Makaan sängyllä valveilla. Pitäisi siivota. Pitäisi tehdä vaikka mitä.."huomenna sitten", ajattelen. Päivät kuluu hukkaan..ajattelen koko ajan niitä kokemuksia mitä menetän kun olen yksin kotona. Silti en pysty. En pysty lähtemään kavereiden kanssa baariin. En pysty harrastamaan liikuntaa mitä rakastan, sillä en halua tuottaa itselleni mielihyvää. Joten en myöskään tee koulutehtäviä.. Ja kierre vaan jatkuu. Joskus saan sen katkaistua muutamaksi päiväksi, silloin asiat sujuu ja koko masennus tuntuu ihan naurettavalta. Sitten joku ihan pieni asia ja kaikki on taas kuten ennen. Vihaan elämää tällaisena mut en tee silti mitään.. Mulla ei edes ole varsinaista syytä olla masentunut. Muuta kuin se että tunnen itseni yksinäiseksi ja vihaan vartaloani, se erottaa minut muista. Sen takia eristäydyn, vaikka tiedän että voisin tehdä sille jotain ja sitten elämä olisi taas paremmin. Voisin tehdä kaikkia niitä ihania asioita...silti makaan vaan kotona ja vuodet kuluvat hukkaan. Kaunis nainen. Mitä elämän haaskausta, ne sanovat. Tiedän sen ja silti en pysty muuttumaan..suunnittelen kyllä vaikka mitä,mutta kun h-hetki tulee, en uskallakaan. Perun helposti asioita. Pelkään epäonnistumista yli kaiken. Missä on taistelutahto?Missä on halu elää ja kokea asioita? Missä on se Minä jota en osaa rakastaa?
ajatuksia..
heebabe
5419
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
oisin lukenut. :(( samanlainen olotila on..
Hei!
Tuttuja nuo ajatukset, jokapäiväisiä. Monta vuotta olen jo hukannut, ainakin 5, maannut sohvalla, tuijottanut tv:tä. Sosiaalisesta ja iloisesta tytöstä on tullut arka ja pelokas nainen, joka pakenee tärkeitä asioita.
Tunnen itseni rumaksi, lihavaksi, ulkopuoliseksi. En halua tavata ihmisiä, en pelata pelejä, koska häviän kuitenkin. Inhoan häviämistä. Minusta piti alun perin tulla missi, niin suku ainakin sanoi. Tuntuuko misseistä tältä? Ihan kuin luuserilta..
Isosisko luki yliopistossa psykologiksi, isoveli kiertänyt maailmaa. Mitä minä olen tehnyt? Rypenyt itsesäälissä, pelännyt maailmaa ja pettymyksiä, joita jokainen aivan varmasti elämässään kohtaa.
Nyt on aika tehdä jotain tälle missi-asialle. Olen 21, parhaat nuoruusvuodet valuu hukkaan. Olisiko 10. kerta kun päätän marssia terveyskeskukseen ja varata ajan psykologille. En halua taas jänistää. Toisaalta, miten helppoa olisikaan taas vain jättää menemättä...
T.Paula
Pakko meidän on nousta tästä..
Tapasin just ihanan miehen..tuntuu ihan käsittömättömältä että hän välittää musta. En oikein uskokaan sitä, voihan olla että hän vaan pelleilee..
Eniten itseäni inhottaa tässä se että olin ennen tosi energinen ja sain aikaan vaikka mitä. Elin täysillä ja oli kiire ja meno koko ajan, mutta nautin silti pienistä asioista. Nyt opiskelen ammattikorkeassa ja tunteja on tosi vähän. En käy töissä, koska töitä ei meinaa saada mitenkään, ja toisaalta haluankin vain eristyä. Nyt sitten on vapaa-aikaa niin paljon, liikaa. Se masentaa. Tunnen itseni niin hyödyttömäksi, kun en oikein saa mitään aikaan. Ajattelen jatkuvasti että kunhan laihdun ne 10 kiloa, sitten uskallan taas elää.. Mutta en laihdu, koska olen niin paljon kotona yksin että ruoka on ainut lohduke- ja rangaistus. Ei tää voi jatkua enää..haluan irti tästä. Haluan taas tavata ihmisiä, harrastaa, urheilla ja nauttia elämästä. Uudenvuodenlupaus ehkä, mutta lupaukset harvoin kestävät.. Tuntuu niin turhalle lukea lehdistä miten ihmiset ovat kuolleet ja silti tuhlata itse elämää koko ajan.. Tätä on jatkunut jo kolme vuotta ja se on hurjan paljon nuoren naisen elämästä. Sinä aikana olisi ehtinyt kokea niin paljon asioita..toivottavasti jonain päivänä saan sen kaiken takaisin.
Kuulostaa niin tutulta! 10 kiloa on mullakin ollu tavoitteena, jo pidemmän aikaa. Suunnittelen ja lähinnä haaveilen siitä, että sitten kun saan kilot pois, mun elämä on taas ihanampaa ja kaikki sujuu. Laihduttaminen taas ei onnistu, kun en jaksa lähteä edes ulos. Ei vaan huvita.
Mullakin on ollu nyt aika paljon vapaa-aikaa, koska en oo päässy kouluun, enkä saanu töitä, vaan ollu 6t/pvässä työharjottelussa. Nyt sekin loppui, ja tän kuun puolessa välissä pitäis mennä yhteen koulutukseen. Tuntuu muutenkin, että elämä ilman kaivattua opiskelupaikkaa alkaa vähitellen jo tympäsee. Sitä vain odottaa aina uutta hakua, ja sitä, että joku huolis opiskelijakseen.. Hakujen välillä kuluu aika hukkaan, kun vain löhöää kotona.
t.Paula, Jkl
Voi kun kuulostaa niin tutulta :( Mä olen kanssa samassa kun te... Mulla tätä on ollu 7 vuotta...enemmän tai vähemmän vakavaa... Kaikki teinivuodet valui hiekkaan ja yhä taistelen itseäni vastaan. Hukkasin sen iloisen nuoren energisen naisen jonnekin....ja elämä lentää ohitse...ilman minua. Olisi niin paljon tekemistä...niin paljon kokemista....niin paljon kaikkea...ja mitään en saa aikaan. Töissä istun rutiinilla ja kotona makaan sohvalla, suklaarasia toisessa ja kaukosäädin toisessa kädessä. Välillä on parempia päiviä, jolloin koko paska unohtuu... Sitten se taas iskee kyntensä kiinni ja lamaannuttaa mut kokonaan... That's the way it goes... Piiri pieni pyörii...