Miten puhuisin järkeä läheiselleni, joka ei suostu viemään itsetuhoista teiniään ammattiauttajalle, koska pitää itseään parhaana terapeuttina lapselleen?
Lapsi on jo käynyt muutamalla terapeutilla/psykiatrilla, mutta lapsi ei kokenut saavansa niistä hyötyä eikä suostu menemään enää ammattiauttajalle. Lapsen vanhemmat ovat lapsen kanssa samaa mieltä, että ammattiavusta ei ole mitään hyötyä.
Miten puhua järkeä vanhemmalle? Hän oikeasti pitää itseään parhaana auttajana. Lapsi on todella ahdistunut.
Lapsi on jo käynyt muutamalla terapeutilla/psykiatrilla, mutta lapsi ei kokenut saavansa niistä hyötyä eikä suostu menemään enää ammattiauttajalle. Lapsen vanhemmat ovat lapsen kanssa samaa mieltä, että ammattiavusta ei ole mitään hyötyä.
Miten puhua järkeä vanhemmalle? Hän oikeasti pitää itseään parhaana auttajana. Lapsi on todella ahdistunut.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Äiti on oikeassa. Tuntee lapsensa parhaiten.
Ei mielurit pysty ku määräämään lääkkeitä, ja kaikki kouluampujat ympäri maailmaa ovat olleet psyykenlääkittyjä ammuskellessaan muita ihmisiä, niin tiedä häntä...
Oletko mielestäsi huomannut tästä "ammattiavusta" olleen tälle lapselle hyötyä?
Lastensuojeluun vaan ilmoitus.
Idioottimaisin kommentti koko suomi24:sessa. Toivottavasti et saa oikeusmurhaa aikaan.
Miksi haluat näin toimittavan? Sokea luottamus mielureiden taikakykyihin?
Poliisille tällaiset kommentit ilmiantoon.
Terapiassa käyminen on työtä ja siellä pitää hoidettavan olla myös sillä asenteella, että teen parhaani, että paranen. Vaikuttaa siltä, että tuon teinin ja hänen vanhempiensa asenne ei edesauta toimivan terapiasuhteen syntymistä. Lisäksi sopivan terapeutin löytyminen saattaa kestää.
Itselläni oli samanikäisenä myös ensimmäistä kertaa mielenterveysogelmia (paha masennus) ja sen hoito aloitettiin niin, että kävin ensin viikoittain kouluterveydenhoitajalla, joka kyseli kuulumiset ja katsoi kuinka paha tilanne oli. Sitten hän suositteli minulle menoa nuorten ongelmiin erikoistuneelle osastolle paikallisessa mielenterveystoimistossa, jossa kävin sitten viikoittain lähinnä juttelemassa.
Olisiko noille sinunkin tuttavillesi mahdollista löytää joku hieman "kevyempi" hoitopaikka, jossa teinin kuulumisia kyseltäisi ja tilannetta tarkkailtaisi, mutta ei heti aleta mitään syväterapiaa tai kaamean lääkearsenaalin kokeilua. Siitä sitten voisi myöhemmin siirtyä muuhun hoitoon.
Itsetuhoinen tarvitsee kyllä jonkinlaisen hoitosuhteen.
Ei kukaan puhuhut itsetuhoisuudesta.
Aikuisella ihmisellä on oikeus olla itsetuhoinen, mutta ku nyt on kyse lapsesta, niin ehkä voi laittaa iän piikkiin, mutta itse olen todella liberaali.
Haluaisin uskoa, että oikeanlaisen keskusteluavun löytyminen olisi avain teinin ongelmien ratkaisun aloittamiseen. Kun teini ei ole yhteistyökykyinen ja on vanhempiaan kohtaan jopa väkivaltainen, on vaikea käsittää miksi vanhempi välttämättä haluaa kontrolloida tilannetta niin, ettei halua päästää teiniä ammattiavun piiriin. Kyseessä on tilanne, jossa vanhemmat syyttelevät toisiaan teinin ongelmista ja vanhemmilla näyttää olevan joku henkilökohtainen näyttämisen tarve toiselle vanhemmalle, että kyllä MINÄ tämän asian korjaan koska lapsemme luottaa MINUUN.
Teini on jo täysi-ikäinen. Ja kyllä, itsetuhoinen.
Johan sanoit, että keskusteluapua on jo koetettu, ja kaikki kolme sanoivat että ei toimi. Se on kyllä jo todella vahvaa näyttöä että ei todellakaan toimi.
Monesti mielurit ovat sellaisia ylimielisiä päällepäsmäreitä, että sitten kun mielurit ovat astuneet kuvaan, niin sitten on vasta jotain peruuttamatonta tapahtunut.
Eli selvästikin kyseessä on tilanne, että vanhemmat ovat ongelman ydin ja todennäköisesti teinin ongelmien suurin yksittäinen syy. Näinhän se yleensä on noin nuorten ongelmissa, valitettavasti.
Luin uudelleen viestisi ja sain kuvan, että vanhemmat ovat vieneet/lähettäneet teininsä jollekin itse hankkimalleen terapeutille/psykiatrille ja sitten käynnin tai käyntien jälkeen on keskusteltu, millaista oli jne. Omasta kokemukesta voin sanoa, että teinin ongelmat alkavat hoitua, kun hän onnistuu solmimaan itse itselleen hoitosuhteen, joka ei ole vanhempien järjestämä ja mitä siellä puhutaan/tehdään ei todellakaan kuulu vanhemmille. Siellä kun aivan varmasti puhutaan vanhemmista ja paljon eikä suinkaan positiivisesti. Hoitohenkilökunnalla on vaitiolovelvollisuus ja yhtälailla potilas saa pitää hoitoasiat vain omana tietonaan.
Jos teini on jo täysi-ikäinen, kehoita häntä menemään itse ammattiavun piiriin ja sano, ettei asiasta tarvitse sanoa vanhemmille. Homman saa houkuttelevaksi teinille, kun puhuu siitä "aikuisen ihmisen tekona/päätöksenä". Jokaikinen teini kun haluaa olla jo ihan oikea aikuinen.
Itselläni mielurit ovat olleet minun suurimpien ogelmien syy, että kokemuksieni perusteella mielurit vain pahentavat tilannetta.
En suosittele ammattilaisia.
Jokainen "ammattilainen" on erehtyvä ihminen, ja usein myös virkamies. Oma jälkeläiseni toimi ehdottamallasi tavalla, ja nyt olemme kamppailleet näiden pahenevien ongelmien ja kuurojen, vaihtuvien, virkamiesten kanssa jo useamman vuoden. Aitoa kiinnostusta jälkeläiseni asioihin en ole huomannut missään. Ongelma on todella moninkertaisesti pahempi, kuin silloin kun hän ensikertaa tarttui lääkepurkkiin. Jos tämä täysi-ikäinen teini asuu vanhempiensa kodissa niin, vanhemmilla on ehdottomasti oikeus olla mukana jälkeläisensä hoidossa ja sen suunnittelussa. Mielenterveysongelmien hoito tarkoittaa valitettavan usein vain ja ainoastaan lääkehoitoa..ja siitä käynnistyvät oikeat ongelmat.
Parasta olisi, että nuori pyrähtäisi ulos pesästä, ja jättäisi vanhemmat kamppailemaan keskenään ja pysyisi kaukana "ammattilaisista". Tuo itsenäinen elämä tarkoittaisi myös itsenäistä selviytymistä arkipäivistä, mikä tuo sisältöä elämään ja ehkä kasvattaa ymmärrystä vanhempia kohtaan.
Virheetöntä vanhempaa ei ole, mutta jos vanhemmat ovat syyllistyneet laittomuuksiin, niin silloin heitä vastaan tulee nostaa syyte (minkä tekemisessä sosiaalitoimen tulisi avustaa nuorta). Jos hoitotahot syyllistyvät laiminlyönteihin, huolimattaomaan toimintaan, niin myös niiden tulee kantaa toiminnastaan vastuu.
Olen itse noita henkilöitä, joita ammattilaiset auttoivat ratkaisevasti teini-iässä. Ilman heidän apuaan olisin ties missä, jos enää hengissäkään. Nyt minulla on koulutus, työ ja perhe.
Lääkehoitoa ei minun nuoruudessani vielä ollut.
Ja kyllä, nimenomaan ammattilaisten avulla kävin läpi vanhempieni "virheitä" ja ymmärsin niistä johtuvia ongelmiani paremmin. Näin selvisin eteenpäin ja pystyin keskittymään omaan elämääni. Rikoksia eivät vanhempani olleet tehneet.
Kotoa muuttaminen on todella hankalaa, jos ei ole opiskelija tai työssäkäyvä. Tietysti jos vanhemmat maksavat auliisti, niin sitten voi onnistua, mutta helpommin käy, jos nuori saa elämän ensin jotenkin mallilleen.
Ilmeisesti kaikki oli vapaaehtoista? Pakottamalla ei voi auttaa.
Ei se siinä mielessä vapaaehtoista ollut, että olisin itse hakeutunut hoitoon. Kävin todella usein koulun terveydenhoitajalle valittamassa kaikenlaisia somaattisia vaivoja ja juttelemassa ja hän sitten jossain vaiheessa ehdotti siirtymistä mielenterveytoimiston asiakkaaksi. Itse en ollut edes tajunnut, että psyykessäni olisi jotain vikaa, ja olin aika sokissa tuosta ehdotuksesta. Menin kuitenkin sinne sovittuun tapaamiseen ja kaikki alkoikin toimia todella hyvin. Kävin siellä jopa psykiatrilla ja koska tuolloin ei ollut käytössä näitä nykyajan kaikille syötettäviä SSRI-myrkkyjä ja muita vähemmän haitallisiksi väitettyjä lääkkeitä, niin lääkäri vain totesi, ettei tarvetta lääkehoitoon.
Sain sieltä oman terapeutin, joka oli erikoistunut nuoriin ja hänen hoidossaan sitten asiat alkoivat selkiintyä.
Ent_masentunut, se oli sinulle suuri onni, että säästyit psykoaktiivisten aineiden käyttämiseltä. Sinä olet ollut myös ilmeisesti valmis keskustelemaan ja purkamaan tilannetta. Keskustelu on aina hyväksi, useimmat voivat tehdä sitä luottoystävien kanssa. Tilanne saattaa muodostua tuossa ydinperheessä todella pahaksi silloin kun nuorella ei ole ketään jonka kanssa keskustella luottamuksellisesti, ja nämä hoitotahot tuppaavat heti lääkettä. Pidän parempana pientä pakkoitsenäistymistä ilman lääkkeitä, kuin ammattiauttajien feikkiapua, joka on kemikaalien syöttämistä. Mitä nuoremmasta henkilöstä on kyse, sitä isompi on riski pysyvistä aivovaurioista.
Näinhän se on, tiedän hyvin että nykyään kaikille, ainakin kaikille yli 18-vuotiaille työnnetään ensin noita lääkkeitä. Se oli minun onneni, että silloin ei vielä ollut juurikaan sopivia lääkkeitä. Ensimmäiset SSRI-aineet tulivat sitten markkinoille parin vuoden kuluttua hoidostani. Olisin ollut nuorena aivan järkyttynyt, jos olisi vielä pitänyt kamppailla noiden haittavaikutusten kanssa.
Toinen asia oli sillon myös toisin, eli mielenterveystoimistossa ei todellakaan ollut liikaa potilaita ja terapiaa riitti kaikille. Minullakin se aloitettiin hyvin hitaasti, ensin juttelemalla hyvin pinnallisia juttuja ja sitten pikku hiljaa kun luottamus oli syntynyt, vaikeampia juttuja. Tiedän kyllä, että nykyään terapia on kiven alla, ja siinä yritetään saada heti tuloksia, mikä ei vain nuorilla toimi kovin hyvin.
Jos lapsi ei koe halua mennä terapiaan, niin häntä pitää kuunnella, Mikään pakottaminen aikuisen taholta ja varsinkin, jos tekee oma vanhempi on hirveintä lapselle. Nyt tulisi saada tämä teini itse ymmärtämään ammattiavun merkitys, että vielä voi saada apua, joka tepsii. Nuoren vanhemmat tarvitsevat tukea ja kuuntelua ja mikään ylineuvova moralisointi ei tilannetta avarra.
Oma vanhempi saattaa olla pahin mahdollinen auttaja, koska hän voi olla ongelman ydin.
Vanhempaan voi kohdistua paineitakin, vaikka tämä tuntisi olevansa ongelman sivussa.
Jos nuorelle ei juuri nyt terapia kelpaa, niin pitäisi olla jotain muuta. Naapurin täti, joka opettaa keittotaitoa tai kutomista. Setä, joka vie luistelemaan. Tekemisen ohessa voi keskustelu avautua tai ainakin se on hetki keskittymistä johonkin muuhun.
Täytyy muistaa, ettei enää puhuta lapsesta. Tuo "naapurin täti joka opettaa tai setä joka vie luistelemaan" kuulostavat kuin lapselle lässyttämiseltä. Tästä nuori saattaa suuttua ja ahdistua enemmän.
Täysikäinen henkilö päättää itse elämästään; minne menee, mitä tekee, elääkö vai eikö elä. Ketään täysi-ikäistä ei saa pakottaa mihinkään. Jos henkilö ei halua 'ammattiavun' piiriin, on hänen oikeutensa tulla jätetyksi rauhaan. Psykiatria yleensä ottaen pahentaa kaikkia tilanteita sekä rikkoo päälle perheen keskenäiset välit. En suosittele.
Jos teini asuu vanhempien luona, vaikka onkin täysikäinen, pitäisi hänen ymmärtää, että silloin hän ei voi päättää itse kaikesta. Muuttakoot muualle, jos haluaa elää omalla tavallaan, hoitamatta itseään.
Ei tässä arvailu auta. Täytyy kysyä häneltä itseltään, mistä kiikastaa.
Asumistavastako tuollaisessa tilanteessa sinusta on kysymys? Mitä tarkoitat hoidolla? Miksi vertaat sitä asuinjärjestelyihin? Rivien välistä pystyy lukemaan, että viestit, että, jos täysikäisen lapsen käytös ei miellytä vanhempia, he voivat heittää lapsensa ulos, hakemaan oma asunto. Mutta eikö tämä ole itsestään selvää? Totta kai vanhemmat voivat vaatia, että käytöksen, nukkumaanmenoaikojen, kotitöiden määrän, musiikin soittamisen kovalla jne. täytyy vähentyä tai loppua kokonaan tai sitten pitää muuttaa omilleen. Mutta mitä tekemistä tällä kaikella on hoitamisen kanssa??! Mitä olet hoitamssa?
Äiti on paras terapeutti, kun se tuntee lapsensa. Ammattiauttajaa halvempi ja aina paikalla.