Kyllä suvakkien tyhmyys hatuttaa maksajia

SSS-Hallituksen johtama Suomi houkuttelee maahanmuuttajia maksamalla turvapaikanhakijoiden perheenjäsenten Suomeen-muuttomatkoja toisin kuin useimmat muut EU-maat Ruotsia lukuunottamatta.
Jorma Ollila: "Päättävissä asemissa olleet suomalaiset ovat tehneet isoja virheitä".
Professori Marko Maunulan mukaan maahanmuuttokriisi johtuu siitä, että maahanmuuttajien on tehtävä USA:ssa töitä eikä elettävä tuilla niinkuin Suomessa.

Norjaan arvioidaan saapuvan jopa 100 000 turvapaikanhakijaa ensi vuonna. Tänä vuonna turvapaikanhakijoita on tullut 30 000. Listhaug muistutti, että Norja on yksi maista, joihin on saapunut aiemmin väkilukuun nähden eniten turvapaikanhakijoita. Uusien sääntöjen on tarkoitus vähentää Norjan vetovoimatekijöitä.

Lakiehdotukset tulevat parlamentin käsiteltäviksi 9. helmikuuta mennessä.Uusiin ehdotuksiin sisältyy muun muassa:

Perheenyhdistämisen kriteerien tiukentaminen niin, että perheenyhdistämistä hakevan henkilön on pitänyt työskennellä tai opiskella Norjassa vähintään neljä vuotta ennen hakemista.
Turvapaikanhakijoille annetaan rahan sijaan maksukortteja, jolla on tarkoitus estää rahan lähettäminen kotiin.
Pysyvän oleskeluluvan saamiseksi on osoitettava riittävä norjan kielen ja kulttuurin osaaminen.
Pysyvän oleskeluluvan voi saada vasta viiden vuoden oleskelun jälkeen (nyt kolme vuotta).
Oleskeluluvan voi peruuttaa, jos olot lähtömaassa kohentuvat.
Muista Pohjoismaista tulevat turvapaikanhakijat voidaan käännyttää rajalla, jos ei ole erityisiä perusteita käsitellä hakemusta Norjassa.
Venäjältä läpikulkuviisumilla tuleville turvapaikanhakijoille ei myönnetä turvapaikkaa.
Turvapaikkaa ei myönnetä, jos hakija ei kykene esittämään omaa henkilöllisyyttään.
Valitusaika lyhennetään yhteen viikkoon kolmesta viikosta tapauksissa, joissa maahanmuuttoviranomainen katsoo hakemuksen perusteettomaksi.
Poliisille annetaan oikeus säilöä turvapaikanhakijan sormenjäljet 10 vuodeksi.
1382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Monelleko kymmenelle palstalle olet tämän houreesi jo postittanut? Neljällekymmenelle? Kuudellekymmenelle?

Äänestä

Kyllä sinun tyhmyytesi hatuttaa minua, kun joudun sossurahojasi maksamaan. Tuommoinen elätti joutaisi töihin, vaikka vastaanottokeskuksen pihalle lunta lapioimaan.

Äänestä

Monikulttuurisuus on rikkaus, hyvä että imatrallakin on vähän eksotiikkaa katukuvassa :)

Äänestä

Ja Timokin se matkustelee pitkin maailmaa. Olisi ottanu valtionvarainministerin paikan ja kantanu vastuuta suomesta eikä pakoillu kosteilla illallisilla ulkomailla.
Kiitos persut, hyvin menee kunhan vain Timo pääsee ulkomailla reissaamaan ja pätemään kuvaajien edessä.
Mitä saanut Timo muuten aikaankaan suomessa kun aina noilla reissuilla, Orpokin on saanut enemmän virran tukkeeksi vaikka kokkarin ketkule..

Äänestä

Monikulttuurihelvetti tulee kalliiksi.
Kela lomat suomessa ovat liian kallit.
Esim helsingin lähiöt ovat jo täynnä lepäävää työvoimaa.
Veronmaksajat maksaa nämä lomat !

Kulttuurisesti, terveydellisesti, uskonnollisesti,
moraalisesti, taloudellisesti suomi tuhoutuu.
Suomesta tulee kehitysmaa. Se hyvinvointivaltio tuhoutuu.

Äänestä
  • Ja sinä oletkin jo monikulttuurihelvetin ruumiillistuma. Sekoitus eri kulttuureita ja rotuja. Mitäs teet itsesi suhteen ettei monikulttuurihelvetti jatku?

    Äänestä

  • monikulttuurihelvetti on suomen uhka.
    Jokaisen isänmaallisen suomalaisen tulee taistella monikulttuurihelvetin pakkosyöttöä vastaan.

    Myös on laitettva syytteeseen ne hallinnon edustajat, jotka ovat ymmärtämättöminä tolloina laskeneet raiskaajien laumat siviilien sekaan.

    Äänestä

ookkonää hölömö?

Äänestä

Raakaa lähetystyötä tekevät Imaamit naureskelevat vääräuskoisille suvakki hölmöille.

Äänestä

Kyllä tämän päivän uhka Suomessa tuntuu tavalliselle suomalaiselle olevan nämä isänmaanystävinä itseään pitävät idiootit. Muuten elämässään epäonnistuneet tai syrjäytyneet yrittävät käyttää vanhan ajan keinoja päästäkseen itse tärkeäksi: muiden pitäminen omien ongelmien syntipukkina ja pelon ja vihan lietsonta lienevät ikiaikaisia sosiaalisesti lahjattomien keinoja yrittää pönkittää omaa jostakin syystä heikkoa asemaa. Kehnoja keinoja, sillä vain moukka hyökkää heikompia vastaan.

Äänestä
  • Kaikenlaisia hihhuli-idiootteja on aina ollut ja aina tulee olemaan liikenteessä. Jos jokaisen hihhulin sanoman ottaisi tosissaan, ei elämästä mitään tulisi.

    Hengellistä vientiyritystähän on koko ajan joka puolella maapalloa. Myös evankelis-luterilainen kirkko nimensä mukaisesti pyrkii levittämään omaa aatettaan yli perinteisten uskonrajojen.

    Ei hätää. Turha lietsoa kärpäsestä härkästä.

    Äänestä

Nykyiset puolueet huonot (äänestin 2x PS puolesta, harmi, ei enää, kiitos).
Oppositiopuolueetkin vielä huonompi.
Vaihtoehtoja?
Ennuste?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vieläkötoivoa kirjoitti:

SSS-Hallituksen johtama Suomi houkuttelee maahanmuuttajia maksamalla turvapaikanhakijoiden perheenjäsenten Suomeen-muuttomatkoja toisin kuin useimmat muut EU-maat Ruotsia lukuunottamatta.
Jorma Ollila: "Päättävissä asemissa olleet suomalaiset ovat tehneet isoja virheitä".
Professori Marko Maunulan mukaan maahanmuuttokriisi johtuu siitä, että maahanmuuttajien on tehtävä USA:ssa töitä eikä elettävä tuilla niinkuin Suomessa.

Norjaan arvioidaan saapuvan jopa 100 000 turvapaikanhakijaa ensi vuonna. Tänä vuonna turvapaikanhakijoita on tullut 30 000. Listhaug muistutti, että Norja on yksi maista, joihin on saapunut aiemmin väkilukuun nähden eniten turvapaikanhakijoita. Uusien sääntöjen on tarkoitus vähentää Norjan vetovoimatekijöitä.

Lakiehdotukset tulevat parlamentin käsiteltäviksi 9. helmikuuta mennessä.Uusiin ehdotuksiin sisältyy muun muassa:

Perheenyhdistämisen kriteerien tiukentaminen niin, että perheenyhdistämistä hakevan henkilön on pitänyt työskennellä tai opiskella Norjassa vähintään neljä vuotta ennen hakemista.
Turvapaikanhakijoille annetaan rahan sijaan maksukortteja, jolla on tarkoitus estää rahan lähettäminen kotiin.
Pysyvän oleskeluluvan saamiseksi on osoitettava riittävä norjan kielen ja kulttuurin osaaminen.
Pysyvän oleskeluluvan voi saada vasta viiden vuoden oleskelun jälkeen (nyt kolme vuotta).
Oleskeluluvan voi peruuttaa, jos olot lähtömaassa kohentuvat.
Muista Pohjoismaista tulevat turvapaikanhakijat voidaan käännyttää rajalla, jos ei ole erityisiä perusteita käsitellä hakemusta Norjassa.
Venäjältä läpikulkuviisumilla tuleville turvapaikanhakijoille ei myönnetä turvapaikkaa.
Turvapaikkaa ei myönnetä, jos hakija ei kykene esittämään omaa henkilöllisyyttään.
Valitusaika lyhennetään yhteen viikkoon kolmesta viikosta tapauksissa, joissa maahanmuuttoviranomainen katsoo hakemuksen perusteettomaksi.
Poliisille annetaan oikeus säilöä turvapaikanhakijan sormenjäljet 10 vuodeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu