VVO vuokra-asuminen

Make_from_Pori

VVO mällilee vähän väliä miten on saatu miljoonien tuotot, mutta vuokria nostellaa vedoten siihen, että energiakustannukset ovat nousseet ja bla bla blaa joten jossakin mättää ja paljon esim. sisälämpö asunnon ikkunoitten lähellä on pakkassäässä noin 3 asetetta siis sellaisissa joissa ei ikkunoita olla uusittu lämpölaseihin eli on perinteiset 3 kerros lasit jotka kaikki saa erikseen auki.
Toinen asia on se ettei olla tutkittu onko ulkoseinissä mikrohalkeamia joista kylmyys mahdollisesti voisi päästä sisälle, mutta yleisesti ikkunat ovat iso syy siihen, että lämpö karkaa harakoille ja näin voidaan joka vuosi nostella vuokria ja mälläillä julkisesti miten taas ollaan saatu miljoonien tuotot, mutta ei anneta rahallista avustusta isännöitsijöille, että he voisivat korjata ongelmat joten iso kysymys onkin, että mikä on oikea syy siihen, että vuokria nostellaan joka ikinen vuosi?!
Syy siihen, että saadaan miljoonien eurojen tuotot on se, että nimenomaan vuokria nostetaan, mutta ei vahingossakaan saada aikaiseksi kiinteää vuokraa niin, että se ei nousisi joka vuosi vaan nostellaan ja syy siihen on, että energiakustannukset ovat nousseet siis voi per#ele kun on ihana Suomi asua vuokralla.
SE MITEN SAADAAN ENEGIAKUSTANNUKSET KURIIN ON LISÄLÄMMÖN ERISTYT ULKOSEINIIN JA LÖMPÖLASIT VANHOJEN IKKUNOITTEN TILALLE JA KIINTEÄ VUOKRA NIIN ETTEI SE NOISE JOKA PER#ELEEN VUOSI VAAN SAATAISII AINA VOITTOJA VAIKKA SITTEN VÄHÄ KERRALLAAN.
Remontteja tehdään ja miljoonia silti satelee kassaan ihan vaan sen takia kuten edellä mainitsin, että vuokrat nousee.
Mahtaako vuokrien nousujen oikea syy olla se, että saadaan pikkuhiljaa pienituloiset muuttamaan paskempiin asuntoihin joissa vuokrat ovat kiinteät, mutta asunto kohtuukunnossa siis ei juuri mitään tehty sillä Sosiaalitoimistoissa on vuokrakatto ja se on noin 480€ ja kun pienituloisen vuokra rupeaa hipomaan tuota rajaa vuokrien noston takia on pakko muuttaa joko pienempään asuntoon jossa on kohtuu vuokra tai paskempaan asuntoon jossa ei olla juuri mitään tehty eli asunto on sellaisessa kunnossa kun se on rakennettu.
Luultavasti sama ongelma kytee muuallakin kuin nimenomaan VVO:lla eli vuokria nostellaan muillakin taloyhtiöillä vedoten energiakustannuksiin vaikka ongelma on ihan selvä ja se voisi korjata, mutta EI NIIN EI SITTEN.
Olisi ihan kiva jos tämä palsta menisi vaikkapa lehtiin niin sitten varmasti alkaisi tapahtua ja ongelmiin alettaisiin oikeen kunnolla perehtymään vai olisikos sekään mikään ratkaisu kun tämä Suomi on ihana maa ja lottovoitto asua.

0

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

        https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
        Maailman menoa
        84
        5317
      2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

        Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
        Maailman menoa
        31
        3533
      3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

        Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
        Maailman menoa
        52
        2917
      4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

        Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
        Maailman menoa
        28
        2107
      5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

        🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
        Ikävä
        61
        1886
      6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

        Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
        Maailman menoa
        286
        1666
      7. Miksi pitäisit enemmän

        Minusta kuin siitä toisesta?
        Ikävä
        47
        1596
      8. Mitä meidän välillä

        Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
        Ikävä
        94
        1392
      9. Tämmönen höpsö

        Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
        Suhteet
        44
        1366
      10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

        p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
        Tuusniemi
        7
        1185
      Aihe