaan
      - tästä kansasta ei jää jälkeäkään maan päälle

    • Anonyymi

      Uskonto, joka pitäisi hävittää maan päältä.

      • Anonyymi

        Joku tossa taannon meinaskin noista kuution-kiven kiertäjistä - jot linnut tulevat ja napsii
        - tuohan on kuvainollista, mutta ilmeisesti näitten elämän pallo haihtuu ja niin myös näitten läpyttelyt

      • Anonyymi

        Näitten pää parka - kun käsittäs jotain

    • Anonyymi

      Muslimeille koulutusta siirtyä kristinuskoon varsinkin kun vaimo on kristitty .

      • Anonyymi

        joo ja muna on kansa pestävä hyvin ja usein

    • Anonyymi

      ON AIKA NÄHDÄ TOTUUDESTA HITUNEN

      Mosabia puhutteli kovasti Herran Jeesuksen sanat: Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin. Matt 5:44,45.

      Mosab sanoi, että tuota sanomaa hän oli etsinyt koko ikänsä. Mosab ymmärsi ettei kansallisuus, ihonväri tai uskonto tee ihmisestä vihollista. Mosab ymmärsi, että kaikilla ihmisillä on samat viholliset, joka on jokaisen ihmisen sisällä asuva synti ja saatanan aiheuttama pimeys.

      Mosab huomasi, että Jeesuksen ja Allahin välillä on valtavan suuri ero. Islamin jumala on ankara ja tuomitseva, kuten myös arabiyhteisöt. Mosab huomasi, että Herra Jeesus on hyvä ja kaikkia rakastava.

      Nämä ovat netistä löytyvistä kertomuksista napattuja paloja

      • Anonyymi

        Hakatun kiven kiertäjät, näiltä loppuu mieli sitä kiveä kohtaan

        NÄITTEN ON AIKA SIIRTYÄ LUONNON KIVIEN PARIIN

      • Anonyymi

        Islamilta kun avut nypätään pois,
        - mitä nämä oisivat maankiertäjät tyhjyyttään huutavia laumasellaisia.

    • Anonyymi

      Lukekaa kirjat:
      1. Hamasin poika.
      2. Islam Raamatun valossa
      3. Imaamin tyttären raju pako vapauteen

      Muslimi ei ikinä voi olla varma pääsystään Taivaaseen. Miksi ei? Koska se on muslimeille mahdottomuus

      • Anonyymi

        Ovat ikuisuuttaan pölyn nielijöitä.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      111
      5785
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      3877
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3322
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2936
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      248
      1980
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      87
      1953
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      141
      1758
    8. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1676
    9. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      38
      1665
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      86
      1513
    Aihe