Avioerossa asunnon luovuttaminen toiselle

Olemme eronneet, mutta ositus on edelleen tekemättä ja ex-mieheni ei halua puolia tästä asunnosta, velkaakin tästä vielä on 20.000 (asunnon arvo noin 50.000). Hän olisi saamassa minulta tästä asunnosta noin 15.000 e, mutta ei todellakaan halua osaansa, joten minä olen kiitollinen, että pystyn asumaan kodissani edelleen.

Mutta osituspaperi pitäisi tehdä. Mikä sanamuoto siihen pitäisi laittaa, että kelpaisi pankille ja verottajalle (ettei tule lahjaveroa), että saan asunnon omiin nimiini. Onko se että "luopuu vaatimasta tasinkoa", vai pitääkö siihen vain laittaa, että asunto sekä asuntolaina siirtyy minun nimiini ja ex-mieheni ei halua mitään? En ole varma näistä termeistä... jos olisi varaa, niin tottakai teettäisin lakimiehellä sen ositussopimuksen, mutta kun ei ole.
2150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos 50.000 euron arvoinen asunto on teidän kumpaisenkin nimissä ja samoin velka 20.000 euroa, osituslaskelmassa kumpaisenkin varat olisivat 25.000 euroa ja velat 10.000 euroa eli ositettava netto 15.000 euroa.

Jos asunto ja velka osituksessa siirtyisivät sinun nimiisi, sinun pääsäännön mukaan tulisi, kun muita ositettavia varoja ei liene, LUNASTAA miehen omistama osuus eli puolet asunnosta 15.000 eurolla maksamalla tuo summa hänelle avioeropesän ulkopuolisilla varoilla eli pankkilainalla. Tältä osin joutuisit maksamaan varainsiirtoveron 2 %.

Asuntolainan siirtymisestä kokonaan sinun vastattavaksesi teidän tulee sopia pankin kanssa.

Jos mies haluaa lahjoittaa sinulle asunto-osuutensa, voitte toki osituksen niinkin keskenänne sopia. Tällöin on riskinä, että sinua verotetaan saamastasi 15.000 euron lahjasta. Vero tuosta on 980 euroa. (Kun varainsiirtoveroa ei lahjasta menisi, nettomeno olisi 680 euroa.)

Tasingosta ei ole kysymys silloin, kun omistatte asunnon puoliksi. Jos asunto olisi sinun yksin omistama, mies olisi saamassa sinulta tasinkoa 15.000 euroa, mistä hän voisi osituksessa luopua - ilman, että luopumisesta seuraisi sinulle lahjavero.

Osituskirjassa kerrotte ensin, mitä omaisuutta ja velkaa teillä puolin ja toisin on. Sitten sovitte, että asunnon (ja asuntoirtaimiston?) saat sinä omistukseesi sitä vastaan, että otat vastattavaksesi yhteisen asuntolainan. Paikka, päiväys, allekirjoitukset ja lisäksi kaksi esteetöntä (ei lähisukulaisia) todistajaa. Osakekirjaan miehen siirtomerkintä sinulle. Omistuksen rekisteröinti Asoy:n isännöitsijälle (tai kiinteistössä lainhuuto). Siinä se.

Äänestä
  • Kiitos erittäin kattavista neuvoista!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex-rouva2 kirjoitti:

Olemme eronneet, mutta ositus on edelleen tekemättä ja ex-mieheni ei halua puolia tästä asunnosta, velkaakin tästä vielä on 20.000 (asunnon arvo noin 50.000). Hän olisi saamassa minulta tästä asunnosta noin 15.000 e, mutta ei todellakaan halua osaansa, joten minä olen kiitollinen, että pystyn asumaan kodissani edelleen.

Mutta osituspaperi pitäisi tehdä. Mikä sanamuoto siihen pitäisi laittaa, että kelpaisi pankille ja verottajalle (ettei tule lahjaveroa), että saan asunnon omiin nimiini. Onko se että "luopuu vaatimasta tasinkoa", vai pitääkö siihen vain laittaa, että asunto sekä asuntolaina siirtyy minun nimiini ja ex-mieheni ei halua mitään? En ole varma näistä termeistä... jos olisi varaa, niin tottakai teettäisin lakimiehellä sen ositussopimuksen, mutta kun ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu