Oon huomannut, että ahdistuksen vastusteleminen ja sitä vastaan taistelu vaan pahentaa sitä. Parempi vaan tuntea se täysillä vastustelematta(ei ole sama kuin luovuttaminen).
Kärsein pakkoajatuksista ja yritin jatkuvasti etsiä helpotusta oloon ja keinoja joilla saada ahdistus ja pakkoajatukset loppumaan tuloksetta. Netissä mulle ehdoteltiin just tätä ahdistuksen hyväksymistä ja taistelun lopettamista ja pidin sitä paskapuheena. Ajattelin että jos hyväksyn ahdistuksen ja lopetan sitä vastaan taistelemisen niin tulisin hulluksi. Toisin kuitenkin kävi.
Tätä samaa tapaa voi kokeilla muihinkin tunteisiin kuten vaikka suuttumukseen.
Kärsein pakkoajatuksista ja yritin jatkuvasti etsiä helpotusta oloon ja keinoja joilla saada ahdistus ja pakkoajatukset loppumaan tuloksetta. Netissä mulle ehdoteltiin just tätä ahdistuksen hyväksymistä ja taistelun lopettamista ja pidin sitä paskapuheena. Ajattelin että jos hyväksyn ahdistuksen ja lopetan sitä vastaan taistelemisen niin tulisin hulluksi. Toisin kuitenkin kävi.
Tätä samaa tapaa voi kokeilla muihinkin tunteisiin kuten vaikka suuttumukseen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä se niin on. Pitää vain hyväksyä, että välillä elämässä ahdistaa enemmän tai vähemmän. Saattaa sitten joskus havahtua, että tämähän on ihan kivaa ja ei puristakaan niin pahasti. Ja se on varma juttu että ihan jokaista välistä ahdistaa: se on osa ihmisen elämää. Saattaa olla niin, että elimistö tarvitseekin määrätyn latauksen arsenaalin stressiä.
On toistuvat ahdistustilat sillai hyväksyttävä että ne ainakin minulla tulevat jonkin asteisina jatkumaan kuolemaani asti.
Silti jatkan kurinalaista elämää. Alkoholin liikakäyttö on eräs pahimmista henk.koht koska minulla on "kostea menneisyys",
Lopputilejä ja vierotushoitoja alkon käytön takia. Syvimmät depisrotkot ovat jääneet uusiutumatta, mutta lievempinä niitä tulee säännöllisesti.
Depikset esiintyvät silti lamauttavan syvinä koska ei hae niiden kohtaamiseen mitään pesifistä lääkettä. Uskon että ilman lääkkeitä helpommin nousee ylös mielen ahdingosta.