Kandee lukea

3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

joitus. Lukuunottamatta kielivirheitä.

Äänestä

Ihminen on rakennettu siten että se matkaa tietämättömästä tietäväksi ja ajoittain Jumala lähettää maanpäälle viestintuojia jotka auttavat ihmiskuntaa kehittymään hänen haluamaan suuntaan. Jeesus oli yksi näistä. Raamattu on laadittu sen ajan aikakauteen toimimaan elämänohjeena.

Nämä viestintuojat ovat ainoa tapa ihmiskunnalle oppia tuntemaan jumala ja hänen tahtonsa. Ne auttavat askel kerrallaan ihmistä tulemaan jumalan mukaiseksi sillä Jumala loi ihmisen hänen kuvakseen.

"Raamatun opetus lähimmäisenrakkaudesta on toisenlainen: ”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken” (Matt. 18:15).

Tämä on ehdollista rakkautta toista kohtaan. On ennalta määrätty mikä on syntiä esim. lestadiolaisilla television omistaminen (tiedän kyllä olen lestadiolaisesta perheestä). Omistin television ja minua toruttiin siitä niin että se myös vietiin pois. Tässä ei ole kysymys aidosta lähimmäisen rakkaudesta vaan siitä että kontrolloinnista lestadiolaisten johtoihmisten laatimien sääntöjen noudattamisesta. Aito lähimmäisen rakkaus on sitä että rakastaa toista sellaisena kun hän on. Raamatussa ei puhuta television omistamisesta syntinä mitään.

Miksi ihminen kulkee valtavirran mukana? Siksi koska ihmiskunnan kehitys ei ole vielä niin korkealla tasolla että se on kaikille arkipäivää olla erilainen

Äänestä
  • matussa sanota, että "äläkäätten omistako televisiota?"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vl-nuorimies kirjoitti:

Hyvä kirjoitus

http://www.paivamies.fi/usko-ja-elama/hartauskirjoitukset/matkaevaaksi/1603/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu