Talouselämä 14.12.2015 11:25
Timo Pylvänäinen
Jaa artikkeli
Suomessa alkaa tuulivoiman rakentaminen olla siinä vaiheessa, että ongelmat joista me kriittiset olemme varoitelleet jo ennen yhdenkään voimalan nousemista, alkavat toteutua.
Varoittelun kohteista päällimmäisenä on ollut melu, johon kuuluvat infraäänet ja kuuloalueella olevat äänet. Infraääni lienee katalin, koska sitä et välttämättä edes havaitse ennen kuin terveysongelmat ovat jo tosi hankalat.
Jokainen asutulle alueelle rakennettu tuulivoimapuisto on aiheuttanut ympäristön asukkaille vuoden kuluessa käynnistymisestä terveysongelmia. Ihmisten unelmat ja omaisuus sijaitsevat yleensä siinä paikassa, jota kodiksi kutsutaan. Asunto on yleensä suomalaisten suurin omaisuuserä ja rakkain paikka. Voi vain kuvitella, kuinka raskasta ihmiselle on jättää tämä paikka röyhkeiden ja valehtelevien voimayhtiöiden vähätellessä ongelmia.
Röyhkimyksiä ei saada kuriin
Tuulivoimaloiden vuoksi kotoaan pois muuttaneita on Suomessa jo lukuisia, ja määrä vain kasvaa. Tällaisesta pakkomuutosta seuraa usein vakavia taloudellisia ongelmia asukkaille, sillä tuskin he saavat kiinteistöjään vapailla markkinoilla myytyä.
Tuulivoimayhtiöiden uusin aluevaltaus on kiinteistökauppa – ne ostavat tuulivoimaloista kärsivien asuntoja eri puolilla maata. Eikö tämä osoita, että voimayhtiöt myöntävät ongelman olevan olemassa?
Näyttää olevan niin, ettei näitä röyhkimyksiä saada mitenkään kuriin. Tuulivoimayhtiöiden laskelmia ja väitteitä uskotaan sokeasti – vika on valittajien korvien välissä.
Ei ole oikein häätää alueen vanhoja asukkaita pois, koska uusilla tulijoilla on sattunut paha arviointivirhe. Tuulivoimayhtiöiden kuuluisi pakata pillinsä pussiin ja painua koloonsa nuolemaan haavojaan.
Näin ei kuitenkaan käy, koska tuulivoima on tässä maassa ”pyhä lehmä”.
Tuulivoimalahelvetti
lyytimummo
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 813504
Hakkarainen: persut Venäjän ja Pohjois-Korean tiellä
Hakkarainen entisenä persujen kärkipoliitikkona tietää, mitä puhuu. https://www.is.fi/politiikka/art-2000010422614.html2002012Ilouutinen! Anniina Valtonen heitti jymy-yllätyksen - Tämä ei jätä kylmäksi!
Ohhoh, tämäpä ylläri! Anniina Valtonen sai puolisonsa kanssa lapsen viime vuoden lopulla. Lue lisää: https://www.suomi2261968Fuengirola.fi: Kohuissa rypenyt Jari Sillanpää, 58, harvinaisessa haastattelussa: "Minä haluan..."
Ex-tangokuningas on kertonut kuulumisiaan Espanjan Aurinkorannikolta. Että ei muuta kuin elämässä etiäpäin, Jari Sillanp271588Ootko muuten vieläkään hiffannut
Että en kuulu sinun maailmaasi? On meissä samaa, ja samaa aaltopituutta oli, mutta tunsin oloni usein hyvin vaivautuneek1661425Miten nyt sanoisin
tämän sinulle. Oletko mielessäni päivittäin, kysyin itseltäni ja vastaus oli, kyllä olet. Yllätyin, päädyin oudoille tei881415- 521119
- 991075
- 55864
- 59850