KENEN LAULUJA LAULETAAN HML:N MEDIOISSA

HäSa ei enää tule minulle. Kaupunkiuutisia enää "tämän jälkeen" lue ja radio siirtyi Hämeradiosta muille aaltopituuksissa. Nenä haistaa jotakin, mutta kertokaa te muut näkemyksenne.--Huonot kokemukseni voivat rajoittaa puolueetonta arviotani.-Onko työpaikkaan valinnassa muut sidonnaisuudet ammattitaitoa tärkeämpia.
37133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Pravda kertoo puolueettoman totuuden.

Äänestä

Turhemmasta en voisi maksaa.

Äänestä

Häsan etusivu on hieman siistiytynyt tabloidin myötä, eikä äänestyskäyttäytymiseen pyritä vaikuttamaan enää sillä volyymilla, mitä aiemmin. Hallinnon touhut ovat kuitenkin toimitukselle pyhiä, eikä niihin kosketa kriittisesti varmasti koskaan. Kaikki mitä päättäjät(kokdem) touhuavat on aina oikein ja jumalan sanaa.

Äänestä
  • Ei ilmesty enää montaa vuotta. Eli HHT-akselin keskimmäisen Hoon nopean näivettymisen takia iso lehtikin kuolee. Hämeenlinnan väkiluku kääntyy jyrkkään laskuun jo tänä vuonna, liian kallis kaupunki elää, enkä nyt tarkoita poskettoomia HäSan tilaajahintoja vaan kaikkea yleensäkin.

    Äänestä

  • Joo huoamattu on kaupuki ryövää vanhuksilta älyttömiä hintoja palvelumaksuista sikoja.

    Äänestä

  • Pettynnyt kirjoitti:

    Joo huoamattu on kaupuki ryövää vanhuksilta älyttömiä hintoja palvelumaksuista sikoja.

    Opettele edes kirjoittamaan. Yleensä tuo taito opitaan ensimmäisinä kouluvuosina.

    Äänestä

Niin, yllättävän moni perhe suunnittelee muuttavansa muualle kun asumiskustannukset nousevat koko ajan ja lasten päivähoito sekä koulujen kunto on jo ihan säälittävällä tasolla. Onneksi Hämeenlinnan kärkihankkeet tuottavat hyvin mm. parkkitalot, SCC, Innopark, Aulangon Luxuslomamökit yms.

Äänestä

Jos kokdem nyt olisi yhtään tilanteen tasalla se vaihtaisi kärkipoliitikot ja tekisi kokonaan uudet suunnitelmat tulevaisuuteen. Nämä hyperkasvuhankkeet jäihin ja satsaamaan ihmisiin ja palveluihin. Tätä kautta saataisiin varmasti ihmisiäkin paikkakunnalle, mutta periksi ei voi antaa ja tämän takia me kuntalaiset kärsimme.

Äänestä

Ei ihan hirveä ikävä tulisi, jos olisitte sanojenne mittaisia ja lähettäisitte vaikka kortin uudelta asuinpaikkakunnaltanne. Paikallinen lehtikään tuskin menisi nurin. Hei hei ja hyvää yötä!

Äänestä

Pravda kertoo puolueettoman totuuden .

Äänestä

Tällä hetkellä Hämeenlinnassa lauletaan täydellisesti kapellimestari Ritskun määrittämiä veisuja, koska hän määrää tällä hetkellä ketkä tosta SCC:n mahalaskusta lähtee loppupeleissä raastupaan!

Äänestä
  • puhutaan mitä puhutaan paperi lehdistä ja niiden loppumisesta luulempa että asialliselle lehdelle olisi tilaajia h.m.l r.m.k forssa alueella. siis asialliselle lehdelle eikä tuommoissille paska posteille. voisi olla keskusta persu sävytteinen

    Äänestä

  • aasit hirnuu yle hämeessä. ja tosta vielä maksetaan. kaikki kortille maksakoon kuka tarvii ylen matu homotusta

    Äänestä

  • lehteen-tottunut kirjoitti:

    puhutaan mitä puhutaan paperi lehdistä ja niiden loppumisesta luulempa että asialliselle lehdelle olisi tilaajia h.m.l r.m.k forssa alueella. siis asialliselle lehdelle eikä tuommoissille paska posteille. voisi olla keskusta persu sävytteinen

    Iät ja ajat ehti lehti tulla. Nyt vuoden vaihteessa loppu. Ei tässä nyt kummosiakaan vieroitusoireita ole tullut. Suunnilleen kaiken mainoksia lukuunottamatta löydät tänään netistä, mikä on huomisessa lehdessä. Ja ei maksa mitään liittymän lisäksi.

    Äänestä

  • onhan siinä kulttuuria ja urheilu sekä lihavien toimittajien minä itse potretteja

    Äänestä

  • Ritaluoman kokoaukeamahaastattelu on ollut paras artikkeli ikinä.

    Äänestä

  • Pulsaattoripesukone juttu tosin myös aivan mainio.

    Äänestä

  • Pulsaattorikonejuttu saattaa olla todellisuutta. Kyllä kuunnellaan, jos millä aparaatilla, kohta kuulemma vaikka sähkösiltysraudalla(virallinen tutkimustaho).

    Äänestä

  • NyyhNyyhMarttyyr kirjoitti:

    Ritaluoman kokoaukeamahaastattelu on ollut paras artikkeli ikinä.

    Olen huomannut, että usein kun HäSa julkaisee kokoaukeamajutun jostakin asiasta tai ihmisestä, kyse on tietoisesta vedätyksestä:tarkoitus osua milloin kehenkin tai jonkun hyväksi. En ihmettele, vaikka kerta ketjusta löytyisi kiemuran innokas odotus klo 00.jotakin, siitä, mikä pöhinä tai rähinä jutusta tulee syntymään -Seuratkaa.

    Äänestä

Minä luen vain kirjastossa Aku ankkaa ja avoimesta verkosta Mv!!!!!????-oksennuksia. Siksi pysyn aina näin viisaana ja samanmielisten joukossa. Peruskoulussa minulla oli vaikeaa.

Äänestä

Löytyykö Ritaluoman haastattelu jostain? Ja mikä tuo pesukonejuttu on? Joku ilmeisesti kadottanut todellisuudentajunsa ja höpissyt sekavia?

Äänestä
  • Kari pesi itsensä pyykinpseukoneessa.

    Äänestä

  • Kosminen kiekuja postilaatikkonsa.

    Äänestä

  • pesukone oli iisakin oma painajais uni tulevasta. kyllähän se miestä rassaa kun kuulustelu kutsua odottaa. jännittää tuo tuleva tuomiokin

    Äänestä

  • Karia odottaa haaste mikä lämmittää kovin.

    Äänestä

  • Poskisoiton.Hinta kirjoitti:

    Karia odottaa haaste mikä lämmittää kovin.

    KUIKURIAISTA odottaa haaste mikä lämmittää kovin.

    Äänestä

  • Hei perziikki Heini

    Äänestä

Kaupunkiuutisia "tämän jälkeen" lue. Mitä aloittaja mahtaa tuolla kirjoittamallaan
viisaudellaan tarkoittaa. Viimesessäkin lehdessä Karppinen haukkui kaupungin kiemunkisählääjät ja virkamiehet suohon päättömästä toiminnasta joten mitähän se aloittaja kaivannee paikallisilta meedioilta.

Äänestä
  • Karppanen hakee kai potkuja itselleen, onkohan jo uusi pesti odottamassa? Vai onko eläkesuunnitelmat varmistuneet - ei tuollaista Tavastehusissa saa tehdä.

    Äänestä

  • No vituttaa kai se ottaa kunnianloukkaussyytteitä omalle kontolleen joidenkin lapsentasolle jääneiden riitojen takia.

    Äänestä

Toipahan Karppinen siinäkin kuuluisassa jutussaan kansan tietoon millaisia sählääjiä tässä kaupungissa on päättäjinä tappelemassa keskenään. Siis ei ole ihme ettei löydy oikeaa johtajaa jota Karppanen tuntui hakevan tähän tuppukylään.

Äänestä

Joskus on kyselty päätoimittajan koulutuksen perään. On siinä toimituksessa toimittajatkin joitakin alkeiskursseja manipuloinnissa käyneet. Suosittelen, asioitten paljastamiseksi ja itsesuojeluksikin kuuntelemaan Sarasvuon esityksen "Elämme herkkäuskoisuudeaikaa."Siis juttu aivopesusta, paranee loppua kohti.http://areena.yle.fi/1-3192548

Äänestä
  • JATKO-OPINTOJA: Uskontojen Uhrit,UUT: AHDISTAVA USKONTO: alaotsikot:--usko ja manipulaatio---AIVOPESU--lahko, kultti--muuntuneet tajunnan tilat--lahkon vaarallisuus--George Orwell---CAI-centre--istutetut muistot--Siis tämmöset aivopestyt ovat minua vainonneet joutsenien kera Aulangolla (ja minua jo vuosai sitä ennen ja ei muuta kuin jatkuu)

    Äänestä

Oliko se niin, että HML kaupunki omistaa lehdestä suuren osan ja HäSa Kuponkiuutiset?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


infoa.ja.disinfoa kirjoitti:

HäSa ei enää tule minulle. Kaupunkiuutisia enää "tämän jälkeen" lue ja radio siirtyi Hämeradiosta muille aaltopituuksissa. Nenä haistaa jotakin, mutta kertokaa te muut näkemyksenne.--Huonot kokemukseni voivat rajoittaa puolueetonta arviotani.-Onko työpaikkaan valinnassa muut sidonnaisuudet ammattitaitoa tärkeämpia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu