Hei! Kuinka nopeasti teidän koirat tekee kakkareissun ruokailun jälkeen? Täällä on pentukoira joka ruokailun jälkeen tekee pissan, mutta isompi hätä tulee yleensä vasta monen tunnin päästä. Väliä saattaa olla 4 tunnista esim kuuteen. Yöllä tekee yleensä pari kertaa ja päivän aikana pari, illalla harvoin ollenkaan. Olen miettinyt iltaruuan antamisen ajankohtaa, pitäisikö se myöhäistää esim ihan johonkin 21-23 välille, jotta aamuruokaan ei olisi niin pitkä aika ja koska sillä ei ole tuon iltakakkailun kannalta mitään merkitystä, koska sellaista ei aina/yleensä tule, vaa tulee sitten joskus 00-05 aikoihin.
Vastaukset 2
- Ruokamaittaa
Kokeilemalla selviää.Meillä saa 18-20 aikaan iltaruuan
- 109e4
Meillä yleensä iltaruoka 18 aikaan jotta kerkee tekemään ennen nukkumaan menoa vielä kakan (22-23 aikaan).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1182435Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401572Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98916
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31706