Mustalaisten olemassaolo on hyvä esimerkki

siitä mihin ylenpalttinen suvaitsevaisuus voi johtaa. Tästä me valkoihoiset voimme syyttää vain itseämme.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mustalaiset ovat olemassa samasta syystä, kuin ketkä tahansa ihmiset. Olipas huippu kommentti. Aivan toinen asia on sitten rikollisuus. Yhteiskunta joka toimii verorahoilla ja jaka tasa-arvoa, voisi sulkea pois kaikki sellaiset, jotka eivät kanna vastuuta itsestään. Kaikki henkilöt jotka vahingoittavat toista ihmistä fyysisesti joutaisivat saada elnkautisen. Kaikki, jotka eivät yritä täyttää edes minimi velvollisuuksiaan, kuten alkoholistit, narkkarit, kylmästi myös etujen ulkopuolelle. Raharikkaat jotka vievät rahansa veroparatiiseihin kouluttakoon lapsensa itse ja käyttäköön ainoastaa yksityisiä lääkäripalveluita. Ihminen, joka on fiksu, oli mitä rotua tahansa, tajuaa että oikeuksista seuraa myös velvotteita. On aika muistuttaa kakkia, että vanhempien kuuluu kasvattaa lapsensa. Kaikki turha paapominen pitäisi lopettaa. Masentuneet pitäisi hoitaa ja sen jälkeen palauttaa työelämään ja psykopaatit sijottaa jonnekkin pois ihmisten joukosta ja rikoksen uusioiden rangaistuksien pitäisi aina tuplaantu joka kerrasta. Suvaitsevaisuu ihmisten erilaisuutta kohtaan on rikkaus. Ihmisten ei tarvitse pukeutua ja ajatella samallalailla tai edes käyttääntyä hiljaa ja hillitysti. Ihminen voi olla impulsiivinen tai äänekäs, jos hänellä on järki tallella. Ei ulkonäön, puhetavan tai jonkun muun ulkoisen seikan pitäisi vaikuttaa siihen, miten ihmistä kohdellaan. Lähekään kaikki mustalaiset eivät ole kriminaaleja, eikä edes kaikki kriminaalit ole mustalaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valkolainen-Vuosaaresta kirjoitti:

siitä mihin ylenpalttinen suvaitsevaisuus voi johtaa. Tästä me valkoihoiset voimme syyttää vain itseämme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu