Nuori lapseton mies vahingoittaa naista

vihalintu

Tahdon vapaus on jokaisella. Käytämme sitä eri tavoin mahdollisuuksien puitteissa. Esimerkiksi nuori maahanmuuttaja, joka haluaa naimisiin, mutta ei osaa löytää naiskandidaattia. Miehen on oltava paljon päällekäyvämpi, jotta ihon väri, tausta eivät olisi liiallisena estenä suhteen solmimisekseen.

Länsimainen yhteiskunta ei tue perhearvoja. Nuoren on vaikeaa ennustaa, mikä on turvallista ihmisyyttä ja on oikea tie tasapainoon. Puhumme onnesta, mutta olennainen jää sanomatta, että nuoren pitää tehdä lapsia.

Perheen pienemmiltä on evätty pääsy äidin synnytykseen, mieheltä on ollut pitkään evättynä pääsy synnytykseen. Nyt aika kääntyy. Kun mies jäi pois kotihoidosta, niin mies ei ole saanut pyhää naisen maa energiaa, jolla kaikki elävä toimii. Kun aikuinen mies ei saa tätä pyhää voimaa, jota pitää oikeastaan nöyrästi pyytää ja rukoilla, niin miehestä voi tulla aggressiivinen, tyytymätön, pahasuopa, tappaja, vaimonsajättäjä, lapsensa hakkaaja.

Toiset naisetkaan ymmärrä, että kyseessä on perheen onni, että mies ja lapset ja jopa suku, kun nainen tahtoo, ovat läsnä, jos ei ihan "kuumaan lähteen" vieressä, niin ainakin lasten kotihoidossa. (Totesin, että suomalainen lasten suojelu tuskin ymmärtää tätä kohtaa, mikä on erittäin naurettavaa, koska lasten onni perustuu juuri suvun tukeen. Onko taas Globaali teknokrattijärki ollut kyseessä? Valtiopäämies vähän kiireinen ymmärtääkseen? Liian mies? Liian suomalainen?)

Totta, että mies pehmenee miehenä lasten synnytyksessä, kotihoidossa. Mies saa naisellista energiaa. Totta, että on olemassa miehiä, jotka eivät kestä naisten energiaa. Metsästys onni katoaa ja miehen egoistinen vahvuus. Mutta kun tarkastalee miehen egoa, niin miehen kuuluu erota lasten syntymän jälkeen ja löytää uutta vaimoa, sillä tämä on luonnon läheinen tapa olla tosimies. Ihmisyydessä on kuitenkin suhdelukunsa kun mies osaa olla kotiisä ja hänelle on annettu se mahdollisuus. Jos nainen mielii aviomiestä itselleen, niin hänen on suotavaa miehen olla läsnä synnytyksessä, sillä se sitoo perhettä yhteen pitkälle tulevassa, puhumattakaan siitä, että lapsia annettaisiin päivähoitoon. Kun lapsia antaa pois nuorina, niin se on viimeinen pysäkki sille, että perhe ajautuu erilleen. Nykyaika suosii erillään oloa. Olen koko elämäni kärsinyt yksinäisyydestä, eikä se tulee katoamaan minnekään. Olen hyväksynyt sen osaksi minää, mikä sekin on sairasta, sillä kysyn, että miksi olla yksinäinen? Yksinäisyys on yhteiskunnallinen saavutus, jota aloitetaan siitä, että erotetaan lapset vanhemmista. Vanhukset huutavat, että nuorten pitää tehdä töitä, mutta työpaikat suosivat ammattitaitoa ja kun saavuttaa sen, niin koko lasten synnytykselle voi sanoa näkemiin, sillä ihmisen elinkaari on synnytyksen osalta parasta alle 25 vuotiaana, jolloin suomalainen pyrkii vasta yliopistoon.

Sitten yhteiskunta saa myöhäisiä älykkäitä, hiljaisia, sairaita lapsia, joille syntyy sitäkin oudompia lapsia. Tämä on kierre, samanlainen kuin keisarileikkaus, että kun puuttuvat yhteisen luonnolliset ihanteet luonnollista synnytystä kohtaan ja keisarileikkaus on samaa kuin supermerketissa käynti, niin siitä tulee käytäntöä, josta ei kuitenkaan ole mitään positiivista, koska äiti juuttuu siihen uudestaan. Pitää kertoa siis haitoista ajoissa.



Pehmeäarvoinen mies, joka sai naiselta feminiinisyyttä voi joutua nokitteluun toisten miesten taholta. Armeija koulii tosimiehiä tappamalla kotiarvoja. Armeija suoranaisesti tappaa kotiarvoja. Ensin se tappaa siteitä äitiin, sitten vaimoon ja sitten lapsiin. Tyhmästä idioottista kenraalista tulee sotilaan uusi vaimo ja äiti ja lapsi, jota pitää hoitaa ja palvoa kuin saatanaa. Kenraali on kuitenkin tyhmä militantti, joka tahtoo rahaa, kunniaa ja mainetta, joka itse ei saanut rakkautta ja haluaa opettaa samaa paskaa muille. Mitä järkeä on siinä? Miksi pitää armeijaa? Armeija tappaa ihmiskuntaa ja on aina tappanut, niin miksi pitää pitää tätä organisaatiota loputtomasti taistelleen kaikesta? Eikös teitä väsytä tappeleminen?
Toisille armeija on kuolemaksi. Kenraali on vanhaa tyyliä ja kun alokas, joka on ollut synnytyksessä tulee armeijaan, niin hänelle käy huonosti, koska kenraali sika ei ymmärrä miksi alokasta vaivaa, mutta alokasta ei vaivaa mikään, vaan kotiin jäi hoitamaton vaimo ja lapsi, jota miehen olisi pitänyt hoitaa, koska niin teki luonto. Kenraali tulee nyt vaimon uniin kun kenraali tulee tappamaan tyhmää alokasta ja saamaan vaimolle masennusta ja lapselle itkupuskia. Mies ja nainen elävät symbioosissa, eikä mikään ulkopuolinen taho ymmärrä tätä. Kenraali on yhtä sadisti kuin sikakin. Alokkaan pitää palata kotiin ja unohtaa armeijaa. Synnytysenergiaa ja lapsen saanti on pyhää eikä sitä saa altistaa tyhmälle valtion terrorille, kuten kävi minulle kun minua riisuttiin kaikesta perheellisestä. Ja sen tekivät tyhmän kenraalin ohella myös keskiikäiset nuija-muijat joilla ei ole enää vittumunia. He ovat sosiaalitekijöitä, jotka olivat kateellisia nuoruudelle. He tuhosivat minua.

4

176

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vihalintu

      Aikuinen mies, joka on "vapaalla" vahingoittaa siis muita naisia katseellaan, teollaan, läsnäolollaan. Kenen syy? Valtion. Yhteiskunnan. Koska miestä ei ole sidottu naiseen, perheeseen.

      Myös vapaana oleva nainen on huora. Hän rikkoo muita perheitä. Siinä on nopea tie helvettiin, kun vapaat mies ja naiset pyörittävät nopeampaa rulettia. Missä lapset? - kysymme nelikymppisinä. Missä rakkaus? - kysymme. Kumpaakin saamme unelmoida. Mutta onhan meillä omakotitalo ja auto ja etelän matka.

      Entäs lapset tässä 2000 luvun sotkussa?
      Heille on annettu omaa pyhää stoorinsa. He kasvavat yksin. Heillä on vain toisia onnettomia lapsia. He ehkä kasvavat kasvatuslaitoksissa. He ovat hentoja, tunteikkaita, hiljaisia, väsyneitä, mutta vihaisia. He taistelevat pienestäkin leivän murusta kynsin ja hampain. He vihaavat aikuisia. Heillä ei ole aikuisia. He ovat kaikesta paitsi. Mikään ei kiinnosta heitä, paitsi simppeli elämä.

      • vihalintu

        Ähtärissä jossa on Suomen suuri sotilaskasarmi - ja armeija on viitoittanut kaiken alueen valmiiksi senttimetriä myöten, että ei voi hengittää, jotta oikean paikan tulleen voi tappaa, niin Ähtärin kylälehdessä on ihmetyksekseni oli erittäin runsas - runsaampi kuin muissa kunnissa, ilotyttösanomaa. Se on merkki miehistä, jotka tykkäävät kenraalista, joka johdattaa heitä tosimies taipaleelle. Tosimiehen kuuluu olla oikea huorassa kävijä, rikoksen tekijä ja pahatekijä. Kuka haluaa antaa oman lapsensa vanhan runkkarin hoiviin?

        Lopetetaan armeija!!
        Rahat uusjakoon!!


    • 22323232322

      Omituista roskaa.

      • vihalintu

        en ole käynyt armeijaa


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe