Omatoimimatkalle toukokuussa Havanna-Varadero.

Kuunot

Suunnitelmissamme on matkata kahden viikon lomalle toukokuussa 2016 Havannaan ja Varaderoon tai Havannaan ja Santa Maria del Mariin. Valitettavasti mikään matkatoimisto ei järjestä pakettimatkoja enää toukokuussa Kuubaan? Miksiköhän?

Nyt pohdimme, että miten onnistuu matkustaa Havanna-Varaderon välinen matka. Matkaahan on reilut 100 km. Tarkoituksenamme on majoittua hyvätasoisiin, eli 4-5 tähden hotelleihin. Suositteluja ja neuvoja matkanteosta ja hotelleista otetaan kiitollisina vastaan.

12

543

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuubatar

      Vaikka kilometrejä on vain 100, matkaan menee aikaa. Suosittelen lämpimästi taksia, noin 60 euroa tuona aikana, kun tinkaatte. Matkoja ei järjestetä, kun siellä tulee kelit vähän sateisimmiksi ja suomalaiset menevät mieluummin parin kolmen tunnin päähän Eurooppaan kuin 12 lentotunnin päähän Kuubaan. Toukokuussa on kuitenkin erittäin mukavaa, koska turisteja ei ole niin paljon.

      Havannassa lähtöselvityksiin tulee varata erittäin paljon aikaa, yhtä jonottamista luukulta toiselle eikä ilmastointia ole ollut ainakaan silloin, kun minä olen siellä ollut. Pari tuntia saattaa mennä, ennen kuin kaikki on tehty. Kun vihdoin olette päässeet selvityksistä eroon, on turha odottaa edes yhtä ravintolaa. Ainoastaan tiski, josta saa juomia ja epäterveellisiä voileipiä.

      Voi myös palatessa orientoitua siihen, että matkalaukku tulee perässä sitten joskus.

      Olen ollut Kuubassa kesällä ja talvella ja kohtaa taas menossa. Vastailen mielelläni kysymyksiin.

    • jokapaikanmatkaaja

      Hei Kuubatar, kertoisitko hintatasosta jotain , olemme Havannassa viikon ja Varaderossa toisen, josta on tarkoitus päästä myös jonnekin pois ainakin kolmeksi päiväksi, siis mitä ruoka ja juoma Havannassa maksaa, retkien hinnat Varaderosta kyllä on jotenkin tiedossa, mutta hintatasosta yleensä, ei kukaan kerro oikein mitään .. kiitos jo etukäteen sinulle.

    • Kuunot

      Kiitos vastauksestasi ja todennäköisesti kysyttävää vielä tulee. Paljon on tutkailtavaa, ennen kuin lentoja ja hotelleja varailemme. Toivottavasti osaamme varmistaa, että saamme haluamamme matkan!

    • Kerran kännäsimme ystäväni Paven kanssa. Oli kova puna- aatteen mies, toisinkuin minä. Siksi höpöttelimme enemmänkin yhdessä tekemistämme Thaimaan matkoista. Sanoipa siinä sitten että olisi mukavaa käydä Kuubassa kun se vielä on aito ja alkuperäinen. Kohta jenkit sinne tunkevat Castron kuoleman jälkeen ja hohto olisi mennyttä.
      Minähän innostuin ja soitinkin matkatoimistoon ja sanoin että järjestävät kahdelle äijälle parin viikon matkan Havannaan. Likka kysyi että haluatteko myös käydä Varaderossa? Minä että ei helskutti; rantoja on kyllä nähty. Tuumailin että Havannassakin pällisteltävää tuoksi ajaksi riittäisi.
      Niin sitten kohtpuoliin lähdimme. Välilasku Damissa jossa söimme avaruuskakkua koska holdausaikaa oli 7 tuntia. Olin etukäteen pelännyt Bermudan kolmion ylitystä; harmaat meidät kaappaisivat ja tekisivät sitten niitä ilkeitä kokeitansa. Mitä vielä; nukuimme kuin pienet possut koko matkan ja heräsimme kuulutukseen että laskeudumme Havannaan. Niin ja lentoyhtiö oli Martin Air.
      Aika autiota oli lentokentällä ja nauratti kun eivät matkalaukkujamme meinanneet löytää. Hotelliltakin olisi pitänyt olla auto auto vastassa mutta mitä vielä. Meitä vain nauratti vieläkin kun heinäkakku viimeisiään päässämme pörisi.
      Kirjoitan jatko- osaa jos arvoisat lukijat sitä toivovat.

      • Kiviset

        Kyllä toivotaan, kiitos!


    • Kiku

      Lennot kanntaa ostaa joko Condorilta (vaihto Frankfurt) tai Aeroflotilta (vaihto Moskova), halvimmat.
      Hotelleita kannattaa selata Galahotels.com, hyviä tarjouksia.
      Varaderossa on hyvä ja halpa hotelli "keskustassa" ja lähellä rantaa on Dos Mares.

    • Koska hotellin kuskia ei näkynyt niin otimme taksin; keltainen siisti Lada. Perille pääsimme; hotelli oli vanha ja kunnianarvoisa sekä aivan keskustassa. Respan seinällä oli kuva Al Caponesta joka siellä oli yöpynyt aina kun tappohommiltaan oli ehtinyt. Kun homma tuli kannattavaksi oli äijä ostanut oman huvilan Havannasta.
      Oli ilta- aika ja respabaarissa tutustuimme paikalliseen rommitarjontaan. Olimme Paven kanssa kulttuurimatkaajia johon tietystikin kuuluu naistarjontaan tutustuminen aivan vain vertailumielessä. Tietysti olimme aiheesta pihalla kuin lumiukot mutta juuri siksi kävelylle lähdimmekin. Hotellin vieressä kulki se leveä puistobulevardi jossa oli penkkejä molemmin puolin. Nuoria likkasia niissä istui. Jo ekan penkin sivuuttaessamme kuului vihellys. En uskonut että se meille olisi ollut suunnattu. Toisen penkin likat jo taputtivat viereensä. Nättejä olivat kuin karkit; minimekot kuin roiskeläpät.
      Huomasimme olevamme kuin paratiisissa. Tytöt ehdottivat tunnin tutustumista 20 jenkkitaalan hintaan. Ei tullut mieleenkään tinkiä, taaloja olimme varanneet tosi tiukat tukut. Lähdimme tepsuttelemaan ja sivukadun murjuun meitä ohjattiin. Vanhempi sikaria tupruttava mamma koko köörin yläkertaan ohjasi ja siellä kuubattaret ensi kosketuksen latinorytmeihin meille antoivat.
      Naama virneellä kuin Caponella painuimme pehkuihin. Olimme saaneet kai huonoimmat mahdolliset huoneet. Verhojen takaa paljastui parin metrin päässä oleva tiiliseinä. Tuumasin vain että rauhallisuus on huoneiden valttina.
      Maanläheistä paikallistietoa tulee lisää pyydettäessä. Kiitos lukemisesta!

    • reissarix

      Majoitukseksi Havannassa ehdottomasti yksityismajoitus. Casa particular kun panee hakuun niin alkaa löytymään monen tasoista.

    • kakskasitaas

      Älkää nyt helvetissä ottako perhemajoitusta; putsaavat teidät hienotunteisesti kaikista rahoistanne.
      Pave sitten yhtä herkkupeppua piti pari päivää. Kohta ilmestyi kuviohin "sisko" jota minulle keinuteltiin. Sitten jo meitä taluteltiin mamman ja papan luo. Mitäs, hyvänä pidettiin; rommia ja sikareja tarjottiin. Minä olin tyhmä tonttu ja hankkiutunut tupakkalakkoon juuri ennen Kuuban matkaa! Mikä ääliö, sanotte varmaan. Pave siggejä tyytyväisenä röyhytteli.
      Seuraavana päivänä olikin jo iso konkkaroikka mukana kaupunkikävelyllä. Meitä vietiin kuin pässejä narusta. Isoon markettiin mentiin, ensiksi ottivat kaksi isoa pyykkikoria ja sitten lappoivat ne täyteen kamaa. Arvatkaapas ketkä kaiken maksoivat?
      Valtio on antanut lupia yksityisten perheiden ylläpitämille ravintoloille ja tälläiseen olivat meille paikat varanneet. Tarjoilu oli hienoa; mereneläviä oli vaikka mitä. Juomatarjoilu mitä runsain. Niin oli laskukin komea, mutta ei hätää; Amerikan dollaritkin kelpasivat! Päivän päätteksi hieman naureskelimme hienolle kusetukselle!
      Lähtiäisiltana oli sama sakki kerääntynyt respa- aulaan vaikkemme olleet muutamaan päivään heitä tavanneetkaan. Odottelivat tietysti jotain lähtiäslahjaa. Dollarit kelpasivat mainiosti.

      • Toluca

        Tehän olette tehneet ihan Suomalaisen junttimaailmanmiehen vakiomatkan- ei sillä kokonaiskululla väliä, kunhan saa kubatarta lurskuttaa ja tuomisia kotiinkin kenties!
        (Vaikka kylläö kokonaishinta on tosikallis noine "ystävä"palveluineen!


    • Äitee1

      Jättäisin suosiolla sen Varaderon väliin. Siellähän ei ole kuin hotelleja ja pieni kylä. Tietysti jos jaksaa rannalla olla , niin kuuluuhan se aika niinkin.Havanna oli hieno paikka

    • Simoks

      Upea paikka,Havanna jos arvostaa mitä aikoinaan ollut. Aika pitkä tuo pää katu,ei lasten rattailla jaksanut päähän asti mennä. Ei ollu net 1987 vuonna. Mutta kyllä siellä oli hyvä loma. Varatessa käytiin ,mutta oli silloin vain rantakohde Nyt paljon helpompaa kun net yhteydet ym .ja voi olla yhteydessä hotelliin .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      76
      10267
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7036
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7003
    4. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      101
      6255
    5. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      101
      6102
    6. Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa

      Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh
      Maailman menoa
      85
      5773
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5364
    8. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5198
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      59
      5138
    10. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5068
    Aihe