Taannoin oli täällä juttu ja video siitä kuinka kaveri sai simensyöksyn ilman käsiä.
No leikittiin kaverin kanssa kumiorjaa. Minä puin jalkaani punaiset latex sukat, punaiset kontio saappaat ja punaisen latex hameen. Yläosassa oli musta latex toppi. Kyrpäni olin sitonut hihnalla toiseen reiteen kiinni.
Juttu eteni niin, että annoin kaverille(vaikka Tomi) merkistä tulla ovesta huoneeseen. Tomi astui alastomana huoneeseen ja kun hän huomasi punaisen latex tytön punaisissa saappaissaan edessään, huomasin kuinka hänen kyrpänsä pompahti kerrasta kovaksi. Tomi tuli eteeni, nuoli ensin kumisaappaitani ja sitten luvalla avasi hihnan ja otti minun myös jo kovan kyrpäni käteensä. Seuraavaksi Tomi otti herkkuni suuhuni ja alkoi imemään. Se tuntui taivaalliselta ja laitoin silmät kiinni. Yhtäkkiä Tomi inisi jotain ja lopetti imemisen. Avasin silmäni ja kysyin miksi hän lopetti ihanan suuseksin, mutta kun katsoin alaspäin, niin punaisten saapaitteni välissä tummalla lattialla oli vaaleita läikkiä. Tomi oli lauennut ilman käsiä samalla, kun oli imenyt saapastyttöä. Homma vietiin loppuun, mutta se on jo eri juttu.
Kumi leikeissä siemensyöksy ilman käsiä
Kiihottavatsaappaat
4
280
Vastaukset
Mielenkiintoista puuhaa teillä laita viestiä mulle tuosta?
- seisoojoajatuksesta
"saapastyttö" oli varmaan kiihottava näky. Katselin itsekkin mielelläni.
- nulkun-pissia
On oikein sanoa käsin koskematta, ei ilman käsiä.
- wwggwwfeewfwe
Kielikorvan lähetys näköjään. Luulin että täällä puhutaan leikeistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain3159681Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve112892Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2762219Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1212052SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,911598Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1371498- 1441497
Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U321474Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin491211Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931036